Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tiedättekö kauheampaa ihmiskohtaloa?
11.06.2017 |
Sairastuin lapsena sairauteen, joka voi edetä jossain kohtaa kuolemaan. Vanhempani kuolivat nuorina; isä ensin ja äiti muutama vuosi sitten. Sisaruksia ei ole. Sukulaisia on mutta eivät välitä. Edellinen mies ei halunnut lapsia. Nykyiselle miehelle odotan lasta mutta parisuhde on yllättäen helvettiä. Tämä johtuu miehen äidistä, joka otti minut raskaaksi tulon jälkeen silmätikukseen. Vahtii koko ajan mitä teen ja syön ym. ja on sisustanut jo vauvalle huoneen hänen asuntoonsa, koska kuulemma parempi olla siellä paljon kuin koko ajan meillä kotona. Ei luota, että osaan huolehtia. Mies vain ihailee huolehtivaista äitiään. Lapsi jää sairauteni vuoksi luultavasti ainoaksi. Sairauden vuoksi myös työkykyni on heikentynyt. En ole koskaan ollut vakitöissä. Ystäviä oli joskus mutteivät pidä yhteyttä enkä minäkään jaksa kohta enää yksipuolista ystävyyttä.
Alan olla aivan loppu. En voi jäädä yksinhuoltajaksi koska minulla ei olisi turvaverkkoa, ei ketään apuna. Olen aina pyrkinyt olemaan positiivinen ja iloita pienistä jutuista mutta nyt taakka alkaa olla liian suuri. Varsinkin kun olen aivan yksin, miehestä ei ole tukea vaikka suhteemme alussa olikin ihana. En usko, että jaksan enää pitkään... tiedättekö ketään joka tällaisesta olisi yksin pystynyt taistelemaan?
Ja ei ole provo, olisikin.............
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niitä pahempiakin kohtaloita mutta jokaiselle se oma voi olla se pahin koska sitä elämää on elettävä.
Kävikö tässä niin että liian nopealla aikataululla laitettiin lapsi alulle.
Mikähän se sinun sairautesi on? Jokainen meistä kuolee joskus myös se anoppi.
Puhu neuvolassa ongelmistasi, tarvittaessa saat tukea. Älä luovuta lasta anopille.
Anoppi olisi voinut auttaa sisustamaan teidän kotiin lastenhuonetta. Ymmärrän tuohtumuksen että koet että lapsesi ollaan viemässä mutta älä anna sen tapahtua.
Ole mahdollisimman hyvä äiti lapsellesi, älä anna hoitoon ja yökylään. Imetä pitkään (noin vuosi) niin se mahdollistuu, saat luotua vauvaan hyvän ja kiinteän suhteen. Näytä kaikille että pärjäät.
Äitiä ja vastasyntynyttä ei saa erottaa jos äiti on kykenevä hoitamaan pienokaista.
Jos koet ettet pysty miehen kanssa jatkamaan niin mene ensi- ja turvakotiin. Googlettamalla löytyy tietoa.
Olipas hölmöjä ohjeita. Kuulostaa just siltä, että nyt täytyy ylisuorittaa. Surullista.
Entä jos vauva joutuukin tehohoitoon, siinä erotetaan heti.
Aina imetys ei onnistu tai jos onnistuu niin ei välttämättä tunnu hyvältä. Korvike on ihan hyvä, jos ei imetykseen pysty.
Ja anopeilla ei ole mitään lupaa puuttua kodin sisustukseen/järjestykseen. Anoppi hommatkoon kotiinsa jutut ja ap katsoo sitten miten ja milloin anoppi saa lasta hoitaa. Joskus yökyläkin on ihan suotavaa. Ihannehan olisi se että äiti saisi nukkua ja toinen hoitaisi sillä aikaa vauvaa. Esimerkiksi mä sain mennä anoppilaan vauvan kanssa ja nukkua päiväunet. Mikä parasta kun ei tarvinnut mitään ottaa mukaan, kun kaikki tarvittava oli anoppi hankkinut kotiinsa. Tänäpäivänä lapsi haluaa mennä mummolle yökylään. Vauva-aika on niin lyhyt mutta tunteita herättävä vuosi, mutta sen jälkeen täytyy muistaa, että lapselle se mummo voi olla hyvin rakas. Ja mummolle lapsi.
Kaikilla ei imetys onnistu ei, mutta jos onnistuu niin kannattaa imettää. Nyt ei ollut kyse mistään pulloruokinnan huonoudesta. Ehkä tehohoitoon joutuminen on jo itsessän kamala kokemus, että sitä ei koeta äidistä erottamisena. Miksi noin hyökkäävä asenne?
Ja kodin sisutamisen AUTTAMISESTA oli edellisessä viestissä kyse. Meillä auttaminen tarkoittaa sitä, että kuunnellaan toista ja sen mukaan mennään ja tehdään. Se auttaminen ei tarkoita sitä, että anoppi sisustaisi ap:n kodin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pärjäät hyvin sairautesi kanssa nyt ja tuleva lapsesi on terve, niin on sulla paremmin asiat kuin monella. Ymmärrän että voit olla traumatisoitunut, ehkä oman lapsen saaminen nostaa jotain vanhaa tuskaa omien vanhempien menettämisestä? Pääsisitkö terapiaan?
Voit kääntää oman ja lapsen elämän hyvään suuntaan! Älä anna periksi ja paljon kannustusta täältä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mukavilla ja positiivisilla ihmisillä ei ole koskaan kunnollisia ystäviä ja tukiverkkoa? Jotenkin outoa, kun minulla aika lailla tavallisella suomalaisella on kymmenkunta sellaista kaveria, jonka kanssa rupatella ja kerätä voimia ja jotka auttavat vaikka muutossa tms. Ystäviäkin on muutama, heidän kanssaan voi jakaa kaiken.
Eli voisiko edes joskus syynä ystävättömyyteen olla ap itse?
Yleensä ne kaverit häipyvät, kun sairastuu vakavasti tai tulee joku kriisi. Näistähän on paljonkin valituksia keskustelupalstoilla, täälläkin, kun ystävät ovat kaikonneet, jopa ne, joita on luullut ystäviksi. Monesti ilkeillä ihmisillä on laaja ystäväpiiri, juorukerhoko? Juuri tuo ap:n sairaus lienee se, mikä karkottaa ihmisiä. Sitä pelätään, varsinkin jos se johtaa kuolemaan. Olen sivusta nähnyt, että kehitysvammaisen lapsen syntymä suvussa karkottaa lähisukua ja ystäviä hyvinkin tehokkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mukavilla ja positiivisilla ihmisillä ei ole koskaan kunnollisia ystäviä ja tukiverkkoa? Jotenkin outoa, kun minulla aika lailla tavallisella suomalaisella on kymmenkunta sellaista kaveria, jonka kanssa rupatella ja kerätä voimia ja jotka auttavat vaikka muutossa tms. Ystäviäkin on muutama, heidän kanssaan voi jakaa kaiken.
Eli voisiko edes joskus syynä ystävättömyyteen olla ap itse?
No hienoa, kun sulla on noin hieno tilanne. Ei taida nyt auttaa ap:tä sun ystävät. Joskus sitä vaan erkaantuu ystävistä eri elämäntilanteista johtuvista syistä. Ei sais tapahtua, mutta jokaisella meistä on omat työnsä, opiskelut, lapset, sairaudet yms. Mikä ajaa siihen ettei olla yhteyksissä usein. Sitä huomaakin olevansa yksin.
Suurin osa ei erkaannu ystävistään, koska ystävyys on jotain sellaista, mikä säilyy elämäntilanteista huolimatta. Tosin kun on konmaritettava kavereita, niin ap:n tapaiset valittajat lähtevät ensimmäisenä.
Ilkeillä ihmisiä on usein paljon kavereita. Tässä taas yksi esimerkki ilkeästä ihmisestä. Kerran sun kaltainen sanoi mulle, ettei haluaisi olla ystäväni. Niin, mitä sitten? Minä haluan tällaiset empatiakyvyttömät ilkeät ihmiset sulkea pois elämästäni ja se rajoittaakin ihmisiä todella paljon pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti aina on hirveämpiäkin kohtaloita oli tilanne melkein mikä tahansa, mutta mun mielestä työkyvyttömyys, sairastaminen, yksinäisyys (joka liittyy väistämättä edellisiin kohtiin), ja kaltoinkohtelu muiden ihmisten taholta on aika pahoja. :/ (Oletan tekstin perusteella, että tilanne oli miehen ja miehen perheen osalta parempi ennen raskaaksi tuloa.)
Otsikko on vähän provosoiva, mutta siitä huolimatta jotkin kommentit täällä ovat melko vähätteleviä ja tylyjä...
On vähän haasteellista olla jatkuvasti tyytyväinen ja onnellinen sen perusteella, että muilla ihmisillä maailmassa on asiat vielä huonommin. Kuinka moni Suomessa oikeasti on omassa arkielämässään surematta asioitaan siksi että esim. Syyriassa on sota, ja siellä ihmisillä on kaikki siis väistämättä omaa elämää kauheammin? Itse mietin kyllä näitä asioita jatkuvasti, mutta ei se omia murheita kokonaan poista
Vierailija kirjoitti:
Koeta ottaa se positiivisesti.
Hyvähän se on että huolehtii. Älä oo niin ylpiä.
Pitää myös osata ottaa apua vastaan.
Nenän tunkeminen joka helvetin asiaan, sairaalloinen kontrollin tarve, päällepäsmäröinti ja toisen ihmisen minän halveeraaminen eivät ole mitään auttamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti suurimpia surujasi on läheisen yhteisön puuttuminen? Ei ole kunnon työyhteisöä eikä ystäväverkostoa eikä pitkäaikaista perheyhteisöä. Nykyisessä perheessäsi (mies ja anoppi?) koet ulkopuolisuutta.
Sairauskin kummittelee takaraivossa ennustamattomana mörkönä.
Mutta joihinkin asioihin olet voinut vaikuttaa omilla valinnoilla: mies, naimisiin meneminen, yhdessä asuminen & eläminen, raskaaksi tuleminen. En tiedä, kuinka paljon voit nyt vaikuttaa olosuhteisiin.
Mutta en tosiaan näe kohtaloasi kauheana, koska monissa asioissa olet voinut myös käyttää valinnanvapauttasi.
Toivon, että jostain löytäisit sopivaa tukea käsitellä niitä asioita, jotka ovat jääneet surettamaan ja synkentävät tänäkin päivänä elämää, vaikka siinä näyttää olevan asioita, joista voi iloita ja joita voi hallita.
Alue: Aihe vapaa
Olipas hölmöjä ohjeita. Kuulostaa just siltä, että nyt täytyy ylisuorittaa. Surullista.
Entä jos vauva joutuukin tehohoitoon, siinä erotetaan heti.
Aina imetys ei onnistu tai jos onnistuu niin ei välttämättä tunnu hyvältä. Korvike on ihan hyvä, jos ei imetykseen pysty.
Ja anopeilla ei ole mitään lupaa puuttua kodin sisustukseen/järjestykseen. Anoppi hommatkoon kotiinsa jutut ja ap katsoo sitten miten ja milloin anoppi saa lasta hoitaa. Joskus yökyläkin on ihan suotavaa. Ihannehan olisi se että äiti saisi nukkua ja toinen hoitaisi sillä aikaa vauvaa. Esimerkiksi mä sain mennä anoppilaan vauvan kanssa ja nukkua päiväunet. Mikä parasta kun ei tarvinnut mitään ottaa mukaan, kun kaikki tarvittava oli anoppi hankkinut kotiinsa. Tänäpäivänä lapsi haluaa mennä mummolle yökylään. Vauva-aika on niin lyhyt mutta tunteita herättävä vuosi, mutta sen jälkeen täytyy muistaa, että lapselle se mummo voi olla hyvin rakas. Ja mummolle lapsi.