Kolmården - vinkkejä, kiitos!
Viisi henkilöä menossa sinne, lapset suht isoja. Onko Camping - paikkaa lähellä, missä? Matkailuautolla olemme liikkeellä.
Saako puiston alueelle viedä omia eväitä?
Mitä ruokaa puistossa tarjolla, hintataso?
Ehtiikö kaiken nähdä yhdessä päivässä?
Onko siellä yleensä ruuhkaa?
Plussat/miinukset?
Kiitos :)
Kommentit (3)
Mielestäni missään ei kielletty omien eväiden vientiä puistoon. Me kyllä söimme paikanpäällä jossakin ravintolassa, mutta toki mukana oli myös välipalaa ja juotavaa. Ravintolat olivat vähän samaa tyyliä kuin huvipuistoissa usein. Ihan kohtuullista ruokaa ja hinnatkin mielestäni normaalitasoa vastaaviin paikkoihin. Toki sieltä saa myös hodari-tyyppistä sapuskaa sitten edullisemmin. Meillä lapset olivat silloin pari vuotta sitten 12-6 -vuotiaita. Hyvin jaksoivat kiertää ja kulkea, mutta mielestäni yksi päivä kyllä riitti. Kannattaa varata hyvät kengät, sillä kävelyä ja seisomistahan tuo on pitkälti koko päivä. Alue on niin laaja, ettei sitä mieltänyt mitenkään ruuhkaiseksi, vaikka heinäkuussa oltiinkin. Ainoa kohta, jossa ruuhkaa oli, oli se gondolihissi-kiertoalue, jossa näki mm. karhut ja leijonat. Jonotusaika saattaa helposti olla reilusti yli tunnin, mutta se kyllä kannattaa. Oli mielestäni ihan ehdoton ykkösjuttu koko puistossa. Riittävästi naposteltavaa ja juotavaa vain, niin jonotusaika kuluu siinä syöpötellessä. ;) Toinen iso elämys oli tiikerin ruokinta, johon osuimme ihan sattumalta. Varmaan nuo ruokinta-ajat jossain ilmoitellaankin. Häkissä on osittain lasiset seinät ja tuntui hurjalta, ettei 6-vuotiaan ja tiikerin välissä ollut kuin sentti pari (no, vähän lasia toki...)
Camping-aiheisiin kysymyksiin en valitettavasti osaa ottaa kantaa. Mukavaa reissua!
Suomen hinnoissa ruuat. Puistossa lähinnä grilliruokaa tarjolla. Jonottaa saa safarille ja delfinaarioon.
Jonoa oli ns.safarikierrokselle tuolihissillä, muuten ei niinkään. Ruokapaikkoja oli muutamia ja grillejä. Helteisellä säällä kannattaa varata vesipulloja ja hellehatut mukaan. Olin yötä Norrköpingissä hotellissa joten camping jäi vieraaksi. Googlettamalla löytyy läheiset majoitusvaihtoehdot. Alue on lähellä järveä kauniilla paikalla. Yksi päivä riitti meille. Hintataso Suomea lähellä.