Päästinkö hyvän miehen menemään?
Erosta on nyt pari kuukautta, sinänsä lyhyt aika muutaman vuoden avoliitosta toipumiseen, mutta mieltä kaihertaa. Toivon asiallista keskustelua.
Listaan nyt erilaisia asioita suhteestani, hyviä ja huonoja. Kertokaa sitten mielipiteenne, onko minulla oikeastaan mitään kaduttavaa.
- Mies oli aluksi huomaavainen: osteli kukkia, lahjoja, koruja, jne. Hän sai minut tuntemaan itseni maailman ainoaksi naiseksi. Tämä kyllä muuttui suhteen myötä, vaikkakin edelleen availi minulle ovia, jne.
- Mies on hyvin kunnianhimoinen työnsä suhteen. Haluaa menestyä ja tekee töitä sen eteen. On töissä ns. pukumieshommissa. Erittäin hyväpalkkainen. Itseäni kuitenkin rasitti se, että hän halveksi ns. duunareita ja toi sen ilmi ja sitten sain hävetä.
- Mies ei sietänyt, että häntä arvostellaan millään tavalla. Hän tosin otti arvosteluna aivan kaiken, mikä ei omaa korvaansa sattunut miellyttämään.
- Kaikki oli aina minun vikani.
- Seksiä oli vain kerran viikossa, hänellä halut vähäiset. Oman huippunsa saavutettuaan ei hoitanut minua loppuun. Ikinä. Seksi kuitenkin ihan ok.
- Kaverit todella tärkeitä. Joka viikonloppu olisi halunnut juhlia ja saunoa poikien kanssa. Kaikilla pojilla kuitenkin ikää jo sellaiset 33 vuotta ja osalla vähän päälle. (Itse olen 25)
- Teki isoja päätöksiä minulta kysymättä.
- Heitti usein ikäviä kommentteja painostani. (Olen 165cm pitkä, painan 61 kg.)
- Mies oli kuitenkin avulias ystäviään ja äitiään kohtaan: auttoi kun pyydettiin. Oli hyvin kohtelias kaikille aina. Sitten kun kyläpaikasta päästiin kotiin, niin minulle oli taas huomautettavaa.
- Joka viikonloppu alkoholia. Paljon.
- Oletti, että tuen häntä ihan joka asiassa. En siihen pystynyt, koska monet asiat olivat vain niin....argh.
- Halusi jatkuvasti teatteriin, konsertteihin, tapahtumiin. Itse tykkään enemmän kotoilusta ja sitten sain taas kuulla olevani perseestä.
- Jaksoi joka päivä kysyä päivän kuulumiset ja keskusteluhetkemme olivat usein syvällisiä ja minusta tuntui että häntä oikeasti kiinnosti elämäni ja että rakasti minua.
- Huumorimme oli samasta puusta veistetty ja usein nauroimme katketaksemme jollekin typerälle asialle.
- Ero tuli lopulta kun päätti ottaa työpaikan toiselta paikkakunnalta, eikä minulta kysellyt taaskaan mielipidettä. Oletti, että muutan perästä. En muuttanut.
NIIN PALJON RISTIRIITOJA! Ihana, mutta kamala. Huomaavainen, mutta välinpitämätön.
Mietin vain, että oliko vika tosiaan vaan minussa. Ystäväni ja perheeni ovat sanoneet, että olen saanut itseni pelastettua narsistisen ihmisen kynsistä.
Ikää on tosiaan vasta 25', että elämänkokemusta ei hirveästi ole kertynyt.
Mitä mieltä te olette tästä koko tapauksesta? Katua vai iloita vapaudesta?
Kommentit (28)
Tässä taas nähdään miten miehen asema ja palkka korreloi sen suhteen miten huonosti miehen annetaan käyttäytyä.Eli nainen ajatteli,että kestää kyllä tätä kunhan nämä asiat ovat kunnossa.Itse tapailin tälläistä,vanhempaa mallia tälläisestä miehestä ja olen myös aikaisemmin ollut hyvän miehen kanssa suhteessa joten kokemuspohjaa löytyi.En kestänyt miestä kuin ehkä 3kk ja oloni oli jo huono,jos minulla ei olisi ollut kokemusta hyvistä miehistä niin olisin varmaan jäänyt tämän huonon miehen luo.Minun onneksi kokemusta minulta löytyi.
Hyvä kun pääsit eroon. Mulkkenssoni mikä mulkkenssoni.
Sanotaan, että toimivassa parisuhteessa hyviä ja huonoja puolia saisi olla suhteessa 5:1. Tuo listasi oli luokkaa 3:5, eli toivottavasti ainakin opit jotain, jos ei muuta.
Onneksi olkoon! Pääsit vaivatta eroon ikävästä miehestä. Nyt pää pystyyn ja kohti uutta, itsesi näköistä
elämää! Opettele elämään yksin,nauti nuoruudestasi,kehitä vahvuuksiasi,kasvata itsetuntoasi ja
kunnioita itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Erosta on nyt pari kuukautta, sinänsä lyhyt aika muutaman vuoden avoliitosta toipumiseen, mutta mieltä kaihertaa. Toivon asiallista keskustelua.
Listaan nyt erilaisia asioita suhteestani, hyviä ja huonoja. Kertokaa sitten mielipiteenne, onko minulla oikeastaan mitään kaduttavaa.- Mies oli aluksi huomaavainen: osteli kukkia, lahjoja, koruja, jne. Hän sai minut tuntemaan itseni maailman ainoaksi naiseksi. Tämä kyllä muuttui suhteen myötä, vaikkakin edelleen availi minulle ovia, jne.
- Mies on hyvin kunnianhimoinen työnsä suhteen. Haluaa menestyä ja tekee töitä sen eteen. On töissä ns. pukumieshommissa. Erittäin hyväpalkkainen. Itseäni kuitenkin rasitti se, että hän halveksi ns. duunareita ja toi sen ilmi ja sitten sain hävetä.
- Mies ei sietänyt, että häntä arvostellaan millään tavalla. Hän tosin otti arvosteluna aivan kaiken, mikä ei omaa korvaansa sattunut miellyttämään.
- Kaikki oli aina minun vikani.
- Seksiä oli vain kerran viikossa, hänellä halut vähäiset. Oman huippunsa saavutettuaan ei hoitanut minua loppuun. Ikinä. Seksi kuitenkin ihan ok.
- Kaverit todella tärkeitä. Joka viikonloppu olisi halunnut juhlia ja saunoa poikien kanssa. Kaikilla pojilla kuitenkin ikää jo sellaiset 33 vuotta ja osalla vähän päälle. (Itse olen 25)
- Teki isoja päätöksiä minulta kysymättä.
- Heitti usein ikäviä kommentteja painostani. (Olen 165cm pitkä, painan 61 kg.)
- Mies oli kuitenkin avulias ystäviään ja äitiään kohtaan: auttoi kun pyydettiin. Oli hyvin kohtelias kaikille aina. Sitten kun kyläpaikasta päästiin kotiin, niin minulle oli taas huomautettavaa.
- Joka viikonloppu alkoholia. Paljon.
- Oletti, että tuen häntä ihan joka asiassa. En siihen pystynyt, koska monet asiat olivat vain niin....argh.
- Halusi jatkuvasti teatteriin, konsertteihin, tapahtumiin. Itse tykkään enemmän kotoilusta ja sitten sain taas kuulla olevani perseestä.
- Jaksoi joka päivä kysyä päivän kuulumiset ja keskusteluhetkemme olivat usein syvällisiä ja minusta tuntui että häntä oikeasti kiinnosti elämäni ja että rakasti minua.
- Huumorimme oli samasta puusta veistetty ja usein nauroimme katketaksemme jollekin typerälle asialle.
- Ero tuli lopulta kun päätti ottaa työpaikan toiselta paikkakunnalta, eikä minulta kysellyt taaskaan mielipidettä. Oletti, että muutan perästä. En muuttanut.NIIN PALJON RISTIRIITOJA! Ihana, mutta kamala. Huomaavainen, mutta välinpitämätön.
Mietin vain, että oliko vika tosiaan vaan minussa. Ystäväni ja perheeni ovat sanoneet, että olen saanut itseni pelastettua narsistisen ihmisen kynsistä.
Ikää on tosiaan vasta 25', että elämänkokemusta ei hirveästi ole kertynyt.
Mitä mieltä te olette tästä koko tapauksesta? Katua vai iloita vapaudesta?
Sinä teit oikean ratkaisun.Mies ei ollut hyvä kuin itselleen.
Kiitos vastauksistanne! Tuntuu jo huomattavasti paremmalta ja alan todellakin olla varma päätöksestäni, että näin piti käydä ja se oli ainoastaan vaan hyvä! :)
-ap
Erosin tälläisestä miehestä 15 avioliittovuoden jälkeen. Homma pahen tuosta ajan kanssa. Hyvä, että tienne erkanivat.