Tätähän minä olen täällä toitottanut että kaikilla suomalaisilla lapsilla ei ole mahdollisuutta mennä lukioon

Siitä on jo - kääk - 24 vuotta, kun minä lukioni aloitin, mutta silloin ainakin myönnettiin. Ja vaikka se ei ollut suurensuuri summa, niin kyllä sillä kurssimuotoisen lukion kirjat osti.

Toinen juttu sitten on, jos asuu niin kaukana lukioista, että pitäisi muuttaa opiskelija-asuntoon. Se on jo toisen kalleusluokan asia. Mutta en usko pelkkien kirjakustannusten katkaisevan kenenkään opintietä. Pikemminkin näin:

Vierailija:

Uskon enemmänkin, että vanhemmat joilla siitä rahasta on niin tiukkaa, eivät ole itse koulutettuja eivätkä siten ole koskaan lastaan kannustaneet koulunkäyntiin. Tässä " tutkimuksessa" on vaan ajateltu että se on siitä rahasta kiinni, ja varmaan jotkut ovat sen rahan tekosyyksi sanoneetkin. Kyllä suomessa opiskella voi, jos haluaa, ihan varmasti!!

Tavallisella älyllä varustetun taatiaisen tarvitsee tehdä jotain myös sen eteen, että lukiossa menestyy. Samoin näen tärkeäksi, että lukioikäisenä hankkii elinikäisiä ystäviä ja pitää yhteyttä lapsuudenaikaisiin.

Tietysti, jos ihanne on se, että meillä on 30-vuotiaita pari vuotta sitten valmistuneita työuupuneita pätkätyöläisiä, joilla 15 vuoden työkokemus 24:ltä alalta olemme oikeassa suunnassa tämän yhteiskuntamme kanssa.

JOKAISELLA suomalaisella tulisi olla mahdollisuus (vaikka sitten sossu maksaisi kirjat+ehkä muitakin menoja, siis asumis/ruoka TARVITTAESSA) käydä yläasteen jälkeen joko lukio tai ammattikoulu. Tällä takaamme sen, että suomessa köyhänkin perheen lapsella on tasa vertaiset mahdollisuudet kouluttaa itseään rikkaan perheen lapsen kanssa.

Äitini oli yh ja kummasti löytyi varaa ostaa minulle lukiokirjat. Ja äitini oli tosi tarkka, että ostetaan nimenomaan uudet kirjat. Hänelle ei kelvannut naapurin käytetyt kirjat. Vielä yliopisto-opintojenkin aikana äitini jelppasi taloudellisesti, vaikka silloin kävin tekemässä keikkatöitä ja olin kesät töissä.



Kyllä sitä rahaa löytyy, jos oikein haluaa. Pitää vain asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. Minun äidilleni tärkeintä oli se, että lapsi saa kunnon koulutuksen, vaikka hänellä itsellään oli vain kansakoulu käyty.

Minulla on suhteellisen hankalaa tuo lukioaika. Isäni oli vasta kuollut. Yrittäjääitini oli sairastunut masennukseen osittain tuon isän kuoleman takia ja oli työkyvytön, mutta firmaa ei saatukaan heti myytyä tai ajettua alas -> tuli isot tappiot. Tulot olivat äärimmäisen pienet. Opintotukeni oli alle 400 mk kuussa. Minua nuorempia sisaruksia oli kolme.



Sossusta saatiin kyllä vähän rahaa, mutta ei siellä oikeasti mitään lukiokirjoja otettu laskuna huomioon. Sen normaalin lapsikorotuksen minustakin sai, vaikka kulutin koulukirjoihin, laskimiin yms. hirveitä summia. Onneksi opettajat koulussa lainasivat ja valokopioivat laittomasti kirjoja minulle, että sain rämmittyä läpi lukion.



Baarissa kävin kaksi kertaa lukioaikana. Nämä molemmat kerrat olivat abiaikoina, penkkareissa ja kuunteluiden jälkeen. Join muistaakseni molemmilla kerroilla yhden siiderin. Äitini tai nuoremmat sisarukseni eivät nauttineet alkoholia tai polttaneet tupakkaa tuona aikana. Ei siis tosiaan kaikilla köyhillä raha mene alkoholiin tai tupakkaan.



Tästä on nyt noin 15 vuotta aikaa. Jos nykyään on vielä vaikeampaa taloudellisesti, se mahtaa olla joillekuille tosi vaikeaa.

ei ne pienet tulot vaan ne pienet menot! jos vanhemmat (ja tietysti lapset) haluavat lapset lukioon, se on varmasti taloudellisesti mahdollista. Sitten kutistetaan omista menoista, haetaan kaikki mahdolliset tuet jne. Mutta taas unohdetaan, että lukio EI ole ainoa kouluttautumisvaihtoehto. Ammattikoulupohjallakin pääsee ammattikorkeaan ja monilla ammattikoulupohjaisilla aloilla on nykyään paljon paremmat palkat kuin ammattikorkeapohjaisilla (vrt. raksatyöt - sosiaaliala)

Nyt kun ajattelin, niin oma äitini ei opiskeluaikoinani harrastanut mitään (no, ulkoilua), ei matkustellut, ei käynyt ravintoloissa, ei ostellut mitään kallista kotiin eikä itselleen. Siitä hän sitä rahaa repi lukio- ja yliopisto-opintoihini. Nyt kun olen jo valmistunut, niin äitini on satsannut itseensä ja tyytyväisenä katselee, kun tytär on menestynyt elämässään.



PRIORISOINTIKYSYMYS!