Miksi sinusta tuli katkera?

Tarttis tehdä jotain kirjoitti:

Havahduin luokkakokouksessa siihen, että oma persoonallisuuteni/minäni oli jo tovin ollut poissa ja minusta oli tullut katkera vanhempi ämmä. Naurattaisi ellei itkettäisi😂 Nyt yritän analysoida tilannetta ja tehdä asialle jotain. Löytyisikö kohtalotovereita? Miksi sinusta tuli katkera?

Minun katkeruuteni taustalla taitaa olla unelmamieheni muuttuminen sovinistiseksi sohvaperunaksi, haastavat pienet lapset, väsymys, lihominen, omien harrastusten jääminen...äääh. Nyt tälle tehdään jotain! T. Ap

Kai taustalla on pettymys siihen miten oma elämä on mennyt. Vaikka isoon osaan pystyisi itsekin vaikuttamaan, niin silti se kalvaa ja katkeroittaa, varsinkin jos vertaa lähipiirissä muiden elämään.

Minä olin aina se kiltti tyttö, joten kun en osannut kieltäytyä niin töissä tein muidenkin työt. Siihen jos suostut, niin sitä teet aina. Pikkuhiljaa alkoi vituttaa se, että muut pääsevät helpommalla. Se synnytti minun katkeruuteni.

Kärsin huonosta itsetunnosta enkä ole pystynyt toteuttamaan elämässä asioita, joista olen haaveillut. Olen aina mennyt sieltä missä aita on matalin, ettei minuun sattuisi.

Siksi että synnyin perheeseen, jonka vastuuhenkilöt, eli äiti ja isä eivät valmistaneet minua elämän haasteisiin. Olen ikuisesti syrjäytynyt työ- ja parisuhdemarkkinoilta.

Tutustuin matkailevaan mieheen joka oli avoin ja tykkäsi reissata. Asuimmekin ympäri suomea etsien paikkaamme. Nyt on lapsia, joten paikalleen täytyi jäädä, mutta matkustusinto on laantunut täysin. Kotona pitäs nyhjöttää taas koko ******* kesäloma. Viime viikon oli jätkien kanssa reissussa ja nyt ilmoitti, ettei ole varaa tehdä perheenä mitään kun oli ostellut tablettia ja muuta turhaa. Tabletin osti lapsille pitkiä automatkoja varten (mitä matkoja? :D)

Olen säästänyt kotimaan lomamatkaa varten 500 e, että lapsetkin pääsisivät vaikka lintsille tai muumimaailmaan. Vaan ei mies oli käyttänyt yhteisen taloustilimme lähes nollille, koska mullahan oli lomasäästöt joilla elää.

Harkitsen nousevani junaan illalla lasten kanssa. Katsokoon mies uusia satelliittikanaviaan kotona ens viikon...jep se osti kaikki kanavat.

Hän oli kavereiden kans reissussa rentoutumassa viikon ja minä hoidin kotona kuumeisia korvatulehdusta yöt huutavia lapsia. Ajatuksissa siinsi ensi viikon loma, vaan ei! Kotona kuulemma ollaan kun ei ole vara muka mihinkään. Anto budjetiksi 100 e. Se menis pelkkiin bensoihin.

Reissun jälkeen ukko vaan ärjyny ja kiukunnu kaikesta.

En edes tajunnut olevani katkera. Suoraan puhuva veljeni oli kyllä muutaman kerran sanonut että koittaisit tehdä tuolle jotain. En ymmärtänyt.

Erosin pitkästä liitosta omasta aloitteesta. Mikään ei ollut erikoisen huonosti ja kaikki oli. Tai siis välinpitämättömyys oli huonoin. Voin niin pahasti että tiesin se on joko kuolema tai elämä, valitsin elämän.

Meni muutamia vuosia ja tapasin miehen. Olimme enemmän ystäviä vaikkakin rakastavaiset. Siinä suhteessa sain kasvaa henkisesti ja moni lukko lapsuudesta saakka aukesi.

En ollut tajunnut että jo lapsena äitini on minut hylännyt ja 17vnä otin miehen johon tarrasin kiinni ja pidin kulissia yllä sekä annoin sen saman välinpitämättömyyden jatkua kuten ns. kotonani.

Olin katkera koko maailmalle.

Minut eheytti rakkaus. Pyyteetön kunnioittava rakkaus missä vihdoin nelikymppisenä sain kasvaa omaksi itsekseni. Oli huikeaa tavata ihminen joka oikeasti halusi olla minun kanssa.

No, matka on vielä kesken. Nyt tiedän paskoja asioita tapahtuneen mutta hei, olen aikuinen nainen jolla tulevaisuus edessä. Ja mikä on takana on takana. Huonot tapahtumat ovat kasvattaneet tähän ja jatkossa, koska olen se aikuinen, minä päätän annanko henkisen väkivallan jatkua vai en.

Se, että olen "parisuhdemarkkinoilla" täysi nolla, yksinäisyys ja tarkoitukseton elämä.

Eihän tämän elämän nyt näin pitänyt mennä, olen huomannut etten vain uskalla tehdä asioita ja heittäydyn marttyyriksi ja vellon itsesäälissä.

Se, että itse on aina se, joka joutuu kärsimään.

Lapset sen aiheuttavat, vanha elämä jää pois. Valitettavasti. Ei sitä voi ennalta tietää.

Vierailija kirjoitti:

Lapset sen aiheuttavat, vanha elämä jää pois. Valitettavasti. Ei sitä voi ennalta tietää.

Sama! Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta elämäni oli täydellistä ennen heitä. Nyt ei niinkään🙄Rentous on tiessään ja moni asia pitää tehdä enemmän tai vähemmän lasten ehdoilla. En ymmärrä miten saatoin olla niin kujalla lapsiperhearjesta...

Muutin aikoinaan Turusta Espooseen, ja täällä ei olla ihmisoikeuksista kuultukaan.