Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö - muita kärsijöitä?

Hei! Täällä yksi yleistynyt ahdistuneisuushäiriö diagnoosin saanut. Nykyään menee hyvin ja ahdistus on pysynyt hallinnassa. Söin lähes kolme vuotta lääkkeitä ja kävin kaksi vuotta psykoterapiassa kahdesti viikossa, mutta nyt olen ollut hyvässä kunnossa jo yli kaksi vuotta. En käy terapiassa tai ole lääkityksellä, mutta toki näihin keinoihin palaisin jos tarvetta taas ilmenisi.

Elän ihan tavallista lapsiperhearkea, käyn töissä ja olen onnellinen.

Hae apua, jos ahdistaa. Elämä ei tarvitse olla kärsimystä ja jatkuvaa tukalaa oloa.

Moi<3 täällä myös yksi. En ole saanut diagnoosia mutta varmasti ainakin lievää ahdistuneisuutta on, tai taipumus siihen ajoittain. Suosittelen kirjaa nimeltään Irti murehtimisesta. Se sisältää infoa ja tehtäviä, joiden avulla voit kanavoida murheita ja ahdistusta. Lopulta opit muuttamaan koko ajattelutapaasi niin, että et enää murehdi turhasta ja tunnistat ne ajatukset, jotka eivät ole totta vaan johtuvat ahdistuneisuudesta (esim. Huoli hellan päälläolosta, vaikka järjellä ajateltuna tietää että se on täysin turha).

Itselläni tuo kirja auttoi paljon, kun vaan jaksoin sitkeesti tehdä sen loppuun, vaikka välillä tuntuikin turhalta ja siltä etten edisty.

Lisäks kannattaa tietysti käydä vaikka psykologilla jos on mahdollista. Mieti, mistä asioista nautit ja tee niitä mahdollisimman paljon. Nuku hyvin, syö terveellisesti ja liiku, vaikka luonnossa rauhallisesti. Ahdistuneisuus on todellakin melko yleistä nykyään, yksin et ole<3

Kiitos ystävällisistä vastauksista! 😊 Olen kärsinyt ahdistuneisuudesta jo pitkään, mutta tässä elämäntilanteessa (puoliso on työtön ja työllistyminen näyttää aika vaikealta, vaikka hänellä korkeakoulututkinto onkin) oireet ovat selvästi pahentuneet. Taustalla kummittelee myös lapsuudessa koettu äkillinen trauma (lähisukulaisen kuolema liikenneonnettomuudessa), joka aikoinaan jäi käsittelemättä ilman ammattiapua. Tästä on varmaan jäänyt päälle joku posttraumaattiseen stressireaktioon verrattava juttu, joka nyt sitten vanhana (pian 40v. mittarissa) on alkanut kiusaamaan. Pakkohan sitä on yrittää tehdä jotain, ettei elämä valu ihan hukkaan asioita murehtiessa...

Täällä yksi diagnosoitu. Sertralin-lääkitys, psykoterapia, EFT-harjoitukset (kehon pisteiden taputtelu, googlaa) ovat auttaneet minua parhaiten.

Mullakin on tuo. Alkoi jo yli 15v sitten (olen 32v) just ovien tarkisteluna, pelkoina, ahdistuksena. Sitten muutaman vuoden myöhemmin työstressistä ym. Puhkesi paha paniikkihäiriö> menetin työni > sairastuin masennukseen. Sain ssri-lääkityksen ja se lopetti oikeastaan kokonaan nuo tarkistelut ja ovien kokeilemiset yms. Pakko-oireet ja pahimmat paniikit. Pelkoja ja ahdistuneisuutta oli, mutta sitten ssri:t vaan pitemmän vaikeutti jotenkin sitä masennusta ja näin pahoja uniakin ym. Lopetin lääkitykset ja koitin sinnitellä työelämässä, masennus alkoi helpottaa ja pikkuhiljaa aloin oppia elämään niin etten saanut enää paniikkikohtauksia tai pahoja ahdistuskohtauksia. Työelämässä meni taas perseelleen muista syistä ja se ahdisti ja vähän eristäydyinkin, sain lapsen. Pikkuhiljaa olen ihmisenä vahvistunut ja eheytynyt todella paljon, olen saanut toisenkin lapsen ja uusia kavereita ja ystäviäkin, eikä ahdistus ole enää pitkilleen päässyt niskan päälle, en ole varmaan viiteen vuoteen tarvinnut rauhoittavaa ahdistukseen yöllä. Työelämään täytyy jossain vaiheessa palata, se pelottaa ja ahdistaa, mutta opiskelen uutta ammattia ja yritän pikkuhiljaa uudestaan. Henkisesti voin paremmin varmaan, kuin melkeinpä ikinä.

5/5 jatkaa: niin paitsi autoilu pelottaa todella paljon, se on ainoa pelko joka oikeastaan vaan paheni lasten myötä, mutta ei hirveästi elämää silti rajoita.

Aah, kivaa kuulla etten ole yksin! Lapsuudessa koettu kiusaaminen ja huonot koti-olosuhteet, ovat tehneet minusta liian kiltin. Tämä taas osaltaan on ajanut minut huonoihin parisuhteisiin, näistä taas aiheutunut lisää alemmuudentunnetta.

Nämä saavat minut joskus todella saamattomaksi asioiden hoidossa. Ahdistus liittyy huonoon minäkuvaan. Koen olevani huono monessa asiassa täysin epärealistisesti ja en saa asioita hoidetuksi ja tämä lisää ahdistusta. Häpeän itseäni ja näitä tunteita, enkä osaa hakea apua ja tämä taas ahdistaa. Tunnen jatkuvasti että pitäisi olla viisaampi, vahvempi niin henkisesti kuin fyysisesti. En osaa tehdä päätöksiä.

M30

Mulla ei ole virallista diagnoosia (vielä) mutta oireet täsmää. Mua auttaa näistä nyt saatavilla olevista keinoista parhaiten puhuminen, hengitysharjoitukset ja yksitoikkoinen liikkuminen jossa keskityn vain siihen liikkeeseen ja hengittämiseen. Eli siis vaikka sauvakävely jos siinä fokus toistuvassa liikkeessä ja hengityksessä. Jooga on auttanut rentoutumiseen illalla > saan nukuttua hieman paremmin mutta en kyllä voi joogaan keskittyä silloin kun olo on tosi paha. Olen myös jutellut ammattilaisen kanssa - hän on kullan arvoinen, ainoa joka todella on saanut hurjilla kierroksilla linkoavan mieleni normaalillimme leveleille.

Mua ei ole auttanut mikään melkein 20 vuoteen, ei pitkä terapia eikä lukuisat kokeillut lääkkeet. Elämä on sietämätöntä ja tuskan määrä hirvittävä. Joko hakeudun ulkomaille mantelitumakkeen poistoon tai päätän päiväni. En jaksa enää.

Vierailija kirjoitti:

Mua ei ole auttanut mikään melkein 20 vuoteen, ei pitkä terapia eikä lukuisat kokeillut lääkkeet. Elämä on sietämätöntä ja tuskan määrä hirvittävä. Joko hakeudun ulkomaille mantelitumakkeen poistoon tai päätän päiväni. En jaksa enää.

Toivottavasti asiat paranee kohdallasi, ansaitset hyvää :)

Täällä yksi. Olen kärsinyt yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkikohtauksista, unettomuudesta, pakko-oireisuudesta... Ahdistus on vähän muuttanut aina muotoaan ja oireillut eri tavoin. Omalla kohdallani lääkitys on auttanut merkittävästi. Olen kirjoittanut jonkin verran mielenterveysongelmistani blogiin, jos kiinnostaa lukea enemmän https://alatulepahamieli.blogspot.com/

Itseäni auttanut lääkkeet (SSRI) ja se, että on tavallaan oppinut elämään sen kanssa ja hyväksymään häiriön osana itseä.