8 kk erosta mutta siltikin...

Ei se mullakaan käynyt hetkessä ja kävin myös terapiassa. Terapeuttikin suositteli päiväkirjan tai ajatusten kirjoittamista, jolloin minun oli helpompi ymmärtää oman pääni sisältöä. Opin pitämään kaikenlaisista itsensä kehittämiseen liittyvästä kirjallisuudesta ja löysin hyviä neuvoja siihen, miten saan koottua elämäni kasaan. Ne olivat vähän kuin tehtäväkirjoja ja lopulta odotin aamulla innolla, että pääsen taas miettimään asioita, kirjoittamaan niitä ylös ja myös toteuttamaan uusia ajatusmalleja. Niiden apu oli valtava. Puolen vuoden pasta olin kuin uusi ihminen, vaikka olinkin käynyt todella synkissä vesissä.

Kuulostaa tutulta. Itse jäin roikkumaan eksääni pakonomaisesti ja olin häneen jatkuvasti yhteydessä viesteillä, alkuun myös tapasimme pariin otteeseen. Olin lievästi masentunut ja menetin elämäniloni, töissä jaksoin juuri ja juuri käydä eli oli tosi vaikeaa henkisesti.

Jälkikäteen ajateltuna kadun, että pidin yhteyttä enkä hyväksynyt eroa heti alkuun. Ajan mittaan tajusin kuitenkin, että suhde on ohi ja lopetin yhteydenpidon onneksi. Nykyään minulla on uusi, paljon parempi mies eli yli voi päästä, vaikka tuntuisikin mahdottomalta. 

Tällaiset tarinat valaa aina uskoa jaksaa rämpiä eteenpäin. Itsekin olen töissä tavalliseen tapaan käynyt, saa hetkeksi jotain muuta ajateltavaa. Kaikenlaista puuhaa olen koittanut elämääni sisällyttää, mutta olo on silti kurja ja niin kovin yksinäinen. Kai se olisi vain itse pysyttävä tiukkana ja lopettaa exän tapailu.

Ap

Upp