Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä jos ihmisellä mt-ongelmia, ensin elämä/pää kuntoon ja sitten parisuhde vai voiko parisuhde olla hyvä apu toipumisessa?
Kommentit (32)
Parisuhde ei ole hoitosuhde.
Mutta jos sillä sairaammalla tai molemmilla on muu taho jossa puhua omasta/toisen sairaudesta ja molemmat ymmärtää missä mennään, herkkyys ymmärtää ja tulla ymmärretyksi voi syventää suhdetta.
Toimii, jos keskiössä on suhde eikä ongelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän ei ole yksiselitteistä, mustavalkoista vastausta. Usein on nimittäin niin, että ongelmista pääsee eroon elämällä normaalia elämää, johon saattaa hyvinkin kuulua parisuhde joka auttaa elämässä eteenpäin. Itseasiassa paras lääke moniin mielenterveysongelmiin on juuri hyvät ihmissuhdekokemukset, sillä monesti ongelman syy on huono lapsuus/mieleltään sairaat vanhemmat tms. Kuitenkin tämä vaatii mt-ongelmaiselta itsereflektiota ja reippautta - ei kenenkään kuulu kannatella toista 100%.
Onko alkoholiongelma mielenterveysongelma ja auttaako parisuhde siitä selviytymisessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että riippuu tapauksesta.
Jos sun mt ongelmat johtuu huonoista ihmissuhteista, niin hyvän rakkaan löytäminen voi olla se avain onneen. Monelle käynyt näinkin hyvin :)
Miinustelijat lienee yksinkertaisia tai "sairaudentunnottomia" :D
Mikäpä sinut oikeuttaa haukkumaan heitä?
Mikään ei ole yksiselitteistä. Riippuu tapauksesta. Jos on eri mieltä tuon vastauksen kanssa, täytyy olla jollakin tavalla yksinkertainen tai liian kiinni siinä omassa katsontakannassaan, eli vähän niin kuin sairaudentunnoton.
"Jos olet nainen niin joo miehen pitää tukea ja jaksaa sua. Jos olet mies niin ihan ymmärrettävää ettet saa ketään/sut jätetään sairastuttuasi. Eikö niin?"
Itse asiassa totuus on juuri päinvastoin. Jos nainen sairastuu parisuhteessa, 90 % niistä päättyy eroon. Kun mies sairastuu, eroprosentti on huomattavasti pienempi. Varmasti yksi vaikuttava asia on se, että naiset ottavat helpommin ymmärtäväisen hoivaaajan ja kodin pyörittäjän roolin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan mt-ongelmien laadusta ja tilanteesta.
Mulla on virallisesti "mt-ongelmia" (vaikea ja pitkittynyt masennus), mutta en pidä itseäni mitenkään ihmeellisenä.
En vain sopeudu tähän yhteiskuntaan ja ympäröivään maailmaan yhtä kivuttomasti kuin valtaosa ihmisistä, luonteenikin poikkeaa valtaosasta jne., mutta mä pärjäilen ihan hyvin kun saan ja voin elää pitkälti omien intressieni ja arvojeni mukaisesti.
Haluaisin samanlaisen miehen, eli "mt-ongelmaisen". Samalla tavalla ongelmaisen kuin minä.
En voi kuvitella eläväni ihmisen kanssa, joka olisi aina ollut tämän yhteiskunnan normien mukainen ja "terve".
Hyvin sanottu :) Samoilla linjoilla olen, paitsi että parisuhteeni terveen miehen kanssa on auttanut voimaan paremmin, eli kyllä se hyvä suhde voi parantaa masennusta. Masennuslääkkeitä syön tosin yhä, enkä voisi kuvitella olevani ilman niitä, koska en kestä olla ihmisten seurassa enkä ole iloinen mistään ilman lääkitystä. Toivottavasti joskus vielä..
ohuyre kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan mt-ongelmien laadusta ja tilanteesta.
Mulla on virallisesti "mt-ongelmia" (vaikea ja pitkittynyt masennus), mutta en pidä itseäni mitenkään ihmeellisenä.
En vain sopeudu tähän yhteiskuntaan ja ympäröivään maailmaan yhtä kivuttomasti kuin valtaosa ihmisistä, luonteenikin poikkeaa valtaosasta jne., mutta mä pärjäilen ihan hyvin kun saan ja voin elää pitkälti omien intressieni ja arvojeni mukaisesti.
Haluaisin samanlaisen miehen, eli "mt-ongelmaisen". Samalla tavalla ongelmaisen kuin minä.
En voi kuvitella eläväni ihmisen kanssa, joka olisi aina ollut tämän yhteiskunnan normien mukainen ja "terve".Hyvin sanottu :) Samoilla linjoilla olen, paitsi että parisuhteeni terveen miehen kanssa on auttanut voimaan paremmin, eli kyllä se hyvä suhde voi parantaa masennusta. Masennuslääkkeitä syön tosin yhä, enkä voisi kuvitella olevani ilman niitä, koska en kestä olla ihmisten seurassa enkä ole iloinen mistään ilman lääkitystä. Toivottavasti joskus vielä..
Tosin poikaystäväni perhe ei oikein tue suhdettamme, sillä eivät usko minun pärjäävän kovin hyvin taloudellisesti tulevaisuudessakaan. Ennen olemme tulleet ihan hyvin toimeen, mutta nyt kun kuulin tuon niin en ajatellut olla pahemmin tekemisissä heidän kanssaan enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä ole kyllä vetänyt puoleeni seurusteluhaluisia ihmisiä viimeisimmän mielen romahduksen jälkeen, joka näkyy uloskinpäin eli en jaksa leikkiä normaalia, että minun tapauksessa ei tuota tarvitse edes miettiä.. (ei ole skitsofrenia kyseessä)
Meidän suhteen alussa sairastuin masennukseen ja sain ahdistuskohtauksia, mutta lääkityksellä, terapialla & mieheni tuella jaksoin eteenpäin. Mieheni kantoi huolta taloudesta ja minä kodista, sen minkä jaksoin. Ja koin olevani tärkeä, vaikka sairastinkin ja olin kaikkea muuta kuin tasapainoinen tuolloin.
Nyt tilanne on päinvastoin ja mieheni on sairastunut, paljon vakavemmin kuin minä aikoinani ja tilanne ollut huono jo 2 vuotta. Koko tämän ajan olen ollut enemmän hoitaja/terapeutti ja parisuhde on jäänyt sinne sairauden alle ja välillä tekisi mieli vain huutaa tätä elämän epäreiluutta ja raskautta...en ole luovuttamassa, mutta viime päivät on olleet tosi raskaita, kun en juuri nyt tiedä mistä repisin voimaa tähän taisteluun ja myönteiset ajatukset on jossain tuolla surun alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu siitä henkilöstä. Täällä ei kukaan tiedä koska vastausta ei ole olemassa. Pitää kokeilla suhdetta jos haluaa päästä asiasta perille.
Keskittyisin kyllä ensin siihen, että oma pääkoppa on kunnossa ja sitten vasta ottaisin muita ihmisiä arkeeni.
Tai sitten me miinustelijat erotamme toisistaan depression aivokemiallisena sairautena ja sen, jos joku on kokenut rakkauselämässään pettymyksiä ja on siitä "masentunut".