En ole koskaan ollut kenenkään kaaso, minulla ei ole yhtään kummilasta

Minullakaan ei ole kummilasta enkä ole ollut kaaso. Ikää 33.

Minä. Mutta en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että siinä olisi jotain ihmeellistä, ettei minulla ole kummilapsia, tai etten ole ollut kaasona tai mukana polttareissa. Tyttöjen iltaakin olen viettänyt viimeksi joskus yli kymmenen vuotta sitten. Ihan normaalia minusta. Olen 36.

Mun tuttavapiirissä kaasot on useimmiten siskoja ja kummit samoin sisaruksista valittu. Minäkin olen vain veljenlapsen kummi, en ole ollut kaasona. Ikää yli 40 v.

Vierailija kirjoitti:

Minullakaan ei ole kummilasta enkä ole ollut kaaso. Ikää 33.

Sama täällä. En kyllä ees oo kaivannut. Jospa mun veljet tekis lapsia, niiden kummiksi taidan päästä, jos sitten haluan.

Mitä ihmeellistä tuossa on?

Sama ja ikää 37

Kaikesta sitä ihmiset kykenevät huonommuuden tunnetta kokemaan.

Minä olen kaasoni lapsen kummi.

Että herätys vaan, jotain täytyy elämässä tehdä itsekin, jotta jotain voi saavuttaa.

Se taas onko kummius tai kaasona olo erityisen tavoittelun arvoista, onkin jo toinen aihe.

Olisi kauheaa, jos pyydettäisiin kaasoksi tai kummiksi. Olen huono kieltäytymään kohteliaasti, enkä keksi juuri mitään, mitä haluaisin vähemmän.

Kummilapsia ei toki ole kun en kuulu kirkkoon. Tuskin tosin olisi vaikka kuuluisinkin. En myöskään ole ollut kaasona. Enkä tosiaan koskaan missään "tyttöjen illassa" en ainakaan aikuisena.

Enkä kyllä koe olevani mitenkään epäsuosittu tai yksinäinen. Etenkin kummius ja kaasoushan on lähinnä riesa.

Kaasoksi valitaan tosiaan yleensä joko morsiamen sisko tai tosi hyvä ystävä. Lapsen kummiksi sisarus tai todella todella hyvä ystävä. Kun ihmiset menee kerran naimisiin ja hankkii 0-2 lasta, niin ei ole mikään ihme jos ei koskaan pääse kaasoksi tai kummiksi. Ei siitä kannata harmistua.

Vierailija kirjoitti:

Kaasoksi valitaan tosiaan yleensä joko morsiamen sisko tai tosi hyvä ystävä. Lapsen kummiksi sisarus tai todella todella hyvä ystävä. Kun ihmiset menee kerran naimisiin ja hankkii 0-2 lasta, niin ei ole mikään ihme jos ei koskaan pääse kaasoksi tai kummiksi. Ei siitä kannata harmistua.

Voihan sen noinkin ajatella mutta miehelläni on kyllä 3 kummilasta, on myös ollut useissa polttareissa, on ollut bestmänninä yms. minä olen vaan perheemme yksinäinen ja epäsuosittu henkilö jolla ei ole yhtään ystävää. Ja kyllä olen niitä ystäviä itselleni yrittänyt löytää.

No hei mä oon 39 ja en ole ollut aikuisena edes häissä. Mulla on kyllä ystäviä, mutta sinkkuja suurin osa ja ne parit naimisissa olevat ovat pitäneet pienet häät. Kummilapsia yksi. 

En haluaisi olla kumpikaan, joten ei haittaa. Häät on ihania varmaan sille hääparille, mutta muuten muistan vain yhdet todella hauskat ja ei-ahdistavat häät. Siinä on mm.kaasolla ollut hommaa.

Kirkkoon kuulumattomana en luonnollisesti voi olla perinteinen kummi, mutta en ole epävirallinenkaan kummi. Muistan kyllä siskojen lapsia synttäreinä ja jouluna, mutta en juuri nauti ajan viettämisestä heidän kanssaan. Joo, kamala ihminen olen.

Kumpaakaan en halua olla (kaaso tai kummi), aiheuttaisi vaan hirveää stressiä. Ainoastaan, jos paras ystäväni, tai siskoni pyytävät jompaan kumpaan, niin kai se on pakko suostua.