En pysty ottamaan lemmikkiä koska pelkään jo valmiiksi hetkeä, kun se kuolee..

Tuon takia en ota lemikkejä joiden elinajan ennuste on lyhyt.

Mulla oli aikoinaan eläimiä ja eronhetket oli kamalia. 20 vuoden tauon jälkeen otin kissan josta tuli kaikkeni. Oli meillä viisi vuotta ja yks pakkaspäivä.... se hävis. Oli kissa joka oli ylkona valjaissa, mutta onnistui karata. Oli karannut ennenkin, mutta aina palannut takas. Itkin kolme kuukautta silmät päästä. Oli kerrassaan kamalaa. Ikävä on vielä näin kahden vuoden päästäkin.

Otettiin sitten hetimiten kissaveljekset. Vaikka kaksi ihanaa palleroa oli, niin suru kadonneesta oli käsittämättömän suuri. Toivoin pitkään, että myös entinen kissa palaisi takaisin.

Pieni pelko on aina että näillekin isuille tapahtuu jotain ja kuolema on tietysti väistämättä edessä kuten meillä kaikilla. Mutta uskon, että loppuelämäni meillä on aina eläimiä. On ne niin ihania.

Niin? Aika montakin sellaista ihmistä tunnen, jotka ei ota lemmikkiä siksi, että kokevat siitä luopumisen liian raskaaksi. Ne on jokaisen omia valintoja ottaako vai eikö.

Mielestäni lemmikeistä on niin paljon iloa, että se hetki kun ne kuolee on pientä sen ilon rinnalla ja suru kuolemasta on 100% sen arvoista. Elämässä tulee menetyksiä muutenkin, miten uskallatte ottaa puolisoa tai tehdä lapsia, nekin saattaa kuolla, tiedättekös? Ehkä kannattaa vain elää yksin eristyksissä kaikesta, ettei vain joudu kokemaan surua ja luopumista.