Miten te erityisnuorten vanhemmat jaksatte?

Mun assi menee kyllä lukioon ja vieläpä pärjää koulussa keskivertoa paremmin, kiitos vaan. Mistä tuo käsitys tulee, että erityisnuoret ovat aina erityisiä nimenomaan oppimisvaikeuksien takia?

Vai oletko itse niin heikko ilmaisemaan itseäsi kielellisesti, että et vain osannut rajata kysymystäsi kunnolla? Siis kysymällä erityisyyden (kattokäsite, joka pitää sisällään todella monenlaisia ihmisiä) sijasta oppimisvaikuksista kärsivien tai kehitysvammaisten nuorten vanhempien tuntoja?

Ei sillä, toki meilläkin on jouduttu karsimaan vähän suunnitelmia. Mun lapseni ei mene riparille, koska tulisi jollain leirillä kiusatuksi. Ei mene myöskään inttiin, koska ajatuskin samassa tuvassa ventovieraiden kanssa nukkumisesta on pojalle kauhistuttava.

Mutta niillä eväillä mennään ja menestytään, jotka on annettu. Ehkä mun nörttipojastani tulee seuraava it-multimiljönääri tai matemaatikko, kuka tietää. Unelmia ei pidä toisaalta valmiiksi rajata poiskaan, jos ei ole pakko.

Lapsellani on koulutaival vasta edessään. Menee eka luokalle. Todennäköisesti suorittaa koko peruskoulun erityisluokassa. En uskalla vielä miettiä asioita liian pitkälle.

Mun erityislapseni kirjoitti just kolme ällää ja kolme eximiaa. Jatkaa yliopistoon. Että mitä se olikaan se, mitä kysyit?

Vankila, huumevieroitus, uskoon tulo, itsemurha, yliannostus, skitsofrenia, järjestäytynyt rikollisuus. Tässä joitakin mahdollisia vaihtoehtoja. Vankila olisi hyvä, kun siellä olisi turvassa. Ja tosiaan en taatusti osallistu yksiinkään v***n juhliin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on koulutaival vasta edessään. Menee eka luokalle. Todennäköisesti suorittaa koko peruskoulun erityisluokassa. En uskalla vielä miettiä asioita liian pitkälle.

Joskus harmittaa, kun ihmiset eivät ymmärrä miten vaikeaa erityislapsen kanssa on. Heillä on tavallistensa kanssa niin helppoa ja he vieläpä lähtevät aikuisina kotoa pois! Sitten jaksetaan silti valittaa ties mistä. Ihan järjetöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on koulutaival vasta edessään. Menee eka luokalle. Todennäköisesti suorittaa koko peruskoulun erityisluokassa. En uskalla vielä miettiä asioita liian pitkälle.

Joskus harmittaa, kun ihmiset eivät ymmärrä miten vaikeaa erityislapsen kanssa on. Heillä on tavallistensa kanssa niin helppoa ja he vieläpä lähtevät aikuisina kotoa pois! Sitten jaksetaan silti valittaa ties mistä. Ihan järjetöntä.

Tuttavani kauhisteli kun parikymppinen tytär muutti pois kotoaan äidin helmoista. Miten tytär pärjää ja nyyh nyyh... Kyseessä siis todella järkevä ja opiskeluun motivoitunut nuori nainen. Kyllä ärsytti kuunnella tätäkin "ongelmaa". Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on koulutaival vasta edessään. Menee eka luokalle. Todennäköisesti suorittaa koko peruskoulun erityisluokassa. En uskalla vielä miettiä asioita liian pitkälle.

Joskus harmittaa, kun ihmiset eivät ymmärrä miten vaikeaa erityislapsen kanssa on. Heillä on tavallistensa kanssa niin helppoa ja he vieläpä lähtevät aikuisina kotoa pois! Sitten jaksetaan silti valittaa ties mistä. Ihan järjetöntä.

Tuttavani kauhisteli kun parikymppinen tytär muutti pois kotoaan äidin helmoista. Miten tytär pärjää ja nyyh nyyh... Kyseessä siis todella järkevä ja opiskeluun motivoitunut nuori nainen. Kyllä ärsytti kuunnella tätäkin "ongelmaa". Huoh.

Kävelevät kadulla jopa siten, että lapsi kävelee äidin takana eikä äiti edes katso, missä lapsi menee. Aivan käsittämätöntä. Joskus tähän yhtälöön kuuluu vieläpä pyörä. Erityislapsi karkaisi ja menisi auton alle.

Kysyin siksi koska 90-luvun alussa vaan jätettiin nuori aikuinen yksin ja heitettiin selviämään elämästä miten taisi. Ja tarkoitin sellaista erityisnuorta joka ei pärjää opiskeluissa oppimisvaikeuksien takia.

Vierailija kirjoitti:

Te joiden nuori ei tule valmistumaan kuin korkeintaan peruskoulusta. Ei tulla ikinä viettämään yo-juhlia, valmistujaisia yms. Millainen tulevaisuus teidän nuorellanne on?

Just. ikäänkuin tulevaisuus olisi jokin yo-juhla? Ne valmistujaiset ovat loppupeleissä  itse asiassa herttasen yhdentekeviä. Eipä kukaan opiskele juhlia varten - vai opiskeleeko?

Vierailija kirjoitti:

Kysyin siksi koska 90-luvun alussa vaan jätettiin nuori aikuinen yksin ja heitettiin selviämään elämästä miten taisi. Ja tarkoitin sellaista erityisnuorta joka ei pärjää opiskeluissa oppimisvaikeuksien takia.

Kyllähän tuo enemmän suolan sirottamiselta haavoihin kuulostaa tuo sinun kyselysi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyin siksi koska 90-luvun alussa vaan jätettiin nuori aikuinen yksin ja heitettiin selviämään elämästä miten taisi. Ja tarkoitin sellaista erityisnuorta joka ei pärjää opiskeluissa oppimisvaikeuksien takia.

Kyllähän tuo enemmän suolan sirottamiselta haavoihin kuulostaa tuo sinun kyselysi.

Ei pitäisi kuulostaa. Koska itse olen tuo 90-luvun nuori aikuinen josta ei tullut mitään. Toivoisin että muilla olisi edes perhe tukenaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyin siksi koska 90-luvun alussa vaan jätettiin nuori aikuinen yksin ja heitettiin selviämään elämästä miten taisi. Ja tarkoitin sellaista erityisnuorta joka ei pärjää opiskeluissa oppimisvaikeuksien takia.

Kyllähän tuo enemmän suolan sirottamiselta haavoihin kuulostaa tuo sinun kyselysi.

Ei pitäisi kuulostaa. Koska itse olen tuo 90-luvun nuori aikuinen josta ei tullut mitään. Toivoisin että muilla olisi edes perhe tukenaan.

Entinen erityisnuori, joka käyttää ilmausta selviämään miten taisi? Ei mene läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyin siksi koska 90-luvun alussa vaan jätettiin nuori aikuinen yksin ja heitettiin selviämään elämästä miten taisi. Ja tarkoitin sellaista erityisnuorta joka ei pärjää opiskeluissa oppimisvaikeuksien takia.

Kyllähän tuo enemmän suolan sirottamiselta haavoihin kuulostaa tuo sinun kyselysi.

Ei pitäisi kuulostaa. Koska itse olen tuo 90-luvun nuori aikuinen josta ei tullut mitään. Toivoisin että muilla olisi edes perhe tukenaan.

Minäkään en nyt osta tuota.

Aloituksesi oli muka-empaattinen vanhempia kohtaan ja nyt yhtäkkiä sympatiasi olivatkin nuorten puolella ja vanhempia vastaan, koska he "jättävät nuoren yksin ja selviämään miten taitaa".

Ei ketään tietenkään saa jättää selviämään, miten taitaa. On kyse erityisestä tai normaalista nuoresta.

Ikävä kyllä tilanne taitaa nyt olla osin jopa huonompi kuin 1990-luvulla. Yhteiskunta ei ole missään vaiheessa oikeastaan palannut tukitoimissa, terapioiden saatavuudessa tai vaikkapa tuetun asumisen saatavuudessa tilanteeseen, joka vallitse ennen 1990-luvun alun lamaa!

Esimerkiksi henkilökohtaista avustajaa on melkein mahdoton saada ilman selvää kehitysvammadiagnoosia ja/tai hengenvaarallista sairautta ja/tai vaikeaa liikuntaestettä. Tiedän useammankin asperger-ihmisen, joka vielä 90-luvulla sai kouluun oman avustajan, nykyään sellaista on turha edes hakea ainakaan täällä stadissa.

Osin tämä johtuu kuntien jatkuvasta säästöpolitiikasta, osin siitä, että erityistukea tarvitsevien absoluuttinen määrä on noussut. Tosin nykyään erityisopetuspäätöstäkin on todella vaikea saada, vaikka olisi selvä suositus asiasta diagnoosissa.

1

Vierailija kirjoitti:

Kysyin siksi koska 90-luvun alussa vaan jätettiin nuori aikuinen yksin ja heitettiin selviämään elämästä miten taisi. Ja tarkoitin sellaista erityisnuorta joka ei pärjää opiskeluissa oppimisvaikeuksien takia.

Minut meinattiin laittaa ensin sellaiseen kouluun, jonne menivät tällaiset "toivottomat" tapaukset eli eräänlainen apukoulu, mutta äitini sai taisteltua minut dysfasialuokalle, johon diagnoosini perusteella kuuluin. Paikkaa ei meinattu antaa, mutta onneksi se sitten järjestyi. Tämä oli 90-luvun alussa. Pääsin tokalla luokalla normaaliin kouluun käytyäni ensin 3 vuotta tuota erityiskoulua. Olin kyllä sitten kaikkia luokkalaisiani vanhempi, kun aloitin ns myöhemmin normaalin koulun. Myöhemmin menin sitten lukioon ja AMK:n. Ohan hyvin pärjäs7n elämässäni, vaikka diagnoosi oli keski vaikea dysfasia ja äidilkeni sanottiin suoraan, että hyvä jos peruskoulun käyn. Aika masentavasti sanottu äidille. Onneksi ei nyt sentään pitänyt paikkansa.

Mun nuori aloittaa ysin syksyllä ja siitä vuoden päästä hän menee ammattiin valmentavaan/elämän arkitaitoja vahvistavaan amikseen.

Tulen järjestämään hänelle juhlat amiksesta päästyään ihan niin kuin jos hän olisi ns. Normaali.

Erityisnuoreni on töissä kaupassa 4tuntia päivässä. Ma-pe

Ihminen on sopeutuvainen olento. Sitä sopeutuu olosuhteisiin, kun on pakko. Minulla on sekä erittäin hyvin pärjäävä ns. normaali lapsi ja heikosti pärjäävä erityislapsi. Kun on omakohtaista kokemusta sekä helposta että vaikeasta elämästä, pystyy asettumaan monenlaisten ihmisten asemaan. Kyllä ns. normaalienkin lasten puolesta saa olla huolissaan.

Eihän erityisyys tarkoita aina oppimisvaikeutta. Toisaalta ei kaikista tarvitse tulla ylioppilaita. Oma erityisnuoreni menee ammattikouluun. Luultavasti ei halua mitään valmistujaisjuhlia.

Ajat ovat muuttuneet aloituksen jälkeen. Nyt kaikkien pitää mennä lukioon tai amikseen. Erityisnuoret menevät sinne, minne pääsevät. Jotkut voivat mennä lukioon, jotkut menevät erityisammattikouluun. Olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksia näistä, jotka eivät ole voineet mennä lukioon.

Ap:n asenne on muuten surullinen. Sillä ei pitkälle pötkitä.

Hän on ammattikoulussa itselleen sopivalla alalla. Autan opinnoissa sen verran mitä pyytää apua.

Pidämme varmasti pienet valmistujaisjuhlat isovanhemmille. Kuoharia, kakkua ja kahvia.

Mutta ap:lla taitaa olla haastavampi tapaus. Siihen en osaa samaistua, mutta omalla kohdalla olisi tietysti eletty niillä pelimerkeillä, mitä elämä jakoi. Sitten olisi mietitty Telma-paikkaa ja tuetta asumista jne.

Lapseni on onnellinen ja huoleton. Välillä olen vähän kade, että joku voi suhtautua elämään noin simppelisti!