Onko totta että yksi lapsi ei aiheuta kovin paljon ylimääräistä vaivaa?

Ei ole aina, esim. esikoiseni herätti kaksivuotiaaksi asti aina yli kymmenen kertaa yössä.

No mun mielestä suurin henkinen kasvu piti käydä juuri esikoisen kanssa. Kyllä se lapsi muuttaa elämää väkisinkin.

Tietenkin yhden kanssa helpommalla selviää kuin näin neljän kanssa mutta en mä missään nimessä sanoisi että se helppoa on. Lapsi vaatii paljon ja kyllä siihen pitää sitoutua ihan 100%.

Riippuu varmasti ihmisestä ja lapsen luonteesta.

Ei pidä paikkaansa. Kyllä aiheuttaa vaivaa, huolta ja niitä kasvukipuja, joista yksi vastaaja jo mainitsi.

Ei tietenkään pidä paikkaansa. Lapsen kasvattamisessa kunnon kansalaiseksi on kova työ ja siihen pitää sitoutua.

Ei ole totta. Ihan samalla lailla olet velvoitettu suorittamaan tietyt asiat joka ikinen päivä vaikka sulla on vain yksi huollettava. Toki voi olla hieman useampi luppohetki päivässä kuin useamman kanssa, mutta ainakin pikkulapsiaikana työtä riittää melkein joka hetkelle, ei vapaat hetket pitkiä ole sen yhdenkään kanssa.

Riippuu minkä koet "vaivaksi" tottakai yksikin lapsi ensimmäiset 5 vuotta ainakin hyvin tiiviistii tarvitsee hoitoa. Itse en koe tätä ylimääräiseksi vaivaksi van nautin lapseni seurasta, eli mielestäni yhden kanssa on helppoa ja kivaa.

Kahden kanssa helpompaa kun ovat toisilleen seuraksi ja kuulee omatkin ajatukset kun yksi ei koko ajan huuda äitiä. Kolmen kanssa on ollut kaikista helpointa. Eivät tappele porukassa niin paljoa mitä kaksi.

Tätä ei kyllä missään saa ääneen sanoa. Pitää sanoa, että useamman kanssa on hirmu rankkaa ja yksilapsiset on onnekkaita. Huh en ikinä jaksaisi 24/7 x18 vuotta viihdyttää yhtä lasta

Puppua puhuvat. It's the end of the world as you know it.

Siihen tottuu, ja enemmän varmaan ovat oikeassa jotka sanovat että TOINEN lapsi ei ole enää niin dramaattista. Koska ekan myötä olet jo luopunut harrastuksista, omasta ajasta, vapaudesta mennä niin kuin tuntuu, ja yöunista.

T. Onneksi tuo on jo teini.

No ei varmasti ole totta. Itselläni muuttui koko elämä ja sen sisältö yhdessä humauksessa. Nyt tuo humaus on jo 10-v, eikä ole muuttunut yhtään huomaamattomammaksi eikä elämäni entiset prioriteetit koskaan palanneet sellaisinaan takaisin. Työsarkakaan ei ome ohi.

Luulen

Tottakai yhdestäkin lapsesta on "vaivaa"! Ei kai se vauva ja taapero mitään osaa itse joten on hoidettava 24/7. Pienet koululaisetkin tarvitsee vielä paljon hoivaa, aikaa ja kasvatusta eikä mene siinä sivussa. Teinien kanssa saa sitten painia ihan muissa ongelmissa. 

Lapsen kanssa pitää haluta olla ja jakaa oma elämä ja jos tähän ei ole halua/kykyä niin älkää tehkö lasta. Maailma on täynnä lapsia joista kukaan ei aidosti välitä ja huolehdi...ei edes vaikka olisi ihan äiti ja isä eikä olisi mikään orpo katulapsi. Ja kaikki lapset eivät edes ole terveitä niin voi olla että se hoidon tarve ikinä lopu. Perusterveen lapsen kanssa kyllä elämä on aika helppoa jos aikuinen ymmärtää oman vastuunsa ja velvollisuudet lasta kohtaan eikä vain jatka minä-minä elämäänsä itsekkäästi ottamatta huomioon lapsen tarpeita.

Meillä on kaksi lasta ja onneksi kaikki on mennyt hyvin. Elämä on ollut/on oikein ihanaa. Esikoinen on jo aikuinen ja muuttanut pois kotoa. Kuopus muuttaa pois varmaan 4 vuoden päästä ja sitten taas olemme kaksin mikä onkin taas mukavaa vaihtelua...uusi vaihe elämässä. Ja ehkä joskus olemme vielä mummo ja vaari...

Parhaimmillaankin yhden lapsen kanssa on paljon työtä, vaivaa ja huolta. Kannattaa myös huomioida ettei kukaan takaa että lapsi olisi terve syntyessään tai ettei sairastuisi lapsuudessa vakavastikkin. Eli aivan varmasti normaali helppo lapsikaan ei mene ohimennen vaan vaatii paljon "ylimääräistä vaivaa". Ja jos lapsi onkin sairas ym niin sitten elämästä voi tulla todella rankkaa jo yhdenkin lapsen kanssa.

Ja eipä siitäkään saa takuuta että ensimmäiseksi saisi vaan yhden lapsen. Voi tulla useampikin kerralla...

Eli aloittajan asenteella kannattaa vielä harkita sitä vapaaehtoista lapsettomuuttakin...

Työpäivät pitää myös yhden lapsen kanssa pitkään suunnitella niin, että lapsen ehtii viedä ja hakea tarhasta.

No se riippuu hirveästi siitä lapsesta. :DDD Ja koskaan ei etukäteen voi tietää millaisen saa. Enkä kyllä nyt sanoisi että lapsi koskaan on täysin vaivaton, kyllä se vaatii viitsimistä ja sitoutumista vaikka olisi kuinka "helppo" tapaus tahansa. Kannattaa tosiaan ennen lapsen hankkimista tarkkaan harkita, onko valmis laittamaan jonkun muun tarpeet omansa edelle.

Vierailija kirjoitti:

Kahden kanssa helpompaa kun ovat toisilleen seuraksi ja kuulee omatkin ajatukset kun yksi ei koko ajan huuda äitiä. Kolmen kanssa on ollut kaikista helpointa. Eivät tappele porukassa niin paljoa mitä kaksi.

Tätä ei kyllä missään saa ääneen sanoa. Pitää sanoa, että useamman kanssa on hirmu rankkaa ja yksilapsiset on onnekkaita. Huh en ikinä jaksaisi 24/7 x18 vuotta viihdyttää yhtä lasta

Mä olin niin laiska etten ryhtynyt ainokaisen viihdyttäjäksi, vaan lapsi tykkäsi leikkiä yksin. Meille olivat myös naapureiden lapset aina tervetulleita. Nykyään teini on kovasti sosiaalinen ja hänellä on laaja ystäväpiiri, mutta kaipaa myös omaa rauhaa.

Hahaa! Yhtä totta ap kuin se, että kolme menee siinä missä kaksikin. 

Kyllä meille on ollut tuosta yhdestä enemmän iloa kuin vaivaa.

Ensimmäinen lapsi = laadullinen muutos. Seuraavat lapset = määrällinen muutos.

Uhmaikä on hirveää aikaa. Lapsi voi olla kotona kuin päivänpaiste ja ykskaks ihmistenilmoilla ilman mitään järkevää syytä heittäytyä itse ilkimykseksi ja vetää hirveät raivarit.

T: Uhmiksen vanhempi

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meille on ollut tuosta yhdestä enemmän iloa kuin vaivaa.

Toki useimmat vanhemmat kokevat, että lapsesta/lapsista on enemmän iloa kuin vaivaa, mutta vaivatonta se ei ole. Edes yksi lapsi ei mene "siinä sivussa" - ainakaan jos haluaa antaa lapselle hyvän lapsuuden ja eväät elämään.

Jos ajauksena on siis että pitäisi helpolla päästä ja lapsen pitäisi olla hajuton ja mauton ja kaikin puolin mahdollisimman vähän huomiota vaativa niin älkää hankkiko lasta. Ei tule onnistumaan! Pilaatte sekä oman että lapsenne elämän. Lapsi tarvitsee paljon huomiota, käytännössä koko ajan. Ei siinä ole on/off nappia. Ihan perushoidon lisäksi se haluaa seuraa ja olla mukana kaikessa. Elämä muuttuu lapsen tarpeita myötäileväksi ja aikuisen näkökulmasta ehkä aika tylsäksi jos on tehnyt lapsen vaan "koska kuuluu". On vaarana että kadutte ja katkeroidutte. Tulee riitoja ja huonoa ilmapiiriä. Olette pahantuulisia ja elämästä tulee selviytymistä päivästä toiseen. Ei lapsi ansaitse sellaista väkinäistä perhe-elämän vaan jokainen lapsi ansaitsee olla toivottu ja rakas vanhemmilleen.