Neuvolan järjestämät kotikäynnit?
Minkälaisia kokemuksia? Olen neuvolahoitajalle pohtinut nyt raskausaikana jo alustavasti sitä, että mitenhän vauvan kanssa arki sujuu ym. Nyt mulle soitettiin, etä oltais ennen synnytystä tulossa kotikäynnille. Jännittää vähän että mikä on tavoite käynnille. Kuulemma syvällisempää keskustelua kun mitä mahdollisesti neuvolassa kerkee juttelemaan. Sanoin jo neuvolassa että hyvä tietysti katsoa vauvan synnyttyä ensin, että miten arki lähtee rullaamaan ettei turhaan mitään apuja oteta ennen kuin tiedetään tarve.
Kommentit (87)
Mitenkäs Jyväskylän alueella on normaali käytäntö kotikäynnin suhteen?
https://thl.fi/fi/web/lastenneuvolakasikirja/lastenneuvolatyon-perustee…
Meille tuputettiin esikoisen odotusaikana perhetyöntekijää, kun kätilö oli lueskellut terveystiedoistani mm. murrosiän masennuksestani, josta en ollut maininnut neuvolassa. Olin päälle 30-vuotias ja asiat mallillaan. Tästä alkoi aikamoinen väsytystaistelu "avun" tyrkyttämisen ja ylimääräisten äitiyspolikäyntien kanssa, mutta onneksi pystyin kieltäytymään kaikesta ja sain ihan normaalin synnytyksen ilman sen kummempia tarkkailuja ja seuraavan lapsen kanssa saimme olla jo ihan rauhassa.
Meidän kunnassa on tapana, että lastenneuvolatäti käy kotikäynnillä, kun vauva on vielä masussa.
Sitten, kun vauva syntyy, kaksi ensimmäistä neuvolakäyntiä on kotona. Joista ensimmäinen on äitiysneuvolatädin käynti ja toinen lastenneuvolan.
Ja tämä on ihan normikäytäntö, eikä vaan eityistapauksissa.
Vierailija kirjoitti:
https://thl.fi/fi/web/lastenneuvolakasikirja/lastenneuvolatyon-perustee…
Meille tuputettiin esikoisen odotusaikana perhetyöntekijää, kun kätilö oli lueskellut terveystiedoistani mm. murrosiän masennuksestani, josta en ollut maininnut neuvolassa. Olin päälle 30-vuotias ja asiat mallillaan. Tästä alkoi aikamoinen väsytystaistelu "avun" tyrkyttämisen ja ylimääräisten äitiyspolikäyntien kanssa, mutta onneksi pystyin kieltäytymään kaikesta ja sain ihan normaalin synnytyksen ilman sen kummempia tarkkailuja ja seuraavan lapsen kanssa saimme olla jo ihan rauhassa.
Siinä oli varmaan huolena, että sairastuisit ehkä muita todennäköisemmin synnytyksen jälkeiseen masennukseen.

No itse asiassa kärsin todella paljon siitä suurennuslasin alle joutumisesta ja lukuisista ylimääräisistä äitiyspolikäynneistä. Pidin kuitenkin matalan mieleni hyvin visusti omana tietonani. Synnytyksen jälkeen ei kukaan enää onneksi ollut äidin voinnista kiinnostunut ja sain rypeä ja toipua rauhassa.
Eli sekä perhetyöntekijä että kotipalvelu on kirjannut pilvin pimein tietoja perheestäsi.