Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hitto kun nolottaa. Kaveri kylässä ja tarjottavat loppui kesken jo pariin otteeseen

Vierailija
27.05.2017 |

Paras kaverini tuli kesälomansa alkamisen kunniaksi vierailulle luokseni toiselta puolelta Suomea. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kyseinen kaveri on luonani yökyläilemässä tälleen aikuisiällä, koska aiemmin asuttiin niin lähekkäin, ettei ollut tarvetta. Hän saapui eilen iltapäivällä tänne minun ja poikaystäväni luokse. Muistin kyllä hänen olleen aina kova syömään, mutta en silti ole osannut varautua tarpeeksi ja se nolottaa minua emäntänä. Etenkin, kun tarjottavat on meillä loppuneet jo pariin otteeseen.

Ensin iltapalaksi olin leiväksi varannut ihanan patongin, josta itse sain aivan pikkuriikkisen palan, kun se jo loppui ja kaveri kyseli, olisiko jotain lisää iltapalaksi. Siinä sit illalla kaveri kävi vielä nälkäänsä keittelemään isoa kattilallista puuroa. Tänään grillattiin lounaaksi. Oli sellainen tavallinen neljän makkaran pakkaus, salaattia ja ranskalaisia meidän rasvakeittimellä tehtynä. Tiedän poikaystävänikin syövän aina vain yhden makkaran, joten uskoin sen yhden paketin riittävän. Kävi kuitenkin niin, että kasan ranskalaisia, salaattia ja kolmen makkarapötkön jälkeen kaveri ihmetteli vielä nälissään eikö ollutkaan mitään lisää grillattavaa. Olisin voinut vajota maan alle. Huomenna päätettiin grillata lisää. Vinkkejä, että mikähän määrä varmasti riittäisi?

Sekin nolottaa, kun poikaystävä meni möläyttämään kaverilleni tämän syövän kuin sika, kuinka rahoittaakaan syömisensä ja sitten vielä tarjoamisetkin loppui toistamiseen. Ihan kuin olisin suunnitellut koko homman kaverille piikitelläkseni.. Pyysin toki anteeksi poikaystäväni puolesta. Olen juuri kaupan pihalla ja mietin, kuinka paljon oikein varaan syömisiä. Kaveri lähtee tiistaina illalla. Tosi noloa jos vielä tarjottavat loppuvat kesken!

Kommentit (69)

Vierailija
41/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä ihan normi määrä tarjottavaa. Täytyy olla suursyömäri tämä teidän vieraanne ja lihava.

Vierailija
42/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on yksi kaveri, jolle pitää aina ostaa mehua :) Me juodaan yleensä vaan vettä kotona. Musta on aina ihanaa sitten ilahduttaa häntä ja ostan mehua. Juo vierailun aikana koko purkin :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle tulee tästä aloituksesta olo, että aloittaja ikään kuin toivoo päivittelyä ja ihmettelyä siihen, että miten vieras kehtaa syödä noin paljon kun itse ovat miehensä kanssa pieniruokaisia.

Ruokaa tosiaan tulee ostaa reilusti jos on vieraita kutsunut. Pihistely ruoan kanssa on kamalaa ja vieraalle tulee todella epämukava olo. 

Jos ei ole varaa ruokkia vierastaan, on syytä ottaa tämä asia puheeksi jo ennen vierailua. Voi kertoa heikosta taloustilanteestaan ja sopia etukäteen jos vieras voisi osallistua kuluihin (tässä tapauksessa en itse kutsuisi vierasta, mutta hyvän ystävän kohdalla voisi asian ehkä ottaa puheeksi?)

Meillä on tuttavaperhe, joiden luona vierailisimme mielellämme, mutta olemme koko perhe aina kammottavassa nälässä vierailun ajan. Tämän vuoksi emme enää yökylään mene. Olen jopa tehnyt kotona ruokia valmiiksi ja vienyt. Näin lopulta kehtasin tehdä kahdenkymmenen vuoden tuttavuuden jälkeen.  Ehkä hivenen moukkamaista, mutta en keksinyt muuta keinoa saada riittävästi ruokaa kyläilyn aikana. 

Vierailija
44/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No joo. Näinkin selkeäksi provoksi kolme sivua. Ihmiset on tyhmiä.

Vierailija
45/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka vieras ei huomioi muita syöjiä edes sen vertaa, että kaikki saisivat edes jotain? Kyllähän se vieras tiesi, että kun isäntä otti yhden ja hän kolme makkaraa, niin emännälle ei jäänyt mitään.

Vierailija
46/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No niin täällä taas. Nyt ostin ruokaa reippaasti yli tarpeen, eipähän enää saada noloja tilanteita, joissa tarjottavat loppuu kesken. Olen silti järkyttynyt siitä, miten moni piti tarjottaviamme naurettavan pieninä. Puhutaanko oikeasti kaikki niistä isoista paistopisteiden patongeista? Yksi sellainen kolmelle henkilölle iltapalaksi, ei päivälliseksi, vaan iltapalaksi kera leikkeleiden, juuston, salaatin ja kurkun. Moni palstallakin on sanonut, ettei edes useimmiten syö iltapalaa. Meillä tosiaan miehen kanssa kaksin kestää sellainen patonki useamman päivän aamu- ja iltapaloina enkä edes pidä meitä kovin pieniruokaisina. Poikaystävä on hieman jopa ylipainoinen ja minä normaalipainoinen, en laiha.

Sitten taas makkaraepisodiin sellainen korjaus, etten minä ollut aikeissakaan syödä makkaraa, joten kesken loppuminen tarkoitti tässä tapauksessa sitä, kun vieraalle varattu 3 makkaraa lisukkeineen ei riittänyt hänelle, vaan ihmetteli, kun ei ollut enempää lihaa. Lisukkeet makkaran kanssa olivat salaatti, jossa fetajuustoa, tomaattia, paprikaa, salaattia ja kurkkua, sekä meidän omalla rasvakeittimellä tehtyjä ranskalaisia. Meillä kaikilla oli lautaset aivan kukkupäiset näistä tarjottavista, luonnollisesti minulla oli sitten makkaran tilalla vaan enemmän salaattia ja ranskalaisia. Ilman lisukkeita en tietenkään olisi tarjonnut pelkästään kolmea makkaraa kaverilleni.

Vieraita on käynyt ennenkin eikä aiemmin ole tarjottavat loppuneet kesken, joten en pidä meitä mitenkään erityisen nuukana isäntäväkenä. Ainoastaan tämän kaverin kohdalla epäonnistuimme tarjottavien suhteen.

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jumalauta onko se Suvi?!?! Siinä on sen sortin lorttohuuli, että kaikki menee, saunamakkarasta säilykekurkkuihin ihan viimeistä murua myöten. Ihan sama montako kuormallista ruokaa kaupasta kannetaan, Suvi imee kaiken kuin hooveri. Jos meinaat vierailusta selvitä ilman perikatoa, asenna munalukot ja ketjut jääkaapin oveen!

Vierailija
48/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä teillä oli niukasti tarjolla sitä iltapalaa, siitä ei nyt pääse mihinkään.Hyvä että täytit nyt jääkaapin.Laita nyt ruokaa reilusti tarjolle ettei tarvi miettiä riittääkö ruoka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No niin, hyvä että pääsit kauppaan ja tajusit ostaa enemmän ruokaa. Jokohan nyt voisit sulkea palstan ja keskittyä ihan vain mukavaan ajanviettoon ystävän kanssa?

Vierailija
50/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No niin, hyvä että pääsit kauppaan ja tajusit ostaa enemmän ruokaa. Jokohan nyt voisit sulkea palstan ja keskittyä ihan vain mukavaan ajanviettoon ystävän kanssa?

Tietenkään en palstaile hänen nokkansa edessä. Esim. nyt hän on suihkussa.

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Makaroonia kattilat täyteen. Paistat sitten runsaasti sipulia ja valkosipulia ja pussi herne-maissi-paprikaa sekaan väriksi. Pakkaus tomaattimurskaa tai pyreetä. Kasvisliemikuutiolla maustat. Ja tämä kaikki sekoitetaan. Ketsuppia lisäksi. Jos laitat ison pussillisen (tai vaikka 2 pussia) makaroonia, niin saat suuren kattilan täyteen. 5 litraa aivan minimi, jos omistat isomman kattilan sen parempi. Lihaisampaa saat, kun sipulin ja valkosipulin kanssa teet kastikkeen tapaisen, mutta jauhelihan asemesta runsaasti ruskeaa soijarouhetta.

- Näin saat ihan kelpo apetta, mutta edullisesti. Tässähän oli tarve suurista määristä. Tulee kalliiksi syöttää makkaroilla ym. jos kulutus mitataan ämpäreissä.

Lisukkeeksi pari pussia ruisviipaleita ja paketti käyttämäänne margariinia pöytään.

Seuraavaan päivään valmistaudutaan panemalla illalla veteen likoamaan 2 pussia kuivattuja herneitä. Siirrät aamulla puhtaaseen veteen, lisäät sipulin, pippuria, laakerin lehden ja keität 2 tuntia. Siinä kelpo hernesoppa, riittää ainakin lounaaksi isoruokaisellekin. Loppuvaiheessa pari kasvisliemikuutiota. Lihanhimoon voi haluttaessa lisätä esim. savukinkun paloja. Ja taas oheen runsaasti edullista ruisleipää.

- Pointti on nyt unohtaa se mihin on tottunut normaaliarjessa ja kuvitella ruokkivansa suurperhettä.

Onnea vaan soppatykin käyttöön ja täyttöön! Ota kiinnostavana haasteena, pystytkö täyttämään kamun niin piripintaan, että nälkämaan laulu vaimenee.

Vierailija
52/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ai kamala. Tulee mieleen kun teininä olin yökylässä kaverin luona. Sen ajan ruuat on tässä: päivällä yksi makkara, illalla puolikas pienestä valmismaksalaatikosta ja aamulla yksi leipä. Olin äärettömän pieniruokainen teini, mutta tuo oli minullekin liian vähän. Tästä on reippaasti yli kymmenen vuotta, mutta yhä vaan kauhulla muistelen miten nälkä oli. :D varaa ihan kunnolla ruokaa. Mieluummin överit kuin vajarit.

Mä muistan myös vastaavan lapsuudesta. Olin kylässä 4 henkisessä perheessä eli ruokailijoita oli 5. Päivälliseksi oli yksi 500g pussi ranskalaisia ja yksi pieni pkt nakkeja. Aivan saatanallinen nälkä oli.

Toisen kaverin luona olin opiskeluaikana ulkomailla kylässä. Sanoin, että osallistun tietenkin ruokakuluihin ja ostetaan ruoat yhdessä. Ei käynyt. Sitten ruoaksi oli kupillinen papusoppaa... hänen miehensä kysyi illalla, että onko nälkä. En ehtinyt vastata, kun kaverini jo vastasi, ettei ole, kun syötiin päivällä niin valtavasti. Onneksi kaverini lähti vielä illalla hoitamaan asioita, niin pääsin livahtamaan lähikauppaan ja ahmimaan kauppamatkalla kolmioleipiä salaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen kotoa oppinut, että tarjottavaa pitää sina olla reilusti. On häpeällistä, jos tarjoilut on liian pienet ja loppuu kesken. Mulla äitikin aina osti ja laittoi niin, että jäi aina reilusti yli. Mullakaan ei ole ikinä loppunut kesken, vaan aina on jäänyt reippaasti yli. Mielummin niin päin.

Just oli illalla vieraita grillaamassa eli miehen sisko tyttärensä kanssa. Mä tein tsatsikia ja mies grillasi kreikkalaisia lihapullia ja patonkia ja salaattia oli myös lisukkeena. Meitä oli yhteensä 6. Mä tein tsatsikia. 1kg jogurttia ja 6 kurkkua meni siihen. Miehellä oli lihaa lihapulliin 2 kg ja paistettiin 4 valkosipulipatonkia. Lopuksi herkuteltiin vielä mansikoilla, joita oli 2 litraa.

Tsatsikista jäi reilusti vajaa puolet, lihapullia jäi kivasti huomiseksikin, patongit meni melkein kokonaan eli noin puolikas jäi (niitä oli lisää pakastimessa eli ei olis loppunut missään tapaukseesa kesken). Mansikat syötiin kaikki. Jäätelöäkin tarjosin, mutta kukaan ei jaksanut enää syödä.

Juomat sai valita. Mulla mies otti olutta, siskonsa siiderin, mä join vettä ja lapset otti limukkaa.

Huomenna syödään sitten mitä jäi yli ja tehdään tarvittaessa jotain lisäksi. Mä varaan vieraiden tullessa ruokaa niin, että arvioin, mitä yksi isoruokainen syö ja sen mukaan mitoitan vieraiden annokset (lasken ne siis kaikki isoruokaisiksi), oman perheen määrät tiedän ja sit vielä lopuksi laitan vähän ylimääräistä.

Ikinä ei ole loppunut ruoka kesken.

Vierailija
54/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin se että ei ole tarpeeksi ruokaa. Itse ainakin tarjoan kaikkea mahdollista vierailleni, hävettäisi jos joku täällä joutuisi nälässä olemaan! Yleensä sanon vielä, että kertovat vaan, jos on nälkä, niin saa kyllä syötävää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin se että ei ole tarpeeksi ruokaa. Itse ainakin tarjoan kaikkea mahdollista vierailleni, hävettäisi jos joku täällä joutuisi nälässä olemaan! Yleensä sanon vielä, että kertovat vaan, jos on nälkä, niin saa kyllä syötävää.

ja lisään vielä, että en ole edes erityisen rahoissani, olen opiskelija. Mutta kyllä aina ruokaa saan tarjottua, jos joku kylään tulee.

Vierailija
56/69 |
28.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sen verran puolustan nyt ap:ta, että varsinkin jos on nuori ja ei ole tottunut suuriruokaisempiin ihmisiin, ei heti osaa hahmottaa, miten paljon sitä ruokaa helposti jollain kuluu.

Olen yksinhuoltajaäidin kasvattama ainoa lapsi ja ennen muuttamista exäni kanssa yhteen asuin pitkään yksin, joten suurimman osan elämästäni olin tottunut siihen, että ruokaa oli lähinnä itselleni tai kahdelle melko pieniruokaiselle naispuoliselle, välillä tietysti kavereille jotain tarjoilua. Ensimmäistä kertaa kun exän sisko miehineen ja veli tulivat meille käymään olin valmistanut mielestäni ihan reilusti ruokaa ja silmät pyöreänä kauhusta katsoin, kun miehen veli jo kaapii vuoan pohjia täyden lautasensa kanssa, ennen kun olin itse ehtinyt edes ottaa. Otin tuosta opikseni ja aloin varautua mielestäni naurettavan isoilla määrillä ruokaa, mutta ainakin kaikki olivat jatkossa kylläisiä ja ruoka ei loppunut kesken. Lisäksi saatoin tehdä "ylimääräiseksi" esim. pellillisen kinkkupiirakkaa ja kasan sämpylöitä, mitä sai imuroida jo alkunälkäänsä. Enää ei ole lähipiirissä noin kovia syömäreitä, mutta pöytä notkuu edelleen vieraiden tullessa tarjottavista ja niitä ylijäämiä syödään sitten miehen kanssa myöhemmin kahdestaan, kun vieraat on syötetty kylläisiksi ja tyytyväisiksi 😊

Vierailija
57/69 |
28.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan hyvä ketju vaikka provosta lähtikin liikkeelle. Me ollaan miehen kanssa isoruokaisia ja ystäväpiiri koostuu myös raavaista miehistä ja reippaista naisista. Ruokaa on tosiaan oltava varattuna runsaasti, kun kutsumme ystäviä kylään. Lihaa ei tosiaan riitä mikään 150g per naama, vaan näin grillikaudella täytyy varautua 2-3 pihviä + paketti makkaraa /vieras/päivä. Muita lisukkeita sitten myös reippaasti. Se on tylsää jos joutuu nälissään kärvistelemään.

Vierailija
58/69 |
28.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No eihän se 1 grillimakkara tee kun vihaiseksi :D Ite syön aina vähintään 2, isoon nälkään voi mennä jopa 3 lisukkeineen. Varaan aina vähintään 2/lärvi + muuta höttöä. Peruna-, Italian- ja punajuurisalaatteja. Fileitä/pihvejä kannattaa varata myös se 2/naama + 1 makkara/naama. Maksaa paketti jonkun euron, joten ei luulisi olevan makkaran syöttö kallista ;) iltapalalle jos teet leipää ni varaa jogurttipurkit kaveriks ja vaikka hedelmä. Leipäkään ei kallista ole, osta iso paketti ja anna kaverin tehdä leipänsä itse.

(Enkä oo mikään pösilö. Hoikka,mutta syön kun hevonen)

Täälläpäin pösilö tarkottaa "hieman tyhmää/yksinkertaista" on vähän sellainen hellittelevä haukkumasana. Tarkottaako se jossain lihavaa? Lihava on sitten plösö.

T: Oululainen.

Vierailija
59/69 |
28.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten isoja iltapaloja te muut syötte? Ei meidän perheessä kukaan syö iltapalaksi kuin pari leipää. Enkä itse kyllä kehtaisi kylässä vaatia lisää ruokaa, jos olisin popsinut kolme makkaraa, ranskalaisia ja salaattia.

No jos aamupalaan on aikaa esimerkiksi 10-12 tuntia, niin en kyllä itse ainakaan selviäisi parilla palalla patonkia. Ja mitä tulee tuohon makkaransyömiseen, kävikö mielessä, että ehkä se vieras oli siinä vaiheessa jo kiljuvan nälkäinen aloittajan niukkojen tarjoilujen varassa oltuaan?

Vierailija
60/69 |
28.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla ainakin kauempana asuvan kaverin luon kylässä käyminen on "juhlahetki", jolloin syön enemmän kuin normaalisti ja irrottaudun muutenkin omasta arjestani.

Sellainen paisto-pisteen iso patonki, siitä syö helposti puolet ihan yksin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän neljä seitsemän