Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hitto kun nolottaa. Kaveri kylässä ja tarjottavat loppui kesken jo pariin otteeseen

Vierailija
27.05.2017 |

Paras kaverini tuli kesälomansa alkamisen kunniaksi vierailulle luokseni toiselta puolelta Suomea. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kyseinen kaveri on luonani yökyläilemässä tälleen aikuisiällä, koska aiemmin asuttiin niin lähekkäin, ettei ollut tarvetta. Hän saapui eilen iltapäivällä tänne minun ja poikaystäväni luokse. Muistin kyllä hänen olleen aina kova syömään, mutta en silti ole osannut varautua tarpeeksi ja se nolottaa minua emäntänä. Etenkin, kun tarjottavat on meillä loppuneet jo pariin otteeseen.

Ensin iltapalaksi olin leiväksi varannut ihanan patongin, josta itse sain aivan pikkuriikkisen palan, kun se jo loppui ja kaveri kyseli, olisiko jotain lisää iltapalaksi. Siinä sit illalla kaveri kävi vielä nälkäänsä keittelemään isoa kattilallista puuroa. Tänään grillattiin lounaaksi. Oli sellainen tavallinen neljän makkaran pakkaus, salaattia ja ranskalaisia meidän rasvakeittimellä tehtynä. Tiedän poikaystävänikin syövän aina vain yhden makkaran, joten uskoin sen yhden paketin riittävän. Kävi kuitenkin niin, että kasan ranskalaisia, salaattia ja kolmen makkarapötkön jälkeen kaveri ihmetteli vielä nälissään eikö ollutkaan mitään lisää grillattavaa. Olisin voinut vajota maan alle. Huomenna päätettiin grillata lisää. Vinkkejä, että mikähän määrä varmasti riittäisi?

Sekin nolottaa, kun poikaystävä meni möläyttämään kaverilleni tämän syövän kuin sika, kuinka rahoittaakaan syömisensä ja sitten vielä tarjoamisetkin loppui toistamiseen. Ihan kuin olisin suunnitellut koko homman kaverille piikitelläkseni.. Pyysin toki anteeksi poikaystäväni puolesta. Olen juuri kaupan pihalla ja mietin, kuinka paljon oikein varaan syömisiä. Kaveri lähtee tiistaina illalla. Tosi noloa jos vielä tarjottavat loppuvat kesken!

Kommentit (69)

Vierailija
1/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Neuvokaa nyt pösilöä emäntää. Kannattaako ostaa mielummin määrällisesti paljon kuin täyttävämpää ruokaa? Esim. rahkaa vähemmän vai vaan hirveät määrät jogurttia? Entä kuinkakohan paljon kanaa kannattaa grilliin varata?

AP

Vierailija
2/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osta ja tee vaan reilusti ruokaa. Parempi jos jää yli, niin niistä voi jatkaa jotain seuraavan päivän lounaaksi. Ei tarvi sitten koko ajan kokata. Ja on valinnanvaraa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ota se kaveri mukaan kauppaan?

Vierailija
4/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja sulla on tuollainen fyllimakkara parhaana kaverina? Jaiks!

Vierailija
5/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ostat sitä ruokaa nyt riittävästi. Vaikka pari kiloa sitä kanaa, jos jää niin syötte seuraavana päivänä. Älä tee tuosta ongelmaa.

Vierailija
6/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kumma jos kaveri on ehtinyt vetää melkein koko patongin tai kolme makkaraa ennen kuin sinä ehdit syömään. Tosi kumma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun mietin sitäkin, ottaako suursyömäri vieras sen keljuiluna jos ruokaa varaakin ihan poskettoman paljon? En kuitenkaan suostu enää siihen, että tarjottavat loppuu kokonaan kesken, joten tuo on vähän pelkona. Juuri sopivasti on tosi vaikea ostaa, kun ei ole tottunut toisen syömistapoihin.

AP

Vierailija
8/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No eihän se 1 grillimakkara tee kun vihaiseksi :D Ite syön aina vähintään 2, isoon nälkään voi mennä jopa 3 lisukkeineen. Varaan aina vähintään 2/lärvi + muuta höttöä. Peruna-, Italian- ja punajuurisalaatteja. Fileitä/pihvejä kannattaa varata myös se 2/naama + 1 makkara/naama. Maksaa paketti jonkun euron, joten ei luulisi olevan makkaran syöttö kallista ;) iltapalalle jos teet leipää ni varaa jogurttipurkit kaveriks ja vaikka hedelmä. Leipäkään ei kallista ole, osta iso paketti ja anna kaverin tehdä leipänsä itse.

(Enkä oo mikään pösilö. Hoikka,mutta syön kun hevonen)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis teitä on kolme ihmistä ja sinulla oli iltapalaksi yksi patonki? Tapahtuiko Porvoossa?

Vierailija
10/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kilo siipiä ja paketti makkaraa/mies + juomat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kumma jos kaveri on ehtinyt vetää melkein koko patongin tai kolme makkaraa ennen kuin sinä ehdit syömään. Tosi kumma.

Grillausepisodissa ja iltapalapöydässä molemmissa emännöin hääräten salaattien ja lisukkeiden parissa, jolloin poikaystäväni oli kaverini kanssa syömässä pöydässä. Sitä paitsi otin sen pienen patongin palan jo silloin, kun muuta patonkia oli vielä jäljellä. Tarkoitin vain, että se patonki loppui kesken ilman että itse olisin ehtinyt siitä paljoa syömään. Poikaystävä tosin otti ihan tavallisen kokoisen palan.

En itse myöskään uskalla emäntänä ottaa lisää, mikäli minulla on vieraita ja hekin tahtovat vielä. Mielummin niin, että vieraille riittää santsata ja itse voi sitten teeskennellä, ettei enempää tarvinnutkaan. Uskoisin monen muunkin tekevän näin.

AP

Vierailija
12/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No kyllä se on mukavempaa kaikin puolin, että ruokaa on varattuna vieraille niin, että jää mieluummin vähän yli. Niistä jämistä sitten voipi oma perhe syödä vielä myöhemmin. Jotkut vieraan ovat luonteeltaan sellaisia, että se vatsan vetoisuus kasvaa kylässä, vaikka muuten vähemmällä pärjäisi. Vieraanvaraisuus. Parasta ei tarvitse olla, kunhan on riittävästi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yks paketti makkaraa kun on kolme syöjää? Me kun korkattiin grillikausi kahdestaan miehen kanssa grillattiin paketillinen täytettyjä sieniä, ribsi ja raakamakkarapaketti. Kylkeen keitettyjä perunoita ja salaattia. Ihan ollaan normaalipainoisia, tottakai jäi ruokaa yli, mutta ne syötiin sitten seuraavalla kerralla.

Ota montaa laatua erilaisia lihoja, makkaraa, sisäfilettä, maissia. Ei niitä tarvitse yhdeltä istumalta syödä, mutta jos tulee syötyä niin ei tuokaan haittaa. Mieluummin liikaa kuin liian vähän, mutta ota erilaisia laatuja nii tulee vaihtelua eikä näytä niin herkästi siltä että vittuilet syönnin määrästä.

Vierailija
14/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No eihän se 1 grillimakkara tee kun vihaiseksi :D Ite syön aina vähintään 2, isoon nälkään voi mennä jopa 3 lisukkeineen. Varaan aina vähintään 2/lärvi + muuta höttöä. Peruna-, Italian- ja punajuurisalaatteja. Fileitä/pihvejä kannattaa varata myös se 2/naama + 1 makkara/naama. Maksaa paketti jonkun euron, joten ei luulisi olevan makkaran syöttö kallista ;) iltapalalle jos teet leipää ni varaa jogurttipurkit kaveriks ja vaikka hedelmä. Leipäkään ei kallista ole, osta iso paketti ja anna kaverin tehdä leipänsä itse.

(Enkä oo mikään pösilö. Hoikka,mutta syön kun hevonen)

*plösö :D

Grillauksen ilo on siinä että paljon ja erilaisia mielellään. Voit tehdä myös vartaita tai grillata esim. maissia kaveriks. Kaikki kasaan vadille ja siitä kukin ottaa mitä ottaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi et voi tehdä ruokaa todella reilua annosta ja laittaa loppua pakkaseen? Mieti, paljonko sinä ja poikaystäväsi söisitte kerralla ja varaa kaveriasi varten kaksi kertaa niin paljon kuin teille yhteensä.

Vierailija
16/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis teitä on kolme ihmistä ja sinulla oli iltapalaksi yksi patonki? Tapahtuiko Porvoossa?

Niin, meitä on kolme ihmistä, minä, kaveri ja poikaystäväni. Kyllä, patonkeja oli yksi, mutta kyse siis on sellaisista kauppojen paistopisteiden isoista patongeista. Meillä kaksistaan miehen kanssa sellainen riittää useamman päivän aamu- ja iltapaloiksi. Lisäksi minähän sanoin, että nolottaa ja en anna vastaavaa enää tapahtua.

Saa ehdotella vielä lisääkin ja kirjoitella, mutta itse joudun nyt hiljenemään joksikin aikaa. Lueskelen kyllä vielä viestejänne.

AP

Vierailija
17/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Grillaa sikamiehesi ja sitten syötte mahanne täyteen sikaa.

Vierailija
18/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osta perunasalaatti/ italiansalaatti ja sitten herne maissi paprikapusseja monta ja sekoita nämä keskenään tarjoa sitä . Se on hirmuisen täyttävää ja edullista. Osta ohuita näkkäreitä höyrytä ne taipuisiksi ja täytä ne vaikka salaatilla ja kevytjuustolla ja makkaralla. Sitten hedelmiä tarjouksesta.

Vierailija
19/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulee mieleen yks sukulainen. Oltii heillä grillaamassa. 6 hlö. Hän grillasi 8 makkaraa. Kun eihän kukaan nyt enempää syö.sanoin että pelkästään herra x, hänen oma poikansa syö helposti kuusi makkaraa yksin. Jos ite on pieniruokainen ja pihi niin ei kaikki muut ole.ikinä mee enää sinne.

Vierailija
20/69 |
27.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna sille kaverille Pizza On Linen numero. Netissäkin voi tehdä tilauksen, 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi kahdeksan