$$$$$TIISTAITA SYYSNOLLANELOSET$$$$$
Kommentit (28)
pirjoleena:
Meilläkin Otso jutteleen kovasti kavereista. Pyörskyn ystävyydestä hän ei tosin ole ihan varma :). Kysyi meinaan tänää:" Onko se Pyörsky mun oikee kaveri?" .
Mikähän siinä Pyörskyn ystävyydessä arveluttaa? :)
Minoon vähän järkyttynyt. Minun pienen pieni Ykköseni menee syksyllä yläasteelle. Paitsi että nykyään mennään yläkouluun, mutta kuitenkin. Kääk.
Perjantaina tein tuta äitiyden epäkiitollisen puolen kanssa: Jos ei pidä kiinni säännöistä ja vaadi lastakin niitä noudattamaan, on huono äiti. Kun pitää säännöistä kiinni,
tuntee
itsensä maailman kurjimmaksi tyypiksi. Ykkönen ei päässyt jalkapallotreeneihin kun oli huone siivoamatta. Sopimus on, että harrastuksiin saa mennä, kunhan on huolehtinut omat velvoitteensa. Ääh.
Luen Sinkkosen Lapsen kanssa hyvinä ja pahoina päivinä -kirjaa. Itku on tullut jo erinäisiä kertoja vaikken pitkällä olekaan :) Olen pohtinut kovasti sitä, kun Lempo (?) sanoi Sinkkosen esittävän poikien olevan luontaisesti väkivaltaisia / agressiivisia, että minä en ole sellaista sävyä kirjoista löytänyt aikaisemmin niitä lukiessani, enkä nytkään vaikka olen oikein yrittänyt hakea :) Kyseistä piirrettä en ole löytänyt pojistanikaan.
Erityisen hyvää Sinkkosen kirjoissa minusta on se, että niissä " annetaan lupa" olla nimenomaan vanhempi, se joka määrää JA kantaa vastuun. Ei siis tosi kiva kaveri, vaan vanhempi.
Väkkärä ei nukahda päiväunille, en tajua. Yleensä tyyppi nukahtaa alle vartissa, nyt unta on haettu puolitoista tuntia. Ehkä tämä kuuluu ihmiskokeeseen.
Taidan laittaa kaffet, jos pikkuinen poikunen kuitenkin vielä vaipuisi unten maille...
Tea:mekin olemme kotosalla ekaa kertaa pääsiäisen.Vaikka muutto lähestyy,eikä sen puoleen ole isompaa intoa täällä enää puuhastella,verhoja vaihtaa yms. ajattelin ostaa vähän pääsiäsikoristeita ja suklaamunia teitty. Miehen siskon lapset on tulossa meille myös pääsiäiseksi.
Miehen kanssa on käyty kovasti keskustelua siitä että on tärkeää jo alkaa luoda omankin perheen traditioita ja suojella omaa rauhaa ja kotia. Täten ilmoitin jo mun vanhemmille,että ens joulu ollaan omassa kotona ja jos haluavat voivat tulla meillä käymään.Vähän ajoissako,no,mua on ärstyttänyt kun vanhempani olettavat et me kuljetaan heillä maalla kaikki pyhät yms.,mikä sisänsä on ihana kesänviettopaikka,mutta haloo,miehelläkin on sukulaisia ja sitäpaitsi aina ei jaksa olla menossa. Toivottavasti ymmärtävät,ärsyttävää jos pitää alkaa vääntään näistä asioista.
Kukkuu,mun äiti ei ollut mikään marjattatyyppi,kun olin lapsi. Muistan kun yhtenä syntymäpäivänä tarjoiluna oli leivoksia: kääretortunviipaleita ja päällä kermavaahtoa ja karkkeja. Olin tosi ylpeä,muistan myös suolatikut,tikkuja joissa oli nakin,juuston viinirypäleiden yms palasia. Kyllä synttäreillä yleensä oli tavallinen täytekakku,mutta nuo leivokset on jäänyt mieleen,ihan positiivisena muistona.
mitähän muuta: Alli,onittelut hoitopaikasta! Mulla hakemus pojalle lähetettynä,vaan ei ole kuulunut mitään. Vähän jännittää millaista paikkaatarjotaan,kun sokkona vaan piti hakea,kun ei ole mitään tietoa J-kylän seudun hoitopaikoista. 3 pvä viikko hain.
T-P,tsemppiä muuttoon!!!!
tiivii
Kukkuulle lähtee täältä vertaistukea koppa kaupalla. Tämä rakentamis- ja muuttohulina on välillä liikaa stressannut myös meidän pientä Nöösää vanhemmista puhumattakaan. Syyllisyyttä ja sitä rataa. Tuskin Poikasen mielestä erilainen synttäpäivän vietto on huono juttu. Onnea kovasti päivänsankarille! Äitylille auringon säteitä ja jaksua!
Nöösän sopeutuminen on ottanut takapakkia. Nukkuminen on meillä nyt iso kynnyskivi. Hysteeristä itkua. Pieni on kyllä hivenen allergiaoireidenkin kourissa. Yö oli siis tosi huono. Itselläkin on väsy ja huoli. Sain ajan ensi viikon tiistaille Itiksen Pikkujättiin allergologille. Jospa sieltä apua noihin allergioihin. Nukkuminen helpottanee viimeistään viikon kuluttua ainakin muuttoihmetyksen laannuttua. Viimeksikin Nöösällä vei viikon aikaa tottua muuton jälkeen uuteen kotiin.
Jatulle vertaistukea öihin! Toivottavasti ensi yö on meillä parempi.
Tipi: Muuttoon tsemppiä! Kannattaa ehkä olla sen verran pessimisti ja varautua Onninkin kohdalla viikon sopeutumiseen muuton suhteen. (Meilläkin Nöösä reagoi mummulassa oloon huonoilla öillä.) Kyllä Onnikin varmasti pian ymmärtää, mikä on homman nimi. Toivottavasti teillä ei yöt heitä häränpyllyä ja kaikki muutenkin sujuu muutossa hyvin. Halauksia myös kasvu- ja ruokahuoliin.
Kiitos onnitteluista! Mielelläni jonkinlaista tuparijuhlaa järjestelen, mutta ihan ei vielä kaikilta osin ole homma niin kasassa, että kykenen isompaan juhlaan. Kevään mittaan kuitenkin juhlitaan porukalla. Siihen asti meillä saa kyllä kyläillä pienemmissä kokoonpanoissa, jos ei keskeneräisyydet jne. haittaa. =)
Eilen iloitsin ihanista ystävistä, joita ympärillämme on. Lämmitti niin mieltä ja sydäntä.
Allille päivähoidon järjestymisestä onnittelut! On se iso helpotus ja onni saada lapsi hyvään hoitopaikkaan.
Sakemannipennosen lapsille pikaista paranemista!
Keilinille ja Typylle helpotusta!
Taudit pysyköön poissa Aypan perheestä!
-Mimmuli ja Nöösä
Huoh. Eilisessä jumpassa Lilli satutti vähän olkapäätään, käytiin päivystyksessä näytillä ja tänään sitten röntgenissä ja sen jälkeen taas jonossa päivystykseen. Neljä tuntia meni reissuun, mutta onneksi tyttö on kunnossa. Taisi olla vaan pieni nyrjähdys tai sen tapainen. Mutta oli kyllä puuduttava päivä terveyskeskuksessa.
Keilinin ja sakemannipennin perheelle paranemista!
Allille onnittelut päivähoitopaikasta!
Mimmulille onnea uuteen kotiin ja jaksamista sekä sinulle että Nöösälle!
Kukkuun poikaselle sylillinen synttärionnitteluja *harmittelee kun ei muistanut laittaa korttia tulemaan* ja äidille armeliaisuutta itseään kohtaan.
Ayapin perheelle vastustuskykyä, hyvää vointia ja terveyttä.
Mukavaa päivänjatkoa kaikille!
T. Ankkis ja [color=red]♥Lilli♥
Ei ihan kuitenkaan siltä tunnu kun ulos katsoo. Ainakin meillä täällä sataa tihuttaa taas jotakin räntälunta. Inhottava ilma :(
Tyttö heräili juuri päiväunilta ja pian mennään välipalaa syömään. Piti vain pikaisesti kuitenkin kurkata tännekin. Ja tosiaan toivottaa vielä Kukkuun Poikaselle iloista 6-v. synttäriä ja onnea :) Letut ja leivokset ovat ihan hyviä vaihtoehtoja perinteiselle täytekakulle minustakin!
Ayap, samaa mieltä olen kanssasi Sinkkosesta. Ja niin monesti ajatellut juuri tuota, että vanhemman ensisijainen tehtävä on olla VANHEMPI ja vastuunkantaja, välillä inhottava säännöistä ja rajoista kiinnipitävä aikuinen eikä tosiaan mikään " kiva kaveri" . Aina jotenkin sävähdän kun kuulen näitä " yritän olla lapsilleni kaveri" .. Siis kysymys alaikäisistä eikä aikuisista suhteista, huom! Koska näitäkin olen kuullut, valitettavasti. Hälytyskellot kyllä kilkattaa silloin päässäni.
Alli
täällä yksikätinen. mittari sanoo lapsesta 39,3, ja retale siis syleilee. no, eipä me olla paljoa sairasteltukaan onneksi pikkuinen osasi valita hyvän sauman -minun pakolliset päivämenoni on tältä keväältä lähes pulkassa. nyt kaaapit perällä odottaa vain pino erinäisiä tehtäviä lähestyvien deadlinejen kera kuten muillakin, mut such is life.
halitus näyttäisi olevan paikallaan moneen huusholliin, joten ottakaa koppi*** töms
nyt ei voi enää jatkaa*
adioshk
Pätee kylläkin paremmin takatalveen. Täällähän tuo talvi vain jatkuu ja jatkuu ja lunta on tuiskunnu koko päivän.
Mutta ei auttanu kuin aamusta liikkeelle kerholaisia viemään. Ja iltapäivällä neuvolaan.
Pekka 10800g ja 81,5cm, kaikki ok. Palikkatorni onnistui hienosti, mutta sanaakaan ei suostunut sanomaan. Paitsi tä ja o-ho!
Itellä painoa tullu kaikkiaan 5kg, rr 100/55 ja hb 114 (otan 2 rautatabl/pv).
Sf-mitta oli 22 eli keskikäyrän yläpuolella, mutta ei hätyytelly vielä yläkäyrää.
Pekka kävi myös hammaslääkärisedälle purukalustoaan näyttämässä ja hyvin meni sekin.
Mies oli sillä aikaa vähän siivoskellu ja laittanu matot lattialle. Imuria ei ollu arvannu laittaa päälle, mutta ihan kiva, että ees vähän yritti.
Ja huippu-uutinen: Mies peru yhden oman menonsa ja varattiin saunallinen huone Kajaanista huhtikuulle!!!
Uusi toppapuku jäi sitten saamatta. Mutta mullahan on vielä entinenkin. Ei se oo kuin 15v vanha oranssi yläosa ja vihreänsiniset housut.
Kukkuulle kovasti jaksamisia ja pojalle 6-v onnittelut!
Sakemannipennin, Keilinin ja Hipsun perheeseen paranemisia!
T@hti
Luin huolimattomasti, että teillä ollaan jo paranemaan päin. Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut v****lla. Toivotaan, että Typy paranee.
Taisin vihjata täällä näistä mahataudeista, jotka on meitä kiertänyt ja äidillekin sanoin puhelimessa päivällä, että onneksi ei ole meidän talouteen tullut. Heh heh, miten kävikään. Vajaa tunti tuosta puhelusta mies soitti, että tule hakeen jo töistä, maha sekaisin. Ensin luultiin, tai mies luuli, että ruuasta meni, kun oli heti lounaan jälkeen tullut tämä kurjimus tautimus. Mutta ei. Oksua ja sitä toista on tullut edelleen.
Nyt sormet ja varpaat ristiin, ettei tule minuun ja Onniin. Muuten menee muutto persiilleen.
Kiitos muuttotsempeistä. Kuten aiemmin todettu, se paikka, johon muutetaan tulee olemaan se haastavin juttu tässä:)
Nyt pitää lähteä apteekkiin. On ollut tosi raskas päivä kun itse olen ollut väsynyt ja sitten illalla en ole tietysti saanut hoitoapua väsyneen pojan hoitoon mieheltä. Olin Onnin päikkyjen jälkeen ihan raato ja poikki kun ehdin juuri ja juuri torkahtaa. Makoilin yli tunnin vaan patjalla ja yritin viihdyttää Onnia. Ihan töttöröö olo.
Nyt apoteekkiin.
T-P
ja kovasti samaa mieltä olin
Kukkiksen poikaselle hurrrjasti onnea!
Meilläkin kovasti etelän syysmammojen lapsosia muistellaan ja ihastellaan. Meidän tyttönen taas on sellainen omassa maailmassaan haaveilija.
Siskoni vauvalta ei huonoja löydöksiä löytynyt, mutta ekg:n otto oli ollut inhottava.
Näin pikaiseen...palaan ehkä.
Jaksuja! (yritän minäkin..)
*huoh*
SaaMa
Tyttönen muisteli juuri nauraen Kukkuun poikaa: " Mie kutsuin sitä hauskaa poikaa K(ja poikasen nimi):ksi :D
pikamoit taas teille systerit! Kovasti paranemista tautien ja flunssien kourissa, pientä nuhaa havaittavissa ja makkarissa pilkotut sipulit lemuaa, mutta ne rauhoittaa ainakin yöt. Olin yhden yön poissa kotoa, työmatkalla. Olipa ihana hemmotella luxushuoneessa kuumassa kylvyssä lukien Cosmopolitania :D Käytiin syömässä oikein epäterveellisesti ja suklaataki tuli sängyssä naposteltua. Unet jäi kyllä vähiin, kun en oikein digannut untuvapetivaatteita ja ei tiennyt olikos kuuma vai kylmä ja unetkin kamalia. Kotona oli mennyt tosi hyvin, systeri hoiti enimmäkseen kun mieskin töissä illat. Toisaalta upeaa että saa tavllaan ehngähtää mutta on ne matkat rankkoja, etenkin autolla. Täytyisi kömpiä peiton alle kohta, jotta pääsee ylös aamulla. Jos sen miehen vielä oddotan töistä, tulee kohta.
Tänään oli neuvola molemmilla, aika oli vaan pienelle, mutta sain puhuttua isommankin samaan, kun ei muka aikoja riitä. Lääkäritarkastuskin siirtyi, periaatteessa seuraava on 5v iässä, laittoi että 2v iässä jos tarvetta :O Aika hurjaa. Piikkimyskurjimus laitettiin ja kävi kipeeä kun pääsi liikkuttaan jalkaa. Toivottavasti ei nosta kuumetta, esikoiselle tuli viikon päästä. Hälle kustansin aikoinaan tätä uutta rokotetta ja Nyttynenhän pääsi heti uuteen ohjelmaan, oli eka jolle täti pisti tän ikäiselle tuon rokotteen.
Plaah, pitikin kehua. Nyttynen kitisee. Hetko. Kovin oli duhainen ja tutii hukassa. Hmmm, mitat olivat muuten 80 cm ja 11,6 kg. Keskimääräistä hieman lyhyempi, esikoinen olikin pitkä 85 cm samassa iässä. Meidän ihana teletappi.
Tulevina viikkoina tuskin kauheesti joudan koneelle, tiedoss töitä töitä ja töitä. Vaan maanantaia edes jotain huvia ja yhteistä lasten kaa: menemme katsoon Muuminäytelmää, tosi ihanaa ja voin kuvitella lapset! On ne muumit niin kova sana, kesällä varmaan Muumimaahan suuntaamme me.
Nyt öitä ja haleja ja jaksamista kaikille erikseen ja yhdessä, olette kyllä mielessä!
Tuttis
Moi vaan!
Ens viikolla alkaa työt, hui!
Sinkkosesta... Pakko tilittää teille tapaus meidän puistolta. Siellä on äiti jolla 2 poikaa. Toinen reilu 3v, toinen ehkä nyt 1v. Kumpikaan lapsista ei osaa leikkiä, kiusaavat, lyövät, härnäävät, jne... Kun pojat hilluivat (ja satuttivat muita...) niin äiti vaan totesi tuossa joku aika sitten että hän oli lukenut Sinkkosen kirjan, ja siinä sanottiin että poikien pitää saada tapella ja purkaa agressioitaan... Joo, mut kuka haluaa olla sellasessa mukana????
Tänäänkin perhekahvilassa pienempi poika mätki vähän väliä Sassaa tai muita lapsia leluilla päähän yms, eikä äitinsä KORVAANSA lotkauttanut! Mä sekä toinen vetäjä jouduttiin kumpikin sanomaan tuolle pojalle muutaman kerran. Eikä äiti siltikään reagoinut siihen mitenkään!!!! Siis istui ihan vieressä!!!!!! Isompi poika oli luontokerhon metsäreissulla isompia härnäämässä :(
Nyt se äiti oli sitten saanut jostain päähänsä että mun kaverin lapsi on se joka ongelmat aiheuttaa! Oli ollut otsaa sanoa yhdelle toiselle äidille viime viikolla että " Nyt ne ongelmat taas alkaa kun J tuli" . Ja tuo J on tosiaan ystävällinen ja lempeä pikkumies jolla kyllä jossain vaiheessa tietty käämit kärähtää kun toinen huitoo ihan naaman edessä nyrkillä jne...
Ihan tosi, mitä tollaselle voi sanoa? Miten voi ajatella et tuollanen on ihan ok-käytöstä????????????????????
Tuskin Sinkkonen on ihan tota tarkoittanut ;-/ !!
No, joo. Kiitti ku kuuntelitte :)
Saapa nähdä tuleeko mulle syksyllä sittenki hoitolapsia... Ehkä 2 tuttua ipanaa, molemmat olis vajaata viikkoa. Kaikki ihan epävarmaa vielä, aika näyttää. Sit täytyy miettiä ne muut työ-kuviot tarkasti, et mitä jaksaa tai kannattaa...
Jos jollain on kokemusta ni mielellään kuulisin miten verotukset yms menis jos siis olis LY-tunnuksella (?) lapset ja verokortilla työtä välillä... Privanaki saa laittaa...
Nii ja miten se toimii kun nuo molemmat on alle sen 3v, eri perheistä, et voiko ne periaatteessa maksaa kodinhoidon tuen mulle vaan? Tietty mun verotukset sit... Täytyy ottaa paremmin selvää, mut jos tää tietotoimisto vois auttaa tässäkin pulmassa???
Mies huutelee viekkuun...
Muuten, ruikkuleipä-sana on täälläkin käytössä!
Kerppu
Kiitsit kannustuksesta ja onnitteluista. Vippasin juuri s-postiin yhden extratyön, jo helpottaa.
Poikasellakin oli mukavat juhlat, kaikesta huolimatta. Mummi (äitini) ja vaari (miehen isä) tulivat käymään ex tempore, mies oli siivonnut ja syötiin jäätelökakkua. Lahjatkin oli mieluisia, sitä ihquu muoviroinaa. Nyt jyrää biitaman eli joku muovihirvitys, joka ampuu lasikuulia. Yksi sopiva auto tuli myös ja Wallace & Gromit -video. Poikain unelmia?
Kukkuu, Kukkanen, Poikanen, miekkonen ja Ihmelapsi
No ei se varmaan ole oikeasti mikään ilon aihe. Mutta työkkäriin pitäs lähteä kohta. Saas nähdä mitä siitä tulee Onnin kanssa.
Tämä kämppä alkaa näyttää aika autiolle. Nytkin istun olkkarin lattialla vanhalla roskiin menevällä patjalla, jonka olen saanut sängyn kanssa rippilahjaksi vuonna 92!
Ynis, en missään nimessä ota sitä kuuluisaa palkokasvia nenuun noista ruokakommenteista. Pääosin nykyään nimittäin osaan ottaa suht rennosti nuo syömiset. Näin huonoa kautta ei vaan ole aikoihin ollut ja kun painokaan ei ollut noussut, pani huolestumaan. Mutta nytkin söi ihan kivasti aamupuuroa. Yritän toitottaa aina, että kyllä se tietää, minkä verran tarvii ruokaa. Illallakaan ei ollut kuulemma syönyt juurikaan iltapalaa ja silti Onni nukkui ihan normaalin yön. Illan syömiset on mulle aina niin tärkeitä, ettei nälkään heräis mutta turha sitäkään on huolehtia. Oon kyllä nähnyt veljen pojan huonot iltasyömiset ja tiedän sitten, kuinka hyvin hänkin nukkuu.
Nyt Onni on pelottavan lähellä. Kohta varmaan sammuu kone. Ja kakkakin pitää vaihtaa. Onneksi se tuli kun taas panttasi. No eipä tunnu olevan iso munkki mutta jos ei syö, ei se ole ihmekään.
T-P
sellainen keskinkertainen. Aamulla piti miettiä, että todellako se on vasta tiistai, eikä helpotusta tiedossa moneen päivään. Viikonlopuksikin luvassa töitä, yää, en ala. Onkohan mulla jotenkin väärä kuvitelma tästä elämästä, kun parin päivän ressin jälkeen koko maailma tuntuu kaatuvan päälle? Heräsinkin ennen neljän jälkeen, eikä uni tullut enää. Tuttuja merkkejä nämä.
Minulla on kuusivuotias poika. Isänsä kotona hoitelee lapsoselle syntymäpäivän tuntua, kun edes juhlia ei jakseta vielä järjestää, eikä äiti ole paikalla. Missä edes juhlittaisiin, kun ei ole tiloja. Ryven itsesäälissä, voi minua surkeaa raukkaparkaa, jonka kaikki asiat ovat niin huonosti.
Vali vali ja nyt hoitamaan joitain ressin aiheita pois.
Kukkuu
Laulaa Valma tanssittaa Otsoa ja hoitotyttöä. Tarkoituksena hänen on laulaa ..ruusu suussa, laulussa " pikku kissa, pikku kissa tanssii ruusu suussa..." Uusin Wallace & Gromit pyörii taustalla ja minä karkasin tänne.
Alli kivaa, että saitte paikan. Mullakin on Valmalle hoitohakemus vetämässä. Meidän(kin) aluella on ihan mahoton tilanne pienten puolella. Yli 3-vuotiaille on paikkoja, kun täältä muutetaan usein isomien asuntojen perässä pois ja tarjolla on jos jokin moista erityispäiväkotiä. Itsekin mietin, että laitan Otson kielikylpyyn. Mutta käytännön syistä Otso jatkaa samassa paikassa, jossa oli silloin alle 2 v. Toivon, että päiväkodissa on edelleen se politiikka, että pikkusisarrukset on etusijalla valintoja tehdessä. Luotan siis että paikka irtoaa ensi syksyski. Tarkoitus on että lapset on 5-7 h 3 x viikossa. Olisimme saattaneet pärjätä kerho/puistotääti/mummi hoitoringillä. Mutta on niin ärsyttävää aina erikseen miettiä hoitojutut, joten päädyin tämmöiseen helpompaaan, joskin vähän kalliimpaan ratkaisuun.
Nyt mua tarvitaan. palaan taas.
PL
Iso ja myötätuntoinen hali. Miksei kaikkea voi saada? Eilen oli artikkelin dl ja nyt pitäisi vielä miettiä kirjanpitoa ja tehä veroilmoitus. Aikaa ei ole ja siksi tuntuu, että olis niin helppoa olla kokopäivätöissä ja tehdä työt työajalla. Mutta tiedän, ettei se ole niin yksinkertaista.
Onnea isolle Poikaselle. Hänestä puhutaan usein.
Menin ennen12 nukkumaa,aattein et saa hyvät unet..typy heräs aamulla kuudelta yhdeksännen kerran!!!En tiiä miks?!Sit vaihoin vaipan ja otin sängyn ihan vieree ja käsi typyn päällä nukuttii..Mun piti nousta aiemmin,mut typy joi 8jälkee vellin aj sinne oli ite käyny unia jatkamaan..Pyllypystyssä nukku..Piti herättää..
Aamun järkytys kun verhot avas;kamala pyry ja maa valkosena taas!!Meillä rattaista kumi puhki ja matkarattailla jyrätää..hankalaa on ku on lunta niin paljon!
Mietin et joko uskaltas jumpaa tänää,vähä nuhaa on mut ei muuta..Voikohan rankaa jumppa pahentaa taudin?!Tekis vaa mieli mennä...
Kukkuun POikaselle Onnea :-)
Pile:kyllä sama hoitopaikka on helpompi,uskosin..jää se jatkuva miettimisen stressi pois ku tietää että hoito on kunnossa.
Ynis:Poika on aina ollu kesä-ja heinäkuut lomalla.Nyt vaa johtaja sano et sais maksuvapaututa vielä jostain vkoista...et jos niin on en tiiä pidänkö viel elokuustakin osan kotona..
Kohta muskariin
jatu
Päiväuniaika menossa, mies ja Venna nukkuvat. Mies on jo parempivointinen kuin eilen, jolloin pääsi jalkeille vasta 17:30 siirtyäkseen sohvalle olemaan harmaankalpea. Saa nähdä pääseekö huomenna töihin. Outo pahoinvointitauti, ei oksua, ei ripulia. Vain huono olo ja päänsärkyä. Hoitotädiltä tuli myös äsken viesti, että miehensä on korkeassa kuumeessa, joten täytyy tänään soitella varahoitopaikkaa Vennalle to+pe, jos ei voidakaan heille viedä.
Itse lähden tänään ostamaan kevään kotiin :) Uudet verhot keittiöön ja jotain pääsiäiskoristeita. Ollaan pääsiäinen kotosalla, siskoni tulee kylään. Pääsiäisen alusviikon vietämme Vennan kanssa mummolassa, mulla sattuu siihen yht 10 pvän vapaa. Tämä puolikas työ on kyllä vähän kuin ei olisikaan töissä!
Kukkuulle lämpöinen jaksamishalaus *---------*
Aamulla oltiin avoimella päiväkodilla. Kivasti Vennakin rohkaistuu leikkimään muiden kanssa alun ujostelun jälkeen. Päiväkodilla oli mainio 10kk poika, joka jo käveli aika tukevasti. Voi miten suloinen! Oli ihan vauvojakin - tuli itsellekin vauvakuumetta vähäsen. Mullahan ei oikeestaan oo ikinä ollut " oikeeta" vauvakuumetta, haluan LAPSIA, en niinkään vauvaa :) Ehkä mulla on sitten lapsikuume?
Täälläkin tuota ajatusten puutetta liikkeellä,
poistun ruutua tuijottamasta.
Missä Mersu, missä Aavis, missä Ramika?
- tea -