Mikä on masennuksen perusoire? Oire, joka välttämättä yhdistää kaikkia masentuneita?

Niin syvä toivottomuuden tunne, että tulee usein ajateltua, että vain kuolema olisi helpotus. Se ei tarkoita sitä, että välttämättä päätyisi itsemurhaan. Jotenkin sitä vain jaksaa eteenpäin, päivän tai tunnin kerrallaan.

T. masentunut

Varmaan alhainen mieliala pitkäaikaisesti.

En oikein ymmärrä masennusta. En tiedä, mistä siinä on kyse, mutta melko varmasti alhainen mieliala pitkäaikaisesti on välttämätön oire.

Nykykeskustelussa puhutaan kuin mikä tahansa voisi olla masennusta, jolloin koko masennus vähän menettää merkitystään. Olen esim. kuullut erään ihmisen luonnehtivan itseään masentuneeksi sillä perusteella, että hän on iloinen (ilmeisesti myös sisäisesti), aikaansaava, energinen, innostunut, sosiaalinen jne.

Hän käytti tilastaan sanaa "paradoksaalinen masennus", joka ilmenee siten, että ei anna itsensä kokea negatiivisia tunteita, on vaikeuksia pysähtyä, on vaikeuksia kohdata hiljaisuus ja menneisyyden ikävät kokemukset ja tunteet, hakee omanarvontunnetta suorituksista jne.

Jos lähdetään sille linjalle, että masennuksessa ei ole välttämättömiä kriteereitä, niin silloinhan kaikki ihmiset voivat olla jollain mittarilla masentuneita.

Sana kirjoitti:

Varmaan alhainen mieliala pitkäaikaisesti.

En oikein ymmärrä masennusta. En tiedä, mistä siinä on kyse, mutta melko varmasti alhainen mieliala pitkäaikaisesti on välttämätön oire.

Nykykeskustelussa puhutaan kuin mikä tahansa voisi olla masennusta, jolloin koko masennus vähän menettää merkitystään. Olen esim. kuullut erään ihmisen luonnehtivan itseään masentuneeksi sillä perusteella, että hän on iloinen (ilmeisesti myös sisäisesti), aikaansaava, energinen, innostunut, sosiaalinen jne.

Hän käytti tilastaan sanaa "paradoksaalinen masennus", joka ilmenee siten, että ei anna itsensä kokea negatiivisia tunteita, on vaikeuksia pysähtyä, on vaikeuksia kohdata hiljaisuus ja menneisyyden ikävät kokemukset ja tunteet, hakee omanarvontunnetta suorituksista jne.

Jos lähdetään sille linjalle, että masennuksessa ei ole välttämättömiä kriteereitä, niin silloinhan kaikki ihmiset voivat olla jollain mittarilla masentuneita.

Tuo ihminen suorittaa elämää. Eli onko suorittaminen masennuksen oire?

Mikään ei kiinnosta eikä tunnu miltään.

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei kiinnosta eikä tunnu miltään.

Tämä on myös burn outin oire.

Ärtyneisyys ja katkeruus

Vierailija kirjoitti:

Ärtyneisyys ja katkeruus

En sis halua mitenkään arvostella, mutta voisko tämä olla yllättävän yleinen masentuneisuuden oire, kun pohjaton kyynisyys ja pahantuulisuus ottaa pysyvän vallan?  Kerran kuulin, että tällainen olotila on masennuksessa yleinen, eikä sitä välttämättä tunnisteta.

Vierailija kirjoitti:

Niin syvä toivottomuuden tunne, että tulee usein ajateltua, että vain kuolema olisi helpotus. Se ei tarkoita sitä, että välttämättä päätyisi itsemurhaan. Jotenkin sitä vain jaksaa eteenpäin, päivän tai tunnin kerrallaan.

T. masentunut

Väärin. Masentunut voi olla, vaikka toivottomuuden tunne olisi tuota lievempikin. 

Minun ehdotukseni on "vaikeus tuntea mielihyvää asioista, jotka yleensä ovat ihmisten mielestä ilahduttavia tai joista itse on ennen pitänyt." Tosin jos on ollut masentunut ns. aina, on vaikea verrata aiempiin ilon lähteisiin

Sana kirjoitti:

Varmaan alhainen mieliala pitkäaikaisesti.

En oikein ymmärrä masennusta. En tiedä, mistä siinä on kyse, mutta melko varmasti alhainen mieliala pitkäaikaisesti on välttämätön oire.

Nykykeskustelussa puhutaan kuin mikä tahansa voisi olla masennusta, jolloin koko masennus vähän menettää merkitystään. Olen esim. kuullut erään ihmisen luonnehtivan itseään masentuneeksi sillä perusteella, että hän on iloinen (ilmeisesti myös sisäisesti), aikaansaava, energinen, innostunut, sosiaalinen jne.

Hän käytti tilastaan sanaa "paradoksaalinen masennus", joka ilmenee siten, että ei anna itsensä kokea negatiivisia tunteita, on vaikeuksia pysähtyä, on vaikeuksia kohdata hiljaisuus ja menneisyyden ikävät kokemukset ja tunteet, hakee omanarvontunnetta suorituksista jne.

Jos lähdetään sille linjalle, että masennuksessa ei ole välttämättömiä kriteereitä, niin silloinhan kaikki ihmiset voivat olla jollain mittarilla masentuneita.

Ystäväsi kuvaus kuulostaa hyvinkin sellaiselta ihmiseltä, jolla ongelma kasautuu ja jonain päivänä  on pakko pysähtyä. Sitähän masentuminen onkin, pysähtymistä ja sisäänpäinkääntymistä tilanteessa, jossa ei enää jaksa.

Epätyypilliseen masennukseen kuuluu myös kyky hetkellisesti innostua asioista, vaikka perusvire olisi apea. 

Vierailija kirjoitti:

Niin syvä toivottomuuden tunne, että tulee usein ajateltua, että vain kuolema olisi helpotus. Se ei tarkoita sitä, että välttämättä päätyisi itsemurhaan. Jotenkin sitä vain jaksaa eteenpäin, päivän tai tunnin kerrallaan.

T. masentunut

Ei pidä paikkaansa. Kaikilla masentuneilla ei ole syvää toivottomuuden tunnetta. Olet hieman oikeilla jäljillä tosin, lähes kaikilla masentuneilla on pienempi usko onnelliseen tulevaisuuteen kuin ei-masentuneilla.

Minä sanon myös tuon, että perusvire on apea.

Vierailija kirjoitti:

Minä sanon myös tuon, että perusvire on apea.

Se ei välttämättä silti näy ulospäin. On paljon masentuneita, jotka piilottavat apeutensa muilta ja "esittävät" (jopa itselleen) energistä ja pirteää. Sitten, joku päivä, he eivät enää jaksa vaan romahtavat.

Taipumus nähdä asiat ennemmin kielteisessä kuin myönteisessä valossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sanon myös tuon, että perusvire on apea.

Se ei välttämättä silti näy ulospäin. On paljon masentuneita, jotka piilottavat apeutensa muilta ja "esittävät" (jopa itselleen) energistä ja pirteää. Sitten, joku päivä, he eivät enää jaksa vaan romahtavat.

Tiedän. Minä luulen olleeni ns piilomasentunut. Ei sitä kukaan muu tiennyt. Hetkellisesti minulla oli ihan hauskaakin muiden kanssa.

Se, mistä ulkopuolinen olisi nähnyt asian, oli hymy. Äitini totesi minulle taannoin, että ei ole aikoihin nähnyt hymyni ulottuvan silmiin asti. Huomasi vasta, kun se hymy ulottui silmiin asti.

Yhteistä kaikille masentuneille on, kun sanoo "ota itteäsi niskasta kiinni" vaikka tosin sanamuodoin ja kannustavammin, niin masentunut kilahtaa. Heitä ei saa neuvoa, kannustaa tai ohjeistaa vaikka ovat hukassa elämässä. Pitää kuitenkin loputtomasti ymmärtää, sääliä ja tukea. Masentuneiden katselukanta on erittäin kapea ja itsekeskeinen. Hirveä sairaus eikä suinkaan vähiten lähimmäisille.

Sellainen selittämätön tunne. Mikään ei tunnu miltään, ahdistaa, mikään ei kiinnosta, voisi istua päivän sohvalla katsoen tyhjyyteen. Mutta kun sekin ahdistaa. Ei sitä oikein voi edes kuvailla. Se tunne vaan pitää tuntea. Tavallaan oman päänsä sisällä tietää tasan tarkkaan, että mitä pitäisi tehdä ja miten, jotta olo helpottuisi. Mutta jotkin näkymättömät kahleet pitävät paikallaan ja estävät toimimasta. Sisällä on tyhjää, mutta samanaikaisesti siellä myllertää enemmän kuin koskaan. Päässä vilisee ajatuksia, toivon ja epätoivon pilkahduksia. Ajatusten negatiivinen kehä. 

Ehkä tahdosta riippumaton lamaantuminen voisi aika hyvin kuvata masennusta.

Kaikki masentuneet eivät ajattele itsemurhaa, se on vain yksi kymmenestä oireesta, joita masennustestissä kysytään. Kun itselläni oli 9 muuta ja se puuttui, sain diagnoosiksi vakava masennus.

Ei taida olla yhtä oiretta, joka olisi kaikilla. Tunnusmerkkejä on useita, ja masennuksen vakavuusaste määritellään sen mukaan, miten moni niistä on mukana.

Arvottomuuden tunne on minusta aika olennainen. Esimerkiksi itseltäni se puuttuu normaalitilantessa ja tunnen sitä ainoastaan masentuneena.

Vaikeus aitoon läsnäoloon juuri siinä meneillään olevassa hetkessä. 

Kaikille masentuneille löytyy kyllä tilaa saunan takaa.

Masennushan ei ole mikään yksi tietty sairaus vaan eräänlainen oireyhtymä, joka ilmenee eri ihmisillä hyvinkin erilailla. On siis olemassa hyvinkin erilaisia masennuksen alatyyppejä. Väittäisin jopa, että jos masennut "keksittäisiin" nyt, siis diagnoosina, niin sitä ei nimettäisi masennukseksi, jonka alle on niputettu eri tyyppisiä masennuksia, vaan ne eri tyyppiset masennukset saisivat kukin oman diagnoosinsa.