Pakkoajatuksiako?

Onko kenenkään muun koululaisella tällaisia ongelmia. 9-vuotiaamme ahdistuu usein ja sanoo, että esim. " pää väittää, että olen polttanut tupakkaa vaikka en ole" ... Ovatko nämä jotain omantunnon tai yliminän ääniä vai mitä ihmettä? Kuulostaa oudolta... Poika on muuten ihan normaali, mutta illan hiljaisina hetkinä alkaa pohtia kaikenlaista ja tuo " pää väittää" on omasta mielestäni outoa, vaikka en tietystikään pojalle sitä sano. Ja muuten en usko, että poika olisi tupakkaa polttanut, vai onko tämä jokin ajatus, että tavallaan kiinnostuu, mutta sisin minä kieltää tuollaiset ajatukset. APua, mistä on kyse?

hän sanoo, että joskus mieleen tulee väkisin ajatus, että jos en pääse noita portaita ylös 5 sekunnissa niin sitten joku ampuu minut :( Tai sitten hän sanoo, että ajattelee että Iskä on tyhmä, vaikka onkin pojan mielestä maailman paras Iskä.... Kurjaa... Välillä on näitä kausia ja välillä taas ollaan ilman noita ajatuksia. Mutta pistää kyllä äitiparan miettimään, että onko pojalla kaikki asiat aivan kunnossa :(

Jos huolettaa etkä halua mennä vielä lääkärille, soita vaikka neuvolaan. Jos netistä alkaa lukemaan, pää menee vaan huolesta sekaisin. Voimia ja jaksamista. Itse kysyisin ensin neuvolasta.

Ehdin jo lukaistakin vähän tuosta pakkoneuroosista ja onneksi satuin lukemaan sen kohdan, että pakkoajatukset kuuluvat normaalielämään, mutta ovat haitta vasta kun ne häiritsevät jokapäiväistä elämää. Pojalla menee koulussa hyvin, hänellä on ystäviä ja harrastuksia. Tosin pientä koulukiusaamista ilmeni, mutta se selvitettiin. Mutta jos vielä kommentteja niin kuulisin mielelläni....

Miehelläni on pakko-oireinen tausta--nykyisin lääkityksellä.



Pakko-oireet alkavat ilmetä yleensä juuri tuon ikäisenä.

Tietty määrä pakko-ajatuksia on tietysti normaalia, mutta jos poikasi kokee, että ne häiritsevät hänen jokapäiväistä elämää, tai ahdistavat häntä, on nyt juuri oikea aika ottaa asia puheeksi. Vaikkapa tilata aika psykologille.



Näin voitte ehkä estää pakko-oire-syndrooman synnyn (ocd), ja pelastaa lapsenne monien vuosien kierteeltä.



Tämä siis vain äärimmäinen esimerkki.



Mieheni alkoi oireilla tuon ikäisenä, ja oireet pahenivat ajan myötä.

Nyt (30 kymppisenä) tajusi vihdoin käväistä psykiatrilla.



Hän sai diagnoosi ja lääkityksen, ja nyt elää normaalia elämää---ilman " määrääviä" pakkoajatuksia.



Yleensä pakko-oireita esiintyy nimenomaan pojilla, ja suhteellisen älykkäillä sellaisilla.



Varmista myös, että poikasi on hyväksytty, ja annat hänelle tarpeeksi tilaa kasvaa. Syyllisyys (tiedostamaton tai sairas) on yleensä pakko-oireiden takana.

Minulla on kanssa pakkoajatuksia ja joskus nukkuminen on metelin takia mahdotonta. Usein myös sellaisia ajatuksia jotka pyörivät päässä jatkuvasti vaikka ne tuntuu pahalle ja epänormaalille jopa sairaille. Pari päivää sitten kelasin juuri koko päivän ajatusta siitä, että haluan myrkyttää pihan lapset rotanmyrkyllä. Sitä sitten pää toisti koko päivän. Eikä tuo edes ole pahimmasta päästä mitää mulle pää ehdottelee..

Nuo kuulostavat täsmälleen siltä, mitä mieheni on kokenut.



Ja itse vihaa noita ajatuksia, muttei voinut niille mitään.

Syyllisyys niistä oli valtava.

Saattoi myös tuntea, että hänen on PAKKO suorittaa jokin tietty laskutoimitus/kaava mielessään, tietyssä tilanteessa, muuten ahdistus olisi suuri. =(



Pelkäsi myös vahingoittavansa jotain, eikä uskonut, että voisi kontrolloida itseään...



Lääkitys auttoi (cipralex), ei poistanut koko ongelmaa, mutta osin.



Kutonen

lapsena, ja itseasiassa vieläkin. Erilaisia " pakkoajatuksia" , eli yht' äkkiä päähässäni rupeaa soimaan " vihaan äitiäni" , vaikka todellisuudessa minusta ei tunnu siltä. Saatoin vaikka mielessäni rukoillessa yht' äkkiä ruveta mielessäni hokemaan jotain " vittuvittuvittu tämä on paskaa" , ja sitten tuli huono omatunto, en tosiaan tiedä mistä moinen johtui/johtuu.



Ei ole vaikuttanut sen suuremmin elämääni kuin välillä vain on tuntunut tosi vaivaantuneelta, ja varmasti olisi auttanut jos joku olisi sanonut minulle, että ne ajatukset eivät ole vaarallisia eivätkä haittaa.



Sano sinä se pojallesi, että ne ovat vain ajatuksia eivätkä haittaa.

ajatukset " keskustelisivat" toisillleen niin ettens aa niistä selvää ja olo on lähes hysteerinen.



Käyn terapiassa ja kun olen ottanut asian esille, ei psykiatrini pitänyt sitä kovinkaan erityisenä asiana.

Aikoinaan laskin minäkin paljon. Minulla oli mukana aina vihkoja joihin laskin samoja laskutoimituksia kerta toisensa jälkeen. Jos ei ollut vihkoja niin tein niitä laskuja vaikka kauppakuittien taakse. Kotona en kulkenut mihinkään ilman vihkonippuani ja kaikki vihot piti säästää.



Jos ei ollut vihkoja tai papereita niin laskin päässäni kertolaskuja ja jakolaskuja ja toistin niitä samoja tehtäviä.



Nyt keräilen rautakaupan mainoksia. Minulla on kaikki säästössä viimeiseltä vuodelta, mutta rautakauppamainokset on vähemmän orjuuttavia kuin laskeminen : )

t.7

Niin tuttua, että tunnen syvää sympatiaa ja yhteenkuuluvuutta näiden ihmisten kanssa.



Olenhan seurannut tätä sivusta jo 8 vuotta.



Olethan kai katsonut leffan Kaunis mieli?



Kuvaa aika kauniisti pakko-oireista ihmistä.



Seiska, ymmärrän sinua täysin. Toivottavasti osaat silti nauttia elämästäsi, ja et anna tämän asian viedä sinulta elämän iloa.

Se on ajoittain todella orjuuttavaa, tiedän.



Kuin olisi oman mielensä vanki.



Muista kuitenkin aina, että et ole syyllinen oireisiisi.

Et ole huono ihminen, tai epäonnistunut.

Olet vain mieleltäsi---rikas? =))



Kutonen

Mulla on mm. jos en kävele suojatiellä vain valkoisilla ruuduilla niin kuolen...

Oikeasti en välitä näistä jutuista mutta tällaisia ajatuksia on tullut aina. En ole mielestäni hullu, mutta eivät ne elämääni haittaakaan joten olen antanut olla.

t.7

Nyt keräilen rautakaupan mainoksia. Minulla on kaikki säästössä viimeiseltä vuodelta, mutta rautakauppamainokset on vähemmän orjuuttavia kuin laskeminen : )

t.7

[/quote]

Mun oireita oli mm. Autossa kun istuin, niin oli ehdittävä naksuttaa hampaita ja räpyttää silmiä 10 kertaa ennen jotakin vastaan tulevaa autoa tai sähkötolppaa tms. Jos en ehtisi, niin äitini kuolisi.



Mun oli pakko tasapainottaa ajatuksia sellaisella ihmeellisellä sormien ja varpaiden yhteen puristelulla. Sormia ja varpaita piti painaa yhteen kummassakin kädessä ja jalassa ja sen pystyi lopettamaan vasta kun ajatukset olivat tasapainossa.



Silmiä piti muljautella niin, että niihin sattui samalla tasapainotus systeemillä. Illalla oli silmät ihan verestävät.



Tavaroiden oli oltava tietyssä järjestyksessä tai muuten tuntui, että nuppi sekoaa.



Lopuksi mulle tuli sellainen olo, pitäisi hypätä auton kyydistä lujassa vauhdissa ulos. En kuitenkaan hautonut itsemurhaa.



Hain apua ja sitä sain. Suosittelen, että kysyt lääkäriltä asiasta. Mulla nämä ajatukset alkoivat ala-asteella ja loppuivat parikymppisenä. Menin todella huonoon kuntoon ja sen olisi varmasti pystynyt estämään hakemalla apua aiemmin.



Uskon, että syyllisyydellä on tosiaan paljonkin tekemistä näiden pakkoajatuksien kanssa. Välillä taistelin itseäni vastaan, etten ajattelisi kamalia asioita läheisistäni. Pää saattoi esim väkisin syöttää minulle sellaista ajatusta, että jos silloinen poikaystäväni, nykyinen mieheni kuolisi, niin en olisi surullinen. Joskus pää hoki minulle, että toivoin hänen kuolemaansa. Elin monta vuotta huonolla omallatunnolla ajatuksien takia. Lopuksi en voinut mennä enää kaupungille, koska minusta tuntui, että olin valehdellut koko kaupungille, vaikken mitään valehdellut ollutkaan.



Ihan hullua, näin kun jälkeenpäin näitä juttuja summaa..

Onko tämä seroxat verrattavissa Cipralexiin?



Vai onko vaikutusaineeltaan käytännössä sama? (serotoniinin takaisin ottaja?)



Kiinnostaa tietää, sillä lääkkeelläsi on ollut vahva vaikutus.

Kävitkö terapiassa?



Kutonen

En kertonut asiasta kenellekään, eikä pakkoajatuksia enää ole ollut. Itselläni toistuivat pakonomaisesti samat tietyt jutut päivittäin. Esimerkiksi tietynlainen piiiitkä iltarukous ja sen perään laskeminen sataan oli rutiini joka ilta. Alkoi joskus ala-asteella ja jatkui samanlaisena siihen asti kun muutin pois kotoa. Silloin vain päätin lopettaa koko homman. Minullakin oli motiivina lähinnä, että ellen tee näitä juttuja tapahtuu jotain pahaa. Toinen rutiini, minkä muistan elävästi oli seuraava. Uutisten jälkeen tuli muinoin ruutuun kirjoitettuna kolme pääuutista kertauksena. Nämä minun piti ehtiä lukemaan ainakin kolmesti ennen kuin ne hävisivät ruudusta.

Nyt kuulostaa aivan hullulta, mutta silloin olivat vain osa elämmäni. En muista niistä suuremmin kärsineeni, eikä kukaan näihin juttuihin tietääkseni kiinnittänyt huomiota.

Mutta, jos lapsesi tuntuu kärsivän hiukkaakaan asiasta, ota yhteyttä koulun terveydenhoitajaan/lääkäriin.

Samaa " kamaa" periaatteessa Sipralexin/Sipramilin kanssa. Mulla oli alussa nelisen kuukautta tähän päälle joka päivä otettavat rauhoittavat.



Olin itsekin ihmeissäni, että ajatukset loppuivat. Masennus ja ahdistus jatkui kyllä vielä vuoden pari, mutta oli suuri helpotus kun se " skitsoilu" loppui. Jotenkin silloin vasta ymmärsin kuinka suuresta ongelmasta oli ollut kyse.



Kävin psykoterapiassa. Ensin puolivuotta 5 kertaa viikossa (vaihtoehto mielisairaalahoidolle), sitten 3 kertaa viikossa, 2 kertaa ja lopuksi parin viikon välein, kunnes lopetin kokonaan.



Tuntuu jotenkin hienolta, kun on muitakin samasta körsiviä. Ei siksi, että olisin onnellinen muiden kurjuudesta, tunnen vaan suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Pakkoajatusmaailma on kuitenkin ihan oma juttunsa. Siitä on turha alkaa selittää jollekkin, joka ei ole samaa kokenut.

jos laittaa vaiks kupin pöydälle, nin ajoittain sen täytyy toistaa tämä, ilman mitään järkevää syytä..

ettei kroonistu noi pakko-oireet. t psykologi