Olen kateellinen kaikille yhden lapsen äideille...
Itse taistelen uhmaikäisen ja vauvan kanssa ja jaksan juuri ja juuri siihen saakka että mies tulee töistä.Kun esikoinen syntyi muistan hyvin sen onnentunteen joka jatkui läpi vauva-ajan.Saatoimme istua miehenkin kanssa koko illan ihmettelemässä aarrettamme.Olen onnellinen nytkin mutta lähinnä väsynyt ja usein myös stressaantunut kun esikoinen koettelee hermoja.Missä on se autuas onnentunne ja kevyt olo?Lähinnä itkettää ja mietin että miten jaksan (onneksi en kuitenkaan koko aikaa...)!
Kommentit (20)
En tietenkään tarkoittanut ettei yhden lapsen äiti voisi olla väsynyt!Sillä hetkellä vain tuntui siltä!Satuin vain eilen juttelemaan äidin kanssa joka juuri pääsi uuden vauvansa kanssa kotiin ja muistui esikoisen vauva-ajat mieleen...Meillä esikoinen oli helppo ja tyytyväinen vauva joten kai pääsin " liian helpolla" .Tämä toinen on vaativampi: ei viihdy kuin sylissä, ei nuku öisin ja päivisinkin vain pätkiä, viihtyy paljon tissillä tai kantoliinassa mutta muuten itkeskelee jne.Lisänä meillä on ollut tautikierre eli esikoinen on jo kuukauden sisään ollut kaksi kertaa flunssassa joista toinen vaati ardenaliinihöyryjä sairaalassa. Nyt saman flunssan on saanut vauva 6vko:( Olen siis yksinkertaisesti ihan väsynytkin.Sukulaiset asuu kaukana joten on pakko jaksaa näin..Onneksi tänään on parempi päivä uhman suhteen jotta voin keskittyä tähän vauvan räkäiseen olotilaan ja välillä stressata siitä.Sen rinnalla yksi uhma tuntuu aika pieneltä asialta...
Itse pelkään myös olevani lajia " miehen kalsarin viikkaamisesta tietää olevansa raskaana" , kuten täällä joku osuvasti hedelmällisyystasoaan kuvaili.
Esikoinen (nyt melkein 11kk) on todella hämmästyttävän rauhallinen, helppohoitoinen ja etenkin vauvaksi joustava ihminen plus erityisen terve tapaus.
Ja totta kai ainakin toinen pitäisi vielä saada.
Pelottelin itseäni jo tämän esikoisen kohdalla, mutta auta armias jos hankalikko onkin sitten nuorempi plus että esikoiselle iskee samaan aikaan uhmaikä tms.
Luulen että kauhuskenaarioista huolimatta tässä piakkoin " viikkaan miehen kalsarit" . Nenästä kiinni vaan ja hyppy kylmään veteen, ei siinä voi sitten syyttää muita kuin itseään jos on kamalaa... :)
Hätäapuna on runsas vapaaehtoisten hoitajien joukko jos menee ihan mahdottomaksi.
Myös meillä uhmaikäinen ja nyt 5 kk vauva. Kuopuksen synnyttyä alkuun tuntui että olin aivan puhki, uupumusta lisäsi tämän koliikki. Esikoinen kokeili kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot kokeilla miten äidin pinna kestää ja miten vauvasta lähtee ääntä. Voin sanoa että aikaa myöten helpottaa. Meillä siinä vaiheessa kun vauvan koliikki alkoi helpottamaan 3 kk tietämillä nin alkoi näkyä valoa tunnelin päässä. Nyt tuntuu että olen maailman onnellisin äiti näiden kahden tyttösen kanssa. Voimia sinulle.
Mä en todellakaan halua sanoa tätä pahalla, mutta olisit miettinyt ennenkuin teet toisen lapsen että jaksatko sen kanssa. me yritettiin 5 vuotta ensimmäistä lasta ja nyt olisin todella onnellinen toisesta. Joten tuntuu todella pahalta että joku valittaa että on 2 lasta.
Voi se väsymys, ehkäpä masennus/melankolia, 2 pienen lapsen äitiyden rankkuuskin yllättää, vaikka lapset olisivat kuinka sunnitelmallisesti tehtyjä ja toivottuja !!!!!!! Kai sitä ihminen voi turhautumistaan ja väsymystään purkaa, vaikka lapset olisivatkin suunnitelmallisesti pienellä ajan välillä tai ei. Välillä tuntuu, että äidit, jotka ovat saaneet lapsensa " helposti" ja vastaavasti ovat saaneet terveen/helpon lapsen, eivät ole oikeutettuja valittamaan ja purkamaan tuntemuksiaan mistään negatiivisestä. Miksiköhän?????
Itse alkuperäisen viestin kirjoittajalle toivotan kovasti tsemppiä ja voimia. Vaikka alku usein onkin tahmeaa ja kankeaa, niin kyllä se arki siitä alkaa pikku hiljaa lutviutumaan, kun esikoinen on saanut raivattua pahimman uhma-iän ja usein mustasukkaisuuden puuskan yli ja vauvakin alkaa noudattamaan jotain rytmiä. Aurinkoisia kevätpäiviä ja voimia sinulle. Jos itku alkaa hallita elämää niin puhuppa asiasta neuvolassa, jookos ????
meillä oli kaikki esikoisen kanssa hurjan ihanaa.Sitten päätettiin että tehdään sisarus.Vauvakuumekin iski minuun yllätyksenä uudelleen.Sitten kuitenkin nyt vasta rv 12 menossa ja tää raskaus on vieny niin voimat että pelkään miten jaksan kun vauva syntyy.Esikoinen on just semmoisessa iässä että kaipaa virikkeitä paljon ja itellä kamala väsymys ja pahoinvointi+flunssa nyt just.Jee.mutta esikoinen on välillä kuitenkin niin rauhallinen että nukkuu äitin kanssa päiväunia ja silleen että välillä helpompaa mutta sitten tulee uhmia usein.En kadu tätä kakkostakaan mutta silti nyt kun vauvakuume on laantunut niin mietin että miten ihmeessä jaksan raskausajan ja vauvavuoden tai ylipäätään miten ihmeessä jaksan kokea uhmat ja muut uudestaan.Esikoinen on kyllä äitiä isin kanssa tukemassa ja antaa voimia.Tiedän että tämä on hyvä ratkaisu ja olen onnellinen vauvasta mutta niin kovasti tämä raskaus ja vauvanhoito vie voimat joten pelkään esikoisen puolesta hirmuisesti ja myös pienen vauvan puolesta. äskeiselle kirjoittajalle voin sanoa että ei sitä aina voi titää miten kahen kanssa pärjää ja ajan kanssa se helpottaa ja uskon että sisarus on hyvä elämässä.Meillä kyllä kahteen jää kun en usko että voimat eikä huomio riitä useammalle.
Meillä nimittäin molemmat lapset saatu lapsettomuushoidoilla joten tiedän kyllä mistä puhun.Olen sitä paitsi jollain lailla " lapseton" varmasti lopun ikääni, sen verran raskaalta hoidot tuntuivat.En kuitenkaan tarkoittanut sitä etten olisi lapsistani onnellinen vaan sitä että arki _on _raskasta.Miksi en saisi sanoa sitä?Ai siksi että lapset ovat saaneet alkunsa hoidoilla?Olen joka päivä kiitollinen lapsistani mutta silti koen että minulla on oikeus olla väsynyt.Sitten vasta huolestuisin ja miehenikin pitäisi huolestua jos en sanoisi että olen väsynyt/turhautunut/stressaantunut...
Toivottavasti teilläkin onnistuu ja saatte kaipaamanne pikkukakkosen!
Muille kiitos kannustuksesta, nyt nukkumaan niin huominen on taas parempi:)
Meillä kuopus syntyi kesällä ja on nyt siis 9kk. Esikoinen on 5v. ja kyllä uskalla sanoa ja on mulla siihen oikeuskin, vaikka valehtelematta olen voinut suunnitella kummatkin lapseni lasketutajat melkeimpä pelkästään miehen kalsareita viikkaamalla, että jaksaminen on välillä kortilla. Vaikka kuinka nuo lapset rakkaita onkin niin ei väsymykseltä voi välttyä kun koko päivän saa olla vuoronperään jompaa kumpaa paapomassa. Pienempää hoitamassa tai isommallle virikkeitä keksimässä. Kyllä se elämä oli ihmeen helppoa yhden lapsen kanssa, heh, vaikka silloinki väsytti ajoittain.
Pahin vaihe oli ensimmäiset 3kk meilläkin.
Nostan kyllä hattua äideille kenellä on 3 tai enemmän lapsia ja selviävät siitä rumpasta selväjärkisenä. :D
Jaksamista ap:lle. Ajan kanssa helpottaa. Sillä itse lohdutan itseäni niinä päivinä kun kummatkin lapset on hankalalla tuulella ja tekis mieli juosta niin kauas kotoota ku ikinä pääsis, että tää aika menee niiin äkkiä ku lapset on pieniä. Kohta sitä löytää ittensä haaveilemassa siitä ajasta ku muksut oli pikkusia ja voiku ne oli söpöjä ja pitäskö tehdä vielä se kolmas. :D no huh, toivottavasti vältyn siltä kolmannelta vauvakuumeelta.
Kovasti tsemppiä sinulle ja muillekin äideille jotka ovat samanlaisessa elämäntilanteessa (oli sitten 1 lapsi tai 10 lasta ;))!
Täällä myös tuntuu sille että seinät kaatuu välillä päälle. Meillä on neljä lasta: 11- ja 12-vuotiaat pojat sekä 1v5kk ja 3kk ikäiset tytöt. Pojilla on selvästi murkkuikä alkamassa ja " oireet" sen mukaiset... Kaikkeen sanotaan EI, kaikki on perseestä ja varsinkin äiti on maailman inhottavin ihminen ;) Välillä taas elämä on ihanaa (ja äitikin). Mielialat vaihtelee laidasta laitaan parin sekunnin sisällä.
Vanhemmalla tytöllä on taas alkamassa uhmaikä: ruuan kanssa temppuillaan, ei haluta mennä nukkumaan jne. Pienin taas on vielä " tissivauva" joten vaatimukset on sen mukaiset.
Vaikka välillä tuntuu että oma elämäni on täyttä kaaosta ja stressiherne on joka toinen päivä juuttunut syvälle nenääni, niin silti olen äärettömän kiitollinen lapsistani. He ovat kuitenkin minun ikiomia mussukoitani =)
Voimia ja jaksamista siis sinulle! Jos tuntuu ettet pysty hallitsemaan " kaaostasi" , ota ihmeessä yhteys neuvolaan -saat sitä kautta varmasti apua!
Hyvää kevään jatkoa!
Tansku & katras
..että ihan jokaisella äidillä on oikeus olla väsynyt ja oikeus myös sanoa se!
kun kerrotte tuntemuksistanne ja kokemuksistanne avoimesti sekä paljon tsemppiä kaikille!
Meillä kohta 1v " vaativa" poika, ja vasta nyt tuntuu että alkaa helpottamaan, ts.että pystyy vähän miettiä muitakin asioita kuin vauvaa ja saa nukuttua edes jotenkin, parisuhdekin päässyt pahimmasta kriisistä yli.
Toista lasta mietitään,mutta ei vielä yritetä. Kun puntarissa on niin paljon asioita, päällimmäisenä just MITEN JAKSAN/JAKSAMME sekä tietysti talousasiat ja se,että on kiva nyt välillä saada irtiottoa kotoa, ehkä palata töihinkin välillä..
Mut toisaalta olisi kiva ettei tulis paljoa ikäeroa, ja olisi sitten se vauva-aika eletty samoin univeloin ja vaikeuksin. ja onhan pienet vauvat aivan ihania!
Tällaiset tilitykset auttaa itseä miettimään mitä haluaa tehdä,vaikkei se tosiaan itsestäänselvyys ole että lapset tulee kun/milloin niitä toivotaan.
t,ihanan pikkupojan vauvakumeileva äitee
Hokkuspokkus; samanlaisia tuntemuksia täällä. Minulla esikoinen oli 1v10kk kun vauva syntyi. Alku oli kaoottista. Esikoinen sopeutui vauvantuloon todella mallikkaasti näin jälkikäteen ajateltuna. Mutta minua stressasi suunnattomasti se, että osaisin huomioida esikoista tarpeeksi, muttei kuitenkaan vauvan kustannuksella...kaikki olisi pitänyt mennä suunnitelmien ja aikataulujen ja odotusten mukaan. Kärsin kai jostain täydellisen äidin - syndroomasta. Meillä myös esikoisen uhma vaikeutti arkea jossain vaiheessa. Pahin meni onneksi nopsaan ohi!
Nyt vauva on puolivuotias, nukkuu yönsä ja muutenkin elämä nyt paljon helpompaa. Ja ehkä se vaikuttaa eniten, että osaan itse ottaa asiat rennommin. Siellä puistossa ei todellakaan tarvii olla kymmeneltä jokaikinen aamu...:)
Toisen väsymyksen nollaaminen osoittaa puuttuvaa empatiakykyä ja on minusta todella ajattelematonta! Jokainen saa tuntea väsymystä ja sanoa sen ääneen lasten lukumäärästä riippumatta!
Voimia arkeen!
näitä viestejä tästä kahden lapsen -aiheesta. Meillä on yksi poika. Hän on ollut helppo lapsi. On tällä hetkellä 7 kk, syö ja nukkuu hyvin ja on tyytyväinen poika.
Mutta, olen myös miettinyt sitä, että miten sitä pärjää kahden kanssa (jos joskus toinen tulee)?! Tsemppiä ja voimia siis kaikille, joilla on kaksi tai useampi lapsi! Teiltä kyllä vaaditaan. Taatusti tulee väsymys, uupumus ym., kun joskus tulee tällaisen meidänkin lapsen kanssa (joka ei ole niin vaativa).
Joskus yritänkin muistuttaa itselleni, että vaikeampaakin voisi olla. Toisinaan olen myös tilanteesta huolimatta väsynyt ja uupunut. Vaikeusaste, väsymys jne. ovat jokaiselle niin henkilökohtaisia. Jokainen saa olla väsynyt ja saa sen myös sanoa.
Minusta koko tämän pinon otsikko on aika kummallinen. Onko jokin sääntö että yhden lapsen äidit eivät voi olla väsyneitä/uupuneita. Hassua tulla valittamaan omaa väsymystään ja samalla tavallaan sanoa että kaikki kenellä on vain yksi lapsi eivät voi olla väsyneitä ja heille pitää olla ihan kateellinen. Eiköhän tämä ole aika henkilökohtaista, tuskin kaikkilla on helppoa yhden kanssa tai vaikeaa kahden kanssa.
En tarkoita tätä pahalla, kummastuttaa vain
Tipy
Teillä onkin päästy ilmeisesti esikoisen kanssa aika helpolla. Otappas nyt huomioon, että vauvat ja elämäntilanteet ovat hyvin erilaisia. En edes viitsi ruveta tässä kertoilemaan esikoisen vauva-ajasta, mutta voin vakuuttaa, että meillä ei istuttu ja ihmetelty. Toivotan sulle jaksamista, olenkin monasti miettinyt, minkälaista on sitten jos saamme lisää näitä aarteita. (ja niitä haluamme, vaikka vielä vuosi sitten elämä tuntui olevan yhtä helvettiä.)
-hokkuspokkus-:
Itse taistelen uhmaikäisen ja vauvan kanssa ja jaksan juuri ja juuri siihen saakka että mies tulee töistä.Kun esikoinen syntyi muistan hyvin sen onnentunteen joka jatkui läpi vauva-ajan.Saatoimme istua miehenkin kanssa koko illan ihmettelemässä aarrettamme.Olen onnellinen nytkin mutta lähinnä väsynyt ja usein myös stressaantunut kun esikoinen koettelee hermoja.Missä on se autuas onnentunne ja kevyt olo?Lähinnä itkettää ja mietin että miten jaksan (onneksi en kuitenkaan koko aikaa...)!
Hei vaan!
Täällä myös väsyttää ja tylsistyttää ja hermostuttaa elämä kolmen pienen kanssa. Vanhin on 3,5 v, keskimmäinen 2v4kk ja pikkuinen kohta 8kk. Koko ajan joku kiusaa jotakuta tai itkee tekoitkua tai sotkee tai rähjää tai on kuumeessa/yskässä/korvatulehduksessa ja ainakin tämä äiti on usein väsynyt. Rakkaita ovat kaikki, mutta joskus olisi kiva olla vähän " lomalla" koko katraasta.
Tsemppiä kaikille meille äideille!
tiia
Mutta tämä selittyy varmaan juuri taustoilla. Meillä esikoinen oli vähän nukkuva, vaativan temperamentin omaava koliikkilapsi, joka huusi alkuaikoina kaiken hereilläoloaikansa. Hänen vauva-aikansa oli raskasta, todellakin. Juuri silloin tuntui päivisin siltä, etten selviä mieheni kotiintuloon asti täyspäisenä. Vauvasta ei juuri voinut sanoa nauttivansa, illat meni ihastelun sijaan kanniskeluun ja oman itkun pidättelyyn. Elo toki helpottui huomattavasti aikanaan, kun esikoinen kasvoi.
Esikoinen oli 3-vuotias, kun saimme toisen lapsen. Ja kuinka ihanaa ja helppoa elo nyt onkaan (vähän kärjistettynä :)! Kuopus nukkuu suhteellisen hyvin, koliikki ei vaivannut ja vauva on luonteeltaan vähempään tyytyvä kuin vaativampi isoveljensä. Olen voinut nauttia tästä uudesta vauva-ajasta aivan eri tavalla kuin ensimmäisestä. Tähän tilanteeseen on toki vaikuttanut se, että esikoinen on ollut osa-aikaisena koko kuopuksen vauva-ajan päiväkodissa, jossa saa hyvin aktiivisena tyyppinä puuhailla ja temmeltää energiaansa. Kummallekin on voinut järjestää omaa aikaa ja itsellekin on sitä rauhaa välillä tarvittaessa riittänyt. Jaksaa paremmin esikoisen uhmaikäilyt ja mustasukkaisuuskohtaukset.
Eli isoja eroja kokemuksissa ja tilanteiden järjestelyissä...
Eiköhän se väsymys ole monen äidin seuralainen, oli lapsia yksi, kaksi tai useampia. Mä ainakin olen huono kestämään univelkaa ja yöheräilyä. Meillä on myös 2v2kk esikoinen ja kuukauden vanha vauva. Silti tuntuu, että olin esikoisen synnyttyä väsyneempi, koska kaikki oli uutta ja ihmeellistä. En osannut useinkaan nukkua, kun esikoinen oli päikkäreillä.
Nyt taas nukun lähes joka päivä päiväunet, ja pienikin unipätkä piristää. Mitkä asiat auttaisivat sinua jaksamaan? Voisiko esikoista viedä hetkeksi hoitoon esim. mummolaan, jotta voisit nukkua vauvan kanssa? Kotipalvelun työntekijä? Miten miehesi osallistuu?
En osaa muuta sanoa kun että jossain vaiheessa helpottaa!
Meillä " onneksi" esikoinen oli vaativa vauva joten kakkosen synnyttyä olin ihan ällikällä lyöty että vauva voi olla rauhallinenkin... Kolmonen on taas ollut yhtä itkua ja huutoa koko pienen ikänsä ja meillä oli juuri sama että taapero sillon uhmaiässä. Mutta en minä sinänsä kadehdi yhden lapsen vanhempia, me kuitenkin haluttiin kolme lasta.
Mutta muista että väsynyt saa olla vaikka lapset olisivat miten toivottuja. Minä luulen että tuo pikkuvauva-aika kun on useampia lapsia on aina ja kaikille jossain vaiheessa raskasta mutta kun lapset kasvaa niin kaikki tuntuu hyvältä. Ei niin etteikö niitä ongelmia aina joskus tulisi.
Musta ei ole mitään hävettävää sanoa että en ole kauheasti nauttinut kenenkään lapsen vauva-ajasta vaan ekan vuoden jälkeen on ollut paljon paljon mukavampaa. Kai minulla on oikeus lapsia saada vaikka vauva-aika oliskin rasittavaa. Ei se tarkota ettenkö rakastaisi lapsiani jo vauvana yli kaiken! Ihan totta, jos vauva itkee, huutaa, ei ole mihinkään tyytyväinen niin olisi luonnotonta jos äiti vaan koko ajan paistattelisi onnen tunteessa.
Minulla on nippa nappa 3v ja 10 kk ikäiset tytöt. Elämä pyörii tietysti perusteellisesti lasten ympärillä aamu 6 ilta 21. Isompi ei enää nuku päikkäreitä, ei ole lähes vuoteen nukkunut ja pienempi sitten riekkuu yökaudet ja herää siis aamu kuudelta. Voi herranen aika, että voi ihmistä välillä väsyttää!!!!! Tottakai molemmat tytöt ovat toivottuja ja mitäs olemme heidät tehtailleet noin pienellä ikäerolla, mutta kyllä minäkin välillä tunnen jonkinmoista kateutta yhden lapsen vanhempia kohtaan.
Esikoisen vauva-aika oli aika rankkaa, hän oli samanlainen yökukkujainen kuin tämä nuorempikin. Ekan lapsen kanssa se väsymys oli mielestäni erilaista, ehkä tottumattomuutta valvomiseen eikä sitä tyhmyyksissään osannut ottaa niitä päivänokosia jne. Nyt jos saisin otettua ne päivänokoset, niin ottaisin. Siinähän se ekan lapsen kanssa menee arki rullaten, mutta monta juttua voisi tehdä eritavalla, jos olisi jonkinlainen kristallipallo, josta näkisi, millaista se elämä on uhmaikäisen ja vauvan kanssa.....No, onneksi ei ole, voisi jäädä monessa perheessä kakkonen hankkimatta....vitsi vitsi ;)
Esikoinen on nyt ollut 2 yötä mummolassa ja minä olen levännyt ja tehnyt ihan omia juttuja vauvan kanssa. Kaipa minä siihen huonojen äitien kerhoon kuulun täysin, mutta täytyy sanoa, että olenpahan nauttinut näistä 2 päivästä! Tokihan tässä on jo ikävä esikkoa, mutta tekee kyllä hyvää välillä olla erossa uhmiksesta.
Voimia kaikille väsyneille, lapsiluvusta piittaamatta!