Mistä johtuu, että yli 40-vuotias ei tiedä mitä haluaa elämältä?
Oletteko eläneet tiukassa kurissa ja nuhteessa ja sitten jääneet "heitteille", kun on pitänyt itsenäistyä? En ymmärrä mistä näitä aikuisia, vailla päämäärää olevia kasvaa. Eikö ole unelmia, haaveita, tavoitteita tai kunnianhimoa?
Kommentit (19)
Tarkoitat mitä ilmeisimmin rahankeruuta, mulla ei ole aikomustakaan, nautin vain vielä minkä sielu sietää. Ainoa minkä elämältä haluan olla terve ja nautiskella matkustellen, harrastaen, ilman mitään paineita, mistä olen haaveillut se on saatu ja koettu. Kuka hemmetti jaksaa yli 50-vuotiaana ottaa hirveästi enää paineita??
Kaikki tavoitteet on jo saavutettu. Nyt pitäisi keksiä uusia.
Saattaahan monikin tietää mitä haluaa elämältä, mutta nykyisessä työllisyystilanteessa ei ole varmaa mihin pystyy tässä elämässä.
Mistä tulee ilmi, että eivät tiedä?
jos on vaikka masentunut eron tai muun asian takia?
Unelmahöttö aarrekartta elämänkatsomuksen vika on siinä, että kaikilla ei ole mahdollisuus siihen mitä haluavat oikeasti. Voi olla työläs valita ei kiinnostavista poluista se mikä olisi edes jotenkin siedettävä.
Jotta ihminen voi toteuttaa unelmansa hänellä pitää olla siihen unelmaan tarvittavat lähtökohdat.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tulee ilmi, että eivät tiedä?
Sanoo itse niin.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitat mitä ilmeisimmin rahankeruuta, mulla ei ole aikomustakaan, nautin vain vielä minkä sielu sietää. Ainoa minkä elämältä haluan olla terve ja nautiskella matkustellen, harrastaen, ilman mitään paineita, mistä olen haaveillut se on saatu ja koettu. Kuka hemmetti jaksaa yli 50-vuotiaana ottaa hirveästi enää paineita??
En todellakaan tarkoita rahan tai omaisuuden kerryttämistä, vaan esimerkiksi työhön, koulutukseen, parisuhteeseen tai perheen perustamiseen liittyviä tavoitteita tai haaveita.
Noh, viimeistään normaali nelikymppinen on aikuistunut. Hankkinut parisuhteen tai pari, lapsia, auton, asunnon, uran, varallisuutta ja loistaa muutenkin menestyen haluamillaan elämänalueilla. . Kyllähän siinä hetken tyhjyyttä saattaa kokea, jos on jo saavuttanut kaiken mitä on elämältä haaviellut.
Olen 35v ja tiedän tasan tarkkaan mitä haluaisin elämältä; matkusteltua ja kiireetöntä aikaa harrastaa ja tehdä mitä haluan. Ymmärrän myös elämän realiteetit, enkä voi noita unelmia saavuttaa pätkätöillä. Pää lyö tyhjää sen suhteen mitkä ne "normaalit" tavoitteet ja unelmat voisi olla kokopäivätyön ja velattoman asunnon lisäksi. Mies löytyy ja lapsia emme halua.
Vierailija kirjoitti:
Noh, viimeistään normaali nelikymppinen on aikuistunut. Hankkinut parisuhteen tai pari, lapsia, auton, asunnon, uran, varallisuutta ja loistaa muutenkin menestyen haluamillaan elämänalueilla. . Kyllähän siinä hetken tyhjyyttä saattaa kokea, jos on jo saavuttanut kaiken mitä on elämältä haaviellut.
Entäs ne, joilla on jonkinlainen ura ja ehkä varallisuutta, mutta eivät ole tyytyväisiä elämäänsä, mutta eivät saa tehdyksi mitään muuttaakseen tilannetta. Että toisaalta haluavat parisuhteen ja perheen, mutta eivähän kuitenkaan halua. Tai ovat jumissa työssä joka ei motivoi, mutta eivät edes yritä saada muutosta aikaan. En vaan voi käsittää.
Todellisuudeksi muuttuneet haaveet voivat olla aivan jotain muuta, kun ne todeksi muuttuvat...ja kuinkas sitten kävikään? Saahan sitä toki unelmoida, mutta elämässä on vain sen tuhat muuttujaa.
Jos ei ole mitään tavoiteltavaa, niin mitä järkeä elämässä on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, viimeistään normaali nelikymppinen on aikuistunut. Hankkinut parisuhteen tai pari, lapsia, auton, asunnon, uran, varallisuutta ja loistaa muutenkin menestyen haluamillaan elämänalueilla. . Kyllähän siinä hetken tyhjyyttä saattaa kokea, jos on jo saavuttanut kaiken mitä on elämältä haaviellut.
Entäs ne, joilla on jonkinlainen ura ja ehkä varallisuutta, mutta eivät ole tyytyväisiä elämäänsä, mutta eivät saa tehdyksi mitään muuttaakseen tilannetta. Että toisaalta haluavat parisuhteen ja perheen, mutta eivähän kuitenkaan halua. Tai ovat jumissa työssä joka ei motivoi, mutta eivät edes yritä saada muutosta aikaan. En vaan voi käsittää.
eivähän on siis eivät
Olen 34. Ei miestä, ei lapsia, ei töitä. Hoitanut puolet elämästäni sairaita vanhempiani, koska sisarukseni eivät ole enää elossa. Elämä ei ole mennyt niin kuin elokuvissa...
Elämä ei tosiaan mene niin kuin elokuvissa tai niin kuin nuorena kuvittelee.
En ole mikään ihan nuori, vaan täytän muutaman vuoden päästä 40v. Silti uskon, että on hyvät mahdollisuudet opiskella, edetä uralla, löytää uusi parisuhde jne. Jos ei edes yritä, ei voi tietää mitä voisi menettää.
Puhutaan vuosikymmenkriiseistä: kolmen-, neljän-, viidenkymmenen... Voivat ne toki tulla muulloinkin, mutta ei niiltä kukaan välty. Niiden ideana on tarkastaa suuntaa, arvioida, mikä on tärkeää ja mikä ei, mihin pystyy ja mihin ei.
Tai ehkä maailmassa on joku ihminen, jonka haaveet ja tavoitteet ovat täysin samat 20- ja 80-vuotiaana. Pikkuisen säälin häntä, jos hän on todellinen henkilö.