Neuvoja ja tukea kaipaisin.

Hei!

Minulla todettiin PCOS tossa noin pari viikkoa sitten. Olin ihmetellyt, kun ei paino putoa, vaikka olen todella tarkka syömisten kanssa ollut jo pidemmän aikaa ja liikun paljon . Lisäksi menkat on miten sattuu ja tulipa sitten yksi keskenmenokin tänä vuonna. Lääkäri selitti, että oireeni voi johtua tuosta munasarjojen rakkuloitumisesta. Ja että tämä voi vaikuttaa hedelmällisyyteen ja keskenmenoriski on suurempi. Lisäksi rakkuloituminen vaikuttaa juuri painonhallintaan. Teen omalta osalta parhaani, että pysyisin mahdollisimman terveenä. Ikää mulla on 30 ja vauvakuumettakin olisi kyllä.

Olemme seurustelleet mieheni kanssa 2,5 vuotta. Suhteeseen on mahtunut monenlaisia vaiheita. Emme asu saman katon alla, koska aina on tullut joku semmoinen vaihe, että mä oon päätynyt miettimään asioita tarkemmin. Miehen masennus, työttömyys ja ailahteleva käytös on tuonut ajatuksiini ja valintoihini epävarmuutta. Otan nyt esimerkkinä tämän, kun kerroin tästä munasarjojen rakkuloitumisesta ja miten tämä vaikuttaa elämääni. Miehen vastaus oli: "Ei vaikuta minun elämääni millään tavalla, kerro jotain uutta. Mua ei sun pullansyömiset kiinnosta (kun kerroin, että täytyy nyt vaan olla tosi tarkka syömisten kanssa)!" ja löi luurin korvaan. Olin aivan ymmälläni. Kai nyt mun hedelmällisyys kuuluu myös hänelle? Ja kai mun vointi häntä kiinnostaa...No, seuraavana päivänä hän muina miehinä kyseli, mitä teen. Sanoin, että hänellä on varmaan jotain sanottavaa mulle. Niin sieltä tuli heti "Mä en ainakaan mistään pullakeskustelusta ala anteeks pyytää!"... Ihan ku tässä olis nyt pullansyömisestä kyse. Viikko meni siinä sitten, olin aika hiljaa ja itsekseni. Seuraavaksi kun nähtiin, mies oli kyllä todella ihana ja huomaavainen, muttei edelleenkään anteeksi pyytänyt.

Hänellä elämä selvinpäin näyttää olevan mahdottomuus. Hän sanoi tänään, että mieluummin käyttää rahansa vaikka kannabikseen kuin ruokaan. Ja siihen kun tietysti sanoin, että eihän tommonen oo mistään kotoisin, et asiat tärkeysjärjestykseen, niin olin sitten nalkuttava nainen kuulemma. Ei mulla siihen ollu sit mitään lisättävää. En voi puuttua hänen päihteiden käyttöön, koska se on kuulemma hänen oma asiansa, eikä hänellä ole mitään ongelmaa. Todellakin hetki hetkeltä oon havahtunut, miten toisinaan päihteet menee edelle.

Ei varmaan saa mitään rakentavaa keskustelua aikaiseksi näistä aiheista, kun hän on aina puolustuslinjalla? Mitä mun kannattais hänelle sanoa ? Varmaan pitäs lähtee vaan menemään... Tosi vaikeeta, kun tämmösiä tilanteita tulee. Muuten hänessä on paljon hyvää, mutta sitten kun näitä hänen raivonpuuskia tulee, niin kellään ei kyllä oo kivaa. Ja anteeksi hän ei vaan osaa pyytää.