Kertokaa lyhyitä kertomuksia oudoimmista kokemuksistanne.

No en tiedä mitä haet ketjulla ap, mutta pakkokertoa yksijuttu..

Eli tää tapahtu 7 vuotta sitte. Oli kesä ja lähdin normisti töihin. Lukiten ovet ymss...

Asun yksin rivarikämpässä eikä minulle ole lemmikkejä.

Tulin kuitenkin ilalla kotia ja aloin kuulla asunnostani koiran haukunta ja kynsien hankausta parkettiin.

Oven avattuani minua juoksi olohuoneesta vastaan minulle täysin tuntematon pienikokoinen koira.

Olin ihan, että helvettiä...

Kerkesin ajatella kaikkea, mutta kaikki oli kunnossa eikä mitään oltu viety tai rikottu. Ovetkin olivat lukossa.

Ainut asia oli se, että asuntooni oli ilmestynyt tyhjästä koira.

Pian kuitenkin tajusin, että olohuoneen tuuletusikkuna oli jäänyt auki ja koira oli ilmeisesti tullut siitä, koska ks ikkuna oli matalalla ja sen alla oli vielä jakkarakin.

Pian selvisi, että koira oli karannut naapurista ja kaikki selvisi, mutta oli kyllä mieleen -painuva kokemus. Hetken mietin, että olenko tullut hulluksi tai mennyt väärään kämppään.

Kävin kaupassa ja kun tulin takaisin niin oveni oli swpposwn swlömlöön

Vuosia sitten soudeltiin poikaystävän kanssa, ja hetken mielijohteesta rantauduttiin yhteen saareen. Siellä oli aika tiheä metsä, ja seurasimme polkua syvemmälle. Tulimme melko pimeälle, hyvin tallatulle aukiolle metsässä. Aukion laidalla oli ikään kuin alttari, ja puunkarahkoista kyhätty ristintapainen, paitsi että risti se ei ainakaan ollut, en tiedä mikä.

Koko paikka alkoi karmia selkäpiitä niin paljon molemmilla, että lähdettiin pois vähän äkkiä.

Menin, tapahtui, palasin.

Tämä tapahtui 2009 talvella illalla. Istuin nojatuolissa lukemassa, kun huomasin nyrkin kokoisen valopallon leijuvan noin kävely vauhtia. Se tuli pöydänjalan takaa ja katosi television taakse. En nähnyt sitä enää uudestaan. Jos olisi ollut kesä, olisin voinut pitää sitä pallosalamana, mutta tämä tapahtui talvella. Jossain vanhemmassa talossa tämän voisi kuvitella olevan jonkinlainen aave, mutta tämä tapahtui seitsemänkymmentäluvulla rakennetussa kerrostalossa lähellä pikkukaupungin keskustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vuosia sitten soudeltiin poikaystävän kanssa, ja hetken mielijohteesta rantauduttiin yhteen saareen. Siellä oli aika tiheä metsä, ja seurasimme polkua syvemmälle. Tulimme melko pimeälle, hyvin tallatulle aukiolle metsässä. Aukion laidalla oli ikään kuin alttari, ja puunkarahkoista kyhätty ristintapainen, paitsi että risti se ei ainakaan ollut, en tiedä mikä.

Koko paikka alkoi karmia selkäpiitä niin paljon molemmilla, että lähdettiin pois vähän äkkiä.

Hyi saakeli, joku satanistien pyhä paikka varmaan :O

Vautsi! Mitäköhän tuon saaren löytäisi?

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui 2009 talvella illalla. Istuin nojatuolissa lukemassa, kun huomasin nyrkin kokoisen valopallon leijuvan noin kävely vauhtia. Se tuli pöydänjalan takaa ja katosi television taakse. En nähnyt sitä enää uudestaan. Jos olisi ollut kesä, olisin voinut pitää sitä pallosalamana, mutta tämä tapahtui talvella. Jossain vanhemmassa talossa tämän voisi kuvitella olevan jonkinlainen aave, mutta tämä tapahtui seitsemänkymmentäluvulla rakennetussa kerrostalossa lähellä pikkukaupungin keskustaa.

Meinaatko, etteivät aaveet tule uusin asuntoihin :) Meidän suvussa "henkipallot" ovat yleensä sumuisia ja tummia, jopa mustia, mutta ehkäpä tuo oli joku enkelipallo.

Itse veikkaisin kyllä pallosalamaa. Joskus talvellakin voi olla ukkosta.

En ole kertonut tätä koskaan kenellekään. Kävelin pienenä alakoululaisena kotiin 70-luvulla. Ensimmäinen pikkukatu oli hiljainen. Vastaan tuli vanha mummo ja jostain syystä minua alkoi pelottaa. Nainen oli pukeutunut pitkään hameeseen ja ajattelin, että hän on romani, mutta jälkikäteen ajatellen ehkä hänellä oli vain vanhanaikaiset vaatteet. Hänellä oli musta, ohut, pitkä tukka vedettynä taakse nutturalle. Hän käveli kuten ylipainoiset, vanhemmat naiset - hieman vaappuen. Minua pelotti koko ajan enemmän, pelko oli ihan silmitöntä, hikoilin ja tärisin. Ajattelin, etten uskalla katsoa naista enää. Kun hän oli kohdallani, katsoin häntä silmiin. Silmät olivat tummat, pistävän ruskeat ja suu oli hieman auki, hampaat olivat huonot ja harvat, joku etuhampaista puuttui. Hän huohotti hiukan kävellessään ja tuijotti minua .. ilkeästi. Kävelin tosi nopeaa eteenpäin. Sitten oli pakko vilkaista taaksepäin, ettei "noita-akka" vaan tule perässä.

Takanani ei ollut ketään. Näin talojen pihat, siellä ei ollut ketään. Nainen ei olisi ehtinyt mennä mihinkään piiloon tai sisälle. Hän oli vain kadonnut.

Miksi lyhyitä kertomuksia? Pitkät on paljon mielenkiintoisempia, kun tulee paljon yksityiskohtia eikä tarvi kysellä lisää. Kuulut vissiin niihin ihmisiin, jotka ei jaksa lukea mitään yhtä kappaletta pidempää?

Asuin ulkomailla ja olin yksin kotona, nukkumassa yläkerrassa. Kuulin kun ulko-ovi kävi ja totesin, että isäntäväki tulee kotiin. Aamulla sitten ihmettelimme, kun tavaroita puuttui. Takkini ja avaimeni oli viety eteisestä ja muita isäntäväelle kuuluvia juttuja. He olivat tulleet kotiin vasta aamuyöllä ja se joku tai jotkut kävivät talossa tunteja aiemmin. Noh, onneksi en joutunut kohtaamaan.

Arvasin erään lapsen kaikki kolme nimeä hetkeä ennen kastamista. Nimistä ei ollut ollut mitään puhetta aiemmin, enkä tuntenut vanhempien "nimimakua". Ne eivät olleet mitään tavallisia muotinimiä.

Nimet vain jostain syystä tulivat päähäni sen enempää pohtimatta ja kun sanoin ne ääneen, lapsen vanhemmat säikähtivät pahasti koska eivät olleet kertoneet nimistä kenellekkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui 2009 talvella illalla. Istuin nojatuolissa lukemassa, kun huomasin nyrkin kokoisen valopallon leijuvan noin kävely vauhtia. Se tuli pöydänjalan takaa ja katosi television taakse. En nähnyt sitä enää uudestaan. Jos olisi ollut kesä, olisin voinut pitää sitä pallosalamana, mutta tämä tapahtui talvella. Jossain vanhemmassa talossa tämän voisi kuvitella olevan jonkinlainen aave, mutta tämä tapahtui seitsemänkymmentäluvulla rakennetussa kerrostalossa lähellä pikkukaupungin keskustaa.

Meinaatko, etteivät aaveet tule uusin asuntoihin :) Meidän suvussa "henkipallot" ovat yleensä sumuisia ja tummia, jopa mustia, mutta ehkäpä tuo oli joku enkelipallo.

Itse veikkaisin kyllä pallosalamaa. Joskus talvellakin voi olla ukkosta.

Jos pallosalama häviää telkun taakse, niin satavarmasti jotain kärähtää ja menee rikki.

Hyytävää oli myöskin, kun asuin ulkomailla ja olin päivällä yksin kotona. Lankapuhelin soi ja joku nainen huokaili luuriin, että I can see youuu... ja hillitön räkänauru päälle, kun ääneen säikähdin.