Miten tulkitset tätä runoa?

up

Tästä olis ihana tehdä kunnon analyyso, jos olis aikaa! Monet Leinon runot voidaan lukea monella tavalla, ja moneen tilanteeseen sopien. En tiedä alkuperäistä tarkotusta, mut tän hetkises elämäs tuli olo, että runo kertoisi elämisestä ja siitä, kuinka helppoa ois, jos kaikki ois noh, helppoa, mutta myös vaikeuksia ja haasteita kaivataan. :-)

Vierailija kirjoitti:

Tästä olis ihana tehdä kunnon analyyso, jos olis aikaa! Monet Leinon runot voidaan lukea monella tavalla, ja moneen tilanteeseen sopien. En tiedä alkuperäistä tarkotusta, mut tän hetkises elämäs tuli olo, että runo kertoisi elämisestä ja siitä, kuinka helppoa ois, jos kaikki ois noh, helppoa, mutta myös vaikeuksia ja haasteita kaivataan. :-)

En oikein ymmärtänyt, voitko avata vähän? Kiinnostuin runoista vasta näin myöhemmällä iällä, enkä osaa tulkita kovin hyvin. Pitääkö leino elämää liian helppona?? ap

Runoissa on sama juttu kuin muissakin taiteenlajeissa eli puhuttelee jokaista eri tavoin. Oma elämäntilanne on nyt mitä on, niin koen, että runo kertoo siis siitä, kuinka myös haasteita ja vaikeuksia kaivataan, että elämä on mielekästä. Siis että kaiken ei tarvitse mennä hyvin tai olla helppoa, jotta ihmisellä olis asiat kohdillaan. Ja musta vois kertoa myös siitä, että välillä pitää osata luopua ja olla itsekäs.

En oo tietokoneella, niin en jotenkin osaa kirjottaa niin johdonmukaisesti ja tuoda ajatuksiani esille kunnolla. :D

On hyvä elää eli "hiihtää" siten, että olosuhteet ovat helpot ja latu on edessä selkeänä ja avoimena sekä päämäärä tiedossa, mutta on parempi ja uljaampi elää siten, että avaa itse latunsa, kulkee omaa tietään eikä pelkää haasteita.

Kuitenkin viimeinen säkeistö on minusta olennaisin ja runon sanoman kannalta erillinen kahteen edelliseen säkeistöön nähden:

"Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun riemu on rinnassansa,

kun toivo säihkyvi soihtuna yöss’ –

mut käypä se laatuun hiihtää myös

hiki otsalla, suurissa suruissa

ja kuolema kupeellansa."

Sekä "valmiin ladun hiihtäjä" että "uljas oman latunsa avaaja" ovat niitä, jotka elävät eli hiihtävät "riemu rinnassansa", mutta runon loppusäkeissä puhutaan mielestäni kolmannesta ihmisryhmästä – niistä, jotka eivät elä helppoa elämää, mutta eivät myöskään pysty suhtautumaan haasteisiinkaan uljaasti, vaan jotka ovat kärsiviä, surullisia, ehkä masentuneita...

Kertoja sanoo, että myös kolmas tapa elää "käy laatuun" eli on ihan ok.

Eino Leinon muita runoja ajatellen uskon, että hän itse katsoi kuuluvansa tuohon kolmanteen ryhmään. Hänhän kärsi peloista ja jonkinlaisesta masennuksesta koko ikänsä.

Elämä ja perhe ja päätös. 

Kultalusikkatyypit hiihtävät latua pitkin alamäkeä tai siis seisovat suksillaan. Muut hiihtävät luisteluhiihtoa ylämäessä. Lopulta kultalusikkatyypit yrittävät hiihtää ylämäkeä latua pitkin ja oikeasti töitä tehneet luisteluhiihtoa alamäkeä pitkin.

Mä kuulun siihen porukkaan, jonka puusukset katkesivat, kun kaaduin ensimäisessä laskussa.

Vierailija kirjoitti:

Mä kuulun siihen porukkaan, jonka puusukset katkesivat, kun kaaduin ensimäisessä laskussa.

Niin kauan kuin on sukset, joilla hiihtää, kaikki on melko ok.

Mä hiihdän.

Jaksaa jaksaa!

Mutta kun ei aina oikeesti jaksa...

Helpompi hiihtää valmiiksi vahatuilla suksilla kuin rämpiä eteen päin lumet pohjissa. Ensimmäinen on toki helppoa, mutta tylsää.

Minkä koulun tehtävää täällä nyt yritetään ulkoistaa muille?

Hiihtäjä on ihminen ja hiihtomatka hänen elämänsä. Joillakuilla on helppo elämä, jonka analogioina esitetään hyvä sää, valmis latu, päämäärän olemassaolo. Toiset elävät jatkuvissa vaikeuksissa, joita kuvataan tässä huonolla säällä, yksinäisellä umpihangella ja päämäärättömyytenä.

Helppo elämä on hyvä, mutta runossa sanotaan, että myös vaikeuksien ja onnettomuuden kanssa voi elää. Se voi olla myös uljaampaa ja hauskempaa, vaikka onkin ehkä raskaampaa. Mitenkään tässä ei mielestäni surkutella ja säälitä ihmistä, jonka elämä ei ole helppoa.

Alusta loppuun.

Kännäysruno.

Viimeiset kolme riviä kertovat sotilaan hiihdosta, kuolema kupeellaan on konepistooli.

Minusta runo kertoo siitä, miten elämä ei ole aina hauskaa ja kivaa, mutta huonojenkin aikojen läpi on vain hiihdettävä. Eteenpäin, sano mummo lumessa...

Kertoi taiteilijan tiestä tässä. Siitä hurmiosta mitä voi löytää salaperäisillä laduilla.

Runoilijan euforia ja sitten tuska.

Vierailija kirjoitti:

Viimeiset kolme riviä kertovat sotilaan hiihdosta, kuolema kupeellaan on konepistooli.

Yli sata vuotta sitten ei ole ollut konepistooleja.

Minusta tuossa runossa ei ole eri tyyppisiä ihmisiä, vaan vain yksi, runoilija itse. Hän miettii runossa erilaisia elämänvalintoja.

Elämä on helppoa kun kaikki menee hyvin, mutta vastoinkäymisten läpi taistelu tuo voitontunteen.

Toisten ihmisten kanssa samaa tallattua polkua seuraten on mukavaa, mutta olisiko sittenkin ylväämpää ja antoisampaa kulkea yksin omia polkujaan ja raivata jotain uutta suuntaa?

Kuten toinen runoilijamme, Hellaakoski, on runoillut "tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki".

Onko parempi kulkea viitoitettua tietä, elää yhteiskunnan porvarillisten normien mukaan? Vaiko seurata omia mielijohteitaan ilman ulkoannettua moraalia ja rikkoa tabuja?

(Ja runo on todellakin julkaistu vuonna 1900 ennen kuin konepistooli keksittiin, joten viimeinen säe ei todellakaan kerro sodasta. Leinohan itsekin kuoli jo 1926.)

Viimeinen säkeistö liittyy varmasti Leinon perheen tragedioihin, vanhempien kuolemaan. Leinohan oli vasta 22-vuotias hiihtäjä-runon kirjoittaessaan. Kuolema kupeella viittaa siten myös havaintoon, että omakin kuolema on jatkuvasti läsnä elämän kiihkeässä hiihdossa.