Riitaisa ero ja aikuisten (ja melkein aikuisten) lasten juhlat?
Riitaisasti eronneet, miten onnistuivat lastenne rippijuhlat, ylppärit, valmistujaiset, häät...? Siis jos ette sovi saman katon alle juhlimaan? Miten ratkaisitte ongelman?
Kommentit (17)
Tuttavaperheessä lapsenlapsen ristiäiset olivat vauvan kotona. Riitaisasti eronneet vauvan isovanhemmat osallistuivat ristiäisiin niin, että vauvan isoisä oli ristiäisissä kasteen ajan ja lähti kotiin, sen jälkeen isoäiti saapui ristiäiskahville ja ei siis nähnyt kastamista.
Minun molemmat isovanhemmat on eronneet ja ovat käyneet juhlissakin eri päivinä. Esim mummo tuli lakkiaispäivänä ja pappa seuraavana päivänä.
Juhlien järjestäminen neutraalissa tilassa tai kahdet erilliset juhlat. Tai sitten yksinkertaisesti aikuiset opettelevat käyttäytymään ja laittavat sen lapsen edun omien riitojensa edelle.
Minun mieheni on eronnut sovussa exästään enkä minä ollut mitenkään osallisena eroon. Silti minulle on sanottu ettei mulla ole asiaa miehen lasten juhliin. Exänsä ja hänen sukulaisensa eivät halua minua paikalle. Eli meillä vanhemmat ovat mukana juhlissa ja yhdessä paikalla, minä uusi kumppani pysyn poissa. Näin sujuu meillä.
Mikä on ettei aikuiset ihmiset osaa käyttäytyä juhlissa vaikka oliskin erottu? Inhottavasti aiheuttaa vaan lisää stressiä lapsille, ihan niinkuin esim häät ei jo muutenkin stressaisi. Ihmetyttää että aikanaan on pantu lapsi alulle mutta sitten muutamaa tuntia ei pysty samassa tilassa juhlimaan!
Vierailija kirjoitti:

Sitten kun sinullekin kertyy lisää elämänkokemusta niin ymmärrät että elämä ei ole aina niin helppoa.
Minä en esimerkiksi halua enää koskaan samaan paikkaan yhtä aikaa ex-mieheni kanssa. Hän petti minua useita vuosia satunnaispanoillaan ja altisti minut erilaisille sukupuolitaudeille, kuten HIVlle. Lopuksi hän raiskasi minut kaksi kertaa ennen kuin pääsin pois ja pakoon.
Minun ei todellakaan tarvitse osallistua yhdessä exän kanssa lastemme perhejuhliin.

Mielestäni tuo on tilanteena eri, sillä jos isäni olisi noin tehnyt äidilleni niin hänen ei tarvitsisi kutsua odottaa.

Aika harva aikuinenkaan lapsi tietää todellisia syitä vanhempiensa eroon. Usein syissä on pettämistä ja muuta iljettävää, joista lapsille ei ole kerrottu. Monet lapset eivät siinä tapauksessa kutsuisi toista vanhempaansa lainkaan juhliin jos tietäisivät totuuden.
Juhlin lakkiaisia kavereiden ja tuttujen kesken ilman vanhempiani. Saattoi hieman harmittaa varsinkin äitiäni, mutta olisi kannattanut miettiä ajoissa
Miehen vanhemmat ovat eronneet ja näitä pohdittiin ensin miehen omien valmistujaisten ja myöhemmin meidän häiden ja lasten juhlien kohdalla. Siihen lopputulokseen tultiin, että mitään erillisiä juhlia ei järjestetä. Samat juhlat kaikille ja aikuiset ihmiset pystyvät käyttäytymään keskenään sivistyneesti pari tuntia, mikäli haluavat osallistua lapsensa elämän juhlahetkiin. Loppujen lopuksi kaikki on sujunut ok.
Voin lapsena kertoa että oli aivan perseestä. Mukana vielä vihamielinen isäpuoli. Oh joy. Yrittäkää nyt ainakin pitää ongelma pois stressaamasta sankaria.
*mun vanhempien välillä ei ollut väkivaltaa tmv.
Meillä ukki ei ole koskaan ollut kissanristiäisissä juoksija ja hän onkin saanut osallistua lastensa ja lastenlastensa elämään aivan oman tahtonsa mukaisesti. Ei ole tullut mieleenkään pakottaa häntä osallistumaan mihinkään juhliin tai että pitäisi loukkaantua hänen poissa olostaan.
Mumma taas on ollut aktiivinen juhlissa kävijä.
Mun exän vanhemmat eivät koskaan tulleet samaan aikaan mihinkään juhliin. Jos kuulivat että toinen tulee, niin toinen ei tule. Jos olivat epävarmoja toisen tulosta, niin saattoi olla ettei kumpikaan tullut.
Näin meni mm. miehen valmistujaisjuhlat, meidän häät, molempien lasten ristiäiset ja syntymäpäiväjuhlat yms. Exälleni tuo oli kovin raskasta... :(
Minä olen järjestänyt perhejuhlat eron jälkeen aina vuokratiloissa, joten exäkin on voinut tulla jos on halunnut. Vielä on loistanut poissaolollaan. Poika ei edes häihinsä kutsunut, kun kerran ei muihinkaan juhliin ole tullut, vaikka kutsu on varmasti lähetetty.
Minusta juhlanjärjestäjä ei todellakaan ole vastuussa riitelevistä eronneista, vaan sieltä pitää sitä järkeä löytyä joko käyttäytymällä fiksusti tai olemalla pois juhlista. Jos juhlanjärjestäjä alkaa valikoimaan kenet kutsuu tai jättää kutsumatta tulee siitä varmasti pahaa sanomista. Näin kävi meillä, kun exän kanssa yhteinen kummipoika jätti minut kutsumatta rippijuhliinsa. Olisin mielelläni käynyt kirkossa ja lähettänyt lahjan, mutta nyt jätin kokonaan muistamatta ja en ole sen jälkeenkään mitenkään huomioinut. Hän teki valintansa, tai hänen vanhempansa. Minä voin toki väistää.
Nyt olen uudessa parisuhteessa ja miehen veljen pojalla on mieheni exä kummina, joten minua ei kutsuta sen perheen juhliin lainkaan, mieheni on ratkaissut tilanteen tekemällä pikavierailun näissä juhlissa yksinään. En tiedä kävikö tällä perheellä mielessä, kuinka paljon kiusallisia tilanteita tuosta valinnasta tulee, kun kuitenkin mieheni ja hänen exänsä olivat jo tässä kummi valinta tilanteessa eronneet, mutta nyt mennään näin. Jokainenhan tekee valinnat itse.
Kahdet ylppärit ja kahdet valmistujaiset. Häitä ei viitsitty pitää kahdesti, joten kauhun sekaisin tuntein vaan kaikki saman katon alle. Meni lopulta oikein hyvin, vanhoista riidoista oli jo kulunut riittävästi aikaa.
Ollaan aika kehnoissa väleissä ex-miehen kanssa. Silti on järjestetty aina vain yhdet juhlat ja ihan korrektisti on mennyt, ollut uudet puolisotkin mukana. Kerran taisi olla vähän suunsoittoa, sekin syrjemmällä ilman kuulevia korvia. Yhteiskuvia ei ole ex-perheenä otettu, toivottavasti päivänsankarit ei ois halunneetkaan. Nyt vasta vuosien jälkeen tajusin.
Kun alkaa olla nuorten omua juhlia, häitä ym, sama meno jatkunee. Osallistutaan ja käyttäydytään asiallisesti.
Onpa aikuismaista toimintaa...:( en ole katkera mutta kuitenkin. Me eronneet vanhemmat olemme järjestäneet rippijuhlat vuoroin isän ja vuoroin minun eli äidin kotona, kaikki ovat olleet tervetulleita, ja leipomiset on sovittu ja hoidettu yhdessä, ex mieheni vaimo on hyvä lepoon täyttäreitä, joten hän on tehnyt ja tekee makeat ja minä suolaiset syötävät. Nykyinen mieheni tulee hyvin juttuun ex appivanhempien kanssa ja he ovat muistaneet lahjalla minun ja nykyisen mieheni lapsia kun he syntyivät.
Tämä on toiminut hyvin ja kyllä pyrimme ajattelemaan lasten ja tulevien lastenlastemme parasta. Ja jos lapsillamme on ollut ongelmaa niin yhdessä on istuttu alas ja juteltu. Erostamme on 8 vuotta.
Juhlat on järjestetty esim seurakunnan juhlatiloissa, niin ei ole tarvinnut kutsua exän nykyistä kotiinsa.