Masentunut ystävä ei jaksa tavata

Mun kyllä tekisi mieli tavata ystäviäni ja olen myös ehdottanut tapaamista, ja joutunut perumaan, sillä en vain saa aikaiseksi mennä suihkuun, pukea ja laittautua ja vielä lähteä kotiovesta ulos. Monelle kuuluu tämä tähän sairauteen, valitettavasti.

Varmaan parempana päivänä tekee mieli sosialisoida ja sitten taas huonomman olon iskiessä ei jaksakaan/pystykään. Etenkin jos olette sopineet tapaamisen johonkin ulos (kodista poistuminen voi tuntua ihan ylivoimaiselta vakavasti masentuneelle). Mitä jos ensi kerralla sanot ihan suoraan että hän on perunut tapaamisen monta kertaa, ja sinä haluat häntä kuitenkin nähdä, joten mitäs jos tulet ensi kerralla hänen luokseen kahville? Ja muista vielä sanoa että vaikka olisikin ahdistunut olo niin takaat että hänelle tulee parempi olo kun saa vähän seuraa sinulta. Tms.

Vierailija kirjoitti:

Mun kyllä tekisi mieli tavata ystäviäni ja olen myös ehdottanut tapaamista, ja joutunut perumaan, sillä en vain saa aikaiseksi mennä suihkuun, pukea ja laittautua ja vielä lähteä kotiovesta ulos. Monelle kuuluu tämä tähän sairauteen, valitettavasti.

Ymmärrän kyllä sinua, itsekin olen ollut masentunut. Mutta miksi sitä tapaamista ei voi ehdottaa juuri sinä päivänä kun on jaksanut käydä suihkussa ja pukea? Ymmärrettävästi tapaaminen ei näin toimien läheskään aina sopisi toiselle, mutta voisihan se joskus osua kohdilleen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kyllä tekisi mieli tavata ystäviäni ja olen myös ehdottanut tapaamista, ja joutunut perumaan, sillä en vain saa aikaiseksi mennä suihkuun, pukea ja laittautua ja vielä lähteä kotiovesta ulos. Monelle kuuluu tämä tähän sairauteen, valitettavasti.

Ymmärrän kyllä sinua, itsekin olen ollut masentunut. Mutta miksi sitä tapaamista ei voi ehdottaa juuri sinä päivänä kun on jaksanut käydä suihkussa ja pukea? Ymmärrettävästi tapaaminen ei näin toimien läheskään aina sopisi toiselle, mutta voisihan se joskus osua kohdilleen.

Ap

Varmaan se tuntuisi väärältä jotenkin, että toisen "pitäisi" olla vapaana silloin ennalta ilmoittamatta, kun itsellä sattuukin olemaan jaksamispäivä. Niin sitten sellaista ei edes viitsi yrittää.

T. yksi masentunut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kyllä tekisi mieli tavata ystäviäni ja olen myös ehdottanut tapaamista, ja joutunut perumaan, sillä en vain saa aikaiseksi mennä suihkuun, pukea ja laittautua ja vielä lähteä kotiovesta ulos. Monelle kuuluu tämä tähän sairauteen, valitettavasti.

Ymmärrän kyllä sinua, itsekin olen ollut masentunut. Mutta miksi sitä tapaamista ei voi ehdottaa juuri sinä päivänä kun on jaksanut käydä suihkussa ja pukea? Ymmärrettävästi tapaaminen ei näin toimien läheskään aina sopisi toiselle, mutta voisihan se joskus osua kohdilleen.

Ap

Varmaan se tuntuisi väärältä jotenkin, että toisen "pitäisi" olla vapaana silloin ennalta ilmoittamatta, kun itsellä sattuukin olemaan jaksamispäivä. Niin sitten sellaista ei edes viitsi yrittää.

T. yksi masentunut

Ei se ainakaan minusta tuntuisi väärältä, enkä kokisi sitä velvollisuudeksi olla vapaana. Olisin jos olisin. Parempi sekin kuin ne perumiset. Jos on sopinut tapaamisen, joka peruuntuukin, niin voi itsellä jäädä joku muu tapaaminen toteutumatta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kyllä tekisi mieli tavata ystäviäni ja olen myös ehdottanut tapaamista, ja joutunut perumaan, sillä en vain saa aikaiseksi mennä suihkuun, pukea ja laittautua ja vielä lähteä kotiovesta ulos. Monelle kuuluu tämä tähän sairauteen, valitettavasti.

Ymmärrän kyllä sinua, itsekin olen ollut masentunut. Mutta miksi sitä tapaamista ei voi ehdottaa juuri sinä päivänä kun on jaksanut käydä suihkussa ja pukea? Ymmärrettävästi tapaaminen ei näin toimien läheskään aina sopisi toiselle, mutta voisihan se joskus osua kohdilleen.

Ap

Varmaan se tuntuisi väärältä jotenkin, että toisen "pitäisi" olla vapaana silloin ennalta ilmoittamatta, kun itsellä sattuukin olemaan jaksamispäivä. Niin sitten sellaista ei edes viitsi yrittää.

T. yksi masentunut

Ei se ainakaan minusta tuntuisi väärältä, enkä kokisi sitä velvollisuudeksi olla vapaana. Olisin jos olisin. Parempi sekin kuin ne perumiset. Jos on sopinut tapaamisen, joka peruuntuukin, niin voi itsellä jäädä joku muu tapaaminen toteutumatta.

Ap

*kyynel*

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kyllä tekisi mieli tavata ystäviäni ja olen myös ehdottanut tapaamista, ja joutunut perumaan, sillä en vain saa aikaiseksi mennä suihkuun, pukea ja laittautua ja vielä lähteä kotiovesta ulos. Monelle kuuluu tämä tähän sairauteen, valitettavasti.

Ymmärrän kyllä sinua, itsekin olen ollut masentunut. Mutta miksi sitä tapaamista ei voi ehdottaa juuri sinä päivänä kun on jaksanut käydä suihkussa ja pukea? Ymmärrettävästi tapaaminen ei näin toimien läheskään aina sopisi toiselle, mutta voisihan se joskus osua kohdilleen.

Ap

Varmaan se tuntuisi väärältä jotenkin, että toisen "pitäisi" olla vapaana silloin ennalta ilmoittamatta, kun itsellä sattuukin olemaan jaksamispäivä. Niin sitten sellaista ei edes viitsi yrittää.

T. yksi masentunut

Tämä! Itse jään helposti kotiin itkeskelemään yksinäisyyttäni, vaikka jaksamispäiviä olisi useita perätysten, koska en tahdo vaivata toista. En tahdo, että kaveri joutuu hankalaan asemaan, jos hänellä onkin jo jotain muuta, hän ei ehkä juuri tänään jaksaisi nähdä, pelkään, että hän suostuu vaikkei haluaisi... Itsetunto 0, kyllä.

Up

Up

Koska sillä hetkellä kun pyytää että voidaanko nähdä, tuntuu että jaksaa. Mutta se voi muuttua ja käykin niin että tapaamispäivänä ei jaksa edes sängystä nousta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kyllä tekisi mieli tavata ystäviäni ja olen myös ehdottanut tapaamista, ja joutunut perumaan, sillä en vain saa aikaiseksi mennä suihkuun, pukea ja laittautua ja vielä lähteä kotiovesta ulos. Monelle kuuluu tämä tähän sairauteen, valitettavasti.

Ymmärrän kyllä sinua, itsekin olen ollut masentunut. Mutta miksi sitä tapaamista ei voi ehdottaa juuri sinä päivänä kun on jaksanut käydä suihkussa ja pukea? Ymmärrettävästi tapaaminen ei näin toimien läheskään aina sopisi toiselle, mutta voisihan se joskus osua kohdilleen.

Ap

Varmaan se tuntuisi väärältä jotenkin, että toisen "pitäisi" olla vapaana silloin ennalta ilmoittamatta, kun itsellä sattuukin olemaan jaksamispäivä. Niin sitten sellaista ei edes viitsi yrittää.

T. yksi masentunut

Ei se ainakaan minusta tuntuisi väärältä, enkä kokisi sitä velvollisuudeksi olla vapaana. Olisin jos olisin. Parempi sekin kuin ne perumiset. Jos on sopinut tapaamisen, joka peruuntuukin, niin voi itsellä jäädä joku muu tapaaminen toteutumatta.

Ap

Oletko kertonut tämän sille kaverille? Masentuneena on vaikea sopia tapaamisia ennakkoon, koska tapaamispäivänä voikin käydä niin, että ei pääsekään kotoa ulos. Masentuneena on myös tosi iso kynnys vaivata kaveria ex tempore -tapaamisen suhteen. Jos olet itsekin olluy masentunut, sulle on varmaan tuttua tää jaksamisen ennakoinnin vaikeus ja nollaitsetunto. Kannattaa siis tulla vähän vastaan ja miettiä noita tilanteita siitä masentuneen perspektiivistä.

Itse sopisin kaikki tapaamiset kaverin luokse. Sieltä voi sit lähteä ulos kahville tai jonnekin, jos pystyy. Ex tempore -tapaamisissa taas pitää olla itse se aktiivinen osapuoli, koska masentunut ei todennäköisesti uskalla. Jos toinen ei ole ihan syvimmässä ahdistuksen alhossa, toi kotoa hakeminen toimii musta hyvin. Jos tilanne on niin paha, että kotoa ei voi hakea, asia on tietysti eri.

Vierailija kirjoitti:

Koska sillä hetkellä kun pyytää että voidaanko nähdä, tuntuu että jaksaa. Mutta se voi muuttua ja käykin niin että tapaamispäivänä ei jaksa edes sängystä nousta.

Ehdotin tähän aiemmin ketjussa ratkaisuksi sitä, että ehdottaisi sitä tapaamista juuri sinä päivänä kun on jaksanut nousta sängystä ylös. Näin toimimalla ei suututtaisi niitä ystäviä jatkuvilla ohareilla.

Ap

Toi on kyllä hankala tilanne. Itse olen miettinyt myös miten suhtautuisin, jos ystäväni olisi masentunut. Täytyy myöntää, että olisin varmaan aivan täysin paska kaveri, sillä kovin paljon en jaksaisi noita perumisia ja se masentuneen mielialakin ahdistaisi enkä usko, että minulla olisi voimavaroja tukea kyseisessä tilanteessa olevaa ystävää. Iso peukku teille, jotka jaksatte ja pystytte!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap

Oletko kertonut tämän sille kaverille? Masentuneena on vaikea sopia tapaamisia ennakkoon, koska tapaamispäivänä voikin käydä niin, että ei pääsekään kotoa ulos. Masentuneena on myös tosi iso kynnys vaivata kaveria ex tempore -tapaamisen suhteen. Jos olet itsekin olluy masentunut, sulle on varmaan tuttua tää jaksamisen ennakoinnin vaikeus ja nollaitsetunto. Kannattaa siis tulla vähän vastaan ja miettiä noita tilanteita siitä masentuneen perspektiivistä.

Itse sopisin kaikki tapaamiset kaverin luokse. Sieltä voi sit lähteä ulos kahville tai jonnekin, jos pystyy. Ex tempore -tapaamisissa taas pitää olla itse se aktiivinen osapuoli, koska masentunut ei todennäköisesti uskalla. Jos toinen ei ole ihan syvimmässä ahdistuksen alhossa, toi kotoa hakeminen toimii musta hyvin. Jos tilanne on niin paha, että kotoa ei voi hakea, asia on tietysti eri.

Olen kyllä kertonut tämän ystävälleni, mutta hän on vain jatkanut sillä omalla linjallaan, eli ohareita tekee usein. Anteeksi nyt vaan, mutta ei kaikkea voi ajatella sen masentuneen perspektiivistä, varsinkin jos se huonontaa omaa vointia ja toipumista. Näistä saamistani vastauksista aika hyvin tuleekin ilmi se monien masentuneiden asenne. Kellään muulla ei ole mitään väliä, ja masennus oikeuttaa huonoihin käytöstapoihin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap

Oletko kertonut tämän sille kaverille? Masentuneena on vaikea sopia tapaamisia ennakkoon, koska tapaamispäivänä voikin käydä niin, että ei pääsekään kotoa ulos. Masentuneena on myös tosi iso kynnys vaivata kaveria ex tempore -tapaamisen suhteen. Jos olet itsekin olluy masentunut, sulle on varmaan tuttua tää jaksamisen ennakoinnin vaikeus ja nollaitsetunto. Kannattaa siis tulla vähän vastaan ja miettiä noita tilanteita siitä masentuneen perspektiivistä.

Itse sopisin kaikki tapaamiset kaverin luokse. Sieltä voi sit lähteä ulos kahville tai jonnekin, jos pystyy. Ex tempore -tapaamisissa taas pitää olla itse se aktiivinen osapuoli, koska masentunut ei todennäköisesti uskalla. Jos toinen ei ole ihan syvimmässä ahdistuksen alhossa, toi kotoa hakeminen toimii musta hyvin. Jos tilanne on niin paha, että kotoa ei voi hakea, asia on tietysti eri.

Olen kyllä kertonut tämän ystävälleni, mutta hän on vain jatkanut sillä omalla linjallaan, eli ohareita tekee usein. Anteeksi nyt vaan, mutta ei kaikkea voi ajatella sen masentuneen perspektiivistä, varsinkin jos se huonontaa omaa vointia ja toipumista. Näistä saamistani vastauksista aika hyvin tuleekin ilmi se monien masentuneiden asenne. Kellään muulla ei ole mitään väliä, ja masennus oikeuttaa huonoihin käytöstapoihin.

Ap

Ei niin, olen siitä samaa mieltä. Läheisen masennus on myös itselle aika rankkaa eikä musta ole väärin, jos jossain vaiheessa toteaa, että ei pysty eikä jaksa olla tukena. Ei masennus oikeuta mihinkään, mutta tosiasia on kuitenkin se, että masennus on sairaus, joka ohjaa käytöstä. Pahimmillaan elämään ei mahdu mitään muuta kuin se oma ahdistus. Masentunut olisi varmasti mielellään iloinen, ennakoitava ja välittäisi enemmän muista jutuista kuin pahoinvoinnista, mutta ei pysty, koska on sairas. Nää sun viestit kuulostaa siltä, kun ajattelisit, että suurin kärsijä tilanteessa olet sinä, ja masentunut on joku prinsessa, joka omaksi ilokseen hyppyyttää muita ihmisiä. Jos kaverisi on niin ahdistunut, että ei pääse ulos, vaan tekee sulle oharit, voin taata, että hän kärsii siitä ahdistuksesta enemmän kuin sinä ohareista.

Ei masentuneelta tarvitse musta sietää minkälaista käytöstä vaan, mutta toisaalta on musta hölmöä olla ihmissuhteessa se terve osapuoli ja kaivaa verta nenästään sopimalla toistuvasti jotain, mikä ei testatusti onnistu ja sit nakkelemalla niskojaan, kun masentunut on niin huonokäytöksinen.

Omalla kohdalla masentuneen kaverin kanssa toimi tosiaan se, että menin sinne, laitoin kahvin tippumaan, avasin verhot, laitoin radion päälle ja sanoin "mene suihkuun, kohta mennään". Sit istuin juomaan ne kahvit ja lukemaan päivän lehteä sillä aikaa kun kaveri nousi sängystä. Aina ei päästy ulos asti vaan välillä ne kahvit juotiin kaverin kotona, juteltiin päivän uutisista ja pelattiin esimerkiksi korttia tai lautapeliä tai laitettiin ruokaa. Joksus katsottiin leffaa/sarjaa tai luettiin kirjaa ja puhuttiin siitä. En kokenut, että toi tilanne olisi ollut itselleni jotenkin erityisen raskas tai vaativa sen jälkeen kun ymmärsi ja hyväksyi sen, että asiat ei toimi normaalisti. Mähän kävin kerran viikossa kevyesti puuhastelemassa ihmisen kanssa, joka on ja oli mulle tärkeä. Vaikeammille päiville oli pelit, päivän lehti ja tv-sarjat siksi, että tietyn pisteen jälkeen mä en halunnut kuunnella, kun kaveri pyörii ympyrää ahdostuksensa ympärillä, vaan piti olla muuta puuhasteltavaa ja juteltavaa.

Joko hyväksyt sen, että ystäväsi on masentunut eikä väliaikaisesti pysty normaaliin terveeseen kanssakäymiseen ja mukaudut siihen tai sit katkaiset välit. Älä anna vaihtoehdoiksi juttuja, joihin sairaus vaikuttaa liikaa ja uhriudu siitä, että ne eivät toimi, vaan tehkää jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap

Oletko kertonut tämän sille kaverille? Masentuneena on vaikea sopia tapaamisia ennakkoon, koska tapaamispäivänä voikin käydä niin, että ei pääsekään kotoa ulos. Masentuneena on myös tosi iso kynnys vaivata kaveria ex tempore -tapaamisen suhteen. Jos olet itsekin olluy masentunut, sulle on varmaan tuttua tää jaksamisen ennakoinnin vaikeus ja nollaitsetunto. Kannattaa siis tulla vähän vastaan ja miettiä noita tilanteita siitä masentuneen perspektiivistä.

Itse sopisin kaikki tapaamiset kaverin luokse. Sieltä voi sit lähteä ulos kahville tai jonnekin, jos pystyy. Ex tempore -tapaamisissa taas pitää olla itse se aktiivinen osapuoli, koska masentunut ei todennäköisesti uskalla. Jos toinen ei ole ihan syvimmässä ahdistuksen alhossa, toi kotoa hakeminen toimii musta hyvin. Jos tilanne on niin paha, että kotoa ei voi hakea, asia on tietysti eri.

Olen kyllä kertonut tämän ystävälleni, mutta hän on vain jatkanut sillä omalla linjallaan, eli ohareita tekee usein. Anteeksi nyt vaan, mutta ei kaikkea voi ajatella sen masentuneen perspektiivistä, varsinkin jos se huonontaa omaa vointia ja toipumista. Näistä saamistani vastauksista aika hyvin tuleekin ilmi se monien masentuneiden asenne. Kellään muulla ei ole mitään väliä, ja masennus oikeuttaa huonoihin käytöstapoihin.

Ap

Ei niin, olen siitä samaa mieltä. Läheisen masennus on myös itselle aika rankkaa eikä musta ole väärin, jos jossain vaiheessa toteaa, että ei pysty eikä jaksa olla tukena. Ei masennus oikeuta mihinkään, mutta tosiasia on kuitenkin se, että masennus on sairaus, joka ohjaa käytöstä. Pahimmillaan elämään ei mahdu mitään muuta kuin se oma ahdistus. Masentunut olisi varmasti mielellään iloinen, ennakoitava ja välittäisi enemmän muista jutuista kuin pahoinvoinnista, mutta ei pysty, koska on sairas. Nää sun viestit kuulostaa siltä, kun ajattelisit, että suurin kärsijä tilanteessa olet sinä, ja masentunut on joku prinsessa, joka omaksi ilokseen hyppyyttää muita ihmisiä. Jos kaverisi on niin ahdistunut, että ei pääse ulos, vaan tekee sulle oharit, voin taata, että hän kärsii siitä ahdistuksesta enemmän kuin sinä ohareista.

Ei masentuneelta tarvitse musta sietää minkälaista käytöstä vaan, mutta toisaalta on musta hölmöä olla ihmissuhteessa se terve osapuoli ja kaivaa verta nenästään sopimalla toistuvasti jotain, mikä ei testatusti onnistu ja sit nakkelemalla niskojaan, kun masentunut on niin huonokäytöksinen.

Omalla kohdalla masentuneen kaverin kanssa toimi tosiaan se, että menin sinne, laitoin kahvin tippumaan, avasin verhot, laitoin radion päälle ja sanoin "mene suihkuun, kohta mennään". Sit istuin juomaan ne kahvit ja lukemaan päivän lehteä sillä aikaa kun kaveri nousi sängystä. Aina ei päästy ulos asti vaan välillä ne kahvit juotiin kaverin kotona, juteltiin päivän uutisista ja pelattiin esimerkiksi korttia tai lautapeliä tai laitettiin ruokaa. Joksus katsottiin leffaa/sarjaa tai luettiin kirjaa ja puhuttiin siitä. En kokenut, että toi tilanne olisi ollut itselleni jotenkin erityisen raskas tai vaativa sen jälkeen kun ymmärsi ja hyväksyi sen, että asiat ei toimi normaalisti. Mähän kävin kerran viikossa kevyesti puuhastelemassa ihmisen kanssa, joka on ja oli mulle tärkeä. Vaikeammille päiville oli pelit, päivän lehti ja tv-sarjat siksi, että tietyn pisteen jälkeen mä en halunnut kuunnella, kun kaveri pyörii ympyrää ahdostuksensa ympärillä, vaan piti olla muuta puuhasteltavaa ja juteltavaa.

Joko hyväksyt sen, että ystäväsi on masentunut eikä väliaikaisesti pysty normaaliin terveeseen kanssakäymiseen ja mukaudut siihen tai sit katkaiset välit. Älä anna vaihtoehdoiksi juttuja, joihin sairaus vaikuttaa liikaa ja uhriudu siitä, että ne eivät toimi, vaan tehkää jotain muuta.

Niin, minä kun en ole ihmissuhteessa se terve osapuoli, vaan itse myös toivun vakavasta masennuksesta, ja lisäksi toinen todella voimia vievä mt-puolen sairaus.

Ap

Enkä minä edes itse sovi kaverini kanssa tapaamisia, kun olen sen todennut hyödyttömäksi. Hän itse niitä sopii, vaikka olen sanonut, että ilmoittaisi sitten kun oikeasti jaksaa tavata.

Ap

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap

Oletko kertonut tämän sille kaverille? Masentuneena on vaikea sopia tapaamisia ennakkoon, koska tapaamispäivänä voikin käydä niin, että ei pääsekään kotoa ulos. Masentuneena on myös tosi iso kynnys vaivata kaveria ex tempore -tapaamisen suhteen. Jos olet itsekin olluy masentunut, sulle on varmaan tuttua tää jaksamisen ennakoinnin vaikeus ja nollaitsetunto. Kannattaa siis tulla vähän vastaan ja miettiä noita tilanteita siitä masentuneen perspektiivistä.

Itse sopisin kaikki tapaamiset kaverin luokse. Sieltä voi sit lähteä ulos kahville tai jonnekin, jos pystyy. Ex tempore -tapaamisissa taas pitää olla itse se aktiivinen osapuoli, koska masentunut ei todennäköisesti uskalla. Jos toinen ei ole ihan syvimmässä ahdistuksen alhossa, toi kotoa hakeminen toimii musta hyvin. Jos tilanne on niin paha, että kotoa ei voi hakea, asia on tietysti eri.

Olen kyllä kertonut tämän ystävälleni, mutta hän on vain jatkanut sillä omalla linjallaan, eli ohareita tekee usein. Anteeksi nyt vaan, mutta ei kaikkea voi ajatella sen masentuneen perspektiivistä, varsinkin jos se huonontaa omaa vointia ja toipumista. Näistä saamistani vastauksista aika hyvin tuleekin ilmi se monien masentuneiden asenne. Kellään muulla ei ole mitään väliä, ja masennus oikeuttaa huonoihin käytöstapoihin.

Ap

Ei niin, olen siitä samaa mieltä. Läheisen masennus on myös itselle aika rankkaa eikä musta ole väärin, jos jossain vaiheessa toteaa, että ei pysty eikä jaksa olla tukena. Ei masennus oikeuta mihinkään, mutta tosiasia on kuitenkin se, että masennus on sairaus, joka ohjaa käytöstä. Pahimmillaan elämään ei mahdu mitään muuta kuin se oma ahdistus. Masentunut olisi varmasti mielellään iloinen, ennakoitava ja välittäisi enemmän muista jutuista kuin pahoinvoinnista, mutta ei pysty, koska on sairas. Nää sun viestit kuulostaa siltä, kun ajattelisit, että suurin kärsijä tilanteessa olet sinä, ja masentunut on joku prinsessa, joka omaksi ilokseen hyppyyttää muita ihmisiä. Jos kaverisi on niin ahdistunut, että ei pääse ulos, vaan tekee sulle oharit, voin taata, että hän kärsii siitä ahdistuksesta enemmän kuin sinä ohareista.

Ei masentuneelta tarvitse musta sietää minkälaista käytöstä vaan, mutta toisaalta on musta hölmöä olla ihmissuhteessa se terve osapuoli ja kaivaa verta nenästään sopimalla toistuvasti jotain, mikä ei testatusti onnistu ja sit nakkelemalla niskojaan, kun masentunut on niin huonokäytöksinen.

Omalla kohdalla masentuneen kaverin kanssa toimi tosiaan se, että menin sinne, laitoin kahvin tippumaan, avasin verhot, laitoin radion päälle ja sanoin "mene suihkuun, kohta mennään". Sit istuin juomaan ne kahvit ja lukemaan päivän lehteä sillä aikaa kun kaveri nousi sängystä. Aina ei päästy ulos asti vaan välillä ne kahvit juotiin kaverin kotona, juteltiin päivän uutisista ja pelattiin esimerkiksi korttia tai lautapeliä tai laitettiin ruokaa. Joksus katsottiin leffaa/sarjaa tai luettiin kirjaa ja puhuttiin siitä. En kokenut, että toi tilanne olisi ollut itselleni jotenkin erityisen raskas tai vaativa sen jälkeen kun ymmärsi ja hyväksyi sen, että asiat ei toimi normaalisti. Mähän kävin kerran viikossa kevyesti puuhastelemassa ihmisen kanssa, joka on ja oli mulle tärkeä. Vaikeammille päiville oli pelit, päivän lehti ja tv-sarjat siksi, että tietyn pisteen jälkeen mä en halunnut kuunnella, kun kaveri pyörii ympyrää ahdostuksensa ympärillä, vaan piti olla muuta puuhasteltavaa ja juteltavaa.

Joko hyväksyt sen, että ystäväsi on masentunut eikä väliaikaisesti pysty normaaliin terveeseen kanssakäymiseen ja mukaudut siihen tai sit katkaiset välit. Älä anna vaihtoehdoiksi juttuja, joihin sairaus vaikuttaa liikaa ja uhriudu siitä, että ne eivät toimi, vaan tehkää jotain muuta.

Niin, minä kun en ole ihmissuhteessa se terve osapuoli, vaan itse myös toivun vakavasta masennuksesta, ja lisäksi toinen todella voimia vievä mt-puolen sairaus.

Ap

Ja sulta meni kaksi sivua tuoda tämä esille? Mutta silti. Jos sä pystyt lähtemään kotoa luotettavasti ja kaveri ei, tavatkaa siellä kaverilla. Sit ei tarvitse kenenkään murjottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap

Oletko kertonut tämän sille kaverille? Masentuneena on vaikea sopia tapaamisia ennakkoon, koska tapaamispäivänä voikin käydä niin, että ei pääsekään kotoa ulos. Masentuneena on myös tosi iso kynnys vaivata kaveria ex tempore -tapaamisen suhteen. Jos olet itsekin olluy masentunut, sulle on varmaan tuttua tää jaksamisen ennakoinnin vaikeus ja nollaitsetunto. Kannattaa siis tulla vähän vastaan ja miettiä noita tilanteita siitä masentuneen perspektiivistä.

Itse sopisin kaikki tapaamiset kaverin luokse. Sieltä voi sit lähteä ulos kahville tai jonnekin, jos pystyy. Ex tempore -tapaamisissa taas pitää olla itse se aktiivinen osapuoli, koska masentunut ei todennäköisesti uskalla. Jos toinen ei ole ihan syvimmässä ahdistuksen alhossa, toi kotoa hakeminen toimii musta hyvin. Jos tilanne on niin paha, että kotoa ei voi hakea, asia on tietysti eri.

Olen kyllä kertonut tämän ystävälleni, mutta hän on vain jatkanut sillä omalla linjallaan, eli ohareita tekee usein. Anteeksi nyt vaan, mutta ei kaikkea voi ajatella sen masentuneen perspektiivistä, varsinkin jos se huonontaa omaa vointia ja toipumista. Näistä saamistani vastauksista aika hyvin tuleekin ilmi se monien masentuneiden asenne. Kellään muulla ei ole mitään väliä, ja masennus oikeuttaa huonoihin käytöstapoihin.

Ap

Ei niin, olen siitä samaa mieltä. Läheisen masennus on myös itselle aika rankkaa eikä musta ole väärin, jos jossain vaiheessa toteaa, että ei pysty eikä jaksa olla tukena. Ei masennus oikeuta mihinkään, mutta tosiasia on kuitenkin se, että masennus on sairaus, joka ohjaa käytöstä. Pahimmillaan elämään ei mahdu mitään muuta kuin se oma ahdistus. Masentunut olisi varmasti mielellään iloinen, ennakoitava ja välittäisi enemmän muista jutuista kuin pahoinvoinnista, mutta ei pysty, koska on sairas. Nää sun viestit kuulostaa siltä, kun ajattelisit, että suurin kärsijä tilanteessa olet sinä, ja masentunut on joku prinsessa, joka omaksi ilokseen hyppyyttää muita ihmisiä. Jos kaverisi on niin ahdistunut, että ei pääse ulos, vaan tekee sulle oharit, voin taata, että hän kärsii siitä ahdistuksesta enemmän kuin sinä ohareista.

Ei masentuneelta tarvitse musta sietää minkälaista käytöstä vaan, mutta toisaalta on musta hölmöä olla ihmissuhteessa se terve osapuoli ja kaivaa verta nenästään sopimalla toistuvasti jotain, mikä ei testatusti onnistu ja sit nakkelemalla niskojaan, kun masentunut on niin huonokäytöksinen.

Omalla kohdalla masentuneen kaverin kanssa toimi tosiaan se, että menin sinne, laitoin kahvin tippumaan, avasin verhot, laitoin radion päälle ja sanoin "mene suihkuun, kohta mennään". Sit istuin juomaan ne kahvit ja lukemaan päivän lehteä sillä aikaa kun kaveri nousi sängystä. Aina ei päästy ulos asti vaan välillä ne kahvit juotiin kaverin kotona, juteltiin päivän uutisista ja pelattiin esimerkiksi korttia tai lautapeliä tai laitettiin ruokaa. Joksus katsottiin leffaa/sarjaa tai luettiin kirjaa ja puhuttiin siitä. En kokenut, että toi tilanne olisi ollut itselleni jotenkin erityisen raskas tai vaativa sen jälkeen kun ymmärsi ja hyväksyi sen, että asiat ei toimi normaalisti. Mähän kävin kerran viikossa kevyesti puuhastelemassa ihmisen kanssa, joka on ja oli mulle tärkeä. Vaikeammille päiville oli pelit, päivän lehti ja tv-sarjat siksi, että tietyn pisteen jälkeen mä en halunnut kuunnella, kun kaveri pyörii ympyrää ahdostuksensa ympärillä, vaan piti olla muuta puuhasteltavaa ja juteltavaa.

Joko hyväksyt sen, että ystäväsi on masentunut eikä väliaikaisesti pysty normaaliin terveeseen kanssakäymiseen ja mukaudut siihen tai sit katkaiset välit. Älä anna vaihtoehdoiksi juttuja, joihin sairaus vaikuttaa liikaa ja uhriudu siitä, että ne eivät toimi, vaan tehkää jotain muuta.

Olet ihana ystävä! Olisipa minullakin samanlainen.

T. Yksi masentunut