Lue keskustelun säännöt.
Masentunut ystävä ei jaksa tavata
15.05.2017 |
Miksi silti ehdottaa välillä tapaamisia, mutta peruu ne kuitenkin? Monesti ehdottaa vielä sanoen "nähtäisiinkö mahdollisesti". Minun pitäisi sitten ilmeisesti jättää muut suunnitelmat tekemättä josko tällä kertaa se tapaaminen onnistuisi. Ymmärrän kyllä, jos masentunut ei jaksa nähdä, mutta miksi pitää ehdottaa niitä näkemisiä ja sitten usein perua. Eihän käytöstapoja voi masentunutkaan unohtaa, vai?
Kommentit (34)
21/34
|
15.05.2017 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Koittakaa nyt oikeasti kanssamasentuneet kääntää se katse edes välillä pois omasta navasta. Pian masentaa vielä enemmän kun ei ole niitä kavereitakaan enää.
Itsekin masennusta sairastava Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä on ystävä joka on masentunut mutta ei suostu terapiaan. Hän on vatvonut monia vuosia jo samoja asioita. Hän käy kaupassa ja eläinlääkärissä ja kävelee jonkin verran. Hän perui aina sovitun menon ja kaikki tapaamiset olisi pitänyt tapahtua hänen kodissaan. Mielestäni masentuneella on joku vastuu omasta olostaan että edes suostuu hankkimaan apua.
Luettuani kirjoituksesi ymmärrän ystävääsi.
En mäkään jaksaisi masentuneena tavata sua.
En ala selittää miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap
Oletko kertonut tämän sille kaverille? Masentuneena on vaikea sopia tapaamisia ennakkoon, koska tapaamispäivänä voikin käydä niin, että ei pääsekään kotoa ulos. Masentuneena on myös tosi iso kynnys vaivata kaveria ex tempore -tapaamisen suhteen. Jos olet itsekin olluy masentunut, sulle on varmaan tuttua tää jaksamisen ennakoinnin vaikeus ja nollaitsetunto. Kannattaa siis tulla vähän vastaan ja miettiä noita tilanteita siitä masentuneen perspektiivistä.
Itse sopisin kaikki tapaamiset kaverin luokse. Sieltä voi sit lähteä ulos kahville tai jonnekin, jos pystyy. Ex tempore -tapaamisissa taas pitää olla itse se aktiivinen osapuoli, koska masentunut ei todennäköisesti uskalla. Jos toinen ei ole ihan syvimmässä ahdistuksen alhossa, toi kotoa hakeminen toimii musta hyvin. Jos tilanne on niin paha, että kotoa ei voi hakea, asia on tietysti eri.
Olen kyllä kertonut tämän ystävälleni, mutta hän on vain jatkanut sillä omalla linjallaan, eli ohareita tekee usein. Anteeksi nyt vaan, mutta ei kaikkea voi ajatella sen masentuneen perspektiivistä, varsinkin jos se huonontaa omaa vointia ja toipumista. Näistä saamistani vastauksista aika hyvin tuleekin ilmi se monien masentuneiden asenne. Kellään muulla ei ole mitään väliä, ja masennus oikeuttaa huonoihin käytöstapoihin.
Ap
Ei niin, olen siitä samaa mieltä. Läheisen masennus on myös itselle aika rankkaa eikä musta ole väärin, jos jossain vaiheessa toteaa, että ei pysty eikä jaksa olla tukena. Ei masennus oikeuta mihinkään, mutta tosiasia on kuitenkin se, että masennus on sairaus, joka ohjaa käytöstä. Pahimmillaan elämään ei mahdu mitään muuta kuin se oma ahdistus. Masentunut olisi varmasti mielellään iloinen, ennakoitava ja välittäisi enemmän muista jutuista kuin pahoinvoinnista, mutta ei pysty, koska on sairas. Nää sun viestit kuulostaa siltä, kun ajattelisit, että suurin kärsijä tilanteessa olet sinä, ja masentunut on joku prinsessa, joka omaksi ilokseen hyppyyttää muita ihmisiä. Jos kaverisi on niin ahdistunut, että ei pääse ulos, vaan tekee sulle oharit, voin taata, että hän kärsii siitä ahdistuksesta enemmän kuin sinä ohareista.
Ei masentuneelta tarvitse musta sietää minkälaista käytöstä vaan, mutta toisaalta on musta hölmöä olla ihmissuhteessa se terve osapuoli ja kaivaa verta nenästään sopimalla toistuvasti jotain, mikä ei testatusti onnistu ja sit nakkelemalla niskojaan, kun masentunut on niin huonokäytöksinen.
Omalla kohdalla masentuneen kaverin kanssa toimi tosiaan se, että menin sinne, laitoin kahvin tippumaan, avasin verhot, laitoin radion päälle ja sanoin "mene suihkuun, kohta mennään". Sit istuin juomaan ne kahvit ja lukemaan päivän lehteä sillä aikaa kun kaveri nousi sängystä. Aina ei päästy ulos asti vaan välillä ne kahvit juotiin kaverin kotona, juteltiin päivän uutisista ja pelattiin esimerkiksi korttia tai lautapeliä tai laitettiin ruokaa. Joksus katsottiin leffaa/sarjaa tai luettiin kirjaa ja puhuttiin siitä. En kokenut, että toi tilanne olisi ollut itselleni jotenkin erityisen raskas tai vaativa sen jälkeen kun ymmärsi ja hyväksyi sen, että asiat ei toimi normaalisti. Mähän kävin kerran viikossa kevyesti puuhastelemassa ihmisen kanssa, joka on ja oli mulle tärkeä. Vaikeammille päiville oli pelit, päivän lehti ja tv-sarjat siksi, että tietyn pisteen jälkeen mä en halunnut kuunnella, kun kaveri pyörii ympyrää ahdostuksensa ympärillä, vaan piti olla muuta puuhasteltavaa ja juteltavaa.
Joko hyväksyt sen, että ystäväsi on masentunut eikä väliaikaisesti pysty normaaliin terveeseen kanssakäymiseen ja mukaudut siihen tai sit katkaiset välit. Älä anna vaihtoehdoiksi juttuja, joihin sairaus vaikuttaa liikaa ja uhriudu siitä, että ne eivät toimi, vaan tehkää jotain muuta.
Olet ihana ystävä! Olisipa minullakin samanlainen.
T. Yksi masentunut
Samoin!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun kyllä tekisi mieli tavata ystäviäni ja olen myös ehdottanut tapaamista, ja joutunut perumaan, sillä en vain saa aikaiseksi mennä suihkuun, pukea ja laittautua ja vielä lähteä kotiovesta ulos. Monelle kuuluu tämä tähän sairauteen, valitettavasti.
Ymmärrän kyllä sinua, itsekin olen ollut masentunut. Mutta miksi sitä tapaamista ei voi ehdottaa juuri sinä päivänä kun on jaksanut käydä suihkussa ja pukea? Ymmärrettävästi tapaaminen ei näin toimien läheskään aina sopisi toiselle, mutta voisihan se joskus osua kohdilleen.
Ap
Varmaan se tuntuisi väärältä jotenkin, että toisen "pitäisi" olla vapaana silloin ennalta ilmoittamatta, kun itsellä sattuukin olemaan jaksamispäivä. Niin sitten sellaista ei edes viitsi yrittää.
T. yksi masentunut
Ei se ainakaan minusta tuntuisi väärältä, enkä kokisi sitä velvollisuudeksi olla vapaana. Olisin jos olisin. Parempi sekin kuin ne perumiset. Jos on sopinut tapaamisen, joka peruuntuukin, niin voi itsellä jäädä joku muu tapaaminen toteutumatta.
Ap
Jätä se ystäväsi rauhaan, ihan totta.
Sun suhtautuminen ja tieto ja asenne on just se, mitä masentunut ei kaipaa.
Et tajua masennuksesta mitään, yrität vaan päteä.
Ehkä omalle kohdallesi joskus tipahtaa jotain, mikä kasvattaa.
Mulle tulee paha olo pelkistä kommenteistasi, ja ajatus siitä että pitäisi tavata sut livenä... ei ei.
Pysy vain niiden seurassa, joilla menee hyvin.
Toivotaan ettei ne tee sulle ohareita kuten tämä "huonotapainen" masentunut.
Itsellä katkaisi kamelin selän kun äitini kuoli syöpään ja tämä tapahtui diagnoosin jälkeen hyvin nopeassa tahdissa niin ystäväni ei edes kysynyt mitä minulle kuuluu tai miten voin? Ilmoitin hänelle txt viestillä että äitini on sairastunut vakavasti ja vapaani menee hänen kanssaan että tavataan hautajaisten jälkeen kun jaksan. Ei vastausta. Äitini hautajaisten jälkeen kerroin txt viestillä tuntemuksia ja ei vastausta. Kun näimme,taas niin että minä menin hänen luokseen. Hän vatvoo ties tuhannesta kertaa omia väärinkohteluita jne ja ei kysynyt,ei kommentoinut ,ei kysynyt,ikään kuin äitiäni ei olisi ollutkaan. Tuon vierailun jälkeen päätin että nyt saa riittää omalta osalta ja toivotin loppuelämän. T.27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä katkaisi kamelin selän kun äitini kuoli syöpään ja tämä tapahtui diagnoosin jälkeen hyvin nopeassa tahdissa niin ystäväni ei edes kysynyt mitä minulle kuuluu tai miten voin? Ilmoitin hänelle txt viestillä että äitini on sairastunut vakavasti ja vapaani menee hänen kanssaan että tavataan hautajaisten jälkeen kun jaksan. Ei vastausta. Äitini hautajaisten jälkeen kerroin txt viestillä tuntemuksia ja ei vastausta. Kun näimme,taas niin että minä menin hänen luokseen. Hän vatvoo ties tuhannesta kertaa omia väärinkohteluita jne ja ei kysynyt,ei kommentoinut ,ei kysynyt,ikään kuin äitiäni ei olisi ollutkaan. Tuon vierailun jälkeen päätin että nyt saa riittää omalta osalta ja toivotin loppuelämän. T.27
. T.24 siis
Vierailija kirjoitti:
Enkä minä edes itse sovi kaverini kanssa tapaamisia, kun olen sen todennut hyödyttömäksi. Hän itse niitä sopii, vaikka olen sanonut, että ilmoittaisi sitten kun oikeasti jaksaa tavata.
Ap
Joo. Provohan tää onkin.
Ei kukaan voi oikeasti olla noin hirveä.
Vai voiko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö voisi vaan ilmoittaa tulevasi kylään. Tuskin masentunut jaksaa paljoa kodin ulkopuolella liikkua.
Mä en ainakaan jaksaisi masentuneena että kukaan tulisi meille. Joutuisi siivota ja keksiä tarjottavia jne. Mielummin kyläilen muiden luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on takuulla tyyppiä, joka alkaa pällistellä asunnon siivotonta tilaa ja ihmetellä sitä ääneen.
Pahasti masentunut jaksaa just just raivata väylän sängystä vessaan ja keittiöön. Ruokaa on jotenkin hankittava. Mä käytän kotiinkuljetusta, samoin verkkoapteekin.
Roskien vienti on jo paha rasti. Joka päivä on jaksettava syödä jotain ja liikkua edes vähän.
En rupea selittämään mikä tähän on johtanut. Olen hakenut apua vaikka kuinka kauan. Silloin olin kuulemma liian hyvässä kunnossa. Nyt en jaksaisi lähteä terapiaan kun en jaksa kävellä edes kauppaan 300 m.
Siinä ap.lle pikkasen masennuksen perusteita.
Ai niin. Pesukone on hajoamaisillaan. Iskarit lopussa, ei kannata korjata. Joten pyykit pesen käsin.
Se on todellista voimia vievää ponnistelua masentuneelle tavata. Hyvänä hetkenä sopii tapaamisen ja huonona peruu.
Ei kehtaa masentuneena tavata kun ajattelee olevansa huonoa seuraa.
Tapaaminen kuitenkin piristää jos ystävä ei ole lannistuva.
Mene käymään etukäteen ilmoittamatta ja vie vaikka kahvipullat mukana.