3v puhuu kailottamalla, vinkkejä?

En tiedä, mikä auttaisi. Jotenkin tuntuu tyhmältä sekin, että kun toinen innostuu jostain ja volyymi nousee, niin itse on siinä heti, että älä huuda, ole hiljempaa. Kun ei haluaisi tappaa sitä iloa ja innostusta, mutta ei korvat kestä sitä kiekumistakaan.

Jos menee ihan yli, niin pidetään usein hiljaisuuskilpailuja. :D "Onneksi" lapsi on kilpailuhenkinen niin pysyy silloin kyllä hiljaa ja kilpailun jälkeenkin pystyy taas hillitsemään ääntään vähän paremmin. 

Päiväkodissa saan käyttää korvatulppia näiden kolmevuotiaiden kanssa, harmi vain ettei korvatulppani suojaa muita lapsia.

Ala puhua välillä kuiskaten. Kerro pikkusalaisuuksia ja kysele niitä. Korosta, että asia on vain meidän juttu, ei muiden. Pian lapsikin alkaa käyttää  puheessa vivahteita ja hiljaisempia äänen voimakkuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Yrität siis muokata lapsen perusluonnetta toiseksi? Et hyväksy häntä suurieleisenä, rempseänä ja innostuvana itsenään, vaan hänen pitäisi muistaa esittää toista koko ajan? Voin kertoa, että ei onnistu ja lisäksi lapsen itsetunto heikkenee.

Sinulla on tyyli näppäillä viestisi. Mieti, jos sinun pitäisi jokaista asiaa kirjoittaessa yrittää tehdä se luontaista tapaasi nopeammin tai hitaammin ja tuottamalla kovempi naputusääni tai olla tuottamatta näppiksestä ääntä lainkaan. Kuinka kauan jaksat?

Höpöhöpö, kyllä tuollainen äänensäätely olisi tärkeä taito, päiväkodissa sen ongelman juuri huomaa, mene itse sinne rempseän iloisten huutajien keskelle tai yritä hiljaisempana lapsena leikkiä siinä kaameassa metakassa.

Mutta oman kokemukseni mukaan sille kailotukselle on todella vaikea voida mitään, voi koittaa muistutella, kerta toisensa jälkeen, mutta kyllä minullakin tulee huono-omatunto jos jatkuvasti keskeytän leikkiä ja nimenomaan latistan sitä intoa ja eläytymistä minkä lapsi leikissään kokee. Ei auta kuin laittaa itselle korvatulpat ja toivoa ettei lasten kuulo vaurioidu.

Tuo näppiksen näpyttely oli ihan surkea esimerkki, tottakai aikuinen osaa säädellä käytöstään. Itse olen kovaääninen aikuinen, mutta kyllä minulle saa huomauttaa huutamisesta, jos en itse huomaa ääntäni hiljentää. Ihan peruskäytöstapoja ja perusoletus että ihminen opettelee jo lapsena säätelemään tekemisiään, ei sitä voi vain leväyttää itseään valloilleen muista piittamatta ja perustella sitä sillä, että "minä nyt vain olen tällainen, koittakaa kestää".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrität siis muokata lapsen perusluonnetta toiseksi? Et hyväksy häntä suurieleisenä, rempseänä ja innostuvana itsenään, vaan hänen pitäisi muistaa esittää toista koko ajan? Voin kertoa, että ei onnistu ja lisäksi lapsen itsetunto heikkenee.

Sinulla on tyyli näppäillä viestisi. Mieti, jos sinun pitäisi jokaista asiaa kirjoittaessa yrittää tehdä se luontaista tapaasi nopeammin tai hitaammin ja tuottamalla kovempi naputusääni tai olla tuottamatta näppiksestä ääntä lainkaan. Kuinka kauan jaksat?

Höpöhöpö, kyllä tuollainen äänensäätely olisi tärkeä taito, päiväkodissa sen ongelman juuri huomaa, mene itse sinne rempseän iloisten huutajien keskelle tai yritä hiljaisempana lapsena leikkiä siinä kaameassa metakassa.

Mutta oman kokemukseni mukaan sille kailotukselle on todella vaikea voida mitään, voi koittaa muistutella, kerta toisensa jälkeen, mutta kyllä minullakin tulee huono-omatunto jos jatkuvasti keskeytän leikkiä ja nimenomaan latistan sitä intoa ja eläytymistä minkä lapsi leikissään kokee. Ei auta kuin laittaa itselle korvatulpat ja toivoa ettei lasten kuulo vaurioidu.

Tuo näppiksen näpyttely oli ihan surkea esimerkki, tottakai aikuinen osaa säädellä käytöstään. Itse olen kovaääninen aikuinen, mutta kyllä minulle saa huomauttaa huutamisesta, jos en itse huomaa ääntäni hiljentää. Ihan peruskäytöstapoja ja perusoletus että ihminen opettelee jo lapsena säätelemään tekemisiään, ei sitä voi vain leväyttää itseään valloilleen muista piittamatta ja perustella sitä sillä, että "minä nyt vain olen tällainen, koittakaa kestää".

Et ymmärtänyt viestiäni ja ehkä minä lapsettomana en tiedä, mitä on kolmivuotiaan kailotus. Luulin, että kyseessä oli luonne, koska äiti kuvaili lapsen luonnetta muutenkin. Kyllä aikuisissakin on hissuttajia, kailottajia, hymyilijöitä, vakavia, isoliikkeisiä, pidättyneitä jne. Minusta on ok antaa jokaisen olla oma itsensä vailla jatkuvaa itsesäätelyä. Sen sijaan vaadin itsesäätelyä esimerkiksi riitatilanteissa tai vastaavissa, mutta en ala vaatia, että vakavan pitäisi muistaa hymyillä tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrität siis muokata lapsen perusluonnetta toiseksi? Et hyväksy häntä suurieleisenä, rempseänä ja innostuvana itsenään, vaan hänen pitäisi muistaa esittää toista koko ajan? Voin kertoa, että ei onnistu ja lisäksi lapsen itsetunto heikkenee.

Sinulla on tyyli näppäillä viestisi. Mieti, jos sinun pitäisi jokaista asiaa kirjoittaessa yrittää tehdä se luontaista tapaasi nopeammin tai hitaammin ja tuottamalla kovempi naputusääni tai olla tuottamatta näppiksestä ääntä lainkaan. Kuinka kauan jaksat?

Höpöhöpö, kyllä tuollainen äänensäätely olisi tärkeä taito, päiväkodissa sen ongelman juuri huomaa, mene itse sinne rempseän iloisten huutajien keskelle tai yritä hiljaisempana lapsena leikkiä siinä kaameassa metakassa.

Mutta oman kokemukseni mukaan sille kailotukselle on todella vaikea voida mitään, voi koittaa muistutella, kerta toisensa jälkeen, mutta kyllä minullakin tulee huono-omatunto jos jatkuvasti keskeytän leikkiä ja nimenomaan latistan sitä intoa ja eläytymistä minkä lapsi leikissään kokee. Ei auta kuin laittaa itselle korvatulpat ja toivoa ettei lasten kuulo vaurioidu.

Tuo näppiksen näpyttely oli ihan surkea esimerkki, tottakai aikuinen osaa säädellä käytöstään. Itse olen kovaääninen aikuinen, mutta kyllä minulle saa huomauttaa huutamisesta, jos en itse huomaa ääntäni hiljentää. Ihan peruskäytöstapoja ja perusoletus että ihminen opettelee jo lapsena säätelemään tekemisiään, ei sitä voi vain leväyttää itseään valloilleen muista piittamatta ja perustella sitä sillä, että "minä nyt vain olen tällainen, koittakaa kestää".

Et ymmärtänyt viestiäni ja ehkä minä lapsettomana en tiedä, mitä on kolmivuotiaan kailotus. Luulin, että kyseessä oli luonne, koska äiti kuvaili lapsen luonnetta muutenkin. Kyllä aikuisissakin on hissuttajia, kailottajia, hymyilijöitä, vakavia, isoliikkeisiä, pidättyneitä jne. Minusta on ok antaa jokaisen olla oma itsensä vailla jatkuvaa itsesäätelyä. Sen sijaan vaadin itsesäätelyä esimerkiksi riitatilanteissa tai vastaavissa, mutta en ala vaatia, että vakavan pitäisi muistaa hymyillä tms.

Kovaäänisyys voi olla osa luonnetta, mutta ihan siinä missä ujoa ja varovaista lasta tulee (lempeästi ja lapsen itsetuntoa tukien) kannustaa sanomaan mielipiteensä, pitämään paikkansa jonossa ja kysymään tarvittaessa apua muiltakin kuin äidiltä, niin samalla tavalla sitä rohkeaa ja rempseää ja suurieleistä tulee ohjata (lempeästi ja lapsen itsetuntoa tukien) kunnioittamaan toisten rajoja ja antamaan tilaa muillekin (ei voi puhua nujuta ihmisten niskassa tai halailla vieraita, puhua huutamalla, ryysiä kaikessa muiden ohi vaikka se olisi kuinka itselle luontevaa tai loikkia kirjaston satutunnilla ryhmän eteen selostamaan kuvasta vaikka siinä olisikin vaikka mitä kivaa huomioitavaa). Minulla on molempien luontoiset lapset joista molempia rakastan ja joiden molempien yksilöllisyyttä arvostan ja näen heissä kaiken sen hyvän ja ihanan mitä heissä on - ja heissähän on, valtavasti! Ja sen lisäksi haluan ohjata ja kannustaa sopivassa määrin heitä sellaisiin yhteiskunnan hyväksymiin toimintatapoihin joka tekee meidän yhteiselostamme sujuvampaa sekä lasten tulevaisuudesta helpompaa. En halua lapsesta näkymätöntä, kuulumatonta ja kuuliaista, vaan haluan että hän säilyy omana riemukkaana ja touhukkaana itsenään, ja että samalla ettei läsnäolijoiden korviin satu.

Ilmeisesti se on 3-vuotiaan kohdalla vielä melko utopistinen tavoite, joten etenemme hitaasti :)