Miksi halutaan vauva/lapsi ja kun sen on saanut, toivookin sen kasvavan isoksi nopeasti?

Vierailija:

Jos lapsi oppii lukemaan 4 vuotiaana, niin se on sitten hienoa.

jos lapsi onnistuu käyttäytymään esimerkkien tavoilla aikaisessa vaiheessa, niin sehän osoittaa sen, kuinka hyvä äiti minä ole! Olen täydellinen äiti, kun osaan kasvattaa lapseni niin hyvin! Lisäksi lapseni on huippuälykäs eikä mikään tavis!

Meillä kuopus on nyt 2,5-vuotias ja olen nauttinut kaikista kehitysvaiheista ilman että olisin ollut " hoputtamassa" oppimaan uutta. (Tosin täytyy myöntää että 2-vuotissyntymänpäivän molemmin puolin n. 6 kk kestänyt paha uhmaikä oli sellainen jonka toivoin menevän pikaisesti ohi, täytyy myöntää.)



Sain ystäväni kanssa vauvan samaan aikaan (hänellä ensimmäinen) ja koko ajan hän on haikaillut uuden kehitysvaiheen perään. " Kunhan oppii sitä sun tätä, sitten on kaikki paremmin." Kuitenkin hänenkään lapsensa ei ole ollut mikään vaikea tapaus, on syönyt ja nukkunut hyvin.



Ehkä kuopuksen kanssa on osannut elää " tässä ja nyt" -elämää, kun isompien lasten kanssa on tajunnut sen kuinka nopeasti lapset ovat isoja. Nyt ovat jo koululaisia ja menevät paljon omissa menoissaan. Tuntuu että vastahan esikoinen oli vauva ja nyt hän on jo lähempänä täysi-ikäisyyttä kuin vauvaikää. Vähän haikeaa.

Esim. meillä lapsi oppi ryömimään 4-kuukautisena, ja minusta se oli äärettömän hienoa. Olin tosi ylpeä pikku sisupussistani, joka ei jaksanut odotella että joku tulee ja antaa lelun, vaan päätti mennä itse lelun luo. Olisiko pitänyt köyttää lapsi sitteriin ja sanoa että älä ryömi, olet vielä liian pieni?



Ja kauniin käytöksen perusta on syytä oppia jo pienenä. Jos 15 vuotta saa mellastaa miten mielii, luuletko että sitten yhtäkkiä oppii olemaan asiallisesti ja käyttäytymään tilanteen vaatimalla tavalla?



Eri juttu tietysti jos painostaa lapsiaan olemaan isompia kuin ovat. Nuo antamasi esimerkit vaan oli suurimmaksi osaksi mun mielestä vähän sivuun otsikosta. Ei kai kukaan nauti lapsen joka uhmaiästä ja " hankalasta kehitysvaiheesta" joka hetki, mutta ei se silti tarkoita, että haluaisi lapsen jo olevan aikuinen.

Tottakai äiti on ylpeä kun lapsi lähtee liikkeelle tai oppii jonkun uuden asian. Olankohautuksellako se pitäis ohittaa?



Ei se uhma kahden ikävuoden tienoilla, monestikkaan mitään juhlaa ole. Lapsi kokeilee rajojaan ja aikuisten tehtävä on asettaa lapselle rajoja. Miten sitten pitäisi opettaa oikean ja väärän ero lapselle?



Jos lapsi oppii lukemaan 4 vuotiaana se on hienoa.



Tappelu ja huono käytös pyritään myös aikuisten välillä lopettamaan jo alkuunsa. Miksi lasten tappelua ja nahistelua pitäisi katsoa vierestä, siihen puuttumatta?



Jokaisen murkkuikäisen vanhemmat toivovat välillä saavansa lomaa kodin tunnemyrskyistä, varsinkin kun ne ei kuitenkaan tajuu mitään.



Kaikki tämä on ihan normaalia, eikä tarkoita että lapsi ei olisi toivottu ja rakastettu. Saattaa tulla uutisena, mutta joskus vanhemmatkin ovat väsyneitä.