Lue keskustelun säännöt.
"En voisi tappaa sellaista jolla on mahdollisuus saada elämä" Onko huonot lähtökohdat sitten parempi?
11.05.2017 |
Eräs minua muutaman vuoden nuorempi tyttö tuli aikoinaan raskaaksi 16 vuotiaana jollekin yhdenyön panolle, lapsen isä joku noin ~30v tuntematon ukko. Hän sanoi silloin raskaaksi tultuaan että "ei voi tappaa sellaista millä on mahdollisuus saada elämä". Ihan jalo ajatus, mutta tällee vuosia jälkeenpäin tekisi mieli todeta että miten meni noin niinkun omasta mielestä?
Sai lapsen 17 vuotiaana ja yritti elää yksinhuoltajan elämää. Poltti tupakkaa ja joi alkoa raskausaikana, vielä viimeisillään oli ison mahansa kanssa ostoskeskuksen kulmalla rööki huulessa, ei ollut mikään kaunis näky. Sitten kun täytti 18 niin lähti mopo käsistä täysin ja ei mennyt montaakaan kuukautta kun menetti lapsensa. Lapsen isä ei ole ollut koskaan kuvioissa mukana millään tavalla. Tytön äiti otti lapsen itselleen kasvatettavaksi. Meni vähän aikaa niin tyttö löysi itselleen poikaystävän, menivät pian naimisiin ja teki sen kanssa uuden lapsen, entinen lapsi tottakai tytön äidillä edelleen. Ukko antoi turpaan vähän väliä ja sitä jatku muutaman vuoden, ovat nyt jo eronneet. Nykyään elää yksinhuoltajana uusimman lapsensa kanssa, esikoinen on edelleen mummunsa luona ja pitää mummua äitinään.
Onneksi lapsi kuitenkin pääsi mummunsa luokse ja saa viettää turvallista elämää siellä, mutta tässäkö on se hyvä mahdollisuus elämään? Hyvä että saa edes jonkinlaisen perheen mallin isovanhemmiltaan mutta silti.
Nykyään tämä nainen on 23v ja mun mielestä nähnyt vähän liikaa elämää tuon ikäiseksi. Varmasti oppinutkin jotain, mutta kovat on kokemukset nuorella naisella.
Kommentit (9)
Ollakko kohtuun tapettu vai elääkkö rakastavan isoäidin kanssa? Kas siinäpä kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti risaisista taustoista tulevilla teinitytöillä on hyvin ruusuiset kuvitelmat lapsen saamisesta ja vanhemmuudesta. Halutaan joku, joka rakastaa ehdoitta ja parantaa täten mielenterveysongelmat/rahahuolet/yksinäisyyden/jne. Halutaan joku söpö olento, jota on kiva pukea ja esitellä kavereille. Halutaan jotain kokonaan omaa, jota kukaan ei voi viedä itseltä pois. He eivät ymmärrä sitä, että lapsen tehtävä ei ole eheyttää vanhempansa tai toimia kivana statussymbolina/maskottina/näyttelyesineenä.
Välillä mietin myös sitä, että todennäköisesti raflaava abortinvastainen propaganda, jota netti on tulvillaan, vaikuttaa väkisinkin herkän nuoren naisen mieleen. Näissä shokkikuvissa olevat sikiöt ovat kuitenkin pitkälti yli 24. raskausviikolla abortoituja, eli niin pitkälle edenneitä raskauksia Suomessa ei edes lain mukaan saa keskeyttää. Osa näistä on myös luonnollisesti kesken menneitä raskauksia. Toivoisin myös, että nuorille abortista annettava tieto olisi asiallisempaa ja neutraalimpaa. Yhä edelleen aihetta sensationalisoidaan ja sitä käsitellään hyvin tunnepitoisesti, jopa esim. koulujen seksuaalikasvatustunneilla.
Vierailija kirjoitti:
Ollakko kohtuun tapettu vai elääkkö rakastavan isoäidin kanssa? Kas siinäpä kysymys.
Elää kuitenkin ilman isää ja äitiä ei kiinnosta, vahinkolapsi joka on heitetty isovanhemmille?
Vierailija kirjoitti:
Ollakko kohtuun tapettu vai elääkkö rakastavan isoäidin kanssa? Kas siinäpä kysymys.
Itse varmaankin inhoaisin vanhempiani, jos saisin tietää että olisivat lempanneet minut isovanhempien luokse että pääsevät itse elämään nuoruuttaan ja dokaamaan ilman vastuuta mistään ja olisin ollut vaan pelkkä riesa mistä piti päästä eroon. Isovanhempia todennäköisesti rakastaisin ja kunnioittaisin, mutta en edes katsoisi omia vanhempiani päin.
Anna kun arvaan. Kyseessä ei ollut mikään kiltti kympin oppilas ja etupulpetin tyttö, vaan joku ongelmateini?
Ihan vaan että jos täytyy 16 vuotiaana paneskella yli kymmenen vuotta vanhempia tuntemattomia ukkoja tai alkaa sen ikäisenä äidiksi isättömälle lapselle. Tuskin on ihan tasapainoinen nuori ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini on kasvanut sijaisperheessä. Ei puhu juurikaan mitään tietoja biologisista vanhemmistaan, tosin he ovat jo kuolleetkin ainakin 30 vuotta sitten eikä hän tavannut heitä koskaan, ei ole edes käynyt haudalla vaikka tietää kyllä suunnilleen mihin he ovat haudattu. Sijaisvanhemmat olivat hänelle ne oikeat vanhemmat, hänellä ei ole mitään kiinnostusta alkaa ottamaan selvää biologisista sisaruksistaan tai muista sukulaisistaan koska "hänessä oli joku vika kun täytyi antaa pois vaikka muut kelpasivat".
Mieheni on kasvanut isovanhempiensa kanssa. Ei se ole niin kauhea kohtalo että ennemmin pitäisi abortti tehdä. Ilman häntä en tiedä millainen perhe minulla olisi nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on arvokasta.
Se, joka lähtee tätä väittämää purkamaan kauhun esimerkein ja äärirationaalisuudella, on menettänyt kosketuksen johonkin sisimmissään, jota ei voi ikinä korjata.
Tehkää kuten tahdotte. Kukaan ei teitä estä.
Fiilikset on tytön äidin puolella. Olettaen (?) että hänen omat lapset ovat jo teinejä, siinä on todella iso asia alkaa yhtäkkiä pienen vauvan huoltajaksi, siinä menee yhtäkkiä koko elämä uusiksi. Mutta jos oma tytär ei pysty ottamaan vastuuta lapsestaan niin mitä muutakaan voi tehdä jos ei halua että lapsenlapsi päätyy lastenkotiin tai sijaisperheeseen, kun lapsen isääkään ei kiinnosta?