En jaksa enää vanhempieni nurkissa majailevaa libertaariveljeäni

Veli on minua 9 vuotta nuorempi ja varmasti saisi jonkun neuropsykiatrisen diagnoosin, jos erityisopettajaäitini ei haluaisi iltatähtensä kohdalla sulkea silmiään ja uskotella itselleen, että ihan normaali se on, vaikka onkin äärimmäisen vittumainen tyyppi ja alkaa pikkuhiljaa johtaa siihen, että minä ja toinen siskoni emme halua vanhemmillamme enää edes käydä, kun veljeltä ei saa hetken rauhaa. Pari esimerkkiä siitä, millaista on vuorovaikutus veljeni kanssa:

- Jos millään tavalla mainitsen puheessani lasteni päiväkodin, saan veljeltäni saarnan siitä, miten julkisen päiväkodin työntekijät ovat hänen verorahojaan hassaavia suojatyöläisiä ja julkisen päivähoidon ideologiaan kuuluu marxismin opettaminen lapsille ja julkinen päivähoito on markkinahäirikkö ja on ylipäänsä oksettava ajatus, että vanhemmat voivat alihintaan ulkoistaa lastensa hoidon yhteiskunnalle.
- Kerroin ohimenneen lähettäneeni onnittelukortin yhdelle iäkkäälle sukulaiselle, veljeni haukkuu minut maanrakoon koska tuen yhtiönä kuvottavaa postia.
- Veljeni puhuu paljon HÄNEN VERORAHOISTAAN, mikä on lähtökohtaisesti absurdia, koska veljeni IT-alan yrityksellä ei ole ollut asiakkaita varmaan viimeiseen kahteen vuoteen. Vanhempani elättävät hänet täysin.
- Toin yhteiseen päivällispöytään viinipullon, veljeni tivasi onko se ostettu Alkosta ja kieltäytyi sitten juomasta monopoliyhtiön "paskalientä".
- Isä on sanonut veljelleni niin monta kertaa ja varmaan niin ilkeästi, että hänelle veli ei enää jaksa uhota, mutta opettaja-äidille veli on suorastaan hirveä välillä. Hän on mm. sanonut, että olisi yhteiskunnan etu jos äidin oppilaat (kehitysvammaisia pääasiassa) "jälkiabortoitaisiin" ja se oli empaattiselle ja herkälle äidilleni selvästi hemmetin kova pala.

Onko tässä mitään muuta vaihtoehtoa kuin sietää nyt ja (toivottavasti pitkällä) tulevaisuudessa pitää huoli siitä, että nämä veljeni loisimisvuodet vanhempieni hoteissa otetaan huomioon perintöä jaettaessa?