Mies 29v + 3v miettii; vuorovaikutuksen kaipuu

Monesti aamulla tuntuu, että maailma on avoin ja energiaa olisi vaikka mihin. Unelmat ja suunnitelmat sinkoilevat päässä.

Sitten menee toukokuun räntäsateeseen tympääntyneiden ihmisten sekaan ja ajattelee, että täytyy pitää kiinni tästä toiveikkuudesta ja energiasta, vaikka ympärillä näkyisi mitä. Voi mennä vaikka käymään jonkun yhdistyksen tai yrityksen tiloissa ja toivoa, että sieltä löytyisi jotakin kiinnostavaa työtä tai muuta toimintaa ja jättää siemenen itämään. Siinä vaiheessa on jo pientä ummehtuneisuuden ja sulkeutumisen makua; päivällä liikkeellä olevat lähinnä hiipuvat eläkeläiset ja kiireiset yksittäiset henkilöt; yöelämässä sitten taas erilaiset kaveriklikit, joihin yksinäisellä ei ole asiaa.

Lopulta sitä vain kävelee ja toivoo voivansa synnyttää jotakin miellyttävää vuorovaikutusta. Kun vasta tulin kotiin, näin lähemmäs äitini ikäisen naisen, joka mittaili tutkivasti rakennusta ja sitten oli nostamassa puhelinta korvalle. Kysyin ystävällisesti, että onkohan hänellä jokin paikka hukassa, koska ajattelin että ehkä hän tarvitsee suunnistusapua, mutta hän vain otti muutaman askeleen poispäin ja minäkin jatkoin samalla matkaa.

Vaikka ajatus muutosta pelottaa, olen kyllä ajatellut että sen aika on yhä lähempänä ja siitä voisi saada uutta virtaa elämään; kohdata enemmän samanhenkisiä ihmisiä eikä 'päivä murmelina' skenaario enää toistuisi samalla tavalla.