Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi monet kauhistelee, kun joku käy yksin harrastuksissa, shoppailemassa tai elokuvissa?

Vierailija
07.05.2017 |

Aloin tätä ihmetellä kun tuttu töissä kertoi menevänsä elokuviin viikonloppuna ja toinen työkaveri kysyi, että miehenkö kanssa menette. Tuttu vastasi, että ei kun ei se pidä samanlaisista leffoista niin menen yksin. Tätä sitten alkoi useampi ihmetellä ja ihmettely vain lisääntyi kun elokuviin menevä tuttu sanoi käyvänsä yksin myös shoppailemassa kaupungilla ja joskus myös keikoilla.

Mainitsin siinä sitten itsekin, että minä taas käyn itsekseni punttisalilla kun ei ryhmäliikunta tai pilates kiinnosta, joita taas omat kaverit harrastavat. Tähän taas ihmettelyä, että miten sä voit mennä salille itsekses että en mä vaan menis ollenkaan jos tarvis itsekseen mennä.

Mistä tuollainen ajattelu tulee ja miksi? Mitä ihmeellistä siinä on jos menee jonnekin harrastukseen tai ajanvietteeseen yksin? Minulla on hieman epätavallisempi harrastus, jonka parissa olen tehnyt työtäkin aikanaan ja aina olen ollut aktiivinen harrastaja. Laji on sellainen, jossa on selkeästi vähemmän naisia, joten jokaisessa opiskelu- ja työpaikassa ei saman lajin harrastajia ole ja jos ajattelisin että ei voi mennä kun ei ole kavereita mukana, en sitten voisi harrastaa itselleni mieleistä lajia. Joka taas olisi typerää.

Mitä siinä on ihmeellistä, jos aikuinen ihminen tekee asioita itsekseenkin? Ja miksi sitä ihmetellään ja pidetään parempana että raahaisi vaikka sen kiukuttelevan miehen sinne elokuviin mieluummin kuin että menee rentoutumaan itsekseen mieleisensä leffan pariin? Tai alkaa harrastaa pilatesta koska kaveritkin vaikka itseä kiinnostaa jokin muu liikunta?

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tää kerro muusta, kuin että teillä on erikoista porukkaa siellä työpaikalla.

Vierailija
2/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä ainakin nimenomaan tykkään shoppailla yksin. Saa rauhassa kierrellä just niissä kaupoissa jotka itseä kiinnostaa, sovittaa rauhassa jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ikinä ymmärrä miksi leffaan mennään porukalla tai treffeillä. Siellähän vaan istutaan hiljaa (toivottavasti!), samahan se on kuka siellä pimeydessä vieressä istuu. Mulle ainakin leffassa käynti on jotain mitä teen jos olen yksin. Shoppailut hoituu kanssa ihan mukavasti yksin omaan tahtiin, mutta tottakai siihen olisi myös ystävästä seuraa.

Vierailija
4/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä käyn yksin joka paikassa, kun niin monesti saanut kielteisen vastauksen, kun olen pyytänyt mukaan muita. Eikä kukaan pyydä minua minnekään. Käyn usein isommassa naapurikaupungissa shoppailemassa ja syön ravintolassa pitkään ja hartaasti ja käyn kahvilassa. Mieskin mulla on, mutta pakit tulee siltäkin eikä vie minua koskaan minnekään.

Vierailija
5/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin nimenomaan tykkään shoppailla yksin. Saa rauhassa kierrellä just niissä kaupoissa jotka itseä kiinnostaa, sovittaa rauhassa jne.

Mitä zoppailet?

Vierailija
6/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harrastuksissa olen aina käynyt yksin ja yksin sinne on kyllä suurin osa niistä muistakin tullut. Elokuvissa käyn välillä yksin ja silloin harvoin kun shoppailen, teen sen myös mieluummin yksin. Jonkun bändin keikalle en kyllä haluis mennä yksin. Tulis varmaan vähän epämukava olo.

Ja mulla on kyllä mies ja ystäviä. Olen vain täysin kykenevä tekemään asioita ilman jatkuvaa tukiverkkoa välittömässä lähietäisyydessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai esim. elokuvissa käynti mielletään ensisijaisesti sosiaaliseksi tapahtumaksi. Itsestäni on kärsimystä mennä elokuviin sellaisen kanssa, jolla on erilainen maku, eli useimpien ihmisten 😀 Teen asioita useimmiten niiden itsensä takia, en seuran. Mutta olenkin aika epäsosiaalinen. Ja pitäisihän aikuisen ihmisen kyetä muutenkin harrastamaan ihan itse.

Vierailija
8/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen ihmetellyt myös, varsinkin tuota leffa-asiaa. Viimeksi eilen olin yksin elokuvissa ja tässä parin vuoden sisään on tullut muutenkin käytyä melko useinkin yksinään... Harvoin on leffateatterin aulassa muita "yksinäisiä", miksi ihmeessä se on niin kummallista? En viitsi ystävieni kanssa ollessa tuhlata aikaa siihen, että istumme kaksi tuntia paikallaan hiljaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo mulla on yks tällänen kaveri, joka ei pysty tekemään MITÄÄN yksin. Aina vaan sanoo: "tarviin henkisen tuen!!" ja naureskelee perään. Ihan kuin se olisi millään tapaa huvittavaa, jos aikuinen ihminen ei osaa mennä minnekään yksin.

Vierailija
10/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voin kuvitella tosiaan millaisen vastaanoton saa parisuhteessa oleva ihminen, joka tekee asioita yksin ilman miestään :) Kun erakoksi tiedetyn sinkunkin osalta aina oletusarvona on, että jostain mystisesti ilmestyneiden ystävien kanssa olisit mennyt sinne tapahtumaan, leffaan, konserttiin, matkalle. Ei tosiaan yksinkertaisesti tunnuta pitävän mahdollisena, että asioita tehtäisiin yksin. Ja missään nimessä se ei ikinä ole oletusarvo, vaan aina oletetaan että jos on jotain tehnyt, mukana on varmasti pitänyt olla muitakin ihmisiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä lenkkeilen, kävelen, hiihdän ja käyn uimahallissa yksin, koska silloin saan rauhassa ajatella ja se on ikään kuin eräänlaista meditaatiota. Mieli rauhoittuu. Shoppailemaan menen ehdottomasti yksin, jos oikeasti pitää löytää jotain. En tajua, miksi en voisi mennä yksin. Leffassa en ole koskaan käynyt yksin, mutta sehän olisi ihan hyvä idea. Eihän siellä kaverilla edes mitään tee.

Vierailija
12/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nautin kun saan olla ihan yksin.

Päivä jossain ostoksilla, esim ideaparkissa ihan yksin ❤

Saa mennä mihin huvittaa, sovitella rauhassa vaatteita. Ei ole toista arvostelemassa että ihan kauhea paita tmv. Syömään pääsee kun on nälkä ja saa syödä rauhassa. Selata vaikka tätä palstaa samalla ja istua vaikka tunnin.

Kotiin voi lähteä ilman että käydään vielä jossain tai voi käydä vielä jossain ilman että toinen haluaa kotiin.

Salillekin on mukavampi mennä yksin. Tulee tehtyäkin jotain.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerroin just porukassa kuinka kävin yksin eräänä päivänä teatterissa ja sitä ennen syömässä ja kahvilla. Tämä oli myös tuon porukan mielestä ihan kummallista. Käyn myös elokuvissa, keikoilla ja shoppailemassa yksin ja ryhmäliikuntaa inhoan. Toki jos kaveri lähtee mukaan, on se kivaa. Aina en edes kysy kaveria mukaan, koska viihdyn itsekseni.

Vierailija
14/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä kummaa siinä on? Ihmisen on hyvä osata tehdä asioita myös yksin. Ainoana lapsena olen tottunut siihen. Käyn paljon yksin eri paikoissa, jos ei ole seuraa. En oleta, että mun mies olisi kiinnostunut mun jumpista ja joogasta. Välillä käydään yhdessä elokuvissa, teatterissa tai konserteissa. Välillä ei. Välillä käyn jonkun kaverin kanssa leffassa ja ehkä sitten kahvilla. Suurimman osan elämäni elokuvista olen kuitenkin nähnyt yksin. Olen myös matkustanut yksin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Salilla käy ihan liikaa tätejä, jotka istuskelevat laitteissa juoruten keskenään, tekemättä mitään. Samahan se salille on, kun jäsenyyden tai kuukausimaksun maksavat istuskelijatkin, mutta se ihmetyttää miksi käydä salilla kun siellä ei mitään tee muuta kuin varaa laitteita turhaan. Halvempaa olisi juoruta kahvilassa, mutta tokihan on trendikästä sanoa "käyvänsä salilla". Todellakin salilla vain "käydään" ja sen näkee kyllä päällekin, kuka vaan "käy" ja kuka tekeekin jotakin.

Kai se on jokin puuttuva itsetunto tai mikälie, että on pakko olla alakoulutyyliin joku kaveri kikattelemassa siinä vieressä että kehtaa tehdä yhtään mitään. Tai kuvitellaan että on niin kiinnostava persoona, että kaikki huomaavat kun minäminä tulen itsekseni salille tai leffaan tai minne nyt kukakin menee, vaikka tosiasia on että muit ihmiset ovat huomattavasti vähemmän kiinnostuneita toisista ja niiden tekemisistä kuin kuvitellaan, Mm. minulle ob aivan se ja sama, tuleeko joku yksin, kaksin vai joukolla jonnekin salille tai baariin. Siinähän tulee, miksi se minua edes kiinnostaisi saati että alkaisin pohtia, miksikohän tuo tulee yksin tai eikö tuon mies päästä sitä minnekään ilman että on kyttäämässä mukana tai mitä nämä muiden asioiden pohtijat nyt ajattelevatkaan "kummalliseksi".

Vierailija
16/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä pahaa siinä on jos leffaan menee yksin. Tykkään matkustella yksin. Saa itse määrätä oman tahdin. Mua ei kiinnosta enään rantalomat.

Vierailija
17/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin olen yleensä käynyt elokuvissa yksin, koska haluan nähdä sen elokuvan. Joillekin se on ilmeisesti tekosyy viettää aikaa yhdessä, aika huono tekosyy kun kaksi tuntia istutaan hiljaa vierekkäin.

Samoin voin mennä tanssimaan yksin, tai baariin yksin, siellä kuitenkin tapaa ihmisiä. Olen matkustanut paljon yksin.

Olen ajatellut, että ihmiset, jotka ei osaa eikä uskalla tehdä mitään yksin, eivät ehkä ole kovin rohkeita eikä itsevarmoja. He tarvitsevat jonkun henkiseksi tueksi. He varmaan koko ajan tarvitsevat lauman turvaa.

Vierailija
18/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oho, en ole kyllä ihmettelyyn törmännyt. Käyn itse harrastamassa tai kaupoilla sekä yksin että seurassa, enkä ole koskaan kuullut että kumpaakaan tapaa kummasteltaisiin. Myös lapseni käyvät usein leffassa yksin, kun kummallakin on tosi omanlaisensa elokuvamaku. Ehkä tää kertoo lähinnä niistä ihmettelijöistä vaan, tai sitten se oli vain vähän heikkoa smalltalkia, kun jutun juuri loppui kesken.

Vierailija
19/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aloin tätä ihmetellä kun tuttu töissä kertoi menevänsä elokuviin viikonloppuna ja toinen työkaveri kysyi, että miehenkö kanssa menette. Tuttu vastasi, että ei kun ei se pidä samanlaisista leffoista niin menen yksin. Tätä sitten alkoi useampi ihmetellä ja ihmettely vain lisääntyi kun elokuviin menevä tuttu sanoi käyvänsä yksin myös shoppailemassa kaupungilla ja joskus myös keikoilla.

Mainitsin siinä sitten itsekin, että minä taas käyn itsekseni punttisalilla kun ei ryhmäliikunta tai pilates kiinnosta, joita taas omat kaverit harrastavat. Tähän taas ihmettelyä, että miten sä voit mennä salille itsekses että en mä vaan menis ollenkaan jos tarvis itsekseen mennä.

Mistä tuollainen ajattelu tulee ja miksi? Mitä ihmeellistä siinä on jos menee jonnekin harrastukseen tai ajanvietteeseen yksin? Minulla on hieman epätavallisempi harrastus, jonka parissa olen tehnyt työtäkin aikanaan ja aina olen ollut aktiivinen harrastaja. Laji on sellainen, jossa on selkeästi vähemmän naisia, joten jokaisessa opiskelu- ja työpaikassa ei saman lajin harrastajia ole ja jos ajattelisin että ei voi mennä kun ei ole kavereita mukana, en sitten voisi harrastaa itselleni mieleistä lajia. Joka taas olisi typerää.

Mitä siinä on ihmeellistä, jos aikuinen ihminen tekee asioita itsekseenkin? Ja miksi sitä ihmetellään ja pidetään parempana että raahaisi vaikka sen kiukuttelevan miehen sinne elokuviin mieluummin kuin että menee rentoutumaan itsekseen mieleisensä leffan pariin? Tai alkaa harrastaa pilatesta koska kaveritkin vaikka itseä kiinnostaa jokin muu liikunta?

Noloa jos ei pysty menemään yksin salille. Sellaiset juttelevat jengit ovat sietämättömiä.

Vierailija
20/24 |
07.05.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen yleensä käynyt elokuvissa yksin, koska haluan nähdä sen elokuvan. Joillekin se on ilmeisesti tekosyy viettää aikaa yhdessä, aika huono tekosyy kun kaksi tuntia istutaan hiljaa vierekkäin.

Samoin voin mennä tanssimaan yksin, tai baariin yksin, siellä kuitenkin tapaa ihmisiä. Olen matkustanut paljon yksin.

Olen ajatellut, että ihmiset, jotka ei osaa eikä uskalla tehdä mitään yksin, eivät ehkä ole kovin rohkeita eikä itsevarmoja. He tarvitsevat jonkun henkiseksi tueksi. He varmaan koko ajan tarvitsevat lauman turvaa.

Jotkut ihan oikeasti soittavat muita mukaan joka paikkaan! Ei mitään itsenäisyyttä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yhdeksän kolme