käyttekö koiranäyttelyissä, miten olette menestyneet,mitkä ovat olleet palkinnot
Kommentit (4)
Mitään materiaalistahan hyötyä noista ei juuri saa, jos ei niitä pyttyjä ja ruusukkeita lasketa. Jotain keramiikkakuppia ja lasivaasia.
tässä vähän aikaa sitten. Sai arvion erittäin hyvä ja voitti luokkansa. Palkinnoksi saatiin sellainen ohut punainen nauha. Eli palkintojen takia en touhuun lähtisi!
Ajattelin nyt kokeilla kuitenkin parit muutkin näyttelyt, jos vaikka tulisi menestystä vielä. Vähän se taitaa olla niin, että ne pärjää, jotka jaksaa mennä kaikkiin mahdollisiin näyttelyihin. Toki joku voi saada sertejä yms. ekalla kerralla, mutta myös ahkeruus edesauttaa.
Tytär esittää koiriamme.
Yksi koiristamme tuli valioksi heti kun se iän puolesta oli mahdollista. Monta kertaa on ollut rotunsa paras. Valioitumisen jälkeen on saanut 3 vara-cacibia ja yhden cacibin.
Sen pentu on saanut jo kaksi sertiä ja oli kansainvälisessä näyttelyssä rotunsa paras, junioriluokassa vielä. Kunhan saa yhden sertin 2-vuotiaana niin olisi valio.
paras reissu oli ensimmäinen. saatiin 4 palkintoa, siis niitä ruusukkeita. koira oli mm. rotunsa ja ryhmänsä paras ja sai sertin. se oli kiva " yllätys" olimme ihan vaan huvikseen kokeilemassa touhua. toisen koiran kanssakin kävimme jonkun kerran, hyvät arvostelut mutta ei jaksettu innostua