Miksi koirat häiritsee pelkällä olemassa olollaan?
Yks esimerkki, mä kävin kirpparilla, jätin koiran ulkopuolelle kiinni niin, ettei se yllä kenenkään kulkutielle, on siinä vähän sivummassa, ei kenenkään liikkeeseen tulevan tiellä, istuu nätisti ja katselee ympärilleen, ei hauku tai häiritse ketään, on omassa rauhassaan siinä. Kirpparin pitäjän mielestä koira ei päästä ketään kulkemaan ohi ja pelottaa asiakkaat pois. Koira on liikkeen sivussa, ei siinä etupuolella missä ovi on, kenenkään ei tarvitse kulkea koiran ohi liikkeeseen päästäkseen, eikä koira tee muuta kun istuu paikallaan ja katselee. Liikkeessä sisällä on lastenvaunuja ja rattaita, niin ettei niistä mahdu ohi, ja välillä kuuluu sellaista huutoa ja itkua niistä kärryistä, että huh huh. Miten se ulkona kaikessa rauhassa istuskeleva koira on niin suuri ongelma, että rivien välistä sain käsityksen, etten olisi erityisen tervetullut kyseiseen paikkaan enää?
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Monet ihmiset pelkää tai inhoaa koiria, siksi ne ei ole tervetulleita joka paikkaan. Firman omistaja varsinkin saa itse päättää haluaako niitä tontilleen vai ei. Ja typerää verrata lapsiin, lapsi on ihminen, koira ei. Ja pientä lasta nyt vaan ei voi jättää kotiin, koiran voi.
Liiketilalla tuskin on mitään omaa tonttia ja vaikka olisikin, siinä saa liikkua myös lemmikit. Ei ole yksityisaluetta, jossa omistaja voisi kieltää eläimen olemisen. Yksityiseltä pihalta saa kieltää tietysti ihan mitä vain huvittaa.
Vierailija kirjoitti:
Monet ihmiset pelkää tai inhoaa koiria, siksi ne ei ole tervetulleita joka paikkaan. Firman omistaja varsinkin saa itse päättää haluaako niitä tontilleen vai ei. Ja typerää verrata lapsiin, lapsi on ihminen, koira ei. Ja pientä lasta nyt vaan ei voi jättää kotiin, koiran voi.
Lapsille on järestetty kunnallista päivähoitoa, koirille ei.
Pelkään hirveästi koiria. Syynä on lapsuudessani naapurissa ollut koira, joka hyökkäsi useamman kerran kimppuuni. En uskalla mennä kovin lähelle koiria. En mene kauppaan, jos oven edessä on koira. En mene samaan junavaunuun koiran kanssa. Lenkkipolulla vastaan tuleva kytkemätön koira on minulle helvettiä.
Olen huomannut, että koiranomistajat eivät yleensä ymmärrä ihmisiä, jotka eivät halua koiria lähelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet ihmiset pelkää tai inhoaa koiria, siksi ne ei ole tervetulleita joka paikkaan. Firman omistaja varsinkin saa itse päättää haluaako niitä tontilleen vai ei. Ja typerää verrata lapsiin, lapsi on ihminen, koira ei. Ja pientä lasta nyt vaan ei voi jättää kotiin, koiran voi.
Monet inhoaa myös lapsia tai vanhuksia, mutta ei heiltä silti kielletä asiointia.
Koiralta ei saa kieltää asiointia? :D
No eikös tässä juuri ole kielletty tuomasta koiraa kaupalle?
Vierailija kirjoitti:
Pelkään hirveästi koiria. Syynä on lapsuudessani naapurissa ollut koira, joka hyökkäsi useamman kerran kimppuuni. En uskalla mennä kovin lähelle koiria. En mene kauppaan, jos oven edessä on koira. En mene samaan junavaunuun koiran kanssa. Lenkkipolulla vastaan tuleva kytkemätön koira on minulle helvettiä.
Olen huomannut, että koiranomistajat eivät yleensä ymmärrä ihmisiä, jotka eivät halua koiria lähelleen.
Jokainen joutuu kyllä ihan itse elämään omien fobioidensa kanssa, eikä voi vaatia kaikkia muita sopeutumaan niihin.
Jostain syystä koirat ovat hyvä purkautumisväylä mielenterveysongelmaisille. Itselläni on kaksi pientä koiraa (5 kg per koira). JA muun muuassa nämä on nähty:
Keski-ikäinen nainen, joka meitä lähestyessään murisi kovaäänisesti koko matkan koirilleni ja kohdallamme teki "hyökkäilyliikkeitä" hampaitansa näyttäen.
Kolmihenkisen perheen äiti, joka alkoi meidän lähestyessä metsätiellä huutaa :" Vie pois noi sun cottonis täältä, ne on kaikki häijyjä!" (koirani eivät ole cottoneita, jos se ketään liikuttaa, eikä varsinkaan häijyjä)
Nuori nainen, joka meidän lähestyessä nosti kädet korkealle ilmaan ja huusi:" VArokaa, mä oon allerginen koirille" ja juoksi meidän ohi kädet korkealla ilmassa. Tämä oli toki ihan harmitonta.
Ehkä pikkukoirat on sitten turvallinen tapa purkaa ahdistustaan. Mietin vaan, että jos se murisija ja hampaiden näyttäjä tekee saman jollekin isommalle koiralle, joka tulkitsee se hyökkääväksi, että mitä sitten tapahtuisi. JA hyökkäävää se tietysti olikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira kuuluu jättää kotiin. Koiria on varastettu kauppojen edestä joten pidän omani visusti kotona. Ei saa olla niin laiska ettei viitsi erikseen lenkillä käydä.
Suomessa on 800 000 koiraa ja niistä suuri osa (varmaan kymmenet tuhannet) ovat kauppareissuilla päivittäin mukana odottamassa ulkona. Koiran varastaminen on äärettömän harvinaista. Eihän sitä muutakaan toimintaa tässä elämässä mitoita siten, että jättää pois jonkun tekemisen miljoonasosan virhemahdollisuuden takia.
Ja mistä tämä oletus, etteikö nämä koirat pääsisi lenkille? Ainakin minun kohdallani oletus on täysin väärä.
Pitäkää te koiranne kotona ja minä otan mukaan, asiahan on sillä ratkaistu. Eli turha tästä on kiistellä.
Jokainen saa ottaa koiransa mukaan kauppareissulle jos haluaa, mutta et voi vahtia koiraa samalla kun käyt kauppareissulla. Koiran ulosjättämisessä on aina riskinsä, vaikka sinunmielestä koirallesi ei voi mitään tapahtua sellainenkin päivä voi tulla. Uutisista olen lukenut kauhujuttuja monta kertaa, kuinka koira on kadonnut, pahoinpidelty tai kiusattu. Näihin tilanteissiin oikeasti kannattaa varautua. Sentään edes koiraparkki häkki vähän paremmin suojaa koiria asialta, vaikkei sentään täysin.
Kaikesta voi lukea kauhutarinoita. Ovat koirat siellä kotonakin yksi ollessaa sytyttäneet tulipaloja ja menehtyneet.
Riskitason arviointiahan tämä koko elämä on. Huomattavasti suuremman riskin koiran kuolemalle ottaa joka kerta, kun ottaa sen autoon kuin jättämällä hetkeksi kaupan eteen.
Ravintolasta yöllä tullessaan voi joutua raiskatuksi tai ammutuksi. Ainahan voi jäädä kotiin, niin ei synny tätä riskiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira kuuluu jättää kotiin. Koiria on varastettu kauppojen edestä joten pidän omani visusti kotona. Ei saa olla niin laiska ettei viitsi erikseen lenkillä käydä.
Lukitsen koiran kettingillä ja pyöränlukolla kiinni.
ap.
:D
Sitten en ihmettele enää liikeen pitäjän reaktioita. Minullakin tulee mieleen, että tällaisen koiran pitää olla joku hullu tappaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkään hirveästi koiria. Syynä on lapsuudessani naapurissa ollut koira, joka hyökkäsi useamman kerran kimppuuni. En uskalla mennä kovin lähelle koiria. En mene kauppaan, jos oven edessä on koira. En mene samaan junavaunuun koiran kanssa. Lenkkipolulla vastaan tuleva kytkemätön koira on minulle helvettiä.
Olen huomannut, että koiranomistajat eivät yleensä ymmärrä ihmisiä, jotka eivät halua koiria lähelleen.Jokainen joutuu kyllä ihan itse elämään omien fobioidensa kanssa, eikä voi vaatia kaikkia muita sopeutumaan niihin.
Tämä lainaus on täydellinen koiraihmisen vastaus. Oma näkökulma ainoa, muista ei väliä. Eikä tietysti lait tai kaupunkuen järjestyssäännötkään hetkauta.
Joku veti jo "taistelukoira"-kortin esiin :D
Mitä väliä sillä koiran rodulla on jos on hyvin koulutettu ja hyvä käytöksinen yksilö? Eiköhän jokainen omistaja tunne oman koiransa paremmin kun kukaan ulkopuolinen henkilö joka ei koiran kanssa tekemisissä ole millää tavalla.
Jos tämä on se tuijottava naapurin koira ja itse omistaja.
Ikävä kyllä osa koirista on mielenterveyskuntoutujien ja päihdeongelmaisten itsepuolustus- ja pelotteluvälineitä. Ulos yksinjätetyn koiran osalta et pysty "omistajariskiä" arvioimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkään hirveästi koiria. Syynä on lapsuudessani naapurissa ollut koira, joka hyökkäsi useamman kerran kimppuuni. En uskalla mennä kovin lähelle koiria. En mene kauppaan, jos oven edessä on koira. En mene samaan junavaunuun koiran kanssa. Lenkkipolulla vastaan tuleva kytkemätön koira on minulle helvettiä.
Olen huomannut, että koiranomistajat eivät yleensä ymmärrä ihmisiä, jotka eivät halua koiria lähelleen.Jokainen joutuu kyllä ihan itse elämään omien fobioidensa kanssa, eikä voi vaatia kaikkia muita sopeutumaan niihin.
Tämä lainaus on täydellinen koiraihmisen vastaus. Oma näkökulma ainoa, muista ei väliä. Eikä tietysti lait tai kaupunkuen järjestyssäännötkään hetkauta.
Pelkään autoja, olen kaksikin kertaa jäänyt auton alle lapsena. Välttelen paikkoja, joissa on paljon autoja ja yksittäinenkin auto on minulle helvettiä.
Olen huomannut, että autonomistajat eivät yleensä ymmärrä ihmisiä, jotka eivät halua autoja lähelleen.
Minä en ikinä uskaltaisi jättää koiraani mihinkään kaupan eteen. Koira jää kotiin, jos minä käyn jossain. On olemassa niin paljon kusipäitä ihmisiä, jotka esimerkiksi varastavat koiria. En tajua ap sinua miksi uskallat jättää jonkun kirpparin eteen koirasi!?
Vierailija kirjoitti:
Joku veti jo "taistelukoira"-kortin esiin :D
Mitä väliä sillä koiran rodulla on jos on hyvin koulutettu ja hyvä käytöksinen yksilö? Eiköhän jokainen omistaja tunne oman koiransa paremmin kun kukaan ulkopuolinen henkilö joka ei koiran kanssa tekemisissä ole millää tavalla.
Niinhän ne on. Täällä riehuu juurikin joku nainen koiransa kanssa. Antaa hyökkäillä lapsia ja pyöräilijöitä kohti. Asiasta huomauttaessa koira olisi vain halunnut keskustella. Näin pimeillä valoilla kulkevilla, kun on koiria niin en ihmettele aloitusta. Siinähän jo rinnastettiin koira lapsiin mikä kertoo omaa kieltää aloittajasta. Provosta ei varmaan tartte mainita mitään.
Ap:n juttu on niin vastenmielinen että meinasin olla kommentoimatta. Hänen maailmassaan hänen koiransa on yhtä kuin toisten vaunuikäiset lapset. Eli koirasta on tullut hänen lapsensa. Yöäk! Hänen koiransa on täydellinen koska hän on täydellinen äiti joka täysin tuntee lapsensa.
Asennevamma ap:llä. Näitä hänenkaltaisiaan koiranomistajia on koko ajan enemmän ja se on pelottavaa. Olisin kirpparin työntekijänä tehnyt samoin, kettinkikytköksisiä elukoita ei tarvitsisi minun liikkeeni oven eteen tuoda kuin maksimissaan kahdeksi minuutiksi.
Enää puuttuu että koirasta tulee ap:n seksikumppani.
Kuinka moni uskaltaa jättää nukkuvan lapsen kaupan eteen? Näitäkin on nähty. Ja mt-tapauksia liikkuu kaikkialla jotka voi tehdä sille lapsellekin jotain :O
Ei koiratkaan turvassa ole tänä päivänä. Aina löytyy se yksi ääliö joka härnää, kiusaa, uhkaa jne koiraa tietämättä kumminkaa miten se koira saattaa reagoida tilanteeseen ja sit päädytää lööppeihin kun koira on puolustautunut puremalla kiusaajaansa/uhkaajaansa. Ja lööpeissähän jätetään nimenomaan se syy kertomatta mistä seurasi koiran hyökkäys. Sinisilmäisesti ja mustavalkoisesti oletetaan koirassa yksin olleen vika vaikka syitä on ihan muualla ja useampikin.
Siistimpää uutisoida isosta koirasta kun pienestä ;)
Vierailija kirjoitti:
Joku veti jo "taistelukoira"-kortin esiin :D
Mitä väliä sillä koiran rodulla on jos on hyvin koulutettu ja hyvä käytöksinen yksilö? Eiköhän jokainen omistaja tunne oman koiransa paremmin kun kukaan ulkopuolinen henkilö joka ei koiran kanssa tekemisissä ole millää tavalla.
Ei todellakaan tunne ja piskien pitäjille koiran koulutus koulu ja sipilä vois pistää 2000 koiraveron joka kuntaan että nämä mamman räksyttävät mussukat vähenisivät
Meillä naapuri taloon muutti kuuro nuoripari jolla kaks perkeleen piskiä jotka räksyttävät jokaista ohikulkijaa autoa fillaria aitauksessa naapureilla on kaikilla hermo loppu mekin etsimme uutta taloa ja eka edellytys ettei lähellä ole koirahäkkiä.
Meillä ollu myös koiria ja viimeinenkin oli voittaja luokassa tottelevaisuus kokeissa jo vuoden ikäisenä.
Stadissakaan sitä ei tarvinnu pitää kiinni lenkeillä eikä pihalla.
Koittakaa kennelliitto tehdä näille urpoille koiranomistajoille jotain en todellakaan ihmettele et joillain menee hermo näitten kanssa.
Koiranomistajat ovat vittumaisimpia kusipäitä mitä maa päällään kantaa. Tälläkin viikolla sai useaan kertaan herätä jonkun koiran haukuntaan ja ulvontaan! Ja vaapana juoksevat pyöräteilläkin kun nämä teiden kuninkaat antavat rakkiensa juosta ympäriinsä.