Meidän ADD-nuori ei saa mitään aikaiseksi. Jätti lukionkin kesken

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saahan ne teidän lapset jostain apua ja tukea? Voivottelu ja kauhistelu ei nyt auta... Ovatko päässeet jonkin näköiseen kuntoutukseen tms.? Onko lääkitys kunnossa? 

Ei kuntoutusta, lääkitys ei sovi. Ei apua mistään. Yritetty on useastakin paikasta.

Lääkkeitä voi joutua kokeilemaan hirveän monia ennen kuin sopiva löytyy. Minullekaan ei käy ADD:hen tarkoitettu lääke.

Se on ihan kauheaa venkslaamista useimmiten, vuosia on täälläkin mennyt ennen kuin asiat on saatu jokseenkin mallilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saahan ne teidän lapset jostain apua ja tukea? Voivottelu ja kauhistelu ei nyt auta... Ovatko päässeet jonkin näköiseen kuntoutukseen tms.? Onko lääkitys kunnossa? 

Ei kuntoutusta, lääkitys ei sovi. Ei apua mistään. Yritetty on useastakin paikasta.

Yksityiselle ja heti! Lääkäreitä kyllä löytyy.

Itselläni lukio kesti pidempään kuin kolme vuotta, mutta viimein voin sanoa että läpi meni. Yritin montaa muutakin koulua ensin, mutta niistä taas ei kohdallani tullut mitään. 

Kokemuksesta voin sanoa että hankkikaa toimiva lääkitys tai unohtakaa lapsen tulevaisuus.

Jos hän ei ole lukuihminen, vaan tekisi käsillä. Leipokaa vaikka pullaa yhdessä, pyydä pihatöihin. Menkää kävelylenkille. Piirtäkää vaikka. Opeta hänelle pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Kyllä jokaiselle löytyy paikka, kun vaan pysyy päihteistä erossa.

Onko kyseinen nuori perfektionismiin taipuvainen?

Meillä kans add-nuori. Lukio onnistuu kun ottaa lääkkeen aina kun lukee kokeisiin ja osalle tunneista. Numerot aika huonoja mutta ihme juttu, kyllä se aina kurssit läpäsee. Ollaan tehty neljän vuoden suunnitelma, muuten ei onnistuis. Onneksi kaikki kaverit on lukiossa, niin pojan on pakko yrittää. Mutta ainahan hänestä huoli on. Mutta tosiaan kun kaveripiiri koostuu lukiolaisita, niin poikakin on ehdottomasti päättänyt pystyä samaan kuin ystävänsä.

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin sanoa että hankkikaa toimiva lääkitys tai unohtakaa lapsen tulevaisuus.

Niin tämä! Puuttukaa vielä kun voitte, älkääkä antako lapsienne kasvaa 25-vuotiaaksi masentuneeksi alisuoriutujaksi. Lapsenne ovat vielä kiitollisia siitä kaikesta minkä teette heidän eteenne, jos vain teette. Vai haluatteko heidän soittavan teille itkien aikuisena, että miksi ette auttaneet minua?

Mulla on 100% varmasti add. Miten ihmeessä sen lääkityksen saisi, jos ei ole mitenkään varaa maksaa yksityistä lääkäriä?

Hakekaa lääkärin avulla (tarvitaan b-lausunto esim psykiatrilta) Kelasta tukea neuropsykologiseen kuntoutukseseen. Välillä vanhempien kannattaa käydä nuoren mukana, mutta pääasiassa nuori (/lapsi käy yksin). Vielä kun saisi tuon meidän nuoren kokeilemaan lääkitystä. Mutta ei vaan suostu...

Tsemppiä ap:lle ja vastaavassa tilanteessa oleville perheille. Suuri huoli ja ahdistus painaa, mutta välillä sitten tulee pientä uskoa siihen, että jotain kasvua ehkä kuitenkin tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on 100% varmasti add. Miten ihmeessä sen lääkityksen saisi, jos ei ole mitenkään varaa maksaa yksityistä lääkäriä?

Tietääkseni yli 25-vuotiaille ei edes diagnoosin kanssa Kela korvaa lääkkeitä, että vaikka ne saisi niin joutuu sitten kipeäksi itsensä niistä maksamaan.

Diagnoosin voit kuitenkin saada, sen voi todeta joko neurologian puolelta tai psykologi? joten lääkäriin vaan, ohjaavat sinut sitten eteenpäin. Joudut haastatteluihin, ja kenties koulutodistukset joudut viemään, siitä voi tulla monen käynnin juttu. Helposti ei diagnoosia saa, ainakaan aikuisena.

Täälläkään nuori ei halua syödä niitä lääkkeitä kun kokee että niistä tulee outo olo. Ruoka ei maistu ja on jotenkin masentuneen oloinen. Kunpa olisi jotain miedompia versioita.

Jospa alkaisit näkemään sen lapsesi ihan omana persoonana etkä diagnoosina.

Vinkkejä löytyy paljonkin mitä voi kokeilla. Lainatkaa kirjoja aiheesta ja googlailkaa. Yhdelle käy yksi ja toiselle käy toinen tapa..

Yhdelle auttaa esim. viherseinä, metsät ja puistot parantamaan osaltaan ympäristöä jossa voi keskittyä, lukemisen ja kirjoittamisen rytmittäminen, 10 min. luku, 10 min. lepo tai 20 min ja 20 min jne. Yksi hyötyy musiikista ja toinen kuvataiteesta, kolmas neuloo samalla, neljännelle auttaa liikunta. Esim. punnerruksia samalla kuin lukee tms.

Vinkkejä löytyy satamäärin. Etsikää, kokeilkaa ja löytäkää :)

Mutta aika hienoa että on päässyt kuitenkin lukioon! Meillä 9-vuotias add enkä voi kuvitellakaan että menisi koskaan lukioon, niin vaikeaa kaikki on jo nyt. Pääasia että saisi jonkun koulutuksen joskus löytyä, ihan minkä tahansa.

Tällä ADD:llä kesti lukio 4,5 vuotta ja kirjotti kolme a:ta ja yhden c:n, sekin pitkästä matiksta.

No se käy sen lukion sitten kolmekymppisenä kun joutaa. Yleensä nuo addud palaa aina takaisin koulunpenkille syksyisin ja lopettavat ennen kevättä.

Mulla on add. Kävin lukion aika hyvin ja pääsin yliopistoon, olin nuori äiti ja siltikin valmistuin maisteriksi. En tosin vielä tuolloin tiennyt olevani add. Hain itse diagnoosia vähän ennen graduvaihetta. Siis silloin kun asiasta alettiin puhua, kun vasta tiedettiin että sellainen on olemassa ja kiinnostus heräsi että olenko minä add.

Mä en tiedä miten neuvoisin add lasten vanhempia. Mä olin itse nuorena tunnollinen taitoluistelija ja lukioaikana kävin joka päivä kahdella perättäisellä aerobic tunnilla. Sairas urheilu oli ehkä pelastukseni. Raivokkaan urheilun jälkeen tulee katharsis ja sielu lepää. Enhän minä tiennyt muusta koska silloin ei vielä puhuttu add:sta. Ja kun mä olin luokkani parhaimmistoa.

Ehkä ainoa neuvoni add lasten vanhemmille olisi, että laittakaa lapsenne urheilemaan lajissa joka itseä kiinnostaa. Käänteinen psykologia myös toimii eli palkitkaa lastanne jos hän epäonnistuu ja palkitkaa vielä lisää kun hän onnistuu. Älkää lannistako. Älkää nipottako. Kertokaa hänelle että hän on ihana lapsi joka valloittaa maailman omana itsenään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuosta lääkityksestä ei ollut apua, kun ei suostu niitä syömään. Tekee kuulemma niin oudon olon. Ja toisaalta ne hänelle määrätyt eivät käy rytmihäiriötaipumuksen kanssa yhteen.

Kauanko hän söi lääkkeitä? Metyylifenidaatin kanssa todella tarkkaa miten syö, liikkuu ja nukkuu, että sitä oloa pystyisi edes jotenkuten sietämään. Aivan hirveä aine enkä ymmärrä minkä takia se tuntuu olevan lähes kaikkialla ainoa vaihtoehto stimulanteista. Elvansesta olen kuullut paljon hyvää ja toivon jonain päivänä itsekin pääseväni aloittamaan sen.

Toisille elvanse sopii, toisille ei. Todella kallis ja ei kelakorvattava lääke. Minulle ei vaikuttanut hyvin, hieman pettynyt koska niin paljon kehuja kuulleena, odotin jotain ihmettä joka saisi hommat sujumaan.

Vierailija kirjoitti:

Täälläkään nuori ei halua syödä niitä lääkkeitä kun kokee että niistä tulee outo olo. Ruoka ei maistu ja on jotenkin masentuneen oloinen. Kunpa olisi jotain miedompia versioita.

Kunnioita nuoren päätöstä.

Tue nuorta ja hyväksy hänet omana itsenään. Kaikille ei lääkitys sovi tai koe hytyvänsä siitä.