Myös rikkaat tekevät joskus virheitä.
Paha moka unohtaa ottaa patruunat pois kivääristä ja säilyttää asetta niin että lapset pääsevät siihen käsiksi. Pahin virhe tosin on tähtäillä "tyhjällä" aseella muita. Näin ne onnettomuudet aina sattuu.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/wahlroos-tuomittiin-poikans…
Kommentit (5)
Vähän tähtäilly ,mitä pienistä. Kertoo kyllä ihmisten asenteesta toisia ihmisiä kohtaan jos ei olla lapsille opetettu edes noin perustavanlaatuisia sääntöjä aseiden käsittelystä. Niillä EI IKINÄ OSOITELLA ketään tai mitään mitä ei haluta tappaa! Piittaamattomasta asenteesta kanssaihmisiä kohtaan kertoo myös se, että jätetään ase toimintavalmiina esille niin ,että siihen pääsee käsiksi.
Ilmeisesti herralla on jonkinasteinen jumalsyndrooma ja luulee, että mitkään suositukset tai varoitukset eivät häntä koske vaan hän voi tehdä mitä huvittaa ilman mitään seuraamuksia koska on kaikkivoipa.
Jos tänä päivänä tekisit kyseisen mokan olisi someraivo valtava.
Kylmäävä tapahtuma. Ei olisi tapahtunut meillä, sillä isäni säilytti aseensa asekaapissa ja auki taitettuina.
Olisiko olut lippaallinen ase? Jotenkin outoa ettei edes katso aseen sisään ennen kuin laukaisee.
Lähtiköhän luvat?