Sisaresi kertoo olevansa homoseksuaali. Miten suhtaudut asiaan?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä välit katkeisi saman tien. Uskoni takia en voi hyväksyä homoja. Jumala loi miehen ja naisen, jotta he ovat yhdessä ja lisääntyvät. Sisareni tuskin kylläkään muuttuu homoseksuaaliksi, koska muistan rukoilla, joka päivä ettei näin tapahtuisi. JOS näin kuitenkin pääsisi tapahtumaan, veisin hänet parannettavaksi.
Itsekin olen uskovainen tai, ehkä oikeampaa olisi sanoa uskonnollinen. - Uskoni takia en ota ylituomarin asemaa. Kaikki me emme onnistu saamaan lapisa ainakaan sillä "perinteisellä tavalla", vaikka kuinka haluaisimme ja tahtoismme ja rukoilisimme, eikä ota onnistuakseen vielä edellisten lisäksi ottaisimme avuksi niin länsimaista kuin ns. "vaihtoehoista" -lääketiedettä. (Viimeiseksi mainitun kanssa kyllä kehoitan suureen varovaisuuteen).
Toivon että et/-_te kivitä ja tuomitse minua nyt tästä hyvästä helvettiin, koska ainakaan toistaiseksi en ole onnisstunut saamaan lapsia; älkääkä muitakaan kaltaiaisiani, sillä en ole "onhgelmani" kanssa yksin. Toisaalta sikäli olen ja olen ollut onnellisessa asemassa, että pysytn elämään asian kanssa. Minun elämäni arvo ei riipu siitä onnistunko saamaan jälekäisiä vai en.
Älkäämme tuomitko, ettei meitä tuomittaisi.
Olisin yllättynyt, koska molemmat ovat keski-ikäisiä, naimisissa ja on lapsia, mutta eipä siinä mitään..Toivoisin onnea.
Aivan samalla tavalla suhtautuisin, kuin jos kertoisi olevansa vaikkapa pedofiili. Kehottaisin olemaan laillisella polulla, enkä ylen hössöttämään intuitiivisesti ja dynaamisesti, miksi jokaisin pitäisi olla edes yhden päivän se homo tai pedofiili. Eli käskisin pitäytymään sielullisessa järjissään...
Yllättyisin. Minulla ei ole siskoa tietääkseni.
Kuvitteellisessa tilanteessa olisin onnellinen hänen puolestaan. Ja toisaalta iloinen, että hän luottaa minuun (eli uskaltaa tulla kaapista)
No olisin vähän hämmästynyt kun se on ollut naimisissa ja on lapsiakin. Mutta on ollut niin kauan leskenä ja yksin, että olisin iloinen että on löytänyt onnen, ja toivoisin että on hyvä nainen hänen uusi kumppani.