Ahdistavat unet
Kertokaas ahdistavia/pelottavia/outoja/mitä vaan näkemiänne unia.
Mulla oli viime yönä niin karsea uni, että on pitkin päivääkin vielä ällöttänyt.
Olin unessa suorittanut itse itselleni amputaatio-operaation ja luopunut kaikista varpaistani. Varpaattomilla jaloillani klenkkasin sitten ympäriinsä ja kaduin helvetisti, että miksi oon mennyt tekemään jotain näin typerää. Haavat olivat kyllä siistit ja hyvin parantuneet, siinä ei mitään. Kävely oli vain vaikeaa. Unessa selitys oli joku sellainen, että Japanissa pienet jalat ovat muodikkaat ja trendi on levinnyt myös länsimaihin. Ja minunkin oli pakko sitten ilmeisesti saada sellaiset jalat.
Jossain valveen ja unen rajamailla lohduttauduin ajatukseen, että ainakaan ei tarvitse enää varpaankynsiä leikata. Ihan kuin siitä niin iso vaiva muutenkaan olisi. Herätessä oli todella helpottunut olo, kun varpaat olivat tallessa. Hiusten kirkkaanpunaisiksi värjääminenkään ei tuntunut enää niin typerältä teolta tuon unen jälkeen.
Kommentit (5)
Nuorena näin unta, että olin hypännyt katolta, multa tuli verta päästä ja pyyhin äitini kanssa verta maasta. Olin siis yrittänyt unessa itsaria ja oli tosi ahdistava tunne että äiti oli siinä vieressä ja tiesi mitä oli tapahtunut, mutta kumpikaan ei puhunut mitään, siivottiin vaan sitä verta...
Tämäpäs sattui, koska näen harvoin unia. Viime yönä näin unta, että olin päiväunilla kesämökin pihalla. Herätessäni pihalla käveli nälkäisen näköinen leijonalauma murahdellen ja lipoen kietään.
Todellinen enneuni, kun mökkini on saaressa Keski-Suomessa. 😂
Up