Lue keskustelun säännöt.
Miksi en pysty unohtamaan tuota Eemelin tapausta? Vieläkin se itkettää:(
24.03.2006 |
Oon kyllä hirmu tunteellinen ja esim. tsunami-katastrofin jälkeen meni monta viikkoa ennenkuin pystyin täysin normaaliin elämään, ilman jokapäiväisiä suru ja itku-hetkiä. Eikä minulla siellä ollut edes ainuttakaan tuttua mukana.
Nyt tuon pikku Eemelin kohtalo surettaa minua monta kertaa päivässä ja tuo kyyneleet silmiini. Aina kun katson pientä poika-vauvaani, mietin että toivottavasti Jumala ei koskaan anna meille tapahtua sellaista, en kestäisi sitä mitenkään.
Mietin, että onko ne kuvat syynä siihen, että se suru tulee niin lähelle ja valtaa koko mielen? Ehkä jos pojasta olisi ollut vain iloisia kuvia ja muistoja oisko se helpottanut? Se viimeinen kuva on jotenkin niin sydäntäraastava...pieni viaton vauva katsoo suurilla silmillään. silmät niin kuoppiinsa painuneina..tuota katsetta en saa mielestäni pois. Se koskee sydäntäni ja ahdistaa niin kovasti.
Jos luen lehdestä jutun lapsen kuolemasta se surettaa ja ahdistaa hetken verran. Mutta kun näin sen pienen ihmisen kuvia, sen pienen siskon ja äitin ja isin kuvat ja voin vain kuvitella sitä perheen murskaavaa tuskaa ja surua. Vauva oli niin rakastettu ja nyt se on poissa.
Miksi tämän minulle vieraan pienen Eemeli rassun kohtalo koskee niin hemmetisti? miksi en saa sitä mielestäni? Miksi se itkettää aina vaan?
Onko muita näin tunteellisia ihmisiä, vai olenko ainut?
Kommentit (24)
aidosti toisista välittäviä ihmisiä. Ehkä olette vaan kateellisia, kun ette itse osaa olla empaattisia ja välittää toisista ihmisistä. Kasva aikuiseksi. Meillä on oikeus surra ja muistella pientä menehtynyttä. Ehkä tämäkin keskustelu Eemelistä herättää ihmiset vaatimaan omille pienokaisilleen asianmukaista hoitoa, ja ehkä jonkun toisen lapsi pelastuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä on niin valtavan vihainen sille lääkärille, joka pikku Eemelin laittoi noin sairaana kotiin. Se on niin väärin! Lääkäri olisi voinut estää tämän pienen pojan turhan kuoleman. Minä en voisi ikinä antaa sitä anteeksi sille lääkärille!
Jotenkin sitä hyväksyy paremmin esim syöpään kuolemisen, koska tietää, että lääkärit ovat tehneet kaikkensa, mutta syöpä silti leviää ja hoidot esim sen vuoksi sitten päätetään lopettaa. Mutta Eemeli oli muuten täysin terve pieni ihminen, jolla koko elämä edessä. En voi hyväksyä sitä! Äiti ja isi ei koskaan tule näkemään pikkuisen ensiaskelia ja kuulemaan ensisanoja, näkemään pienen kasvua ja kehitystä...niin surullista se on. Ei enää koskaan pientä hymyä, ja pieniä käsiä äidin kaulalla.
Toivon mukaan lääkärin omatunto tulee soimaamaan sitä loppu elämän ajan.
että tuollaista pääsee tapahtumaan.. voimia heidän perheelleen.
muuta murhetta tai stressiä mitä et halua käsitellä ja purat nyt tuskaasi itkemällä eemeliä. Mulla kävi joskus niin että kun puolituttu teki itsemurhan niin itkin sitä päiväkaudet ja sitten vasta jälkeenpäin tajusin että olinkin oikeasti itkenyt ihan muita asioita
Ei siihen muuta tarvita! Kyllä se helpottaa kun lapsesi kasvaa jokusen vuoden, ja hormonit tasapainottuu. Surullistahan se on, muttei sitä kaikesta maailman pahuudesta omaa elämäänsä voi suruun upottaa. Jokainen elää oman kohtalonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamalia asioita tapahtuu maailmassa joka hetki. E
Myös minulla on ollut pieni mielessä siitä asti, kun näin hänen kuvansa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhä vain huomaan ajattelevan, miten minulla on jotain ainutkertaista ja jos hänet poistetaan minulta samalla tavalla... Itekn myös vanhempien tuskaa... se on varmasti kaamea... Toivon, ettäm inun suremiseni auttaa edes heidän surua pikkkuisen
Kyllähän se ikävä tapaus oli, mutta life goes on...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viesti lähti ennen aikojaan.
Kamalia asioita tapahtuu joka hetki maailmassa. Eikä Eemelin kohtalo ole ollenkaan sieltä pahimmasta päästä(vaikka toki surullinen onkin).
Life is a bitch and then you die.
Vierailija:
Itekn myös vanhempien tuskaa... se on varmasti kaamea... Toivon, ettäm inun suremiseni auttaa edes heidän surua pikkkuisen
Jaa miten se vanhempien tuskaa auttaisi, että sinä siellä kotona märiset??
Oletteko uskovaisia koko porukka vai mikä teitä vaivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta tieto siitä ei kuitenkaan poista tätä tuskaa. Se tulee uniinkin. Ehkä ne on nämä vauvahormonit/imetyshormonit, jotka päätäni sekoittaa ja tekee minusta niin herkän ja surullisen. Nyt muistankin, että Tsunaminkin aikaan olin juuri tullut raskaaksi.
En tiedä, mitään muuta suremisen aihetta en kyllä ainakaan tiedosta. Elämässäni on tällähetkellä kaikki hyvin, pientä väsymystä lukuunottamatta, joka nyt on vauva-arjessa hyvinkin luonnollista.
Suren silti Eemeliä kovasti, eikä suruni ole keltään pois, eikä minusta mitenkään väheksyttävää. Toivon etten tästä niin ahdistuisi ja pelkäisi oman pienokaiseni menettämistä.
Kyllä tämä suru varmasti ajanmyötä laantuu, mutta nyt se on vahvasti elämässäni mukana, en koe siinä mitään väärää, vaikken sitä täysin ymmärräkään. Toivon kylläkin sen pian helpottavan. Suuri suru on kuitenkin raskas matkalainen arjessa.
En ymmärrä näitä julmia, kylmiä kommentteja täällä. Itse äitinä voin kuvitella mitä on äidin tuska tuollaisessa tilanteessa, kyse on siis puhtaasti empatian tuntemisesta eikä esimerkiksi oman stressin kanavoimisesta johonkin kohteeseen. Jokainen äidinrakkautta tunteva yksilö voi kuvitella miten kauhealta tuollainen tilanne tuntuu. Tunnen myös ahdistusta siitä tietoisuudesta että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa, omaa lastaan ei voi koskaan täydellisesti suojella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nimellä. Haulla voi yrittää näiltä sivuilta, mutta näytti siltä (äsken kun katselin ), että suurin osa ketjuista taitaa olla poistettu valitettavasti. Niissä oli varmaan jotain perhettä loukkaavia asioita, vaikkakin myös paljon myös hyvää keskustelua ja hyödyllistä tietoa Rota-viruksesta ja sen asianmukaisesta hoidosta.
Suru on myös tervehdyttävä voima jollain tapaa. Ehkä tämä tapaus avaa jotkin padot ja saa surtua kaikki vanhatkin sisimpään kertyneet asiat.
ja mukana myös se Eemelin viimeinen kuva, joka otettu vähän ennen kuolemaa ilmeisesti ja kamerakännykällä eli kuvanlaatu vähän huono.
Vierailija:
ja mukana myös se Eemelin viimeinen kuva, joka otettu vähän ennen kuolemaa ilmeisesti ja kamerakännykällä eli kuvanlaatu vähän huono.
Kauheaa ettei ammatti-ihmiset ole osanneet arvioida vauvan kuntoa. Vanhempien pitää vaan vaatimalla vaatia asianmukaista hoitoa pienokaisilleen, vaikka terveydenhuollon ammattilaisiin pitäisi voida luottaa.
Ihan kauheaa. Paha mieli valtasi minut =( Otan kyllä osaa. Mietin että miten tuollaista voi tapahtua? Miten?
Lähimmäisistä pitäisi enemmänkin välittää tässä kylmässä ja kovassa maailmassa.