Lue keskustelun säännöt.
Aikuiseen tyttäreen kohdistuvat odotukset vanhempien vanhetessa?
20.04.2017 |
Huoh.
Onko kovinkin yleistä, että vanhenevat vanhemmat (+65 v ja siitä ylöspäin) odottavat aikuiselta tyttäreltään (ja vävyltään) uhrauksia, huolenpitoa ja jatkuvaa apua? Ja samaan aikaan ne aikuiset pojat ja miniät pääsevät helpommalla ilman velvollisuuksia ja odotuksia??
Meillä tilanne on juuri tuo. Minulta, ainoalta tyttäreltä ja ainoalta sisarusparveni korkeakouluttautuneelta, odotetaan jatkuvaa huolenpitoa, siivousapua, apua lomakkeiden täytössä, apua asioiden järjestelemisessä, kuljetusapua jne.
Kahdelta veljeltäni vanhempani eivät tunnu odottavan yhtään mitään, päinvastoin: vanhempani auttavat heitä ja heidän perheitään! Minun, joka asun perheineni melkein 100 km:n päässä ihan eri kaupungissa, pitäisi tulla päivittäin tai vähintään monta kertaa viikossa siivoamaan, auttamaan ja kuskaamaan heitä, ja samassa kaupungissa asuvien veljien ei tarvitse tehdä mitään.
Ja se syyllistäminen ja loukkaantuminen jos joskus en pääsekään heitä auttamaan. :(
Mikä logiikka tuossa oikein on?
Olen ihan väsynyt ja stressaantunut! Odotetaanko minulta sukupuoleni perusteella jonkinlaista hoivaviettiä ja luontaista halua auttamiseen? En minä ole hoivaviettinen, en ole edes hakeutunut sellaiseen ammattiin. Mulla on oma perhe ja lapset hoidettavana, en jaksa enää noita eläkeläisvanhempieni odotuksia, velvollisuuksia ja syyllistämistä jos joudun kieltäytymään asioista!
Mitä teiltä muilta aikuisilta tyttäriltä oikein odotetaan vanhempienne osalta?
Kommentit (17)
Siis mitä konkreettisesti sulta on pyydetty?
Mulla ei ole kokemusta. Vanhemmat +70v ja meitä on vain tyttäriä. Keneltäkään eivät pyydä mitään apua. Pärjäävät ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Älä rupea tuohon. Monesti odotetaan myös miniöltä, mutta ei koskaan vävyiltä ja harvoin pojilta.
Älä rupea. Älä kanna huonoa omaatuntoa, että et mene tähän. Kun/jos autatte, pistätte jokaiselle lapselle yhtä suuret velvoitteet. Mieluummin vaikka ostaen siivousapua ja kulut tasan lasten kesken.
Tuossa on ketju vanhempien hylkäämisestä, jossa on tätä samaa asiaa sivuavaa keskustelua.
Sama oli kuvio itsellä vanhempien vielä eläessä. Äitini ei koskaan ollut mikään erityisen huolehtiva meidän lasten ollessa nuoriakaan. Meidän tyttöjen piti jo pienenä siivota ja laittaa ruokaa. Pikkusiskoa hoitaessa sain kyllä oppia myös omia lapsia varten eli en ollut heitä hoitaessani avuton. Isoveljeni(vuotta minua vanhempi) teki lähinnä hauskoja hommia kuten ruohonleikkuuta (mikäli se sattui häntä huvittamaan). En muista nähneeni veljeäni ikinä siivoamassa tai tiskaamassa.
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa. Tämä trendi toivottavasti jo poistuisi, mutta tosiaan kyllä tietyt ihmiset edelleen olettavat että kyllä nainen hoitaa. Olet varmaan toiminut jo lapsesta asti apulaisena sukujuhlissa jne, samalla kun pojat istuivat/juoksivat leikkimässä.
Minusta on lisääntynyt ja lisääntymään päin. Nyt kun hyvinvonti-Suomi on purettu. Ihan ministeritasollakinhan tätä on ehdoteltu: pitäkää huolta toisistanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua on. Valitettavasti. Olen tulkinnut sen liittyvän jonkinlaiseen sukupolvelta toiseen kiertävään sukupuolien eriarvoisuuteen.
Huvittavinta on, että se eniten minulta aikuiselta tyttäreltään vaativa on isäni, joka ei ikinä ole mua mitenkään auttanut tai tukenut. Ei ole omalla esimerkillään tai omalla auttamisellaan asettanut minkäänlaista korkeaa standardia, mutta odottaa kuitenkin minulta apua ja uhrauksia.
Ja se syyllistäminen, haukkuminen, arvosteleminen, sukulaisille väheksyminen. Saan totisesti tuntea nahoissani miten huono, röyhkeä, kiittämätön, laiska ja osaamaton tytär olen jos jätän jotakin tekemättä tai en osallistu. Ja kaikki se tekemäni apua ja työ valuu kuin hanhen selästä, sitä ei huomioida. Mutta veljeäni kyllä ylennetään ja kehutaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuttua on. Valitettavasti. Olen tulkinnut sen liittyvän jonkinlaiseen sukupolvelta toiseen kiertävään sukupuolien eriarvoisuuteen.
Huvittavinta on, että se eniten minulta aikuiselta tyttäreltään vaativa on isäni, joka ei ikinä ole mua mitenkään auttanut tai tukenut. Ei ole omalla esimerkillään tai omalla auttamisellaan asettanut minkäänlaista korkeaa standardia, mutta odottaa kuitenkin minulta apua ja uhrauksia.
Ja se syyllistäminen, haukkuminen, arvosteleminen, sukulaisille väheksyminen. Saan totisesti tuntea nahoissani miten huono, röyhkeä, kiittämätön, laiska ja osaamaton tytär olen jos jätän jotakin tekemättä tai en osallistu. Ja kaikki se tekemäni apua ja työ valuu kuin hanhen selästä, sitä ei huomioida. Mutta veljeäni kyllä ylennetään ja kehutaan.
Sukupuoliroolit ovat todella tiukassa. Tuossa hylätyt vanhemmat ketjussa kipuillaan juuri tuosta puhumastasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on valitettavasti äärimmäisen yleinen ilmiö. Ikävä kyllä tyttäretkään eivät usein ymmärrä kyseenalaistaa moista kuviota. Vinkkini tilanteeseesi on, että ÄLÄ SUOSTU ainakaan kritiikittä ja vinkki yleisesti kaikille naisille on, että älkää kasvattako poikianne ja tyttöjänne niin eri tavalla, että moinen tulee mieleenkään. Valitettavasti sen joutuu vielä 2010-luvullakin huomaamaan, miten nimenomaan äidit kasvattavat tyttöjään pieniksi keittiöpiioiksi ja poikia rohkaistaan toteuttamaan itseään - tuo jo ketjussa mainittu sukujuhlakuvio on vain yksi erittäin osuva esimerkki. Niinhän se on tänäkin päivänä, että tyttöjen ja naisten oletetaan kantavan astioita, tiskaavan, täyttävän laseja ja huolehtivan siitä että kakkua riittää, kun pojat/miehet saavat jutustella toistensa kanssa ja remuta pihalla.
Toinen tähän läheisesti liittyvä ilmiö, joka ärsyttää minua suunnattomasti on se, että siinä missä omista vanhemmista huolehtiminen on naissukupuolisille aikuisille lapsille täysin normaali ja odotusarvoinen asia, ovat vanhemmistaan huolehtivat miessukupuoliset suuria sankareita. Hoivatyölle ei anneta arvoa, kohdistui se sitten lapsiin, vammaisiin tai vanhuksiin. Juhlapuheissa se muistetaan, mutta arjen käytännöissä osoitetaan, että se ei ole yhtään mitään. Esimerkiksi erilaiset hoivatyöstä palkitsevat perintöjärjestelyt ovat erittäin harvinaisia - se jouluna ja pääsiäisenä vanhaa äitiään nähnyt poikalapsi saa ihan saman perinnön kuin tytär, joka on pahimmassa tapauksessa ollut työstäkin jaksottain poissa hoitaakseen vanhempaansa.
Nää viestit on kuin mun tarinaa.
Muistan miten jo lapsesta lähtien sain/jouduin osallistumaan kaikkiin ns. naisten töihin (siivous, ruoanlaitto, tiskaus, vaatehuolto, puutarha jne) sekä ns. miesten töihin (nurmikonleikkaus, remontit, puutyöt). Veljeni tarvitsi osallistua aina vain miesten töihin, häneltä ei ikinä odotettu minkäänlaista osallistumista esim. siivoukseen tai tiskaukseen.
Silti minun panostani aina väheksyttiin ja mollattiin. Sain kuulla olevani laiska ja aikaansaamaton vaikka tein aina tuplasti sen mitä veljeni. Ensin ns. "naisten työt" keittiössä ja kotona, ja sitten vielä miehille kuuluneet hommat. Onko se nyt ihmekään jos lapsi väsyy ja turhautuu? Erityisesti jos saa aina osakseen negatiivista arvostelua, mikään ei koskaan ollut tarpeeksi hyvin tai riittävästi. Kaikki oli aina tehty huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin sanon että älä suostu. Hommaa joku kotiapuyritys vanhempiesi kotipaikkakunnalta joka auttaa paitsi siivouksessa niin myös kuskauksissa ja niiden lomakkeidenkin täyttämisessä. Siitä saa vieläpä kotitalousvähennyksen. Jos vanhemmilla ei ole varaa maksaa tätä niin lasku jaetaan sisarusten kesken.
Suu auki vaan ja sanomaan että veljet on lähempänä, auttakoot he välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua, niin tuttua. Minä olen ainoa tytär ja vieläpä hoitaja ammatiltani. Tietysti minun pitäisi singahtaa yli 400 kilometrin päähän auttamaan ja hyysäämään, mutta en yksinkertaisesti jaksa. Tiedän, että sitä on suu vaahdossa taivasteltu sukulaisten kesken, kuinka huono ihminen olen, mutta ihan sama. Eivät he edes tiedä, miten helvetillisen lapsuuden jouduin kokemaan ja kannan sen seurauksia edelleen omassa mielenterveydessäni. Veljeni asuu myös lähialueella, mutta häneltä ei odoteta samaa. Hänellä kun on eräs "tärkeä" harrastus (vrt. autojen rassaaminen) niin häneltä ei voi vaatia samaa.
Olen sisarussarjan ainoa tyttö ja todellakin jo lapsena minä olin sukujuhlissa apulaisena, kun veljet leikkivät.
Lapsuudesta asti minulta vaadittiin käsittämättömän paljon suurempaa vastuun- ja velvollisuudentuntoa ja toisten auttamista kuin veljiltä.
Vanhempani ovat nyt 80-vuotiaita. Kymmenisen vuotta sitten he ehdottivat, että minä perheineni muuttaisin heidän kotikaupunkiinsa.
Todennäköisesti vanhempani laskivat sen varaan, että minä autan, kun heistä tulee apua tarvitsevia.
En ole auttanut, en ole ollut 10 vuoteen tekemisissä. Ensimmäiset 5 vuotta tunsin jatkuvaa syyllisyyttä, sen jälkeen vain helpotusta ratkaisustani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyydetään apua mutta veljiä ei olekaan.
Todellakin. Veli perheineen asuu melkein naapurissa ja minä perheineni yli 200 km:n päässä. Silti odottavat meidän auttavan kaikessa. On kuskaamista, lomakkeiden täyttämistä, siivousta, suursiivousta, puutarhatöitä, remonttia, korjaamista, polttopuiden tekemistä, osallistumista ja edustamista sukujuhlissa...
Ihmetyttää oikeastaan, mitä ne hyväkuntoiset eläkeläiset oikein päivänsä aikana tekevät kun ne kaikki normaalit arkiaskareet tuntuu kuitenkin kasautuvan aina yllättävästi meidän tehtäviksi? Joku nurmikonleikkauskin. Sehän olisi hyvää, rauhallista liikuntaa, jakaisi urakan vaikka viikon kahdelle päivällä! Mutta ei, siellä ruoho kasvaa ihan kuin meitä odottaen. Veli ei perheineen viitsi vaivautua, heillä on sopivasti aina "kiirettä". Erityisesti työkiireet ja lastenmenot tuntuvat olevan "riittävän hyviä" ja vapauttavia syitä. Siis kaikilla muilla kuin meillä.
Voi helkutti. Tätä ketjua lukemalla on monet asiat avautuneet mullekin. Siis ne itsestäänselvyydet joita olen ollut toistamassa. Esimerkiksi vanhempieni järjestämissä juhlissa se olen ollut minä ja mieheni, jotka ollaan ne lopulta järjestäneet. Tilanneet tarjottavat, siivonneet, vastanneet tarjoiluista, kaataneet kahvia, passanneet, olleet kuin palvelijat. Ja samaan aikaan on veli vaimoineen istuneet juhlissa kuin kunniavieraat ja seurustelleet sukulaisten kanssa vailla huolenhäivää osallistumatta millään tavalla yhtään mihinkään.
Miksi? Mistä tällainen oletus ja itsestäänselvyys? Tämäkö on lasten välistä tasa-arvoa?
Huomioiko tuota eriarvoisuutta kukaan muu kuin minä?
Et ole ainoa. Tämä trendi toivottavasti jo poistuisi, mutta tosiaan kyllä tietyt ihmiset edelleen olettavat että kyllä nainen hoitaa. Olet varmaan toiminut jo lapsesta asti apulaisena sukujuhlissa jne, samalla kun pojat istuivat/juoksivat leikkimässä.