(Vaativaan) työhön paluu perhevapaalta

.

Minä ratkaisin sen sillä, että menin tekemään sitä vaativaa työtäni, kun perhevapaa päättyi. Onneksi ei ole ollut kuitenkaan tarvetta ylitöille tai tarvitse tehdä töitä kotona. Mutta ei se mikään yllätys ollut minulle, että perhevapaa loppuu aikanaan ja työ on edelleen sitä vaativaa ja stressaavaa, kuten oli ennen lapsen syntymääkin. Se on kuitenkin se ala, jolle olen kouluttautunut ja jolta saanut työtä ja sitähän sitä tehdään, jollei alanvaihto innosta. 

Kyllä mä olin niin pitkään kotona kuin ikinä sain olla. Ei siinä muu auttanut. En olisi lapsiani nähnyt ikinä. Nyt ne tarvii minua, kohta eivät niin kovin ja sitten keskityn taas työhöni. Ei ole helppo tilanne. Mikä on se ikä kun lapsi ei tarvi enää äitiään???:D

Oletko yksinhuoltaja?

Olisin kotona min 2 v. Palasin itse töihin kun lapsi oli reilu 1 v. Työpäivät olivat jossain vaiheessa 12-16 h pituisia, 4 kk ajan. Lasta näin aamulla ja viikonloppuisin. Raskas tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Minä ratkaisin sen sillä, että menin tekemään sitä vaativaa työtäni, kun perhevapaa päättyi. Onneksi ei ole ollut kuitenkaan tarvetta ylitöille tai tarvitse tehdä töitä kotona. Mutta ei se mikään yllätys ollut minulle, että perhevapaa loppuu aikanaan ja työ on edelleen sitä vaativaa ja stressaavaa, kuten oli ennen lapsen syntymääkin. Se on kuitenkin se ala, jolle olen kouluttautunut ja jolta saanut työtä ja sitähän sitä tehdään, jollei alanvaihto innosta. 

Näinhän se menee. Onneksi saat näköjään työt tehtyä työajalla, se on jo iso juttu. Oletko täysin tyytyväinen tilanteeseen vai oletko edes harkinnut mitään muutosta?

Minä kyllä selviydyn vielä itse töistä, mutta sitä ainaista stressiä en haluaisi tuoda enää elämään, se vaikuttaa suoraan jo lapsiinkin. Tai sitä että työasiat leijuvat mielessä koko ajan eikä niistä pysty irrottautumaan. Katselen tässä pariakin läheistä perhettä joista toisessa karmeaa työmäärää paiskii mies, toisessa nainen ja molemmat vetävät kyllä täysin jaksamisensa äärirajoilla, ihan fyysisesti sekä henkisesti koska haluavat pärjätä sekä työssä että vanhempina.

Saatko edes duunia?

Minä perustin vastaavanlaisessa tilanteessa oman yrityksen (konsultointia) ja tein töitä pääasiassa kotoa käsin. Lapset sai olla aika lyhyttä päivää hoidossa ja kun vanhin meni kouluun niin olin aina kotona häntä vastassa. Usein jouduin tosin avaamaan koneen vielä illalla lasten mentyä nukkumaan ja jatkamaan töitä, mutta se tuntui pieneltä uhraukselta kuitenkin.

Helpompi se on päiväkoti-ikäisten lasten kanssa yhdistää vaativa työ ja vanhemmuus kuin pienten alakoululaisten lasten kanssa, joiden koulupäivät on lyhyitä ja lomat pitkiä. Eli mielummin opettelet asiat uudelleen nyt kuin myöhemmin.

Jaatte vastuuta miehen kanssa mahdollisimman tasaisesti. Toinen vie aamulla, toinen hakee illalla. Teette pitkiä päiviä vuorotellen. Etätöitä ja jatkatte töitä lasten mentyä nukkumaan. Ulkoistatte kotona mahdollisimman paljon, kauppakassi- ja siivouspalvelut käyttöön. Järkeistätte kuvion niin, että keskitytte olennaiseen ja siihen, että jompikumpi on lasten kanssa ns. normaalit työssäkäyvien vanhempien normitunnit. Ette välttämättä aina yhdessä perheenä, mutta vuoroissa. Ja lähes kaikki tietämäni perheelliset vaativissa töissä olevat vanhemmat venyttävät päivää yön tunneista sen sijaan, että notkuisivat töissä kuuteen tai seitsemään. Rankkaa, mutta kyllä sen voi saada toimimaan niin, etteivät lapset kärsi. Mutta vanhemmuus pitää jakaa!

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Oletko yksinhuoltaja?

En ole. Mutta miehen työ on ihan samaa luokkaa kanssani, enkä oikein näe muutenkaan miten miehen olemassaolo vaikuttaisi omaan työtaakkaani. Ja vaikka perheessä olisikin toinen päiväkodistahakija, ei se silti tuo minulle lisää aikaa lapsen kanssa tai vähennä työstressiä.

Vierailija kirjoitti:

Minä perustin vastaavanlaisessa tilanteessa oman yrityksen (konsultointia) ja tein töitä pääasiassa kotoa käsin. Lapset sai olla aika lyhyttä päivää hoidossa ja kun vanhin meni kouluun niin olin aina kotona häntä vastassa. Usein jouduin tosin avaamaan koneen vielä illalla lasten mentyä nukkumaan ja jatkamaan töitä, mutta se tuntui pieneltä uhraukselta kuitenkin.

Mahtava ratkaisu. En oikein tiedä saako omaa osaamistani käännettyä yrittäjyydeksi sellaisenaan, mutta jotain voisi tuolta saralta yrittää kehitellä. Hienoa että sait homman onnistumaan.

Vierailija kirjoitti:

Saatko edes duunia?

Ihan validi kysymys. Mutta stressataan nyt yhtä asiaa kerrallaan.

No hanki ensin se duuni ja kokeile. Veikkaan että saat olla työttömänä pitkään

Mitä pidempään olet kotona, sitä korkeampi kynnys on palata töihin. 

En usko, että saat edes hoitovapaan jälkeen kovin vaativia töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ratkaisin sen sillä, että menin tekemään sitä vaativaa työtäni, kun perhevapaa päättyi. Onneksi ei ole ollut kuitenkaan tarvetta ylitöille tai tarvitse tehdä töitä kotona. Mutta ei se mikään yllätys ollut minulle, että perhevapaa loppuu aikanaan ja työ on edelleen sitä vaativaa ja stressaavaa, kuten oli ennen lapsen syntymääkin. Se on kuitenkin se ala, jolle olen kouluttautunut ja jolta saanut työtä ja sitähän sitä tehdään, jollei alanvaihto innosta. 

Näinhän se menee. Onneksi saat näköjään työt tehtyä työajalla, se on jo iso juttu. Oletko täysin tyytyväinen tilanteeseen vai oletko edes harkinnut mitään muutosta?

Minä kyllä selviydyn vielä itse töistä, mutta sitä ainaista stressiä en haluaisi tuoda enää elämään, se vaikuttaa suoraan jo lapsiinkin. Tai sitä että työasiat leijuvat mielessä koko ajan eikä niistä pysty irrottautumaan. Katselen tässä pariakin läheistä perhettä joista toisessa karmeaa työmäärää paiskii mies, toisessa nainen ja molemmat vetävät kyllä täysin jaksamisensa äärirajoilla, ihan fyysisesti sekä henkisesti koska haluavat pärjätä sekä työssä että vanhempina.

Minun lapseni ovat jo isoja, joten tuo tilanne, jossa lapset olivat pieniä on jo vuosien takana menneisyydessä. Voi olla, että aika on osittain kullannut muistot, myönnän sen. Olin silloin vasta aika vähän aikaa tehnyt työtäni ja siihen oli palo ja innostus, joka ei lasten saamisesta laantunut. Minulla oli sekin onni puolellani, että puoliso teki (ja tekee edelleen) samaa työtä ja saimme sumplittua työt niin, ettei usein tarvinut olla lasten hoidossa. Minulle alanvaihto ei ollut oikeastaan edes vaihtoehto, sillä hyvä palkka ja siihen aikaan erinomaiset työajat voittivat kyllä huonommat puolet. Toivottavasti sinullekin löytyy hyvä ratkaisu, joka toimii koko perheellenne. Onhan se kuitenkin niin, että töitä on useimpien tehtävä ja mieluummin sellaista, missä on hyvä ja saa elannon perheelleen, jos vain mahdollista. Sitten taas, jos arki käy liian raskaaksi ja sen näkyy lapsissakin, niin pakko se on sitten miettiä vaihtoehtojakin.

Vierailija kirjoitti:

Helpompi se on päiväkoti-ikäisten lasten kanssa yhdistää vaativa työ ja vanhemmuus kuin pienten alakoululaisten lasten kanssa, joiden koulupäivät on lyhyitä ja lomat pitkiä. Eli mielummin opettelet asiat uudelleen nyt kuin myöhemmin.

Jaatte vastuuta miehen kanssa mahdollisimman tasaisesti. Toinen vie aamulla, toinen hakee illalla. Teette pitkiä päiviä vuorotellen. Etätöitä ja jatkatte töitä lasten mentyä nukkumaan. Ulkoistatte kotona mahdollisimman paljon, kauppakassi- ja siivouspalvelut käyttöön. Järkeistätte kuvion niin, että keskitytte olennaiseen ja siihen, että jompikumpi on lasten kanssa ns. normaalit työssäkäyvien vanhempien normitunnit. Ette välttämättä aina yhdessä perheenä, mutta vuoroissa. Ja lähes kaikki tietämäni perheelliset vaativissa töissä olevat vanhemmat venyttävät päivää yön tunneista sen sijaan, että notkuisivat töissä kuuteen tai seitsemään. Rankkaa, mutta kyllä sen voi saada toimimaan niin, etteivät lapset kärsi. Mutta vanhemmuus pitää jakaa!

Tsemppiä!

Mutta miksi?! Mitä elämää tuo tuollainen on, jossa työ menee kaiken edelle?

Mitä ne lapset isompana muistavat lapsuudestaan, tai sinä heidän?

Ymmärrän että korkeasti koulutettuna haluaa tehdä haastavaa työtä, mutta jos siihen kuvioon haluaa lapsia, niin jommasta kummasta tulee tinkiä.

Murehdi sitten, kun sulla on työpaikka eli hop hop hakemaan. Sitä ennen hae jo lapselle hoitopaikkaa, ettei sen puuttuminen ole työllistymisen esteenä. Tsemppiä!

Mikä ihme on sellainen vaativa työ, joka pitää opetella äitiysloman jälkeen uudelleen ja työpäivät on pakosta 12 tuntisia? Oikeasti?

I call bullshit!

Kyllä, joillakin aloilla on paljon työnarkomaaneja jotka retostelee sillä miten pitkiä työviikkoja sitä kertyykään, mutta heidän tuottavuutensa tuntia kohden onkin todella surkea.

Vaativassakin ajatustyössä kyllä ehtii tehdä päivän oleelliset asiat 8:ssa tunnissa. Se työpäivän kahdestoista työtunti on työteholtaan murto-osa noihin ensimmäisiin kahdeksaan verrattuna.

Jos taas päivät täyttyy turhista palavereista ja työnantaja vaatii yli kymmentuntisia työpäiviä, niin on aika hankkia parempi työpaikka.

Homma nimi on tehokkuus ja fokus.

T.

-Konsultti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helpompi se on päiväkoti-ikäisten lasten kanssa yhdistää vaativa työ ja vanhemmuus kuin pienten alakoululaisten lasten kanssa, joiden koulupäivät on lyhyitä ja lomat pitkiä. Eli mielummin opettelet asiat uudelleen nyt kuin myöhemmin.

Jaatte vastuuta miehen kanssa mahdollisimman tasaisesti. Toinen vie aamulla, toinen hakee illalla. Teette pitkiä päiviä vuorotellen. Etätöitä ja jatkatte töitä lasten mentyä nukkumaan. Ulkoistatte kotona mahdollisimman paljon, kauppakassi- ja siivouspalvelut käyttöön. Järkeistätte kuvion niin, että keskitytte olennaiseen ja siihen, että jompikumpi on lasten kanssa ns. normaalit työssäkäyvien vanhempien normitunnit. Ette välttämättä aina yhdessä perheenä, mutta vuoroissa. Ja lähes kaikki tietämäni perheelliset vaativissa töissä olevat vanhemmat venyttävät päivää yön tunneista sen sijaan, että notkuisivat töissä kuuteen tai seitsemään. Rankkaa, mutta kyllä sen voi saada toimimaan niin, etteivät lapset kärsi. Mutta vanhemmuus pitää jakaa!

Tsemppiä!

Mutta miksi?! Mitä elämää tuo tuollainen on, jossa työ menee kaiken edelle?

Mitä ne lapset isompana muistavat lapsuudestaan, tai sinä heidän?

Ymmärrän että korkeasti koulutettuna haluaa tehdä haastavaa työtä, mutta jos siihen kuvioon haluaa lapsia, niin jommasta kummasta tulee tinkiä.

Mikä tässä on ongelmana? Ap kysyi miten muut ovat järjestäneet asian, jos työaikaa ei pysty lyhentämään (esim. tekemällä 80% työaikaa). Annoin esimerkin, jossa lapset eivät koskaan ole päivähoidossa yli 8h päivässä. Avainsanana: vastuun jakaminen miehen kanssa tasapuolisesti.

Toki olisi hienoa, jos tarjolla olisi myös enemmän osa-aikatyötä meille korkeasti koulutetulle, mutta jos ei ole, on vaan sumplittava. Tv:n tuijottelu lasten mentyä nukkumaan on vaihtunut etätöiden tekemiseen. Pieni hinta siitä, että arki toimii lasten kanssa muutoin.