(Vaativaan) työhön paluu perhevapaalta

Ja sellainen huomio vielä, että stressi on vain sun omassa päässäsi. Asiakas maksaa tuloksesta, ei siitä miten paljon hyperventiloit ja jännität. Opettele tekemään hommasi rennosti ja turhaan hötkyilemättä.

Todennäköisesti tuloskin on parempaa.

Stressaa duunista jota ei ole

Kannattaa kokeilla työnhakua ensin, niitä duuneja ei oikein ole kotona olleelle pikkulasten lisääntymisikäiselle äipälle. Sori mutta tämä on raaka totuus.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme on sellainen vaativa työ, joka pitää opetella äitiysloman jälkeen uudelleen ja työpäivät on pakosta 12 tuntisia? Oikeasti?

I call bullshit!

Kyllä, joillakin aloilla on paljon työnarkomaaneja jotka retostelee sillä miten pitkiä työviikkoja sitä kertyykään, mutta heidän tuottavuutensa tuntia kohden onkin todella surkea.

Vaativassakin ajatustyössä kyllä ehtii tehdä päivän oleelliset asiat 8:ssa tunnissa. Se työpäivän kahdestoista työtunti on työteholtaan murto-osa noihin ensimmäisiin kahdeksaan verrattuna.

Jos taas päivät täyttyy turhista palavereista ja työnantaja vaatii yli kymmentuntisia työpäiviä, niin on aika hankkia parempi työpaikka.

Homma nimi on tehokkuus ja fokus.

T.

-Konsultti

Tässä toinen konsultti. Meillä johtokin puhuu, että sesonkiaikaan tehdään 12-16 h päivää. Kaikille annetaan niin paljon projekteja, ettei tule ongelmaksi kehitellä näitä lisätunteja. On myös asiakkaita, joiden kanssa on sovittu, että työt tulevat klo 17 ja valmista on oltava aamulla. Viikonlopuiksi aikataulutetaan töitä. Että tee siinä 8 h päiviä. Meillä niitä ei pysty tekemään kukaan, mutta taitaa tilauskirjat olla eri tavalla täynnä kuin teillä?

Vaikka olen lähtökohtaisesti samaa mieltä konsultin kanssa, niin nykyajan pätkäsilpputyöt ja projektimaisuudet voivat kyllä johtaa siihen, että asioita joutuu opettelemaan uudelleen ja ottamaan haltuun uusia kokonaisuuksia. Itselläni on ollut tämä tilanne palattuani takaisin työelämään. Nyt kolmannen vuoden kohdalla alkaa ehkä hieman helpottamaan ja rutinoitumaan. Talvi meni ison projektin kanssa, eikä tehokas 8h riittänyt. Nyt vastapainona kesällä 6h tulee riittämään, joten tiedossa lyhyempiä päiviä.

Ongelmasi ei ole työhön paluu ja ajan järjestäminen vaan se että stressaat työtäsi kotona. Psykologin juttusille mars. Vain hän voi ratkaista todellisen ongelmasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helpompi se on päiväkoti-ikäisten lasten kanssa yhdistää vaativa työ ja vanhemmuus kuin pienten alakoululaisten lasten kanssa, joiden koulupäivät on lyhyitä ja lomat pitkiä. Eli mielummin opettelet asiat uudelleen nyt kuin myöhemmin.

Jaatte vastuuta miehen kanssa mahdollisimman tasaisesti. Toinen vie aamulla, toinen hakee illalla. Teette pitkiä päiviä vuorotellen. Etätöitä ja jatkatte töitä lasten mentyä nukkumaan. Ulkoistatte kotona mahdollisimman paljon, kauppakassi- ja siivouspalvelut käyttöön. Järkeistätte kuvion niin, että keskitytte olennaiseen ja siihen, että jompikumpi on lasten kanssa ns. normaalit työssäkäyvien vanhempien normitunnit. Ette välttämättä aina yhdessä perheenä, mutta vuoroissa. Ja lähes kaikki tietämäni perheelliset vaativissa töissä olevat vanhemmat venyttävät päivää yön tunneista sen sijaan, että notkuisivat töissä kuuteen tai seitsemään. Rankkaa, mutta kyllä sen voi saada toimimaan niin, etteivät lapset kärsi. Mutta vanhemmuus pitää jakaa!

Tsemppiä!

Mutta miksi?! Mitä elämää tuo tuollainen on, jossa työ menee kaiken edelle?

Mitä ne lapset isompana muistavat lapsuudestaan, tai sinä heidän?

Ymmärrän että korkeasti koulutettuna haluaa tehdä haastavaa työtä, mutta jos siihen kuvioon haluaa lapsia, niin jommasta kummasta tulee tinkiä.

Tietoisku 1: työ on aina ollut ja on edelleen iso osa aikuisen ihmisen elämää, vaikka lapsiakin olisi. Ei vanhemmalla juuri koskaan ole ollut mahdollisuutta viettää päivät pitkät lapsen kanssa.

Tietoisku 2: ne lapset elävät ja kokevat asioita silloinkin, kun vanhempi ei ole vieressä. Ja ei, se ei ole huono asia. Lapset ovat vanhemmista erillisiä ihmisiä ja muutaman vuoden iässä kaverit jo tärkeitä.

Mikä on tämä erityisen vaativa työ mitä pitää korostaa? Ja älä sano "konsultti", ei kerro juuri mitään työstä.

Itsellä on melko vaativaa työtä, mutta silti oman työn ja elmän sovittaminen onnistuu. Voin tehdä etätöitä tai lyhempää päivää oman harkintani mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme on sellainen vaativa työ, joka pitää opetella äitiysloman jälkeen uudelleen ja työpäivät on pakosta 12 tuntisia? Oikeasti?

I call bullshit!

Kyllä, joillakin aloilla on paljon työnarkomaaneja jotka retostelee sillä miten pitkiä työviikkoja sitä kertyykään, mutta heidän tuottavuutensa tuntia kohden onkin todella surkea.

Vaativassakin ajatustyössä kyllä ehtii tehdä päivän oleelliset asiat 8:ssa tunnissa. Se työpäivän kahdestoista työtunti on työteholtaan murto-osa noihin ensimmäisiin kahdeksaan verrattuna.

Jos taas päivät täyttyy turhista palavereista ja työnantaja vaatii yli kymmentuntisia työpäiviä, niin on aika hankkia parempi työpaikka.

Homma nimi on tehokkuus ja fokus.

T.

-Konsultti

Tässä toinen konsultti. Meillä johtokin puhuu, että sesonkiaikaan tehdään 12-16 h päivää. Kaikille annetaan niin paljon projekteja, ettei tule ongelmaksi kehitellä näitä lisätunteja. On myös asiakkaita, joiden kanssa on sovittu, että työt tulevat klo 17 ja valmista on oltava aamulla. Viikonlopuiksi aikataulutetaan töitä. Että tee siinä 8 h päiviä. Meillä niitä ei pysty tekemään kukaan, mutta taitaa tilauskirjat olla eri tavalla täynnä kuin teillä?

Vaikuttaa kyllä aika epäilyttävältä toiminnalta. Tietysti kun laskut lähtee tuntilaskutuksella, niin kyllähän se keskijohdon bonareita pönkittää, kun laskutetaan 16h/vrk per konsultti.

Sen sijaan pistää mietityttämään, että miten saissea on työn laatu, kun päivät venyy 16 tuntisiksi ja minkä on ROI asiakkaan kannalta tuollaisessa touhussa.

Suosittelen että tuunaat cv:si ja pistät laput vetämään parempaa duunia varten.

Miten olisi vaikka yritys, joka pystysi paremman laadun ja maineen ansiosta parempiin laskutushitoihin. Kaupanpäälle järkevät työmäärät.

-Konsultti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helpompi se on päiväkoti-ikäisten lasten kanssa yhdistää vaativa työ ja vanhemmuus kuin pienten alakoululaisten lasten kanssa, joiden koulupäivät on lyhyitä ja lomat pitkiä. Eli mielummin opettelet asiat uudelleen nyt kuin myöhemmin.

Jaatte vastuuta miehen kanssa mahdollisimman tasaisesti. Toinen vie aamulla, toinen hakee illalla. Teette pitkiä päiviä vuorotellen. Etätöitä ja jatkatte töitä lasten mentyä nukkumaan. Ulkoistatte kotona mahdollisimman paljon, kauppakassi- ja siivouspalvelut käyttöön. Järkeistätte kuvion niin, että keskitytte olennaiseen ja siihen, että jompikumpi on lasten kanssa ns. normaalit työssäkäyvien vanhempien normitunnit. Ette välttämättä aina yhdessä perheenä, mutta vuoroissa. Ja lähes kaikki tietämäni perheelliset vaativissa töissä olevat vanhemmat venyttävät päivää yön tunneista sen sijaan, että notkuisivat töissä kuuteen tai seitsemään. Rankkaa, mutta kyllä sen voi saada toimimaan niin, etteivät lapset kärsi. Mutta vanhemmuus pitää jakaa!

Tsemppiä!

Mutta miksi?! Mitä elämää tuo tuollainen on, jossa työ menee kaiken edelle?

Mitä ne lapset isompana muistavat lapsuudestaan, tai sinä heidän?

Ymmärrän että korkeasti koulutettuna haluaa tehdä haastavaa työtä, mutta jos siihen kuvioon haluaa lapsia, niin jommasta kummasta tulee tinkiä.

En kirjoittanut tätä, mutta juuri tämän asian kanssa painin. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olen lähtökohtaisesti samaa mieltä konsultin kanssa, niin nykyajan pätkäsilpputyöt ja projektimaisuudet voivat kyllä johtaa siihen, että asioita joutuu opettelemaan uudelleen ja ottamaan haltuun uusia kokonaisuuksia. Itselläni on ollut tämä tilanne palattuani takaisin työelämään. Nyt kolmannen vuoden kohdalla alkaa ehkä hieman helpottamaan ja rutinoitumaan. Talvi meni ison projektin kanssa, eikä tehokas 8h riittänyt. Nyt vastapainona kesällä 6h tulee riittämään, joten tiedossa lyhyempiä päiviä.

Juuri näin. On täysin eri asia työskennellä esimerkiksi tutkijana pienyrityksessä kuin valtion palveluksessa hallinnossa, vaikka oleellisesti samalla taustalla töihin päädytäänkin.

Itse olen vaativassa työssä mutta en bisnesmaailmassa. Ihan on 8h päivät riittäneet täydennettynä satunnaisina ilta- tai vkl-töinä (nekin lähin siksi että en ole onnistunut optimoimaan työpäivääni/viikkoani).

Rohkenen epäillä, että lähes missä tahansa työssä oikeasti riittää 40-45h työviikko parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Se on tietysti eri asia jos työnantaja vaatii läsnäoloa 10h/vrk.

That said, itse en missään nimessä olisi suostunut menettämään lasteni pikkulapsivaihetta pitämällä minimiäitiysvapaat ja sen jälkeen tekemään pitkiä työpäiviä ja matkustamaan jatkuvasti. Jos ura olisi ollut siitä kiinni, niin ura olisi saanut sitten mennä. Tai jos ura olisi ollut tärkeämpi niin lapset olisivat jääneet tekemättä. Tämän muuten tajusin kunnolla vasta esikoisen taaperovaiheessa, eli varaudu siihen, ettö lapsen syntymä voi myös muuttaa prioriteettejasi todella syvällisesti. Tai sitten ei.

Tosin jos lasten toinen vanhempi on valmis olemaan kotona pitempään ja tekemään normi/lyhennettyä työaikaa niin kyllä tuo sitten onnistuu. Itse en olisi ollut valmis "kakkosvanhemmaksi"* mutta ei siinä ole mitään vikaa lasten kannalta jos toinen vanhemmista on se läsnäoleva ja turva. Mutta ainakin jomman kumman vanhemman läsnäoloa lapset tarvitsevat paljon, etenkin alle kouluikäisinä mutta senkin jälkeen.

Tosi hyvä, että mietit näitä asioita etukäteen! Toivottavasti löydät itsellesi ja teille sopivan ratkaisun.

* meillä ei siis ole kakkosvanhempaa vaan olemme molemmat olleet pitkään kotona ja kumpikaan ei tee pitkää päivää.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on tämä erityisen vaativa työ mitä pitää korostaa? Ja älä sano "konsultti", ei kerro juuri mitään työstä.

Itsellä on melko vaativaa työtä, mutta silti oman työn ja elmän sovittaminen onnistuu. Voin tehdä etätöitä tai lyhempää päivää oman harkintani mukaan.

Lakimiehet. Finanssiala. Yritysjohtajat. Tenure trackilla kohti professuuria. Ministeriöt.

Tässähän näitä. Aina löytyy joku konsultti joka tekee rennosti seitsemäntuntista päivää näillä aloilla, mutta jos katsotaan suurinta osaa ihmisistä näillä aloilla, he joutuvat tekemään paljon enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helpompi se on päiväkoti-ikäisten lasten kanssa yhdistää vaativa työ ja vanhemmuus kuin pienten alakoululaisten lasten kanssa, joiden koulupäivät on lyhyitä ja lomat pitkiä. Eli mielummin opettelet asiat uudelleen nyt kuin myöhemmin.

Jaatte vastuuta miehen kanssa mahdollisimman tasaisesti. Toinen vie aamulla, toinen hakee illalla. Teette pitkiä päiviä vuorotellen. Etätöitä ja jatkatte töitä lasten mentyä nukkumaan. Ulkoistatte kotona mahdollisimman paljon, kauppakassi- ja siivouspalvelut käyttöön. Järkeistätte kuvion niin, että keskitytte olennaiseen ja siihen, että jompikumpi on lasten kanssa ns. normaalit työssäkäyvien vanhempien normitunnit. Ette välttämättä aina yhdessä perheenä, mutta vuoroissa. Ja lähes kaikki tietämäni perheelliset vaativissa töissä olevat vanhemmat venyttävät päivää yön tunneista sen sijaan, että notkuisivat töissä kuuteen tai seitsemään. Rankkaa, mutta kyllä sen voi saada toimimaan niin, etteivät lapset kärsi. Mutta vanhemmuus pitää jakaa!

Tsemppiä!

Mutta miksi?! Mitä elämää tuo tuollainen on, jossa työ menee kaiken edelle?

Mitä ne lapset isompana muistavat lapsuudestaan, tai sinä heidän?

Ymmärrän että korkeasti koulutettuna haluaa tehdä haastavaa työtä, mutta jos siihen kuvioon haluaa lapsia, niin jommasta kummasta tulee tinkiä.

Tietoisku 1: työ on aina ollut ja on edelleen iso osa aikuisen ihmisen elämää, vaikka lapsiakin olisi. Ei vanhemmalla juuri koskaan ole ollut mahdollisuutta viettää päivät pitkät lapsen kanssa.

Tietoisku 2: ne lapset elävät ja kokevat asioita silloinkin, kun vanhempi ei ole vieressä. Ja ei, se ei ole huono asia. Lapset ovat vanhemmista erillisiä ihmisiä ja muutaman vuoden iässä kaverit jo tärkeitä.

Ei ole mitään harhaista kuvitelmaa että työelämä on nykyään raadollisempaa ja kuluttavampaa kuin aiemmin. Entistä suuremmat työmäärät entistä vähemmällä henkilöstöllä ovat arkea joka tason työpaikoilla. Pienemmiltä paikoilta työpaikat ovat valuneet kaupunkeihin, jossa työmatkat kasvavat ajallisesti pitkiksi.

Minun äitini oli töissä vakivirassa pikkukunnan kunnantalolla, kilometrin päässä kodista ja hoitopaikasta. Työntekijöitä oli lähemmäs parikymmentä, jolloin työn rytmi oli aika leppoisaa. Kun neljältä lähti töistä, hommat oli hoidettu ja vartin yli oltiin jo kersojen kanssa kotona.

Tilanne ei ole ihan sama nykyään. Tuota pikkukuntaa ei ole edes enää olemassa, hallinto on kaupungintalolla jossa juostaan tuli perseen alla koska siellä on vähemmän väkeä töissä kuin ennen tuolla pikkukunnassa. Työpaikan vieressä ei voi hintojen takia asua, ja huono lottotuuri hoitopaikan sijainnissa viimeistelee sen että arki ei enää vaikuta kauhean mielekkäältä elämältä, ainoastaan paikasta toiseen juoksemiselta.

Vierailija kirjoitti:

Rohkenen epäillä, että lähes missä tahansa työssä oikeasti riittää 40-45h työviikko parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Se on tietysti eri asia jos työnantaja vaatii läsnäoloa 10h/vrk.

That said, itse en missään nimessä olisi suostunut menettämään lasteni pikkulapsivaihetta pitämällä minimiäitiysvapaat ja sen jälkeen tekemään pitkiä työpäiviä ja matkustamaan jatkuvasti. Jos ura olisi ollut siitä kiinni, niin ura olisi saanut sitten mennä. Tai jos ura olisi ollut tärkeämpi niin lapset olisivat jääneet tekemättä. Tämän muuten tajusin kunnolla vasta esikoisen taaperovaiheessa, eli varaudu siihen, ettö lapsen syntymä voi myös muuttaa prioriteettejasi todella syvällisesti. Tai sitten ei.

Minusta 45h viikossa on jo aika paljon. Se on jo 9h/päivä, jos siihen ynnää päivittäiset matkat hoitopaikkaan ja töihin päälle niin aika vähäiseksi jää aika lapsen kanssa (tai aika millekään muulle kuin työssäkäymiselle). Jos töitä taas jakaa viikonlopulle, niin ollaan siinä ikävässä tilanteessa että työ on läsnä koko ajan. Ja tuohon tosiaan jos ottaa vielä muualle suuntautuvat työmatkat päälle niin kiirettä pitää.

Minä siis elän jo taaperovaihetta, ja prioriteetit ovat kyllä selvillä. Ja jos työelämä alkaa näyttää siltä että lapsi jää uran jalkoihin niin sitten ura saa jäädä. En ole oikein koskaan ollut mitenkään urakeskeinen, ennen lapsia sillä nyt ei vain ollut kauheasti väliä millä päivänsä täytti niin se oli sama tehdä paljon töitä hyvällä palkalla.

En muuten ymmärrä miksi jotkut tulevat hirveällä aggressiolla mukaan tähän keskusteluun. Minusta on vain järkevää pohtia näitä asioita etukäteen, eikä herätä vasta sitten kun on itse sairaslomalla tai lataamossa. Suomessa on niin paljon työuupumusta ja toisaalta huonosti voivia perheitä, että minusta tuollainen "helvettiäkö ruikutat"-mentaliteetti saisi jäädä jo pikkuhiljaa.