Miten parisuhde väkivalta yleensä alkaa?

No kai se voi alkaa noinkin, mutta kai yleensä alkaa niin, että jompi kumpi lyö ekan kerran. 

Kannattaako heti ottaa ero pelkän lyömisen jälkeen vai harkita anteeksi antoa? tätä oon miettiny monta kertaa, jos kumppani on muuten aivan ihana ja sopiva mulle, mutta hänen negatiivisiin puoliin kuuluu se että on taipuvainen agressiivisuuteen välillä ja on pahoillaan siitä, mutta jos agressiivisuus kuuluu ihmisen luonteeseen, miten hän pystyis muuttamaan luonteensa toisenlaiseksikaan..

Veikkaan, että useimmiten parisuhdeväkivalta alkaa haukkumisen ja arvostelun muodossa. Jossain vaiheessa kuvaan astuu myös fyysinen väkivalta.

Mun exä oli sellanen, että se käytti mua kohtaan todella paljon henkistä väkivaltaa eli haukkui, v*ttuili, sekakäytti paljon lääkkeitä ja alkoholia sekasin.. sitten mulle kerto että otti 10 pamia kerralla, ihan vaan sen takia että tiesi sen aiheuttavan huolta minussa. Yritti kerran itsemurhaa kokeilemalla viiltää kaulavaltimonsa auki ja syytti mua siitä, koska olin nukkumassa ja en yöllä vastannu puhelimeen, aamulla soitin sille hädissäni koska pelkäsin hänen kuolleen, ei vastannu, mutta myöhemmin vaan naureskeli että hähääää ei hän kuollut. Sitten hänellä oli tapaaminen avohoidon puolella, niin piti miettiä, millä me saatais se hänen kaulassa oleva haava peitettyä, koska jos ne ois saanu tietää siitä siellä avolla, se ois ollu automaattisesti lähtö suljetulle. Kaiken sen haukkumisen ja v*ttuilun jälkeen, meni taas hetken aikaa hyvin, kunnes uudestaan toisti saman ja tää sama kaava toistui 2 vuoden aikana varmaan sata kertaa ja kaikesta se aina syytti mua, hänen oli hirveän vaikea pyytää anteeksi ja jos pyysi, niin ei edes tosissaan. Pahimmillaan tää jätkä uhkas hakata ja tappaa minut. Fyysisesti väkivaltanen ei ollu kuitenkaan mua kohtaan koskaan, mutta muita hakkasi usein. Niin tunteeton tapaus, mun tunteista ei piitannut yhtään, sitoutuminen parisuhteeseen ja avoliittoon teki hälle vaikeeta, ei aio naimisiin koskaan, ei kovin lapsirakas, vaikeeta antaa hellyyttä tai sanoa ne kaksi sanaa: rakastan sinua.

Kuulostaako psykopaatilta?

Minun ukki ja mummo kuritti mua myös fyysisesti lapsena jos tein heidän mielestä jotain väärin, niinku esim. lyömällä, mutta eivät he silti mitään hirmu pahoja ihmisiä olleet, hoitivat mua kuitenkin paljon ja antovat rahaa jos tarvitsin.

Tämänkin takia suhtaudun parisuhteessa silleen lyömiseen, että ehkä sen voi anteeksi antaa, kun ihminen suurimmaksi osaksi kuitenkin hyvä ja mukava...

Vierailija kirjoitti:

Mun exä oli sellanen, että se käytti mua kohtaan todella paljon henkistä väkivaltaa eli haukkui, v*ttuili, sekakäytti paljon lääkkeitä ja alkoholia sekasin.. sitten mulle kerto että otti 10 pamia kerralla, ihan vaan sen takia että tiesi sen aiheuttavan huolta minussa. Yritti kerran itsemurhaa kokeilemalla viiltää kaulavaltimonsa auki ja syytti mua siitä, koska olin nukkumassa ja en yöllä vastannu puhelimeen, aamulla soitin sille hädissäni koska pelkäsin hänen kuolleen, ei vastannu, mutta myöhemmin vaan naureskeli että hähääää ei hän kuollut. Sitten hänellä oli tapaaminen avohoidon puolella, niin piti miettiä, millä me saatais se hänen kaulassa oleva haava peitettyä, koska jos ne ois saanu tietää siitä siellä avolla, se ois ollu automaattisesti lähtö suljetulle. Kaiken sen haukkumisen ja v*ttuilun jälkeen, meni taas hetken aikaa hyvin, kunnes uudestaan toisti saman ja tää sama kaava toistui 2 vuoden aikana varmaan sata kertaa ja kaikesta se aina syytti mua, hänen oli hirveän vaikea pyytää anteeksi ja jos pyysi, niin ei edes tosissaan. Pahimmillaan tää jätkä uhkas hakata ja tappaa minut. Fyysisesti väkivaltanen ei ollu kuitenkaan mua kohtaan koskaan, mutta muita hakkasi usein. Niin tunteeton tapaus, mun tunteista ei piitannut yhtään, sitoutuminen parisuhteeseen ja avoliittoon teki hälle vaikeeta, ei aio naimisiin koskaan, ei kovin lapsirakas, vaikeeta antaa hellyyttä tai sanoa ne kaksi sanaa: rakastan sinua.

Kuulostaako psykopaatilta?

Ja sinä siedit tuota syystä että?

Ja ajatella että venäjällä tämäkään ei ole rikos. Ihan poistettiin laista! 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako heti ottaa ero pelkän lyömisen jälkeen vai harkita anteeksi antoa? tätä oon miettiny monta kertaa, jos kumppani on muuten aivan ihana ja sopiva mulle, mutta hänen negatiivisiin puoliin kuuluu se että on taipuvainen agressiivisuuteen välillä ja on pahoillaan siitä, mutta jos agressiivisuus kuuluu ihmisen luonteeseen, miten hän pystyis muuttamaan luonteensa toisenlaiseksikaan..

Ehdoton ei väkivallalle. Mentävä terapiaan ja jos lakkaa löymästä niin, avioliitto jatkuu. Jokainen tutkimus ym. kertoo, että jos ei puututa todella tiukasti, niin väkivalta lisääntyy ja raa'istuu. Terapia auttaa muuttamaan luonnetta - hallitsemaan käytöstä.

Rakkaudella tai sen puutteella ei välttämättä ole tekemistä lyömisen kanssa. Humala muuttaa ihmistä, taipumus agressioihin. ( = Rakastin veljeäni; hän minua.)

Pahahan tuossa on, että kun rakastaa, niin ei osaa pelätäkään. Vasta kun veljeni (viinan takia) muuttui agressiiviseksi ja löi, niin aloin tajuta miten hankala yhtälö tämä on. En pelännyt koskana veljeäni, en ravistelun jälkeenkään (ei lyönyt minua, mutta kun meniin väliin, niin ravisteli). Veljen juttu viinan kanssa päätyi perheitsemurhayritykseen, jossa (jos voi sano onneksi ikinä) vain hän kuoli. Suren silti sitä, että en mennyt tiukemmin väliin, mutta toisen perheeseen sekaantuminen on niin vaikeaa. OK, teillä ei ole viina kuviossa, mutta ongelmia silti.

Terapia  - löymätön linja ja mitä niitä on: laita ehdottomaksi ehdoksi avioliiton jatkumisen kannalta. Kaikki tutkimukset lisäksi sanoo, että on puututtava ensimmäisen löynnin jälkeen. Muuttuminen tulee yhä vaikeammaksi, mitä kauemmin väkivaltaa on jatkunut. Kynnys lyödä madaltuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun exä oli sellanen, että se käytti mua kohtaan todella paljon henkistä väkivaltaa eli haukkui, v*ttuili, sekakäytti paljon lääkkeitä ja alkoholia sekasin.. sitten mulle kerto että otti 10 pamia kerralla, ihan vaan sen takia että tiesi sen aiheuttavan huolta minussa. Yritti kerran itsemurhaa kokeilemalla viiltää kaulavaltimonsa auki ja syytti mua siitä, koska olin nukkumassa ja en yöllä vastannu puhelimeen, aamulla soitin sille hädissäni koska pelkäsin hänen kuolleen, ei vastannu, mutta myöhemmin vaan naureskeli että hähääää ei hän kuollut. Sitten hänellä oli tapaaminen avohoidon puolella, niin piti miettiä, millä me saatais se hänen kaulassa oleva haava peitettyä, koska jos ne ois saanu tietää siitä siellä avolla, se ois ollu automaattisesti lähtö suljetulle. Kaiken sen haukkumisen ja v*ttuilun jälkeen, meni taas hetken aikaa hyvin, kunnes uudestaan toisti saman ja tää sama kaava toistui 2 vuoden aikana varmaan sata kertaa ja kaikesta se aina syytti mua, hänen oli hirveän vaikea pyytää anteeksi ja jos pyysi, niin ei edes tosissaan. Pahimmillaan tää jätkä uhkas hakata ja tappaa minut. Fyysisesti väkivaltanen ei ollu kuitenkaan mua kohtaan koskaan, mutta muita hakkasi usein. Niin tunteeton tapaus, mun tunteista ei piitannut yhtään, sitoutuminen parisuhteeseen ja avoliittoon teki hälle vaikeeta, ei aio naimisiin koskaan, ei kovin lapsirakas, vaikeeta antaa hellyyttä tai sanoa ne kaksi sanaa: rakastan sinua.

Kuulostaako psykopaatilta?

Ja sinä siedit tuota syystä että?

Olin sillon 16-vuotias ja tää jätkä 18-vuotias, mulla oli just ylä-aste päättyny ja myös kiusaaminen, olin henkisesti aika rikki ja olen edelleen, kaipasin epätoivosesti sitä että joku rakastaisi ja suojelisi mua.. sitten tutustuin tuohon jätkään, ihastuin, rakastuin.. mutta hän vaan leikki mun tunteilla ja mielenterveydellä. Eikä mulla ollu aiempaa kokemusta tuollasesta hullusta ja sitä kun toista rakastaa, niin mahdollisimman pitkään haluaa uskoa ja luottaa, että se toinen pystyy ja kykenee parantamaan tapansa! mutta sitten kun olin yrittänyt kaikkeni ja loppu tulos aina sama eli henkinen väkivalta vaan jatkui, niin tajusin ettei vika oo minussa, vaan tuossa jätkässä ja sain vihdoin ja viimein katkastua sen suhteen. Eli siedin sen takia että rakastin, olin valmiiksi jo rikkinäinen ja mulla ei ollut tarpeeks elämänkokemusta hylätä heti tuollanen tyyppi alkuunsa.

Nyt oon 21v ja tuo mies 23v, oon törmänny häneen sattumalta ja sillon lähti seuraamaan mua, en tiedä miksi, ilmeisesti kiinosti jostain syystä selvittää missä asun ... Hyi h*lvetti. :(

Vierailija kirjoitti:

Minun ukki ja mummo kuritti mua myös fyysisesti lapsena jos tein heidän mielestä jotain väärin, niinku esim. lyömällä, mutta eivät he silti mitään hirmu pahoja ihmisiä olleet, hoitivat mua kuitenkin paljon ja antovat rahaa jos tarvitsin.

Tämänkin takia suhtaudun parisuhteessa silleen lyömiseen, että ehkä sen voi anteeksi antaa, kun ihminen suurimmaksi osaksi kuitenkin hyvä ja mukava...

Ihan sinulle sama: löyminen ei koskaan ole oikein. Vaikka kuinka rakastaisi, niin väkivalta ei ole oikein, sitä ei saa tehdä. Ei edes yhtä kertaa.

Just noin alkaa se, että kohta se väkivalta on jokapäiväistä ja toinen yhä antaa anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Minun ukki ja mummo kuritti mua myös fyysisesti lapsena jos tein heidän mielestä jotain väärin, niinku esim. lyömällä, mutta eivät he silti mitään hirmu pahoja ihmisiä olleet, hoitivat mua kuitenkin paljon ja antovat rahaa jos tarvitsin.

Tämänkin takia suhtaudun parisuhteessa silleen lyömiseen, että ehkä sen voi anteeksi antaa, kun ihminen suurimmaksi osaksi kuitenkin hyvä ja mukava...

Barcelonan lähellä huvipuistossa jonossa eteen tuli sellainen läpsivä perhe, jossa kaikki löi toisiaan. Sitä oli jokseekin rasittavaa seurata se 1h30min tukkijokeen, joka oli paskempi kuin Tampereella. 

Mun kaverini puukotti joskus aikoinaan nykyistä exäänsä. 

Oli saanut tarpeekseen henkisestä ja fyysisestäväkivallasta, tai pikemminkin sekosi sen vuoksi.

Tällä hänen exällään oli tapana puhua muille paskaa kuinka kaverini oli se väkivaltainen osapuoli heidän suhteessaan, eikä kaverini taida vielä tänä päivänäkään tietää mitä se silloinen mies selkänsä takana puuhasi.

Onneksi ovat nykyään eronneet. Exmiehensä ei tosin ole vieläkään kaveriani jättänyt rauhaas, vaikka erosta on jo vuosia kulunut. Olen kuitenkin iloinen kaverini puolesta, sillä nykyään hän on onnellinen ja täynnä elämää. Hän voi paremmin jopa kuin ennen suhdetta exänsä kanssa.

Ja hän kun kuvitteli tavanneensa elämänsä miehen. Elelivät kyllä onnellisesti n. pari vuotta (kai), ennen kuin väkivalta alkoi ensin sanallisesti vaivihkaa.

Itse olin yllättynyt kun sain tietää, koska en olisi kaveristani uskonut, että sietäisi lainkaan väkivaltaa missään muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako heti ottaa ero pelkän lyömisen jälkeen vai harkita anteeksi antoa? tätä oon miettiny monta kertaa, jos kumppani on muuten aivan ihana ja sopiva mulle, mutta hänen negatiivisiin puoliin kuuluu se että on taipuvainen agressiivisuuteen välillä ja on pahoillaan siitä, mutta jos agressiivisuus kuuluu ihmisen luonteeseen, miten hän pystyis muuttamaan luonteensa toisenlaiseksikaan..

Ehdoton ei väkivallalle. Mentävä terapiaan ja jos lakkaa löymästä niin, avioliitto jatkuu. Jokainen tutkimus ym. kertoo, että jos ei puututa todella tiukasti, niin väkivalta lisääntyy ja raa'istuu. Terapia auttaa muuttamaan luonnetta - hallitsemaan käytöstä.

Rakkaudella tai sen puutteella ei välttämättä ole tekemistä lyömisen kanssa. Humala muuttaa ihmistä, taipumus agressioihin. ( = Rakastin veljeäni; hän minua.)

Pahahan tuossa on, että kun rakastaa, niin ei osaa pelätäkään. Vasta kun veljeni (viinan takia) muuttui agressiiviseksi ja löi, niin aloin tajuta miten hankala yhtälö tämä on. En pelännyt koskana veljeäni, en ravistelun jälkeenkään (ei lyönyt minua, mutta kun meniin väliin, niin ravisteli). Veljen juttu viinan kanssa päätyi perheitsemurhayritykseen, jossa (jos voi sano onneksi ikinä) vain hän kuoli. Suren silti sitä, että en mennyt tiukemmin väliin, mutta toisen perheeseen sekaantuminen on niin vaikeaa. OK, teillä ei ole viina kuviossa, mutta ongelmia silti.

Terapia  - löymätön linja ja mitä niitä on: laita ehdottomaksi ehdoksi avioliiton jatkumisen kannalta. Kaikki tutkimukset lisäksi sanoo, että on puututtava ensimmäisen löynnin jälkeen. Muuttuminen tulee yhä vaikeammaksi, mitä kauemmin väkivaltaa on jatkunut. Kynnys lyödä madaltuu.

Oot oikeassa. Kun sain kestää exältä tuota henkistä väkivaltaa ja fyysisellä myös uhkailua, se teki todella pahaa minulle ja kun tajusin että tämä on sairas, myrkyllinen ihmissuhde ja kun olin vihdoin päässyt moisesta eroon, päätin etten enää ikinä rääkkää itseäni tällä tavalla.. Mutta oon vissiin tavallaan liian kiltti ja kun ollaan rakastuneita, sitä katsoo monia asioita vaaleanpunaisten lasien läpi ja tunteet on niin vaikea asia, painii sitten siinä tunteiden sekamelskassa että jäädäkkö tähän suhteeseen vai ei, punnitsee toisen hyviä ja huonoja puolia. Vaikka järki sanoo heti että yksi lyönti tai muu väkivallan teko niin tämä suhde päättyy tähän, mulla on oikeus tuntea olevani parisuhteessa turvassa ja noin varmasti tosi tilanteessa päättäsinkin... toivottavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun ukki ja mummo kuritti mua myös fyysisesti lapsena jos tein heidän mielestä jotain väärin, niinku esim. lyömällä, mutta eivät he silti mitään hirmu pahoja ihmisiä olleet, hoitivat mua kuitenkin paljon ja antovat rahaa jos tarvitsin.

Tämänkin takia suhtaudun parisuhteessa silleen lyömiseen, että ehkä sen voi anteeksi antaa, kun ihminen suurimmaksi osaksi kuitenkin hyvä ja mukava...

Ihan sinulle sama: löyminen ei koskaan ole oikein. Vaikka kuinka rakastaisi, niin väkivalta ei ole oikein, sitä ei saa tehdä. Ei edes yhtä kertaa.

Just noin alkaa se, että kohta se väkivalta on jokapäiväistä ja toinen yhä antaa anteeksi.

Joo, no ukkiin ja mummoon pistin ajat sitten välit poikki. Tein vissiin ihan oikean ratkaisun. Ei ne sitä fyysistä kurittamista ikinä pahana asiana pitäneet.

Itsekkään en voisi koskaan lyödä mun lasta, kyllä kasvatukseen on aivan muut keinot oltava.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverini puukotti joskus aikoinaan nykyistä exäänsä.

Oli saanut tarpeekseen henkisestä ja fyysisestäväkivallasta, tai pikemminkin sekosi sen vuoksi.

Tällä hänen exällään oli tapana puhua muille paskaa kuinka kaverini oli se väkivaltainen osapuoli heidän suhteessaan, eikä kaverini taida vielä tänä päivänäkään tietää mitä se silloinen mies selkänsä takana puuhasi.

Onneksi ovat nykyään eronneet. Exmiehensä ei tosin ole vieläkään kaveriani jättänyt rauhaas, vaikka erosta on jo vuosia kulunut. Olen kuitenkin iloinen kaverini puolesta, sillä nykyään hän on onnellinen ja täynnä elämää. Hän voi paremmin jopa kuin ennen suhdetta exänsä kanssa.

Ja hän kun kuvitteli tavanneensa elämänsä miehen. Elelivät kyllä onnellisesti n. pari vuotta (kai), ennen kuin väkivalta alkoi ensin sanallisesti vaivihkaa.

Itse olin yllättynyt kun sain tietää, koska en olisi kaveristani uskonut, että sietäisi lainkaan väkivaltaa missään muodossa.

Jäikö siitä puukotuksesta mitään pysyvää vammaa? joutuiko kaverisi vankilaan?

Yhdys sana vir heistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako heti ottaa ero pelkän lyömisen jälkeen vai harkita anteeksi antoa? tätä oon miettiny monta kertaa, jos kumppani on muuten aivan ihana ja sopiva mulle, mutta hänen negatiivisiin puoliin kuuluu se että on taipuvainen agressiivisuuteen välillä ja on pahoillaan siitä, mutta jos agressiivisuus kuuluu ihmisen luonteeseen, miten hän pystyis muuttamaan luonteensa toisenlaiseksikaan..

Ehdoton ei väkivallalle. Mentävä terapiaan ja jos lakkaa löymästä niin, avioliitto jatkuu. Jokainen tutkimus ym. kertoo, että jos ei puututa todella tiukasti, niin väkivalta lisääntyy ja raa'istuu. Terapia auttaa muuttamaan luonnetta - hallitsemaan käytöstä.

Rakkaudella tai sen puutteella ei välttämättä ole tekemistä lyömisen kanssa. Humala muuttaa ihmistä, taipumus agressioihin. ( = Rakastin veljeäni; hän minua.)

Pahahan tuossa on, että kun rakastaa, niin ei osaa pelätäkään. Vasta kun veljeni (viinan takia) muuttui agressiiviseksi ja löi, niin aloin tajuta miten hankala yhtälö tämä on. En pelännyt koskana veljeäni, en ravistelun jälkeenkään (ei lyönyt minua, mutta kun meniin väliin, niin ravisteli). Veljen juttu viinan kanssa päätyi perheitsemurhayritykseen, jossa (jos voi sano onneksi ikinä) vain hän kuoli. Suren silti sitä, että en mennyt tiukemmin väliin, mutta toisen perheeseen sekaantuminen on niin vaikeaa. OK, teillä ei ole viina kuviossa, mutta ongelmia silti.

Terapia  - löymätön linja ja mitä niitä on: laita ehdottomaksi ehdoksi avioliiton jatkumisen kannalta. Kaikki tutkimukset lisäksi sanoo, että on puututtava ensimmäisen löynnin jälkeen. Muuttuminen tulee yhä vaikeammaksi, mitä kauemmin väkivaltaa on jatkunut. Kynnys lyödä madaltuu.

Oot oikeassa. Kun sain kestää exältä tuota henkistä väkivaltaa ja fyysisellä myös uhkailua, se teki todella pahaa minulle ja kun tajusin että tämä on sairas, myrkyllinen ihmissuhde ja kun olin vihdoin päässyt moisesta eroon, päätin etten enää ikinä rääkkää itseäni tällä tavalla.. Mutta oon vissiin tavallaan liian kiltti ja kun ollaan rakastuneita, sitä katsoo monia asioita vaaleanpunaisten lasien läpi ja tunteet on niin vaikea asia, painii sitten siinä tunteiden sekamelskassa että jäädäkkö tähän suhteeseen vai ei, punnitsee toisen hyviä ja huonoja puolia. Vaikka järki sanoo heti että yksi lyönti tai muu väkivallan teko niin tämä suhde päättyy tähän, mulla on oikeus tuntea olevani parisuhteessa turvassa ja noin varmasti tosi tilanteessa päättäsinkin... toivottavasti.

Joo, annoinhan minäkin veljelleni sen ravistelun anteeksi.

Tuo pääkysymys oli miten alkoi. En ihan tarkkaan tiedä yksityiskohtia, kun en tietysti asunut siinä perheessä.

Suuret linjat: yritys meni nurin, veli alkoi juoda paineissaan ja se muuttui alkoholismiksi. 10 vuoden avioliiton jälkeen todella kiva ihana ihminen muuttui ihan joksikin toiseksi.  Se oli uhkaillut hirttää itsensä, tuonut narunkin olohuoneeseen. Tässä vaiheessa vaimonsa vei kaikki metsästysaseet  suvun toiseen taloon - varmuudeksi.  Se yritti ajaa auton rekan alle, jossa koko perhe olisi kuollut. Meni ojaan vain - mutta se itse käveli sieltä autosta vastaantulevan auton alle (kuski parka!), ja kuoli siihen sitten. Koko hommaan tuosta yrityskonkurssista kuolemaan meni noin 4 vuotta.

Jälkeenpäin ajattelin, että ehkä munkin ois pitänyt sitä enemmänkin varoa; vähän edes pelätä. Mutta ei tullut edes mieleen pelätä. Se teki tuon melkein saman jutun mun autossa kerran, kun ajoin ja se oli apukuskinpuolella (tarttui rattiin jne.) ; sillä oli kortti tietysti kuivumassa. Sen väkivalta oli enimmäkseen sanallista ja uhkailua; muutaman kerran löi ihmisiä (yleensä kun joku yritti estää mm. humalasa autolla lähtemistä jne.).

Meidän lapsuudenkodissa ei käytetty viinaa eikä löyty ketään. Ei siis saatu piiskaa, eikä äiti ja isä tapelleet (en muista edes että ne ois huutaneet koskaan toisilleen).

Vierailija kirjoitti:

Yhdys sana vir heistä.

Jos koet kärsineesi henkistä väkivaltaa kielioppimme vuoksi, niin syvimmät pahoittelut meiltä kaikilta. V.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako heti ottaa ero pelkän lyömisen jälkeen vai harkita anteeksi antoa? tätä oon miettiny monta kertaa, jos kumppani on muuten aivan ihana ja sopiva mulle, mutta hänen negatiivisiin puoliin kuuluu se että on taipuvainen agressiivisuuteen välillä ja on pahoillaan siitä, mutta jos agressiivisuus kuuluu ihmisen luonteeseen, miten hän pystyis muuttamaan luonteensa toisenlaiseksikaan..

Mä suosittelen lähtöä sen ekan lyönnin jälkeen. Silloin on raja ylitetty. Jos lyöty antaa anteeksi, lyöjä kyllä lyö uudelleen. Sen pahoittelun arvo on nolla jos kaltoinkohtelu toistuu ja toistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako heti ottaa ero pelkän lyömisen jälkeen vai harkita anteeksi antoa? tätä oon miettiny monta kertaa, jos kumppani on muuten aivan ihana ja sopiva mulle, mutta hänen negatiivisiin puoliin kuuluu se että on taipuvainen agressiivisuuteen välillä ja on pahoillaan siitä, mutta jos agressiivisuus kuuluu ihmisen luonteeseen, miten hän pystyis muuttamaan luonteensa toisenlaiseksikaan..

Ehdoton ei väkivallalle. Mentävä terapiaan ja jos lakkaa löymästä niin, avioliitto jatkuu. Jokainen tutkimus ym. kertoo, että jos ei puututa todella tiukasti, niin väkivalta lisääntyy ja raa'istuu. Terapia auttaa muuttamaan luonnetta - hallitsemaan käytöstä.

Rakkaudella tai sen puutteella ei välttämättä ole tekemistä lyömisen kanssa. Humala muuttaa ihmistä, taipumus agressioihin. ( = Rakastin veljeäni; hän minua.)

Pahahan tuossa on, että kun rakastaa, niin ei osaa pelätäkään. Vasta kun veljeni (viinan takia) muuttui agressiiviseksi ja löi, niin aloin tajuta miten hankala yhtälö tämä on. En pelännyt koskana veljeäni, en ravistelun jälkeenkään (ei lyönyt minua, mutta kun meniin väliin, niin ravisteli). Veljen juttu viinan kanssa päätyi perheitsemurhayritykseen, jossa (jos voi sano onneksi ikinä) vain hän kuoli. Suren silti sitä, että en mennyt tiukemmin väliin, mutta toisen perheeseen sekaantuminen on niin vaikeaa. OK, teillä ei ole viina kuviossa, mutta ongelmia silti.

Terapia  - löymätön linja ja mitä niitä on: laita ehdottomaksi ehdoksi avioliiton jatkumisen kannalta. Kaikki tutkimukset lisäksi sanoo, että on puututtava ensimmäisen löynnin jälkeen. Muuttuminen tulee yhä vaikeammaksi, mitä kauemmin väkivaltaa on jatkunut. Kynnys lyödä madaltuu.

Oot oikeassa. Kun sain kestää exältä tuota henkistä väkivaltaa ja fyysisellä myös uhkailua, se teki todella pahaa minulle ja kun tajusin että tämä on sairas, myrkyllinen ihmissuhde ja kun olin vihdoin päässyt moisesta eroon, päätin etten enää ikinä rääkkää itseäni tällä tavalla.. Mutta oon vissiin tavallaan liian kiltti ja kun ollaan rakastuneita, sitä katsoo monia asioita vaaleanpunaisten lasien läpi ja tunteet on niin vaikea asia, painii sitten siinä tunteiden sekamelskassa että jäädäkkö tähän suhteeseen vai ei, punnitsee toisen hyviä ja huonoja puolia. Vaikka järki sanoo heti että yksi lyönti tai muu väkivallan teko niin tämä suhde päättyy tähän, mulla on oikeus tuntea olevani parisuhteessa turvassa ja noin varmasti tosi tilanteessa päättäsinkin... toivottavasti.

Joo, annoinhan minäkin veljelleni sen ravistelun anteeksi.

Tuo pääkysymys oli miten alkoi. En ihan tarkkaan tiedä yksityiskohtia, kun en tietysti asunut siinä perheessä.

Suuret linjat: yritys meni nurin, veli alkoi juoda paineissaan ja se muuttui alkoholismiksi. 10 vuoden avioliiton jälkeen todella kiva ihana ihminen muuttui ihan joksikin toiseksi.  Se oli uhkaillut hirttää itsensä, tuonut narunkin olohuoneeseen. Tässä vaiheessa vaimonsa vei kaikki metsästysaseet  suvun toiseen taloon - varmuudeksi.  Se yritti ajaa auton rekan alle, jossa koko perhe olisi kuollut. Meni ojaan vain - mutta se itse käveli sieltä autosta vastaantulevan auton alle (kuski parka!), ja kuoli siihen sitten. Koko hommaan tuosta yrityskonkurssista kuolemaan meni noin 4 vuotta.

Jälkeenpäin ajattelin, että ehkä munkin ois pitänyt sitä enemmänkin varoa; vähän edes pelätä. Mutta ei tullut edes mieleen pelätä. Se teki tuon melkein saman jutun mun autossa kerran, kun ajoin ja se oli apukuskinpuolella (tarttui rattiin jne.) ; sillä oli kortti tietysti kuivumassa. Sen väkivalta oli enimmäkseen sanallista ja uhkailua; muutaman kerran löi ihmisiä (yleensä kun joku yritti estää mm. humalasa autolla lähtemistä jne.).

Meidän lapsuudenkodissa ei käytetty viinaa eikä löyty ketään. Ei siis saatu piiskaa, eikä äiti ja isä tapelleet (en muista edes että ne ois huutaneet koskaan toisilleen).

Sairas maailma.