Muita joita ajatus polyamorisesta suhteesta ahdistaa?

Siis minua nyt ihmetyttää, että oikeastiko se jätkä ei ole missään pitkässä suhteessa ollut, mutta aikoo sitten kumminkin naimisiin suoraan tän ulkomaalaisen kanssa??? Äly hoi hei! En nyt ota mihinkään muuhun kantaa, mutta ei tuossa ole järjen hiventä.

Itse tunnen muutaman Suomi-ulkkari-pariskunnan, ja niissä on kyllä kaikissa useampi vuosi vaikeuksista huolimatta tapailtu. Jotta oppii OIKEESTI tunteen sen toisen, eikä missään huumassa vaan hääkellot soi, toinen muuttaa toisen kotimaahan hirveällä vaivalla (siis kaikki se byrokratia mikä Suomessakin asiaan liittyy, erityisesti jos tulee EU:n ulkopuolelta... Mun yhdellä ystävällä puhkes ihan hirvee ihottuma siitä syystä kun Suomen puolella yritettiin pistää hanttiin) ja sit paljastuukin, et se toinen on ihan hirvee?

Vierailija kirjoitti:

Mä oon sun kanssa saman ikäinen, ja mä en voisi kuvitellakaan että aloittaisin suhteen semmoisen kanssa, jolla ei ole mitään oikeaa kokemusta pitkästä parisuhteesta, yhdessä asumisesta ym., varsinkin kun ikää on jo tuon verran.

Mielestäni tässä on ap sinun kannaltasi olennainen huomio.

Olen itse 38 ja vuosi sitten eronnut 13 vuoden suhteesta (suhde oli hyvä ja onnellinen, mutta erosimme lapsettomuuden vuoksi). Jo pariutuessani kyseisen miehen kanssa 24-vuotiaana, minulla oli yhtenä tärkeänä kriteerinä, että kokemusta pidemmästä suhteesta ja yhdessä asumisesta olisi hyvä olla molemmilla (minulla oli silloin takana 6 vuoden suhde ja miehellä 4 vuoden). Jos mies on lähestulkoon minun ikäisekseni ehtinyt ilman vakavaa parisuhdetta, niin sitä pitäisin oikeasti hälytysmerkkinä. Opinnot ja työt eivät selitä sitä, miksi suhteessa ei olisi voinut elää samalla - hyvässä suhteessahan parisuhdekumppanilta nimenomaan saa tukea uralla ja opinnoissa pärjäämiseen.

Polyamorisissa suhteissa sopiminen ja kompromissien tekeminen on vieläkin haastavampi tehtävä kuin monosuhteessa, joten en pitäisi kovin todennäköisenä polysuhteen onnistumista henkilön kanssa, jolla ei ole kokemusta "edes" onnistuneesta monosuhteesta. 

t. 29

En tiedä, pystyisinkö olemaan polyamorinen. Käsitykseni parisuhteesta on aikaisemmin ollut paljon omistushaluisempi ja kontrolloivampi, mutta mitö enemmän olen työstänyt omia hylkäämisen pelkojani, sitä syvemmin olen ymmärtänyt, että hyvät suhteet perustuvat positiiviselle omalle tahdolle: suhde antaa jotain niin hyvää, että ihminen haluaa sen positiivisten vaikutusten takia jakaa elämänsä jonkun kanssa ja antaa itsestään kaikki se hyvä toiselle, mitä annettavissa on. Joten suhteissa tahdotaan vapaasta tahdosta joka ikinen päivä ja hetki. Jos kykenen tekemään kumppanini onnelliseksi ja hän minut, niin miksi pelkäisin muita ihmisiä? En siis tiedä, olisinko mustasukkainen seksistä toisen kanssa, koska tiedän, että ihmiset suhtautuvat seksiin hyvin eri tavalla.

Minun päiväfantasioihin kuuluu polyamorinen suhde miehen ja hänen ystävänsä kanssa. Tuskin todellisuudessa onnistuisi enkä tule ikinä ehdottamaan, kunhan piristän yksinäisiä hetkiäni jollain fantasialla, kun mies on poissa :D.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

voiko joku selittää minulle sitten miksi kahden ihmisen välinen parisuhde tuntuu jostakusta ahdistavalta/tukahduttavalta? ja itselläni siis päinvastoin. yritän kuitenkin ymmärtää tätä polyamoriaa joten jos joku osaisi selittää miksi parisihde tuntuu jollekulle vankilalta jos siinä on rakkaan ihmisen kanssa?

ap

Ei se parisuhde tunnu tukahduttavalta, mutta se että siihen liitetään vaatimuksia mitä EI saa tehdä. Ei saa rakastaa myös muita, ei saa olla toista tärkeää suhdetta, ei saa suudella muiden kanssa. Määrittelen omat suhteeni mieluummin positiivisen kautta, sen mitä kaikkea teemme yhdessä ja mitä tunteita meillä on toisiamme kohtaan. Ne tunteet eivät siitä vähene, vaikka myös muita ihmisiä kohtaan on tunteita. Vähän niin kuin ystäviäkin on useampia.

Eihän se ole parisuhde, jos samanaikaisesti on muitakin.

Vierailija kirjoitti:

Jos polyamorinen suhde ahdistaa niin älä ole sellaisessa, niin yksinkertaista se on.

Jännän ahdasmielistä suhtautumista täällä polyamoriaa kohtaan, ihmisten yksilöllisyys voidaan näköjään hyväksyä kaikissa muissa elämä osa-alueissa paitsi tässä. 

Omalla kohdallani kyse on vaan kylmistä faktoista mitä olen ympäristössäni nähnyt. Todella harvoin edes parisuhteessa seurustelevat ovat täysin yhtä kiinnostuneita toisistaan: usein toinen on aavistuksen enemmän ihastunut toiseen. Lisätään yhtälöön yksi lisää niin on jo kolme eri määritelmää siitä suhteesta, ja kolme eri tapaa olla ihastunut. Näissä suhteissa mitä olen nähnyt on valitettavasti nyt vain niin ollut että yksi kuviossa on ns. "alfa" joka määrittelee suhteen ehdot, ja kaikki muut tyytyvät kuvioon.

Ihan ajatustasolla ryhtyisin todella mielelläni tasaarvoiseen polysuhteeseen jossa olisin yhtä ihastunut kaikkiin kumppaneihini. Nämä kumppanit olisivat samoin yhtä tasaisen ihastuneita toisiinsa kuin minuun. Kuinka todennäköinen ko. kuvio on? Valitettavasti ei niinkään todennäköinen :-/ Vain pari vastaavaa tyyppiä tiedän joiden kanssa haluaisin edes yrittää polykuvioita mutta he eivät ole viehtyneitä toisiinsa. Toki, jos itse "polyys" olisi suurin kriteeri suhteelleni eikä kumppaneista niinkään paljon väliä kunhan olisivat about jees tyyppejä niin varmasti onnistuisi. Siihen taas en koe tarvetta kun yksi täydellinen on parempi kuin kaksi keskinkertaista :-)

Jotkut bisset kokevat polyyden heidän jutukseen jolloin saavat harrastaa seksiä kummankin sukupuolen edustajan kanssa. Näissäkin kuvioissa valitettavasti on usein joku vähän ulkopuolinen tai sopeutuvampi yksilö...

Joten, näyttäkää mulle oikeasti toimiva polysuhde niin suhtaudun positiivisemmin asiaan!

/28

En minäkään pystyisi polyamoriaan, mutta minä en olekaan polyamorinen. Etkä ole sinäkään ap, joten ala ole sellaisessa suhteessa missä toinen osapuoli on. Ihmiset solmikoot yhteisymmärryksessä sellaisia suhteita kun haluavat, mutta tämän suhteen pelisäännöt on kaikkien osapuolien allekirjoitettava.

Olen monogaminen ja yritän selittää oman kantani.

Rakastuneena muutun monogamiseksi, en halua ketään muuta. Aivoissa tapahtuu kemiajuttuja ym.ja liitän yhä enemmän seksuaalista ja romanttista mielihyvää tähän ihmiseen, mitä enemmän olemme yhdessä. Siis jokainen yhteinen seksikerta ja halailu vahvistaa tätä suhdetta. Jos mulla olisi joku muu, niin osa energiastani menisi sen toisen rakastamiseen ja kehittäisin tunteita ja kemiallista riippuvuutta siihen toiseen ihmiseen - ja kyllä se vaan on pois siitä ekasta suhteesta, ajallisesti ja muutenkin.

Polygamistit kai ovat sitten sellaisia, jotka haluavat suhteiden olevan vähän kevyempiä,ja haluavat mielellään säilyttää itsensä sen sijaan, että kehittäisivät hyvin kiinteän yhteisyyden kokemuksen yhden ihmisen kanssa. No, ehkä tämä kaikki oli vähän itsestäänselvää. Tuo kaverivertaus - itse en kestä edes sitä, että on paljon kavereita. En saa aikaani ja energiaani riittämään, joten haluan,että kavereita on melko vähän ja suuri osa heistä olisi läheisiä ja laadukkaita.

Olisi kiinnostavaa tietää, ovatko polyamoristit usein ekstroverttejä ja monogamistit introverttejä. En yllättyisi, jos näin todettaisiin.

Mun piti vielä sanoa, että ei-rakastuneena pystyn kyllä pitämään yllä monia kevyitä suhteita, joissa seksiä, läheisyyttä ja kaveruutta. Tällainen kuitenkin menee niin kauan, kun tunteeni kaikkia kohtaan ovat melko lieviä, nautin suhteista, mutta ei haittaisi paljon vaikka joku niistä loppuisikin. En ole polyAMORISTI, kun en voi rakastaa kuin yhtä romanttisesti. Heillä kai juuri niitä oikeita, vahvojakin tunteita riittäisi monelle.

Tässä on vielä se että mies haluaa kanssani lapsen ja minä myös ja yhteisestä lapsesta on sovittukin ja on yrityksen alla. Olen myös jo ennen tämän naisen kuvioihin tuloa tiennyt että sellainen tulee kun on tullakseen. olen kuitenkin jatkanut suhdetta. niin ja minä olen suomalainen, mies ei ole. nainen on miehen kotimaasta eli ei ole mistä vaan ulkomailta tuota naista bongannut vaan sieltä omien/yhteisten kavereiden kautta. ilmeisesti ainakin henkisesti heidän välillä juttu toimii, seksiä ei vain vielä ole mutta miksi sekään ei toimisi. seksi on kuitenkin aika yksinkertainen juttu. ja tämän mies on yrittänyt saada minut tajuamaan. että seksi ei ole tärkeää vaan yhteinen rakkaus ja että ns. extended family tyyppinen juttu on mitä hän minulta ja siltä naiselta toivoo, mutta halutessani voin sanoa ei. polyamoriaa hän ei itseasissa ole maininnut sanallakaan mutta siitähän tässä on kyse ymmärtääkseni. hän haluaa minun ja naisen olevan ystäviä keskenämme. toisen naisen puolelta ei kuulemma mitään ongelmaa, minä olen se jolla on ongelma

ap

Ap, tuo mies ei ole lempeää nähnytkään. Hän kohtelee sinua paskasti ja kyykyttää.  Ja vielä saa sinut pitämään itseään tavoittelemisen arvoisena. Lähde hyvä nainen, ennen kuin itsetuntosi rippeetkin ovat menneet. 

Ihmetyttää tässä ketjussa kommentit siitä, että joku ei hyväksy polysuhdetta tai jotain tietynlaista polysuhdetta. Ja siis puhutaan joidenkin muiden suhteista. Miten se on teiltä pois, jos joku toinen elää onnellisena jotenkin toisin? Olen itsekin monogaaminen, mutta en näe mitään syytä, miksi minun mielipiteelläni parisuhdemallista pitäisi olla mitään tekemistä muiden ihmisten suhteiden kanssa. 

Vaikkakin ap:n keissi on aika mahdoton, niin mainitsenpa silti, että tiedän kaksi onnellista suhdetta, joista toinen on omani, joissa vain yhdellä osapuolella on kokemusta pitkästä parisuhteesta. Itse löysin omanikäiseni, 28-vuotiaan miehen, jolla oli ollut vain lyhyitä tapailuita. Hyvä mies, en tajua vieläkään, miten on voinut pysyä sinkkuna. Seuraa hän sai kyllä helposti, koska on komea ja treenattu. Ja aivan ihana, kultainen ja rakastettava puoliso näin useamman vuoden jälkeenkin. :) Olen joskus miettinyt, onko häntä pidetty naisten keskuudessa vain häntäheikkinä ja siksi ei ole haluttu vakavampaa. Kaipa mieskin voi menettää parisuhde"maineensa" liian villillä elämällä. En siis itse ajattele miehn olleen liian eläväinen, itsellänikin on ollut parisuhteiden välissä kaikenlaista. 

Toinen vastaava tapaus on kaverin suhde, hän tapasi itseään paljon nuoremman ja ymmärrettävästi kokemattomamman miehen. Ovat yksi onnellisimmista pareista, mitä tiedän. 

Ei siis kannata liian tiukasti katsoa ihmisen historiaa, kun miettii vakavaa suhdetta, vaikka järkeä toki pitää käyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä on vielä se että mies haluaa kanssani lapsen ja minä myös ja yhteisestä lapsesta on sovittukin ja on yrityksen alla. Olen myös jo ennen tämän naisen kuvioihin tuloa tiennyt että sellainen tulee kun on tullakseen. olen kuitenkin jatkanut suhdetta. niin ja minä olen suomalainen, mies ei ole. nainen on miehen kotimaasta eli ei ole mistä vaan ulkomailta tuota naista bongannut vaan sieltä omien/yhteisten kavereiden kautta. ilmeisesti ainakin henkisesti heidän välillä juttu toimii, seksiä ei vain vielä ole mutta miksi sekään ei toimisi. seksi on kuitenkin aika yksinkertainen juttu. ja tämän mies on yrittänyt saada minut tajuamaan. että seksi ei ole tärkeää vaan yhteinen rakkaus ja että ns. extended family tyyppinen juttu on mitä hän minulta ja siltä naiselta toivoo, mutta halutessani voin sanoa ei. polyamoriaa hän ei itseasissa ole maininnut sanallakaan mutta siitähän tässä on kyse ymmärtääkseni. hän haluaa minun ja naisen olevan ystäviä keskenämme. toisen naisen puolelta ei kuulemma mitään ongelmaa, minä olen se jolla on ongelma

ap

Hetkinen. Alussa puhuit "tapailevasi" tätä miestä. Nyt teillä onkin suhde, jossa yritetään saada jälkikasvuakin! Kuinka kauan siis olet ollut suhteessa tähän mieheen? Milloin ja miten hänen sivusuhteensa tuli ilmi? Sivusuhteenahan se on alkanut, kun kerran olette tähän saakka eläneet monogamisessa suhteessa keskenänne. Vai ymmärsinkö nyt jotenkin väärin?

Itse en alkaisi lasta tekemään miehen kanssa, joka suunnittelee menevänsä naimisiin toisen naisen kanssa ja kertoo, että minulla on ongelma jos en tätä hyväksy. Lapsi ansaitsee toisiaan kunnioittavat ja arvostavat vanhemmat - olipa kyseessä sitten monosuhde tai polyamorinen suhde.

t. 29

Okei, mikäli oli oikean ap:n tämä vika kommentti, niin tää on provo :D

En niele tota juttua, vaikka kuinka sivistymättömänä pitäisitte. On hienot termit ja kaikki, joku on jotain ja joku muu muka jotain muuta. Joo ihmiset on erilaisia syntyjään, mutta ei tuolla tavalla. Tommonen on ihan kieroon kasvanut ja niin se vaan on. Pettämistä/hylkäämistä toi on, ihan sama onko sopimuksia vai ei.

On juu aivan varmasti "vapauttavaa" kun voi järjestää parisuhteensa valikoivalla metodilla. Vähän niin kuin kissa on "helpompi" kumppani kuin mies. Helpompaa? Tuskinpa vaan. Sille joka rulettaa tietysti. Kuinka monta kertaa peräkkäin voi perua treffit maanantaivaimon kanssa, kun ei kiinnostakaan vai onko se rouva sunnuntaista eroon pääsemisen huojennus niin suuri, että mielellään jo vaihtaa huonetta. Entäs kun mrs. Sunday ei ole samaa mieltä?

Ei normaalit suhteet perustu mihinkään lukkariin ja sopimuksiin vaan kahden ihmisen verrattain spontaaniin keskinäiseen kanssakäymiseen.

Tää äijä ei siis ole valmis jakaan sun kanssas kaikkea, vaan välillä pitää päästä jonkun toisen kanssa. Ei oo valmis jaksamaan sua. Miten edes ihmisinä kasvaisitte niin kuin tarkoitus on, jos tarkoitus on aina pitää kivaa? Luotettavuus siis miinus sata! Tuohonko nojaisit. Tutustupa vaikka uusperheiden kiemuroihin. Ei sielläkään olla tyytyväisiä, kun pitää ottaa huomioon joku muukin jatkuvasti kuin se oma rakas.

Jos tuo mies ois nuori ja hölmö voisit yrittää puhua järkeä, mutta ei noin vanhalle paatuneelle enää kannata.

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tässä ketjussa kommentit siitä, että joku ei hyväksy polysuhdetta tai jotain tietynlaista polysuhdetta. Ja siis puhutaan joidenkin muiden suhteista. Miten se on teiltä pois, jos joku toinen elää onnellisena jotenkin toisin? Olen itsekin monogaaminen, mutta en näe mitään syytä, miksi minun mielipiteelläni parisuhdemallista pitäisi olla mitään tekemistä muiden ihmisten suhteiden ..

Ei aina ole kysymys siitä, että yritettäisiin kieltää. Minä vaan en ainakaan usko tollaseen "polyamoriseen onnellisuuteen".

Niin kuin joku jo kirjoitti ekalla sivulla, niin ajattelen, että nää on jotenkin rikkinäisiä ihmisiä ja tommonen hommahan ei ole heille itsellekään terveellistä. Saati lapsilleen.

Minun mielipidettäni ei kenenkään tarvitse kuunnella, voi laskea toisesta korvasta ulos. En sekaannu muitten elämään kuin kysyttäessä, mutta en myöskään mielistele.

Ei ole minulta pois, mutta asianosaisilta on. Silti katson, että aikuisten pitää kantaa itse vastuunsa.

Kuulostatte aivan sairailta kun määrittelette itseänne monogaamisiksi ja polygaamisiksi ja niin pois päin. Minä ainakin olen vaan minä, satun olemaan nainen ja naiselle sopiva kumppani on mies. Sellaisen hommasin ja hyvin menee. Toista ei tarvii, tämä on mun ja minä sen. Eikä ahdista.

Miten te ikinä pystytte hyväksymään elämässä annettuina tulevat asiat? Sukulaiset, omat lapset, työkaverit? Eikö ahdista koko ajan kun ei voi määritellä syntymäänsä, lapsuuttaan, elämänsä mittaa, luonnettaan, ulkonäköäänkään suurissa määrin?

Minä en ole edes hetero, koska minä olen minä, enkä mikään määritelmä.

Tässä jutussa ei ole kyse polyamoriasta. Vaan vedätyksestä. Tässä jutussa on nimittäin jotain mätää, ja pahasti onkin. En tiedä onko ap provo vai pahemman kerran hyväksikäytön ja huijaamisen uhri. Jompi kumpi noista on oikea vastaus, ap itse tietää kumpi. 

Mä voin yrittää vähän selventää teille tätä polyamorisia suhteita mun oman suhteen kautta. En osaa vastata aikaisempaan kysymykseen siitä, onnistuuko tuollainen (taloudellisesti) tiivis suhde vuosikymmeniä, mutta tässä muutama oma ajatus.

Olen siis suhteessa miehen kanssa, joka on polyamorinen. Hänen toinen vakituinen tyttöystävänsä ei ole poly, itse todennäköisesti voisin olla/olen, mutta koen, että useamman romanttisen suhteen ylläpitäminen olisi minulle liian hankalaa. Ja siis minä ja tuo miehen toinen kumppani olemme vain tuttuja, emme vietä aikaa yhdessä tai ole suhteessa keskenään. Kaikki meistä harrastavat satunnaisesti yhdenillanjuttuja ja tällä kokoonpanolla olemme olleet jo useamman vuoden. Kaikki asumme erillämme eikä lapsia ole haaveissa.

Mitä taas tulee muiden ihmettelyihin siitä voiko tällainen suhde "onnistua", en ihan ymmärrä mitä onnistumisella haetaan. Sitä ettei ikinä erota? Että hankitaan lapsia ja vanhetaan yhdessä? Itse en mittaa suhteita tälla tavalla, minulle suhde on onnistunut jos olen ollut siinä onnellinen, riippumatta suhteen kestosta (toki myöskin suhteen päättymistavalla on väliä, mutta ymmärsitte pointin?).

Jos haluaa ydinperheen ja lapsia, niin silloin polysuhteet tuskin on se juttu. Mutta jos taas arvostaa esimerkiksi vapautta, ei ole mustasukkainen, ja aidosti kokee olonsa hyväksi avoimessa tai polysuhteessa, niin antaa mennä vain! (Ja huom! jos jossain vaiheessa toteaa ettei juttu ns. toimi, ahdistaa eikä koe oloaan hyväksi, silloin pitää aina puhua kumppanin (kumppaneiden) kanssa ja mahdollisesti lopettaa suhde!)

Ja ap, JSS

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiinnostavaa tietää, ovatko polyamoristit usein ekstroverttejä ja monogamistit introverttejä. En yllättyisi, jos näin todettaisiin.

Itse olen vapaassa suhteessa ja introvertti. Toisaalta suhteemme ei ole varsinaisesti mikään usean keskenään tasa-arvoisen kumppanin jakamishomma, vaan se, että tietyt asiat, jotka lasketaan pettämiseksi monosuhteissa ei ole sitä meillä. Meillä on aika tiukat säännöt siitä, että muut suhteet eivät tule yhteiseen asuntoon ja ehkäisyä tulee käyttää. Kummatkin pidämme vapaudesta, eli suhteen idea on se, että tietyin toisen terveyttä kunnioittavin säännöin kumpikaan saa vapaa-ajallaan tehdä mitä haluaa.

En siis osaa sanoa, että onko sellaiset polyamoriset suhteet, jossa kaikki tuntevat ja jakavat toisensa kuinka toimivia, ja ovatko ihmiset niissä kuinka ekstroverttejä.

Taustalla on omalla kohdallani traumat suhteessa, jossa minulta kiellettiin kaikki seksuaalinen ja siitä faktasta, että olen panseksuaali.

Mielestäni säännöistä on reilumpaa sopia heti alussa, kun kumpikaan ei suostu juttuun pakosta kun on jo tunteita. En välttämättä tule koskaan tarvitsemaan oikeutta harrastaa seksiä toisen kanssa, eikä miehenikään, mutta kummallekin sen mahdolkustaminen tuntui kaikkein oikeimmalta.

Tiedän, että vieraiden ihmisten tuominen suhteeseen on aina riski, aina mies voi haluta karata monosuhteeseen uuden kanssa, tai minä voin ihastua suunnattomasti tyttöystävään, joka haluaa omia. Näen vain riskin tuohon näennäisessä monosuhteessakin, kun kummatkin ovat jo ilmaisseet näkemyksensä toisen vapaa-ajan kontrolloinnista.

hei

olen ap ja jatkan omaa ketjuani kun se vielä googlettamalla löytyi. olisi kiva jos joku aikaisemmin kommentoinut olisi paikalla

tapasin miehen tulevan vaimon, hän saapui suomeen tällä viikolla. nyt he ovat yhdessä toisessa kaupungissa vuokratussa asunnossa. tiedän että suhteen alkuvaihe on aina seksiä seksiä seksiä. en saa sitä päästäni ulos. minulla on paha olla ja itken koko ajan, mietin itsemurhaa, mietin suhteen lopettamista mieheen, mietin suhteen jatkamista... analysoin päässäni kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja niiden mahdolliset seuraukset. yritän olla tekemättä päätöksiä näiden negatiivisten tunteiden vallassa ja odottaa jos ajatukset menisivät ohi itsestään... minulla on tuon naisen puhelinnumero koska mies kysyi voidaanko vaihtaa. vaihdettiin mutta en tiedä haluanko olla edes ystävä koko ihmisen kanssa! en tiedä haluanko vastata mitään tai pystynkö jos hän laittaa minulle viestiä... tuntuu että yritän pakottaa itseäni johonkin sellaiseen joka ei itselle tunnu luontaiselta. mies taas vaikuttaa olevan enemmä kuin tyytyväinen- ehkä hän on sitten luontaisesti polyamorinen? olen kyllä varma että se nainen ei ole. hän on kuten minä - tyytyy. tai hänen ei edes tarvitse tyytyä, hehän menevät naimisiin ja ovat nytkin yhdessä, samassa asunnossa päiväkausia. minä näen miestä ehkä kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa ja vain päivän kerrallaan. tämä on raskasta jo siksi että kaipaan seksiä ja läheisyyttä, mutta saan sitä vain pari kolme kertaa kuussa. ja ennen kuin joku täysin tuomitsee, meillä on tällä hetkellä usean sadan kilometrin välimatka. olen yrittänyt selittää näin itselleni että tapailujen määrä on ok.

tapasin heidät yhdessä koska halusin nähdä jos jokin naksahtaisi päässäni raiteilleen, jos saisin selvää omista tunteistani. mitä huomasin? että rakastan miestä ja mikään ei ole muuttunut. mutta oli todella outoa nähdä heidät yhdessä pariskuntana. en oikein tiedä mitä ajatella. ongelma on miten paljon vetoa tunnen ihmiseen jolla ei oikeasti ole aikaa minulle tai halua olla kanssani yhtä vuorokautta pidempään. sen toisen kanssa hän kirjaimellisesti asuu nyt yhdessä ainakin tämän suomen vierailun ajan. voi myös olla että nainen jää suomeen...

minulle tämä tilanne tuntuu SAIRAALTA. mutta silti haluaisin olla joustava ja yrittää, mutta... en tiedä rakastaako mies minua oikeasti. jos rakastaisi, hän uhraisi minulle enemmän aikaa.. tarvitsen tähän ulkopuolista näkökulmaa siksi kirjoitan tänne vaikka kaikkea on mahdotonta jakaa.

yksi ongelma on että ajattelen etten voi löytää ketään muuta jota kohtaan tuntisin yhtä vahvoja tunteita ja joka osaisi ottaa minut samalla tavalla huomioon (siis silloin kun olemme yhdessä). saan myös valheellista lohtua tekstiviestittelystä vaikka tiedän kuinka vähän vaivaa viestittely oikeasti tarkoittaa. on helppo kirjoittaa suloisia sanoja, mutta tekojen pitäisi näyttää miten tosissaan ihminen oikeasti on.

anteeksi sekava teksti.

ap

Vierailija kirjoitti:

Siis minähän voisin alkaa pyörittää sellaista mieshaaremia. Minä nainen olisin siinä keskiössä ja pyörittelisin niitä miehiä niinkuin miehet lähi-idässä naisia? 

Oma mieshaaremi??? :D 

Tai sitten ei.

No mikä ettei! Mutta muista että muslimeillakin vain varakkaat miehet voivat pitää kahta vaimoa.

Nämä teidän polyhömpötykset ovat syvältä. Ei ne mitään rakkausliittoja ole koskaan olleet! Jos miehen veli kuoli, otti mies veljensä lesken lapsineen elätettäväksi vaimonsa rinnalle. Muslimimaissa naiset eivät käy työssä, joten nämä järjestelyt olivat pakon sanelemaa "sosiaaliturvaa". Onhan se sallittua vieläkin, mutta koraani on vaimojen ja kaikkien syntyvien lasten elättämisen suhteen jyrkkä, heistähän ei saa erota. Joten ymmärrettävästi moinen tapa on kuihtunut pois, kukapa mies haluaisi kolmea shoppailevaa ja nalkuttavaa eukkoa, sekä viittätoista käsi ojossa olevaa murrosikäistä lasta?

Ja sulttaanien haaremeissa kukoisti juonittelut ja salamurhat. Eivät ne naiset kovin onnellisia olleet, vaikkakin asema oli tavoiteltu. Oli sentään rikas elättäjä.