Mikä neuvoksi tällaisessa tilanteessa?

Istun kotona yksin ja pidättelemään itkua. Tunnen olevani miehelle niin toissijainen asia, jämä, jotain jolle suodaan aikaa jos kaikkein tärkeimmältä eli työltä yli jää.
Mieheni on yrittäjä ja luonnollisesti kiireinen. Lähtee kotoa klo 7:30 aamuisin ja tulee kotiin klo 19 pintaan. Jos menee salille niin joskus 19:30. Tällä välin minä Käyn töissä, hoidan kodin ja kaiken siihen liittyvän. Iltaisin on aikaa se pari tuntia yhdessä, mikä menee telkkaria tuijotellessa koska olen niin väsynyt.

En muista koska viimeksi olisin saanut viettää viikonlopun miehen kanssa siten, että hän olisi ollut kanssani kokonaiset kaksi päivää, käymättä kertaakaan töissä. Kyllä hän saattaa esim. La aamupäivän olla kanssani mutta sitten pitää käydä töissä jo iltapäivällä tai illalla. Ja jos olemme yhdessä, mies on paikalla muttei läsnä. Hoitaa puhelimitse työjuttuja, puhuu niistä tms. Mikäs siinä. Tiesin tämän kun aloin olla yhdessä hänen kanssaan.

Mutta. Minusta tuntuu että olen ainoa joka suhteeseen panostaa. Minä ostan lahjoja miehelle, minä järjestän kaiken vapaa-aikani niin että varmasti olen miehen kanssa jos hänellä on vapaata, hoidan koti-asiat koska hänellä on stressiä töissään riittävästi: teen asioita joilla osoittaa rakkautta ja näyttää että hän on tärkein minulle. En ole tavannut Ystäviäni aikoihin, koska olen halunnut jokaisen vapaa-ajan hippusen mitä mieheltä irtoaa, viettää hänen kanssaan. Tästä johtuen en ole uskaltanut sopia mitään menoja, jos miehellä sattuisi olemaan aikaa minulle joskus.
En aiemmin ole ymmärtänyt miten yksipuolista Tämä on! Tuntuu että minä teen kaikkeni yhteisen hyvän elämän eteen, mies kaikkensa työnsä eteen. Ei hänkään ystäviään tapaa kun työ vie kaiken ajan. Mutta emme voi suunnitella mitään, koska JOS miehelle tulee työkiireitä. Mies saattaa puolen tunnin varoitusajalla sanoa että "lähdetään leffaan" mutta minä Saatan olla niin väsynyt tai kotona ilman meikkiä ja vaikka siivous kesken tms enkä ehdi mitenkään mukaan miehen aikatauluihin. Eilen mies roikotti koko päivän minua tietämättömyydessä illan tekemisistä, ehdotti erästä tapahtumaa ja kun sanoin että ilman muuta sopii, hän veti idean takaisin ja sanoi että "no katsotaan ehditäänkö/jaksaako hän" ja Odotin kuin v*tun koiranpentu koko päivän ja illan mieheltä vastausta asiaan, sitten klo 21:30 hän vaivautuu sanomaan että voisikin lähteä- Tässä vaiheessa Olin jo pessyt meikit ja luopunut toivosta että lähtisimme minnekään. Tänä aamuna mies lähti töihin, lupasi että tulee kotiin klo 16 mennessä mutta yhtäkkiä ei ollutkaan koskaan sanonut mitään sellaista ja Täällä minä Istun taas yksin kotona. Mies sanoi että "voidaan käydä illalla vaikka drinkeillä" ihan kuin lohdutuspalkinnoksi siitä että työ vie hänet koko viikonlopuksi ja säälistä voisi viedä minut drinkille.

Tunnen itseni niin toissijaiseksi. Annan ja panostan 100% ja toiselle työ on koko elämä.

Päätin että nyt loppuu Tämä minun säälittävä miehen huomiosta taistelu, ja alan vaan elää omaa elämää. Tavata ystäviä, käydä ulkona, harrastaa. Olkoon koti siivoton, jääkaappi tyhjä, mies yksin illat kotona (jos töiltään ehtii) mutta minä en jaksa tätä yksinäistä odottamista.

Tuntui surulliselta ja tyhjältä mutta Tiedän ettei mies tee tätä tahallaan. En voi vaatia häntä tekemään vähemmän töitä mutta voin lopettaa elämästä hänelle ja alkaa elää omaa elämääni. :(