Onko reilua yrittää vaikuttaa lapsen kaverisuhteisiin?

Tuon ikäiset ovat aika herkkiä matkimaan ja seuraamaan kavereita. On tosiaan hyvä ainakin puhua asiasta ja muistuttaa, että kavereiden takia ei pidä tehdä hölmöyksiä. Jos kaveri suuttuu siitä, niin hän ei sitten ole kaveruuden arvoinen.



Ymmärrän tilanteen hyvin ja itsekin olen joskus miettinyt, miten vastaavassa tilanteessa pitäisi toimia.

ja voi olla oikeesti jopa viisasta

Tottahan toki sillä toisella lapsella voi olla syynsä/taustatekijänsä sille, miksi häiriköi ja kiusaa. Mutta toisaalta on myös niin, että mitä vanhemmaksi lapsesi/lapset yleensä kasvavat, sitä vähemmän vanhempien kasvatus vaikuttaa heidän käytökseensä ja sitä merkittävämpi rooli on lapsen kavereilla ja muulla sosiaalisella ympäristöllä on lapsen arvoihin, moraaliin ja käytökseen. Joten ei pidä aliarvioidakaan sitä vahinkoa, jota vääränlainen seura voi lapsen käytökselle tehdä. Lapsi haluaa tulla hyväksytyksi kaveriporukassaan, ja jos sen sakin tapoihin kuuluu häiriköidä ja kiusata muita, niin hyvänkin perheen lapsi saattaa tempautua mukaan siihen - jos ei muuta, niin hiljaiseksi taustajoukoksi (mikä ei sekään ole hyväksyttävää).



Mieti itse, miten puutut asiaan. Mutta jos kerran olet jo jutellut sen toisen pojan äidin kanssa ilman tulosta, niin minusta juuri tuollainen kyläilyn kielto voisi olla hyvä ensiaskel.

Tällä kiusaajalla ei varmaan kaikki asiat ole ihan kohdallaan. Poikasi saattaisi omalla hyvällä esimerkillään ohjata tätä kaveria parempiin tekemisiin kuin muiden kiusaamiseen. Myös sinun pojallesi on hyötyä siitä, että hän oppii toimimaan toisin kuin väärin toimiva kaveri. Se vahvistaa hänen identiteettiään ja itsetuntoaan. Ei se aina mene niin, että huonot kaverit vetävät muut mukanaan, voi se mennä niinkin päin, että hyvät kaverit saavat pahat luopumaan tavoistaan. Jos luotat poikaasi ja itseesi kasvattajana, mielestäni vähän vaikean lapsenkin kaveri voi olla. Oman poikasi vaan pitää tietää omat rajansa ja näistä on hyvä runsaasti keskustellakin. Tavallaan on helppo ja laiska ratkaisu sanoa, että älä leiki sen ja sen kanssa. Kuinka kauan voit kuitenkaan lastasi eristää näin? Eikö olisi parempi, että voit luottaa siihen, että olipa lapsi missä seurassa hyvänsä esim nuorena, tiedät että hänelle on kehittynyt toleranssia toimia oman järjen ja oman kodin ohjeiden mukaan?

Varsinkaan, kun sen koulukiusaajan vanhemmista ei ole kasvatuksellista liittolaista tässä asiassa.



Neljäsluokkalainen on kuitenkin aika pieni olemaan jämäkkä ja toimimaan toisin, kuin sosiaalisessa ympäristössä aggressiivisesti käyttäytyvä kiusaaja.

Kaverini on olevinaan " hienompaa väkeä" ja jo lapsen alakouluiästä asti valinnut kelvolliset kaverit. Arvosteli näitä ei kelpaavia minulle miksi eivät kelpaa kaveriksi. Aika olemattomat perusteet oli.



Toisaalta hänellä myös omien vieraiden kohdalla tarkka valinta ketkä heidän ystävistään eivät saa tavata samaan aikaan. Jaottelu hienompiin ja huonompiin. Kutsutaan eri päivinä. Kyllä pitää tehdä elämästä vaikeaa...