Miksi Samu Haber laulaa Joutsenlaulun Olli Lindholmin illassa?
Olen kuvitellut, että kyseisen ohjelman ideana on laulaa kyseisen illan isännän/emännän biisejä. Ollillahan ei ole mitään tekemistä kyseisen biisin kanssa. Hän ei edes soita mitään instrumenttia kyseisessä kappaleessa. On toki nähnyt Hakulisen Jussin varsin läheltä kyseisen biisin laulavan, mutta ei kai se nyt vielä pitäisi riittää omasi biisiksi.
Tahdon rakastella sinuakin on enemmän Pellen biisi, kuin Joutsenlaulu Ollin. Kyseisellä biisillähän Pelle sentään soittaa rumpuja, vaikkei muuten sen biisin tekemiseen ja laulamiseen olekaan osallistunut.
Kommentit (54)
En halua katsoa tota videota etukäteen niin viittiskö joku sanoa onko tuon perusteella vedot livejä vai päälle äänitettyjä tänä vuonna?
Vierailija kirjoitti:

Kyllähän Pelle laulaa mainitun biisin. Ja Ollikin on jo versioinut joutsenlaulun.
Tahdon rakastella sinua laulaa Tumppi Varonen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus on lumivalkoinen on muuten myös vain ja ainoastaan Hakulisen käsialaa.
Miksei muuten Hakulista pyydetty ko. ohjelmaan kun kaikki suurimmat Yön hitit on hänen?
Anna kun arvaan kuka sen esittää..
Ei tarvi arvella, kun asia tuli jo ilmi biisijupakassa.
Muistaakseni Rakkaus on lumivalkoinen -kappaleesta jätetään joku säkeistö julkaisematta, oisko ollu viimenen. Ihme pelleilyltä tämä jotenki kuulostaa, ois antanu tehä niinku oltii tekemässä tai sitte ois kieltäny kokonaa julkaisemisen kaikista biiseistä.
Aika valju saattaa olla myös se Rakkaus on lumivalkoinen ku valmiista sovituksesta leikataa säkeistöjä pois.
Mitä tähän Samun esittämään Joutsenlauluun tulee, nii jotenki vähä vaisukso jäi. Ootin ehkä jotain enemmän...
Tiesittekö, että Samu Haber on itsekin kieltänyt muilta mm. Hollywood Hills -kappaleen levyttämisen? Olisi ollut kyllä mukavaa kuulla kappale ensimmäistä kertaa englanniksi.

Mä ymmärsin ton Rakkaus on lumivalkonen jutun niin, että biisistä haluttiin jättää "ei ole jumalaa" osuus pois ja tästä muunnelmasta juuri Hakulinen vaati isompaa maksua myöntyäkseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tuo Samu Haberin menestystä. Ei osaa englantia laulaa. Rupsahtanut eikä koskaan ollutkaan hyvännäköinen. Aina myötähäpeää tuntenut kun jossain kuullut sen laulamia biisejä. En kestä! :)
Samaa ihmetellyt. Miksi pitää tehdä "musiikkia" englanniksi jos sen lausuminen tuottaa vaikeuksia.
Kuinka hyvin ajattelit että suomeksi laulamalla olisi Saksassa pärjännyt?
Ootteko ihmiset koskaan puhuneet saksalaisten kanssa englantia?
Mä oon. Businesskieli.
Yritin kyllä puhua, mutta ne molottaa vaan saksaksi takas.
Siis tarkotan mm. Kaupan ja ravintolan henkilökuntaa.
Jos suomessa menet minkätahansa kaupan kassalle niin kassahenkilö vaihtaa sujuvasti englanniksi kun huomaa ettei asiakas puhu suomea. Saksassa (tai ainakin hampurissa) puhuvat vain ja ainoastaa saksaksi.
Lentokenttä oli ainoa paikka missä sitä englantia puhuivat ja vaikea sitä oli ymmärtää, oma aksenttinsa heilläkin siihen on.
Vierailija kirjoitti:
Tiesittekö, että Samu Haber on itsekin kieltänyt muilta mm. Hollywood Hills -kappaleen levyttämisen? Olisi ollut kyllä mukavaa kuulla kappale ensimmäistä kertaa englanniksi.
Tässä oli kyse jostain muiden maiden jutuista ei Vain Elämäästä. Tiedä vaikka biisi kuullaankin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tuo Samu Haberin menestystä. Ei osaa englantia laulaa. Rupsahtanut eikä koskaan ollutkaan hyvännäköinen. Aina myötähäpeää tuntenut kun jossain kuullut sen laulamia biisejä. En kestä! :)
Toi sen huono englanti toimii saksassa,kun eivät saksalaisetkaan tunnetusti osaa kunnolla ääntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiesittekö, että Samu Haber on itsekin kieltänyt muilta mm. Hollywood Hills -kappaleen levyttämisen? Olisi ollut kyllä mukavaa kuulla kappale ensimmäistä kertaa englanniksi.
Tässä oli kyse jostain muiden maiden jutuista ei Vain Elämäästä. Tiedä vaikka biisi kuullaankin.
Hienoa! Ehkä biisin sanoitus nyt viimein aukeaa meille englantia ymmärtävillekin.
Vierailija kirjoitti:
En halua katsoa tota videota etukäteen niin viittiskö joku sanoa onko tuon perusteella vedot livejä vai päälle äänitettyjä tänä vuonna?
Muakin kiinnostais tietää. Tympäisi edellisellä kaudella, kun biisit oli suurinpiirtein levyversioina.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tuo Samu Haberin menestystä. Ei osaa englantia laulaa. Rupsahtanut eikä koskaan ollutkaan hyvännäköinen. Aina myötähäpeää tuntenut kun jossain kuullut sen laulamia biisejä. En kestä! :)
Mä luulen ettei Samukaan sun perähikiä-tasoisesta kritiikistä paljon välitä ...ainakaan niin kauna kun pystyy vetämään Saksassa täyteen 15.000-20.000 hengen areenoita. Mutta mites ne kiinalaiset sanokaan: meillä kaikilla on tyhmiä ajatuksia mutta fiksut eivät niitä esitä julkisesti.
Juuri näin. Esittäminen on ihan eri asia laki- ja sopimusteknisesti kuin levyttäminen. Ja olen ihan varma että olen jo 80-luvulla kuullut Joutsenlaulun Ollin laulamana, livenä siis.