Osaatko olla erossa lapsistasi?

tämä aihe herättää äideissä ja muissakin aina kovasti puolesta ja vastaan ja kaikkea siltä väliltä.



Itse olen mieluusti lapsista erossa säännöllisesti. Voihan sen sanoa kauniimminkin: jaksaakseni tarvitsen omaa aikaa, sitten saavat sekä lapset että mies nauttia mukavammasta äidistä ja vaimosta.



ihmisillä on niin erilaisia tarpeita olla lähellä ja erossa. Itse olen aina kaivannut omaa tilaa ja olen huomannut, että sama pätee lasten kanssa olemisessa. Rakastan heitä kovin, mutta kaipaan lepoa ja virkistystä ilman heitä myös.

Lapsi on nyt 3-vuotias, ja me molemmat vanhemmat olemme töissä. Lähdetään nyt ensin siitä, että työssäoloaikaa ei lasketa kysyjän tarkoittamaksi ajaksi.



Itselläni on harrastus, jossa käyn pari kertaa viikossa. Ilman sitä pääkoppani varmasti räjähtäisi. Tarvitsen tosiaan omaa tilaa ja aikaa. Tarvitsisin tai haluaisin sitä paljon enemmänkin, mutta se ei ole mahdollista.



Muistan ihan, kuinka nautin 1,5 vuotta sitten, kun kävin syksyn mittaan useilla työmatkoilla ja olin ensimmäisiä kertoja erossa lapsesta muutaman päivän kerrallaan. Oli aivan ihanaa huolehtia vain itsestään!Niistäkin harvoista ajoista ehkä kerran pari vuodessa, kun isä on lapsen kanssa kaksin sukuloimassa toisella puolen Suomea, otan ilon irti.



Meillä vastapainoa tuo sitten todella tiivis yhteiselo arkena. Tarhapäivinä jälkeen yhteistä aikaa jää runsaasti, sillä lapsi on illanvirkku tapaus, jonka ei tarvitse aamullakaan herätä kovin aikaisin. Muutoin kuin loma-aikoina olemme oikeastaan ihan kaiket ajat yhdessä. Joskus hyvin harvoin hommaamme lapsenvahdin ja olemme kaksin. Pitäisi kai saada aikaiseksi useammin.

Jotenkin oudolta kuullostaa tuo " osata olla erossa" . En tiedä " osaisinko" olla lapsestani erossa, mutta EN HALUA olla hänestä erossa. Siinä tuskin on mitään pahaa? Kuten ei ole siinäkään, että joku äiti haluaa säännöllisesti omaa aikaa ja hetkeksi eroon lapsesta/lapsista.

.. mut useimmiten tuttavapiirissäni nämä äidit, jotka ei osaa olla lapsesta erossa, valittaa myös kun ei mihinkään koskaan pääse. Ihmettelen tässä nyt lähinnä sitä, et eikö muka jokainen äiti kaipaa taukoa lapsistaan??



Ehkä en osannu aloittaa keskustelua oikeilla sanoilla.



Hmm.. oikeammin siis kysyn, et onko äitejä, jotka nauttii saada olla aina lastensa lähellä eivätkä kaipaa omaa rauhaa?



Itse nimittäin kärsin suunnattomasti jos omaa rauhaa ei ole, tarvitsen päivittäin saada olla ihan vaan itseni kanssa.

Minä ymmärrän kyllä 2v osalta jos ei haluta laittaa lasta hoitoon edes pariksi tunniksikaan. Lähinnä riippuu hoitajasta ja lapsesta miten itse suhtautuisin. Kyllä tietenkin aina jätän lapset miehelle melkein aina ilman huolen häivää (vauva-aika imetyksen vuoksi on sitten eri), mutta muista ihmisistä en menisikään sitten takuuseen. Esim. meillä ei mummot ole halukkaita hoitamaan tai edes välttämättä pärjää vielä tuon ikäisten kanssa. Ja en koe omia menojani niin tärkeäksi että vieraita ihmisiä pyytäisin lapsia hoitamaan, jos mies ei pysty. En myöskään ole äiti, joka kaipaisi omaa aikaa päivittäin (sitä on sitten kun lapset menevät illalla nukkumaan, no kunhan tuo nuorinkin kasvaa tissi-iän ohi ja nukkuu niin sitten).



Sitä mitä tulee tuohon jonkun miehen omaan harrastukseen, joka sattuu samaan aikaan, niin meillä varmasti mies voisi omasta harrastuksestaan kerran joustaa minun menojeni vuoksi, mutta tunnen monta paria, joilla mies ei niin tekisi. Muutenkin on aika monia perheitä missä nainen hoitaa lapset ja kodin ja mies lähinnä " auttelee" ja päättää omista menoistaan. Eli en siis ihmettelisi vaikka joku äiti näin miettisikin että osuu pahasti miehen harrastusiltaan.

Osaan olla erossa työpäivän ja satunnaisia tunteja kun minulla on menoa... Esikoinen on 2,5v.



Mutta yökylään ja koko vuorokaudeksi en/emme osaa laskea :) En oikeasti tiedä osaankohan koskaan... En tohdi laittaa lasta edes omaan sänkyyn nukkumaan :D

Eli tarkoitan tietenkin sitä että meillä poju on halunnut tulla viereemme nukkumaan ja kun ollaan otettu, niin enään en raaski omaan sänkyyn pakottaa. Kysytty ollaan, mutta oma sänky ei kelpaa.

Mulla on varmaan yksi maailman kirjavimmista mielikuvituksista :) Keksin kaikenlaisia kauhukuvia mieleeni erossa olemisesta jne...

Eli varsinkin pienempi lapsista, 2,5v on niin ujo luonteeltaan, että on tuntunut hankalalta jättää häntä vieraan ihmisen hoitoon. 2-vuotiaana aloitti päiväkodissa, eikä sitä ennen ollut koskaan muiden kuin meidän vanhempien hoidossa. Meillä ei asu isovanhempia tai sukulaisia niin lähellä, että olisivat lapsille (ainakaan pienemmälle) kovin läheisiä, eli ujostelee sukulaisiakin jonkin aikaa aina kun tulevat käymään. Vasta n. kuukausi sitten meillä oli ensimmäistä kertaa lapsenvahti molemmille lapsille, kun mies oli työmatkalla ja minun piti käydä hammaslääkärissä. Hyvin se meni kuitenkin, katsoivat videoita :-)



Miehen kanssa toki jätän lapset kotiin säännöllisesti ainakin kerran viikossa, ja olen tehnyt viikonloppureissujakin itsekseni. Se on tosi rentouttavaa!

Itse osaan olla erossa lapsestani ja jopa nautin siitä (hui, kauhistus!). Lapseni, esikoiseni, on 2v4kk ja on säännöllisesti mm. yökylässä mummulassa kuukausittain, jotta voimme mieheni kanssa viettää parisuhdeviikonlopun tai miksi sitä kukakin haluaa nimittää. Lisäksi omaa aikaa tarpeen vaatiessa. Yleensä otan lapsen mukaan jos tilanne on sellainen, että lapsen voi ottaa mukaan, mutta kyllä hoitaja on aina löytynyt (isä, mummu) jos on tarvetta ollut.



Olen itse sitä mieltä, että kun äiti saa itselleen (ja myös parisuhteelle ilman lasta) aikaa, saa rentoutua ihan rauhassa " yksin" niin silloin hän jaksaa myös olla parempi äiti. Tämä tyyli sopii itselleni. Samaan sarjaan kuuluu kysymys milloin äiti palaa töihin/minkä ikäinen lapsi laitetaan hoitoon... vastauksia on yhtä monta kuin äiti-lapsi-pareja ja kaikki ovat varmaan heille oikeita ratkaisuja.



AP:n esimerkkiin niin varmasti lähtisin rentoutumaan ja uskoisin, että lapselle löytyisi hyvä hoitaja, enkä varmasti ekana kysyisi voiko lapsen ottaa mukaan...

Esikoinen on koulussa ja tottakai tuon ikäinen rupeaa jo itsenäistymään. Nyt pääsiäisenä hänon menossa isovanhempien kanssa 5 päiväksi Sveitsiin lomalle ja on siitä niin kovin innoissaan. Mutta kyllä meillä (siis muulle perheelle) tulee häntä ikävä.



Keskimmäinen on 2v7kk eikä ole ollut yökylässä. Olen toki ollut hänestä erossa kun esim. kuopus syntyi.



Vauvamme on 11kk ja häntä en vielä mistään hinnasta hennoisi jättää yökylään. Mutta ap:n mainitsemissa tapauksissa kyllä jos hoitaja löytyisi niin pystyisin hänet jättämään. Isälläänhän ne sillon ovat eikä missä tahansa ö-luokan " hoidossa" !! Kyllä mä käyn enemmä tai vähemmän säännöllisesti esim kaupungilla syömässä kavereiden kanssa ja isä hoitaa lapsia. Mitäs siinä. Jos tulee esim joku vanhempainilta missä ehdottomasti haluan että molemmat olemme niin jos hoitaja löytyy lapsille niin en epäröi jättää. Mutta luotettava ja tuttu pitää olla. Jos olisi jonkin luokan " hemmotteluilta" niin joko menen sinne ilman lapsia tai sitten jään kotiin. Minusta ei ole oikeen muille vanhemmille jos minä toisin lapseni mukana, koko idea jotenkin haihtuisi pois.

Olen aina kuin mahdollista lasteni kanssa. En käy lasteni luota missään mihin ei vain ole 100% pakko mennä. Nautin lasteni seurasta, enkä kaipaa muuta. En siis harrasta mitään mitä ei lasten kanssa voi tehdä.

Olen saanut kuulla monesti, että sinulle ja lapsille tekisi hyvää olla erossa ja onhan teidän pakko joskus oppia jne...

Minua ärsyttää ihan tautisesti tuollaiset puheet. Ehdin kyllä mennä myöhemminkin, kun lapset ovat isoja(kauhulla sitä päivää odotellen).

Mielestäni vanhempien seura lapselle on parasta seuraa.

Toisaalta ymmärran täysin niitä jotka tahtovat käydä jossain tuulettumassa, onhan lasten kanssa välillä raskasta eikä kaikki

muutenkaan ole luotuja kotona aina olemaan.

Kaikki tyylillään!

Itse osaan tarvittaessa olla erossa lapsistani, esim viime kesana he olivat 3.5v ja 2v melkein viikon mummolassa, kun olimme miehen kanssa jarjestelemassa asioita uudessa asuinmaassamme. Luotan meidan mummoon 100%, totta kai oli ikava lapsia ja oli taas ihana paasta heidan luokseen, mutta toisaalta oli kylla ihan kivakin olla miehen kanssa kahdestaan, vaikkakin asioidenhoitoreissulla... Ei ole minusta osaamisesta kiinni se, jattaakö lapset hoitoon ja minka ikaisena, vaan siita, millainen luonne lapsella on, miten takertuvaa / huolehtivaa tyyppia itse on, missa lapsi on hoidossa ja kenen kanssa jne...Kukin tyylillaan, tama on juuri tyypillinen sellainen kysymys jossa ei todellakaan ole oikeaa tai vaaraa vastausta :)

Osaan ja haluankin välillä olla erossa lapsista, ihan yksinään tai sitten miehen kanssa. Oma äitini asuu tässä ihan lähellä ja ovat pojan kanssa paljon tekemisissä, tänään poika (1v6kk) menee mummilaan yökylään ensi yöksi. Äiti on hoitanut paljon poikaa ja poika viihtyy mummin kanssa hyvin. Luotan äitiini että kaikki on ok. Harmi että toinen mummila on 500km päässä, jos asuisivat lähempänä ei tarvisi aina pyytää juuri mun äitiä (vaikka auttaakin mielellään) ja poika tutustuisi paremmin myös toisiin isovanhempiin.



Nyt meillä on 1kk ikäinen tyttö enkä omaa aikaa ole saanut, enkä kaivannut vielä. Mies käy harrastuksessaan kaksi kertaa viikossa, minäkin pääsen sitten jossain vaiheessa, kyllä mies tuommoisen hemmotteluillan takia voisi jättää menemättäkin, tai järjestäisi niin että ehtii käydä ennen lähtöäni. En tälläkään kertaa saanut imetystä onnistumaan joten senkään vuoksi ei tee ollenkaan häijyä jättää lapset miehen hoitoon, yhtä hyvä vanhempi hän on kuin minäkin. Äitini saa sitten itse sanoa milloin ottaa molemmat hoitoonsa, ei sillä ole mitään kiirettä, saadaan omaa aikaa ihan kivasti näinkin.



Jokainen tekee tyylillään ja niin kuin itselle sopii, mutta ei mulle tulis mieleen kysyäkään saako lapset tuoda äitien hemmotteluiltaan. Jos en heitä voisi isälle tai hoitajalle jättää niin en menisi itsekään.

Meillä molemmat isovanhemmat asuvat n.170km päässä(eri paikkakunnilla) ja täällä hoitajat vähissä koska muutimme vasta hiljattain uuteen kaupunkiin joten hoidamme poikamme 2v3kk itse.

Isukin vanhemmat mielellään ottaisivat pojua hoitoon mutta se on heti viikko tai ei mitään heidän mielestä ja toisaalta ymmärrän sen pitkän välimatkan takia mutta minä en raaski olla erossa niin pitkää aikaa!

Muutaman kerran poju on ollut mummulassa hoidossa ja itkua tihrustaen olen ollut saattamassa häntä.

Olen kotona pojan kanssa joten oma aikani on TOSI vähissä ja pinnani välillä tiukassa.Kyllä minä ainakin tarvitsen muutaman tunnin viikossa itselleni!Olen ruvennut käymään kuntosalilla jumpassa ja se piristää kummasti!Lisäksi käyn kaupungilla pyörimässä vaikka ei olisi rahaa ostaakkaan mitään.Pojukin tykkää kun äiti jaksaa paremmin touhuta hänen kanssaan!

Lyhennettynä:Muutaman tunnin ja viikonlopun voin hyvinkin olla erossa lapsukaisestani mutta pitempi aika on ehdottomasti liikaa!

sen asian eteen että pystyin olemaan erossa.Esikoiseni oli 2,5 v omissa käsissäni, lukuunottamatta isäänsä, kun en voinut jättää häntä edes muutamaksi minuutiksi kellekään muulle.Pelkäsin että jotain pahaa tapahtuu lapsilleni...uhrauduin totaalisesti ja väsyin kun en arvostanut itseäni tarpeeksi ajatellakseni että olen aikuinen ja myös ihan nainen. .Sairasta touhua..tajuan sen nyt.On siis aikuisten asioita ja parisuhde asioita jne.ja silloin lapsille hoitaja tietty paikalle.

Hyvin ovat pärjänneet muidenkin hoidossa ja tykkäävät kun tulee joku hoitamaan...On tärkeää kun äiti on paikalla mutta tärkeää on myös lapsen huomata että äiti tulee takaisin.Mutta mun tapaukseni on eri kun jotkut sanovat etteivät edes tarvitse omaa aikaa.Minä tarvitsin mutten pystynyt irtautumaan lapsista..

Mä olin ekan kerran " pidemmän" ajan poissa kotoa kun lapsi oli 8kk ja olin 2 yötä poissa. Poika oli sen ajan kotona isin kanssa, eikä juurikaan ollut minua kaivannut... Itselleni tauko teki TOSI hyvää, kun olin siihen asti ollut joka päivä lapsen kanssa kotona. Ei tullut eroahdistusta eikä ikävää, vaikka olikin sitten ihana palata kotiin.



Nyt kun poika on 1v 3kk niin jo yhden yön ero tuntuu musta pahemmalta kuin silloin aikaisemmin! Mistä lie johtuu... Mutta jokatapauksessa uskon, että pikku breikit tekee sekä äidille että lapselle hyvää. Seuraavan kerran olen useamman yön poissa toukokuun lopulla, kokonaista 4 yötä... jaiks!



Meitä on niin moneen junaan.... ;)

Esikoinen oli yökylässä ensimmäistä kertaa 1 v 4 kk ikäisenä (imetinkin tuohon asti). Nyt kuopuksen kanssa yritän ottaa vähän rennommin, imetys loppui 7 kk ja oli noilla main myös ensimmäistä kertaa yökylässä, yhdessä siskonsa kanssa peräti 2 yötä! Ei se kyllä helpolta tuntunut. Nyt olemme lähdössä reissuun pidennetylle viikonlopulle, saas nähdä miten käy. Lapset kyllä pärjäävät sen tiedän, mutta osaanko itse rentoutua ja nauttia. Meillä kyllä hyvät, pirteät ja osaavat " mummot" , joten hoitajiin voi luottaa 100%.

Uskon, että hyvää tekee olla välillä erossa.

Itse en erityisesti kaipaa " eroon" lapsistani. Mies osallistuu paljon lastenhoitoon, mutta muuten meillä ei ole lastenhoitoapua juuri käytettävissä. Itse nautin olostani vain, jos luotan täysin lasteni saamaan hoitoon ja olen kieltämättä aika " niuho" siitä, mitä pidän hyvänä hoitona. Esimerkiksi annan lapseni vain hätätapauksessa hoitoon siihen ainoaan tuttavaperheeseen, joka ottaa koko porukan, koska kasvatus- ja hoitonäkemyksemme ovat niin erilaisia. Jos asuisimme lähempänä isovanhempia, lapsemme olisivat varmaan heillä hoidossa, mutta nyt kun tämä ei ole mahdollista, hoidamme lapset lähinnä itse. Tästä ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa, aina olen sen verran saanut " vapaata" , kuin olen tarvinnut, mutta tosiaan tuo oman ajan tarve ei ole minulla erityisen suuri. Joku toinen tarvitsee sitä enemmän ja jos vielä on niin onnekas, että läheltä löytyy luotettava lastenhoitaja, niin mikäpä siinä. Kukin tavallaan. Tärkeintä on, että äiti ja lapset voivat hyvin.

vielä siinäkin vaiheessa, kun lapsi on jo selvästi lapsi, eikä pieni vauva. Ja varsinkin silloin, jos lapsi hyväksyisi tilanteen, eli ei esim. itkisi ja karjuisi koko tuota aikaa hysteerisenä.



En tarkoita, että ketä tahansa pitäisi hyväksyä hoitajaksi. Tarkoitan tilannetta, jossa äiti ei voi kuvitellakaan olevansa näköetäisyyttä kauempana omasta lapsesta edes silloin tällöin, edes paria tuntia, vaikka lapsella olisi maailman paras ja turvallisin huolenpitäjä (kuten isä).



En tykkää olla öitä erossa lapsesta, mutta päivällä asia on hyvin ok. Silloin jos on kovin tiiviisti ollut lapsen kanssa, voi aluksi tuntikin tuntua pitkältä ajalta ja ikävä ehtii tulla, vaikka toisaalta sitä " vapautta" olisi toivonutkin :)

Mun lapseni ei oo kertaakaan ollu yöhoidossa ja en en ees halua häntä jättää. Pääsiäisenäon kaverit pyytäny et lähtisin mukaan ja jos mun sisko sillon ottaa ni voin vaikka lähteäkin. Mun isä ei varmaan noin pientä vielä ota isoveljeä kyllä kun jo tänä vuonna 15v täyttää. ja mun äiti sairas ni sille ei voi luottaa:( Eikä isästäkään oo apua kun ei oo edes nähny tytärtään. ja en oo tilannetta valitellu kun on ollu keskenmeno tätä aikasemmin pitkästä suhteesta ja en uskonu et tuol mahas on mitään enne ku tuol ekas ultrassa oltiin:)



T. Satu ja Emilia 27.3

Vastaan tähän että osaan ja en osaa :)

Välillä tulee hetkiä että kaipaisin ihan " omaa rauhaa" , vaikkapa ihan niin että käy kaupassa yksin tai nukkuu univelkoja pois. Tuossa pari viikkoa sitten veimme tytön mummolle yöksi ja itse koisimme univelat pois. Molemmat, isä ja minä, olimme väsyneitä. Takana oli sairasteluja ja hampaiden tekoa = valvomista. Tyttö on nyt vuoden vanha ja on ollut yökylässä muutamia kertoja. Päiväsaikaan olen lähes koko ajan tytön kanssa tai ainakin niin että olen kotona ja isä tytön kanssa...joskus saatan siis vetäytyä muualle vaikka kirjaa lukemaan ja iskä viihdyttää tyttöä. Kerran viikossa käyn jumpalla. Ukkoni on kyllä paljon lapsen kanssa viikonloppuisin ja saan silloin tarvittavat hengähdystauot. Ensi lauantaina lähden kaverini synttäripippaloihin ja mies jää tytön kanssa kotiin.

Ensi viikolla pitäis aloittaa työt ja se jotenkin hirvittää! n. 10 tuntia joka päivä tytöstä erossa, nyyh!

Meitä äippejä on tosiaan ihan joka lähtöön. Itse koen tarvitsevani hetken välillä omaa rauhaa, ihan oman jaksamisen kannalta. Tyttö viihtyy hyvin myös muiden seurassa.