Olen korkeastikoulutettu ja sivistynyt ihminen ja aion äänestää kunnallisvaaleissa persua.
Ehdokas, jota äänestän, on koulutukseltaan tohtori.
Mitäs siihen sanotte?
Kommentit (18)
Jaha - vihreiden jollotus alkoi taas "väärän lipun" alla.
Niin minäkin. Olen DI ja äänestän DI:tä
Persut ovat vihreiden kanssa saman ideologian puolue.
Politiikka jota ovat ajaneet hallituksessa ollessaan on otettu suoraan vihreiden puolueohjelmasta.
Persut ovat kaiken selkärangattomuuden ja poliittisen rikollisuuden esikuva, johon yksikään puolue ei ole kyennyt tähän päivään mennessä koko Suomen historian aikana.
Otto wille kuusinenkin oli selkärankainen ja rehellinen mies verrattuna timo soiniin; kuusinen oli sosialisti ja kommunisti koko elämänsä ajan toimien niinkuin vasemmistolainen maanpetturi toimii, mutta uskollisena poliittiselle vakaumukselleen; timo soini taas on tehnyt selkärangattomuudellaan ja oman kansansa pettämisellä ja maanpetturuudellaan maailmanennätyksen, jolla hän lunasti paikan kuusiselta Suomen vahingollisimpana poliitikkona.
Tällä soini tulee jäämään legendana-, eli kautta aikain epäisänmaallisimpana Suomalaisena poliitikkona historiankirjoihin.
Koomista asiassa on se, että hän itse ei ole tätä vieläkään ymmärtänyt.
Sanon, että et selvästi ole enää nuori.
Vierailija kirjoitti:
Ehdokas, jota äänestän, on koulutukseltaan tohtori.
Mitäs siihen sanotte?[/quot
Sivistynyt ihminen ei äänestä persuja! MOT
Jos varhaiskasvatuksen, koulutuksen, vanhustenhoidon ja terveydenhuollon ylläpitäminen eivät kiinnosta, niin Persut on loistava vaihtoehto. Onnea!
Vierailija kirjoitti:
Sanon, että et selvästi ole enää nuori.
Niin, yleensä viisaus lisääntyy vanhuuden myötä.
Vierailija kirjoitti:
Jos varhaiskasvatuksen, koulutuksen, vanhustenhoidon ja terveydenhuollon ylläpitäminen eivät kiinnosta, niin Persut on loistava vaihtoehto. Onnea!
Jaa, löytyypä persujen listoilta ihan normiehdokkaitakin kyllä. Itse äänestän tällä kertaa, en puolesta, vaan nimenomaan yhtä tiettyä asiaa vastaan ja siksi ps. Mari Rantanen, sosionomi amk, omaishoitaja.
ei ap
Olen korkeakouluopiskelija ja äänestin perussuomalaista korkeakouluopiskelijaa.
No tuskinpa olet kun on noin kova tarve toitottaa asiaa. Miksiköhän muiden puolueiden kannattajat eivät ole samanlaisia?
Vierailija kirjoitti:
Kunnissa päätetään nimenomaan varhaiskasvatuksesta, terveydenhoidosta, teistä, kouluista, rakentamisesta, palveluista - ei monikulttuurisuudesta tai pakolaisista (poislukien se, tuleeko vastaanottokeskuksia vai ei - johonkin pakolaiset joka tapauksessa sijoitetaan Suomen rajojen sisällä). On todella lyhytnäköistä äänestää valtuustoon ihmisiä sellaisten mielipiteiden perusteella, jotka eivät liity kunnanvaltuustojen päätöksenteon piiriin laisinkaan.
Helsingissä myös asuntopolitiikasta, unohditko? Tavis-suomalaisen lähes mahdoton saada kotikaupungistaan kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. Täällä jos missä puolueella on väliä!
Vierailija kirjoitti:
Kunnissa päätetään nimenomaan varhaiskasvatuksesta, terveydenhoidosta, teistä, kouluista, rakentamisesta, palveluista - ei monikulttuurisuudesta tai pakolaisista (poislukien se, tuleeko vastaanottokeskuksia vai ei - johonkin pakolaiset joka tapauksessa sijoitetaan Suomen rajojen sisällä). On todella lyhytnäköistä äänestää valtuustoon ihmisiä sellaisten mielipiteiden perusteella, jotka eivät liity kunnanvaltuustojen päätöksenteon piiriin laisinkaan.
Jaa, oma kaupunki kyllä vasta päätti ottaa tälle vuodelle 30 pakolaista. Mistä ne päätti, jos eivät muka pysty päättämään.
Olette vanhoja ukkoja jotka höyryää netissä joka päivä. Kukaan täysijärkinen joka ymmärtää jotain kuntapolitiikasta ei äänestä noita kylähulluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnissa päätetään nimenomaan varhaiskasvatuksesta, terveydenhoidosta, teistä, kouluista, rakentamisesta, palveluista - ei monikulttuurisuudesta tai pakolaisista (poislukien se, tuleeko vastaanottokeskuksia vai ei - johonkin pakolaiset joka tapauksessa sijoitetaan Suomen rajojen sisällä). On todella lyhytnäköistä äänestää valtuustoon ihmisiä sellaisten mielipiteiden perusteella, jotka eivät liity kunnanvaltuustojen päätöksenteon piiriin laisinkaan.
Jaa, oma kaupunki kyllä vasta päätti ottaa tälle vuodelle 30 pakolaista. Mistä ne päätti, jos eivät muka pysty päättämään.
Siellä lukeekin, että päätetään vastaanottokeskuksista kyllä. Kunnat saavat niistä nimittäin rahaa.
Mutta maahanmuutto ei mihinkään katoa, vaikka yksittäinen kunta ei ottaisi pakolaisia vastaan. Ajattele kokonaiskuvaa.
En. Ajattelen omaa ja lähimmäisten turvallisuutta.

Oleskeluluvan saaneilla on vapaa liikkumis- ja muuttamisoikeus. Just saying.

No, nimenomaan kunnan harjoittamalla (vuokra)asuntopolitiikalla voi(si, jos haluaisi) tehokkaasti vaikuttaa muuttoliikkeeseen. Ihan heti ainakaan ei suurin osa ole omistusasuntoa hankkimassa (oletus, perustuu empiiriseen kokemukseen omassa kaupunginosassani, Itä-Helsinki).
Tarkennan, että kyseessä ei kuitenkaan ole Halla-aho.