Miksi saksalaisilla kesti niin kauan perustaa oma valtio?
Saksa on perustettu vuonna 1990. Ensimmäisen kerran Saksa perustettiin 1800-luvun lopulla, mutta valtio hajosi sen jälkeen useammankin kerran. Useimmat Euroopan valtiot on perustettu vuosisatoja aikaisemmin. Miksi saksalaisilla kesti niin kauan saada valtio pystyyn? Eikö oman valtion perustaminen kuulu saksalaiseen kulttuuriin? Vai onko saksalaisessa geeniperimässä tai kansanluonteessa jotain sellaista, joka vaikeuttaa valtion perustamista?
Kommentit (33)
Mitkä nykyiset Euroopan valtiot oli perustettu vuosisatoja aiemmin?
Kyllähän Aatu sitä Suur-Saksaa kovasti yritti rakentaa ja laajentaa, mutta muu Eurooppa ja USA torppasivat suunnitelmat. Vasta NL:n lähestyvä romahdus mahdollisti Saksojen jälleenyhdistymisen.
Vastaus on siis: kateus.
Tätähän ei saisi sanoa ääneen, mutta sanonpa kuitenkin. Syynä on saksalaisten sotaisa luonne. Vuosisatojen ajan Saksa muodostui pienistä keskenään sotivista ruhtinaskunnista. Saksalaiset eivät tulleet toimeen keskenään. Kun lopulta onnistuivat yhdistymään raudalla ja verellä, suuntasivat aggressionsa muihin maihin, ja aloittivat kaksi maailmansotaa. Hävittyään toisen maailmansodan ovat olleet voittajien tiukan silmälläpidon alaisina.
Vierailija kirjoitti:
No kestihän se Italiankin yhtenäistyminen saman lipun alle yhtä kauan.
Eihän kestänyt.

Mikä vitun luonne? Resursseista ja elintilasta siinä on aina ollut kyse.
Saksa ei aloittanut ensimmäistä maailmansotaa, vaan tuomittiin syylliseksi, koska hävisi.
Vierailija kirjoitti:
Mitkä nykyiset Euroopan valtiot oli perustettu vuosisatoja aiemmin?
Ruotsi
Vierailija kirjoitti:
Miksi Suomella kesti?
Suomi oli Ruotsin ja Venäjän vallan alla. Saksalaiset olivat oman itsensä herroja, he olisivat voineet perustaa oman valtion, jos olisivat kyenneet, osanneet, halunneet ja pystyneet.
Ensimmäiset saksalaiset valtiot perustettiin jo 400-luvulla, siis noin 1600 vuotta sitten

Miksei etniset venäläiset ole vieläkään pystyneet perustamaan omaa valtiota? Venäjä ja Valko-Venäjä ovat erillisiä maita, ja Ukrainakin mahtuisi saman lipun alle, mutta sen sijaan "venäläisiä" ovat nykyään kaiken maailman kaukoidän puolimongoolit ja turkkilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kestihän se Italiankin yhtenäistyminen saman lipun alle yhtä kauan.
Eihän kestänyt.
Kestipä, Paavi,Ranska ja Hapsburgit eivät tykänneet ajatuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Mitkä nykyiset Euroopan valtiot oli perustettu vuosisatoja aiemmin?
Lähes kaikki. Tai ainakin olivat niin yhtenäisiä, että pystyivät hankkimaan siirtomaita 1500-luvulta alkaen. Saksa pystyi hankkimaan siirtomaita vasta 1800-luvun lopulta alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Suomella kesti?
Suomi oli Ruotsin ja Venäjän vallan alla. Saksalaiset olivat oman itsensä herroja, he olisivat voineet perustaa oman valtion, jos olisivat kyenneet, osanneet, halunneet ja pystyneet.
Miksei etniset venäläiset ole vieläkään pystyneet perustamaan omaa valtiota? Venäjä ja Valko-Venäjä ovat erillisiä maita, ja Ukrainakin mahtuisi saman lipun alle, mutta sen sijaan "venäläisiä" ovat nykyään kaiken maailman kaukoidän puolimongoolit ja turkkilaiset.
Itä-slaavit perustaneet useitakin valtioita ja sortaneet ja alistaneet alkuperäisiä suomalais-ugrilaisia kansoja,sukupuuttoon asti
Nationalismi keksittiin vasta 1800 - luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäiset saksalaiset valtiot perustettiin jo 400-luvulla, siis noin 1600 vuotta sitten
Huoh...
Kysymys koski juuri sitä, miksi Saksa perustettiin niin paljon myöhemmin kuin muut Euroopan maat. Miksi saksalaiset muodostivat vuosisatojen ajan vain noita mainitsemiasi minivaltioita? Miksi he eivät yhdistäneet voimiaan, niin kuin kaikki muut Euroopan maat tekivät?

Itse asiassahan saksalaiset yhdistivät voimansa Euroopan voimakkaimmaksi valtioksi, eli Pyhäksi Roomalaiseksi Keisarikunnaksi. Eivätkä edes vain keskenään vaan myös espanjalaisten ja itävaltalaisten kanssa.

Mitkä Euroopan maat ovat laajentuneet "yhdistämällä voimansa" ennen 1990-lukua? Kyllä yhdistyminen on ollut pääsääntöisesti sotaisaa ja tapahtunut vahvimman valloittamalla verisin keinoin alueita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäiset saksalaiset valtiot perustettiin jo 400-luvulla, siis noin 1600 vuotta sitten
Huoh...
Kysymys koski juuri sitä, miksi Saksa perustettiin niin paljon myöhemmin kuin muut Euroopan maat. Miksi saksalaiset muodostivat vuosisatojen ajan vain noita mainitsemiasi minivaltioita? Miksi he eivät yhdistäneet voimiaan, niin kuin kaikki muut Euroopan maat tekivät?
Itse asiassahan saksalaiset yhdistivät voimansa Euroopan voimakkaimmaksi valtioksi, eli Pyhäksi Roomalaiseksi Keisarikunnaksi. Eivätkä edes vain keskenään vaan myös espanjalaisten ja itävaltalaisten kanssa.
Pyhä Roomalainen Keisarikunta oli aika huono valtioksi. Sen jäsenet sotivat jatkuvasti keskenään.